Tiistai 23.7.2019

Antti Kurvinen: ”En pyri Keskustan puheenjohtajaksi – En ole valmis”

Luotu: 
25.6.2019 13:30
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Antti Kurvinen nousi eduskuntaan vaaleissa 2015 ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi keväällä 2019.
|

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen ei lähde puolueensa puheenjohtajakisaan.

Kurvinen toteaa keskittyvänsä palvelemaan puoluetta ryhmänjohtajana.

”Olen todella kiitollinen saamistani lukuisista yhteydenotoista, joissa on kehotettu asettumaan ehdolle keskustaliikkeen johtoon. Nämä viestit ovat häkellyttäneet ja vetäneet nöyräksi”, Kurvinen sanoo tiedotteessa.

 ”En pyri Keskustan puheenjohtajaksi ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7.9. En ole valmis ja aika ei ole oikea”, hän jatkaa.

Kurvisen mukaan päätös on hänen omansa ja hän on pohtinut sitä perusteellisesti,

”Jokaisen ihmisen pitää miettiä ja tunnistaa, miltä paikalta juuri hän parhaiten kulloisessakin tilanteessa voi palvella yhteiskuntaa. Minun oikea paikkani, jossa parhaiten voin auttaa Keskustaa uuteen nousuun, on juuri aloittamani Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuus.”

Juha Sipilän seuraajan valintaan Kurvinen ei halua eduskuntaryhmän puheenjohtajana ottaa kantaa.

Keskustan puheenjohtajakisaan on toistaiseksi ilmoittautunut vain ennakkosuosikki, puolustusministeri Antti Kaikkonen.

LUE MYÖS:

Mikko Kärnä harkitsee lähtöä keskustan puheenjohtajakisaan: ”Nyt on laitettava kroppa likoon”

Keskustavaikuttaja Tytti Määttä tekee paluun, muttei lähde puheenjohtajakisaan – esittää yllättävää mallia keskustalle

Nyt tuli Antti Kaikkosen ilmoitus: Haluaa keskustan puheenjohtajaksi

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: