Maanantai 17.6.2019

Alma-gallup: Jutta Urpilainen suosituin EU-komissioon

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Sdp:n Jutta Urpilainen on kansan suosikki Euroopan komissioon Suomen nykyisen komissaarin Jyrki Kataisen (kok) seuraajaksi.
|

Faktakulma

Fakta: Näin tutkittiin

Tutkimuksen on tehnyt Alma Median toimeksiannosta Tietoykkönen Oy.

Haastattelut (1 508 kappaletta) tehtiin monikanavaisesti puhelinhaastattelujen ja internet-kyselyn yhdistelmänä 3.5.–14.5.2019. Puhelinhaastatteluista vastasivat Tietoykkönen Oy:n omat tutkimushaastattelijat. Otantamenetelmänä käytettiin satunnaisotannan ja kiintiöpoiminnan yhdistelmää.

Vastaajat edustavat äänestysikäisiä suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

EU-komissio menee vaihtoon sunnuntaina pidettävien EU-vaalien jälkeen. Ratkaisun avaimet Suomen edustajasta EU-komissiossa ovat tulevan pääministeripuolue SDP:n, käytännössä puheenjohtaja Antti Rinteen käsissä.

Alma-kyselyssä asiaa kysyttiin kansalaisilta. Kysymys kuului: ”SDP on eduskunnan suurimpana puolueena avainasemassa Suomen tulevaa EU-komissaaria valittaessa ja spekulaatioissa on esiintynyt kolme nimeä. Kuka heistä olisi mielestäsi sopivin henkilö EU-komissaarin tehtävään?”

LUE MYÖS: Yhteisöverolle koko EU:n laajuinen minimi? – ”Suomessa ei koskaan nähdä Googlea, Amazonia tai Facebookia”

 

Kolme vaihtoehtoa

Vaihtoehtoja oli kolme: Eero Heinäluoma, Miapetra Kumpula-Natri ja Jutta Urpilainen. Heinäluoma on entinen SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri ja kansanedustaja. Hän on ehdolla EU-vaaleissa.

Kumpula-Natri on entinen kansanedustaja ja nykyinen euroedustaja. Hän on ehdolla EU-vaaleissa.

Jutta Urpilainen on kansanedustaja ja entinen SDP:n puheenjohtajana ja valtiovarainministeri. Hän ei ole ehdolla EU-vaaleissa.

Urpilainen kärjessä

 

 

 

 

Kyselyn ykköseksi nousi Jutta Urpilainen 28 %:n kannatuksella. Eero Heinäluoma sai 25 %:n ja Miapetra Kumpula-Natri 9 %:n kannatuksen.

37 prosenttia vastaajista nimesi jonkun muun ehdokkaan tai ei osannut sanoa kantaansa.

Urpilainen oli suosituin myös demareita äänestäneiden keskuudessa. SDP:n kannattajista 39 prosenttia oli Urpilaisen takana. Heinäluoman kannatus oli 34 ja Kumpula-Natrin 11 prosenttia. Demaritaustaisista 17 prosenttia nimesi jonkun muun tai ei osannut sanoa kantaansa.

LUE MYÖS: Kisa EU:n ykköspestistä alkaa heti vaalien jälkeen – EPP:n kärkiehdokas ei innosta edes omia

Muiden suurten puolueiden kannattajien joukossa suosio jakautui niin, että perussuomalaisten piirissä suosikki oli Heinäluoma 27 %:n (Urpilainen 17 %), kokoomuslaisten piirissä Urpilainen 38 %:n (Heinäluoma 18 %) ja keskustalaisten joukossa Heinäluoma 30 % (Urpilainen 27 %) prosentin kannatuksella.

Heinäluoma ja Kumpula-Natri ovat ilmoittautuneet mukaan SDP:n komissaarikisaan. Myös Urpilaisen on uumoiltu olevan kiinnostuneita komissaarin tehtävästä.

LUE LISÄÄ:

Miapetra Kumpula-Natri olisi valmis Suomen EU-komissaariksi: Oikeistopopulistit ”soittavat tuubaa” ilmastosta

Suomen komissaaripeli: Eero Heinäluoma ehdottaa uutta sääntöä

Faktakulma

Fakta: Näin tutkittiin

Tutkimuksen on tehnyt Alma Median toimeksiannosta Tietoykkönen Oy.

Haastattelut (1 508 kappaletta) tehtiin monikanavaisesti puhelinhaastattelujen ja internet-kyselyn yhdistelmänä 3.5.–14.5.2019. Puhelinhaastatteluista vastasivat Tietoykkönen Oy:n omat tutkimushaastattelijat. Otantamenetelmänä käytettiin satunnaisotannan ja kiintiöpoiminnan yhdistelmää.

Vastaajat edustavat äänestysikäisiä suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha-pekka Naukkarinen

Näin kävi ja sen vuoksi Kataisen kanssa hyväksyivät Kreikan tukipaketit ensimmäisinä,näin pysyi EU ovet auki,jos olisivat toimineet toisin,eli suomalaisten tahdon mukaan,niin ovet EU virkoihin olisivat olleet pysyvästi kiinni,ei sinne EU vastaisia oteta,tämän kaksikon myönnytykset maksoi Suomen kansalle n.5 miljardia euroa,eli saman summan mikä oli siihen aikaan budjetti vaje!

Hannu Rautomäki

"Sen myönnän, että luottamus poliittisen järjestelmän uskottavuuteen on varmasti monen silmissä horjunut.
Toisaalta meillä on tutkimuksia, joiden mukaan luottamus ei ole horjunut, koska se ei ole ollut alunperinkään kovin korkealla."
Jyrki Katainen

Jukka Mikkola

Jutta Urpilainen ja Miapetra Kumpula-Natri olivat hyvin keskeisissä asemissa Suomen mentyä mukaan EU:n ulkopuolisen, luxemburgilaisen rahoituslaitoksen Euroopan vakausmekanismin osakkaaksi. Urpilainen toimi silloin valtiovarainministerinä ja Kumpula-Natri toimi Suuren valiokunnan puheenjohtajana.

Wikipedia: ”Suomen osuus EVM:n pääomasta on noin 1,8 prosenttia, mikä vastaa noin 12,6 miljardin euron osuutta. Vastuu voi nousta, jos eduskunta hyväksyy EVM:n osakepääoman korotuksen. EVM voi vaatia Suomea maksamaan 11,14 miljardia euroa EVM:n tappioiden kattamiseksi tai sen maksukyvyttömyyden välttämiseksi. EVM:n aiheuttamien riskien mittaluokkaa ei voida arvioida tarkasti.” Tämän perusteella ”Damokleen miekka” tuntuisi heiluvan Suomi-neidon pään päällä.

Tätä taustaa vasten pitäisin Eero Heinäluomaa parhaana ehdokkaana komissaariksi SDP:n mandaatilla.

Kyuu Eturautti

Urpilaisella pysyivät jalat maassa vaikka kaikki ympärillä koittivat heittää ilmaan. Hänestä jäi vakaa kuva, vaikka olenkin jokusista päätöksistä eri mieltä. Se tapa jolla Rinteen äijädemariosasto hänet kamppasi vallasta oli ilkeää, mutta ei mitenkään epätyypillistä puolueelta joka ei tahdo vieläkään suvaita naisten äänioikeutta.

Jukka Mattsson

Suurimman äänimäärän saaja tulee Perkussuomalaiselle. Saatte nähdä että ei päästetä komissaarin tehtävään vaan hommaan otetaan se henkilö jolla on pokkaa jakaa suomalaisten rahat Italiaan, Portugaliin, Kreikkaan tai johonkin itäeuroopan roskapönttöön?

Päälle vielä Turkki mukaan EU:hun Rehn tai duunarit pettänyt Liikanen euroopan pankkipomoksi jotta hyvätveljet pääsevät sikailemaan oikein urakalla.

Ei ole ihme että Suomen kansallismielisten määrä kasvaa vuosi vuodelta.