Sunnuntai 18.8.2019

Tässä ovat keskustan ministerit – Antti Kaikkonen puolustusministeriksi, Mika Lintilä valtiovarainministeriksi

Luotu: 
5.6.2019 18:06
Päivitetty: 
5.6.2019 18:12
  • Kuva: Meeri Utti / Alma Talent
    Kuva
    Mika Lintilä.
|

Keskusta on julkistanut ministerinimensä Antti Rinteen (sd) hallitukseen.

Valtiovarainministeriksi keskusta esittää Mika Lintilää, elinkeinoministeriksi Katri Kulmunia, puolustusministeriksi Antti Kaikkosta, tiede- ja kulttuuriministeriksi Annika Saarikkoa sekä Hanna Kososta ja maa- ja metsätalousministeriksi Jari Leppää.

LUE MYÖS: Hirveä viime hetken härdelli Antti Kaikkosesta – Oikeuskansleri: Minulta on kysytty ministerin kelpoisuudesta

 

 

Keskustan mukaan Saarikko aloittaa tiede- ja kulttuuriministerinä, mutta Hanna Kosonen tuuraa häntä vuoden ajan. Saarikon toisen lapsen laskettu aika on syyskuussa.

Aiemmin tänään keskusta päätti jo yksimielisesti puolue-elinten kokouksessaan lähteä Rinteen hallitukseen.

Varsinkin valtiovarainministeritilanne on mietityttänyt, sillä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä väistyy tehtävästään syksyn ylimääräisessä puoluekokouksessa, jossa puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja. Antti Kaikkonen on kertonut harkitsevansa puheenjohtajakisaan lähtöä.

Aiemmin Uutissuomalainen kertoi, että Kaikkonen olisi nousemassa valtiovarainministeriksi, mutta sen jälkeen julkisuudessa on noussut Lintilän nimi esiin hallituksen kakkossalkun spekulaatioissa.

Lintilä toimi Sipilän hallituksessa elinkeinoministerinä. Myös Leppä ja Saarikko ovat Sipilän hallituksen ministereitä. Kaikkonen on toiminut keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja Kulmuni on keskustan varapuheenjohtaja.

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Kepulaiset tuntuvat pitävän Saarikosta erityisen paljon. Minusta taas henkilötasolla hänen ei pitäisi ministerinä toimia siksi, että hän on kuten Paula Lehtomaki II eli puhdas "moottoriturpa", jolta asiassa kuin asiassa tulee salamannopeasti alkuun ihan järkevältä kuulostavaa puhetta mikä muutaman sekunnin analysoinnin jälkeen on lähes poikkeuksetta ihan ilmaa ja kuin lasten väittelynopettelun tyylistä.
Hänen puhe ja muuntumisnopeuttaan ei siis ole aliarvioitavissa, vaan se on huippuluokka, mutta se tulos mihin pyrittiin? Se jää aina yhtä ohueksi kuin ilma Mount Everestin huipulla.

Lauri Kiiski

Kuinka lienee Lintilä englanninkieltä oppinut 4.300 euron hintaisella kieliopintomatkallaan NewYorkissa, samalla kun monista muista menoista leikattiin tuntuvasti ?

Lomamatkailua veronmaksajien rahoin - luikurointia ilman suoraselkäisyyttä voisi moni todeta.

Timo Virtanen

Politiikoilla kuulemma tuo syntisäkki nollataan aina vaaleissa. Näin eräs professori tulkitsi. Muistuttaa vähän katolisen kirkon rippiä. Kun illalla pyytää päivän synnit anteeksi, niin seuraavana aamuna voi taas aloittaa samat kujeet puhtaalta pöydältä.