Lauantai 20.7.2019

Kokoomuksessa alkoi mylläys: Kaksi johtohahmoa vaihtoon – Puoluesihteeri lähtee kesken kauden

Luotu: 
4.6.2019 14:05
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Kokoomksen puoluesihteeri Janne Pesonen puheenjohtaja Petteri Orpon vieressä puoluekokouksessa kesällä 2018.
|

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen jättää tehtävänsä kesken kaksivuotiskautensa. Kolmisen vuotta puoluesihteerinä toimineelle Pesoselle valitaan seuraaja elokuussa. Vaihdosta perustellaan oppositioaseman uusilla vaatimuksilla.

Kokoomuksen puoluevaltuusto päätti syyskuussa 2018 Pesosen kaksivuotisesta jatkokaudesta puoluesihteerinä. Puolue ilmoitti kuitenkin tiistaina, että Pesonen jättää tehtävän kesän jälkeen.

”Puoluesihteerikaudelle ajoittui kolmet vaalit, joista kaksissa kampanjoitiin kokoomus ykköseksi. Varsin tyytyväisenä voi siis tarkastella mennyttä, on ollut hienoja vuosia ja tulostakin on saatu tehtyä. Pian alkava oppositioaika vaatii hieman toisentyyppistä puoluesihteeriä, ja kun seuraaviin vaaleihin on reilusti aikaa, on ajankohta vaihdokselle nyt paras mahdollinen”, Pesonen sanoo kokoomuksen tiedotteessa.

Kokoomus jäi kevään eduskuntavaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi sdp:n ja perussuomalaisten jälkeen. Puolue nosti paikkamääräänsä yhdellä edellisistä eduskuntavaaleista, mutta sen kannatus laski 1,2 prosenttiyksikköä. Sen sijaan europarlamenttivaaleissa puolue oli selkeästi suurin puolue, joskin sen kannatus laski myös eurovaaleissa edellisiin vaaleihin nähden.

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Lindtmanin tämän päivän ”yllätysilmoitus” kertoo karusti demareiden sisäisestä valtapelistä

Pesonen nousi puoluesihteeriksi alun perin helmikuussa 2016.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiitti Pesosta kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa Helsingissä tiistaina.

”Janne Pesonen on tehnyt erinomaista työtä kokoomuksen järjestöjohdossa. Hän on ollut kentällä vahvasti läsnä ja vetänyt kolme kovaa vaalikampanjaa. Kiitämme Jannea lämpimästi”, Orpo sanoo tiedotteessa.

Myös Orpon mukaan oppositioasema ”edellyttää kokoomukselta uudenlaista asemoitumista”. Puoluesihteerin roolia puolueessa uudistetaan, tiedotteessa kerrotaan.

Pesonen aloittaa kokoomuksen Uudenmaan piirin toiminnanjohtajana syksyllä.

Myös ryhmyri vaihtuu

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja vaihtuu, kun Kalle Jokinen ilmoitti, että hän ei ole enää käytettävissä. Verkkouutisten mukaan Jokinen oli kertonut aikeistaan kokoomuksen puheenjohtajalle Petteri Orpolle jo ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

”Sanoin, että nivelvaiheen voin hoitaa ryhmän johdossa, mutta pidempää pestiä en tavoittele. En ole nyt käytettävissä enää ryhmän johtoon”, Kalle Jokinen kertoo Verkkouutisille.

Jokinen on toiminut kokoomusryhmän johdossa vuodesta 2016. Hänen mukaansa oppositiopolitiikka vaatii erilaista toimijaa myös ryhmyriksi. Verkkouutisten mukaan Jokinen luonnehtii hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa luottopakiksi, kun taas oppositiopuolueen ryhmyri on pikemminkin keskushyökkääjä ja karvaaja.

LUE MYÖS:

Demokraatti: Antti Lindtman ei lähde ministeriksi – yllättävä ilmoitus jatkohaluista

”Todella poikkeuksellinen tilanne” – Juha Sipilän ”täyskäsi” ihmetytti Ylellä

Näkökulma: Juha Sipilältä yllättävän kova suoritus – Mutta Anna-Maja Henrikssonin ilmaveivi tuli aivan puskista

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Karki

Eikö olisi pikeminkin pitänyt panna Orpo vaihtoon, töppäilyistään sisäministeriaikana 2015 ja sen jälkeen siihen liittyneistä kokonaiskustannuksista yhteiskunnalle, arviolta EUR 3-5 miljardia vuodessa hamaan tulevaisuuteen.