Tiistai 23.7.2019

Raju reaktio PS-Nuorten 115 000 €:n potin peruuttamiseen: ”Annika Saarikko aloitti ennennäkemättömän syrjinnän”

Luotu: 
19.6.2019 15:35
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää PS-Nuorten tuen perumisen syytä näennäisenä.
|

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo järkyttyneensä opetus ja kulttuuriministeriön päätöksestä lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n vuoden 2019 avustuksen maksaminen. Lisäksi ministeriö perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden. 

Perussuomalaiset Nuoret ry:n saama avustus vuodelle 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on jo maksettu 57 500 euron erä.

LUE LISÄÄ: Historiallinen päätös: Ministeriö peruuttaa koko PS-Nuorten 115 000 €:n potin – Tässä perustelut

”Valtaan päässyt vihervasemmistohallitus ja sen kulttuuriministeri Annika Saarikko ovat aloittaneet ennennäkemättömän poliittiseen mielipiteeseen perustuvan syrjinnän”, Tavio kommentoi tiedotteessaan.

LUE MYÖS: Näkökulma: Syrjiviä ihonvärioppeja levittäneet PS-Nuoret saivat oikean rangaistuksen

Hän pitää tuen perumisen syytä näennäisenä. 

”Tällainen mielivalta ja Suomen suurimman oppositiopuolueen nuorisojärjestöön kohdistuva syrjintä on täysin tuomittavaa demokratian ja oikeusvaltion vastaisena. Vastaavaa on nähty tapahtuvan esimerkiksi Venäjällä oppositiossa oleviin nuorisojärjestöihin, jolloin myös valtamedian lehdistö on asettunut valtaapitävien puolelle.”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vastaa Taviolle Twitterissä huomauttamalla, että kyseessä on virkamiesten, ei ministerin tekemä päätös.

”Tämän tason päätökset tekee virkamiehet, ei ministerit. Ja prosessissa oli käynnissä jo ennen nykyisen hallituksen ja ministereiden nimittämistä. Mutta ei anneta näidenkään faktojen häiritä.” Lue lisää: Perussuomalaisten nuorten 115 000 €:n valtionavustus nyt vaarassa loukkaavan tviitin takia – Ministeriö: ”Harkitsemme toimia”

 

 

Avustuksen peruuttaminen liittyy PS-Nuorten virallisella Twitter-tilillä julkaistuun kuvaan tummaihoisesta perheestä, jonka saatteena oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".

”Ministeriöstä avustusta haluavan nuorisoalan järjestön on noudatettava toiminnassaan nuorisolakia. Jos lakia ei halua noudattaa, on järjestön hankittava rahoitus toimintaansa jostain muualta kuin nuorisotyön varoista”, ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajan Esko Ranto sanoo.

Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa, että Perussuomalaisten Nuorten toiminta on selkeässä ristiriidassa nuorisolain yhdenvertaisuuden edistämistavoitteen kanssa. 

LUE MYÖS:

Painava lausunto PS-Nuorten toiminnasta: ”Johtohahmojen tarkoituksena levittää valkoisen väestön asemaa korostavaa etnonationalistista sanomaa”

Nyt tuli PS-Nuorten vastaus ministeriölle: ”Emme hyväksy poliittista syrjintää kansallismielisiä kohtaan”

Näkökulma: Jussi Halla-aho antaa rasismin yhä rehottaa perussuomalaisissa nuorissa

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Minna-Maaria Lax
Vastaus kommenttiin #4

Kannattaiskohan lukea ne säännöt, jottei tulisi takaisinperintöjä. Itse ehdin yli 20 vuotta käydä EU-hankehakijoiden kanssa sääntösulkeisia läpi. Ei saa vinguttaa bonuskorttia eikä tarjoilla pullopantteja maksatukseen eikä varsinkaan myydä investointitukea saanutta laitetta ennen määräaikaa. Ei ole mitään avaruustiedettä. Luulen, että euro tai lähinnä sen puute opettaa nuokin nuoret lukemaan "pikkuprintit".

Raija Lempiäinen

Persut eivät edes tosiasioiden edessä tee muuta kuin käyttää uhriutumista aseena toistamieltä olevia vastaan, tämä käytösmalli alittaa riman moraalin kannalta!
Kattavasti kommentit antaa ymmärtää etteivät lait koske persuja ollenkaan!

Jukka Mattsson

Uskotko että demarit käyttävät tuota mainitsemaasi uhriutumista vielä enemmän? Varsinkin hallituksessa istuvat eliittidemarit koska he näyttävät pyyhkivän jo heti alussa äänestäjillään pöytää ja antavat Keskustan johtaa.

Pasi Käyhkö

Persut eivät pääse hyödyntämään vaalivoittonaan millään lailla. He pystyvät pysymään esillä vain oman käytöksensä ja lehdistön avulla. Kannatuskyselyt eivät tee vielä yhteistyökykyistä ja asiallista kuvaa ryhmästä. Etenkin kannatuksen korkeintaan 20%:n tasolle.
Hallitukseen sillä ei mennä.

Nikolai Ylirotu

Tyypillinen PersUhriutuminen. Ensin rikotaan selkeitä sääntöjä, ikäänkuin rajojen testaamiseksi. Kun rangaistus sitten tulee, vika on aina muissa, ja itse ollaan viattomia uhreja.

Tosin tässä oltiin hetki muka katuvinaan ja perusteltiin ajattelemattomuudella. Kait sitä 100 000 euron vuoksi pitää esittää katuvaa.

Tämä sama tulee toistumaan uudestaan ja uudestaan, niin kauan kuin tämä uhriutujapuolue on puoluekartalla.

Raili Sergejeff

Turha itkeä kun maito on jo kaatunut.

Puolue tiesi muistakin törkeyksistä jo ennen kohtalokasta tviittiä, eikä puuttunut asiaan.

Nuorethan vain julkitoivat persujen agendaa ja Isot Persut saattoivat piiloutua kakaroiden selän taakse pitääkseen puolueen salonkikelpoisena.

Tuija Ruotsalainen

Ei minkäänlaista järjellistä syytä "loukkaantua" perussuomalaisten twiitistä. Sehän on täyttä totta. Jos suomalaiset eivät vihdoin tajua todellisuutta niin muutamat hurjat puolueet muuttavat tämän maan kansalaisuuden oikeasti. Tätä ei siis edes saa sanoa. Poliitikot, tietyt ja muutamat, estävät mielipiteiden esilletuonnin. Kaiken muunlaisen mielipiteen paitsi sen mitä he itse ajattelevat. Tästä maasta tehdään uutta koreaa.