Sunnuntai 21.7.2019

Hovioikeus: Jari Aarnion väite 447 000 euron palkkiosta oli perätön

Luotu: 
27.6.2019 11:04
Päivitetty: 
27.6.2019 11:09
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Jari Aarnion pitkä vankeustuomio niin sanotusta tynnyrijutusta jäi voimaan. Arkistokuva.
|

Helsingin hovioikeus käy tänään julkistetussa tuomiossaan läpi pitkän vankeusrangaistuksen saaneen Jari Aarnion käteisvarallisuutta ja rahoihin liittyvää todistelua.

Hovioikeudessa, kuten käräjäoikeudessakin, esitettiin huomattavasti todistelua Aarnion selvittämättömästä käteisvarallisuudesta ja hänen kiinteistöltään löytyneestä rahakätköstä. Hovioikeus piti rahoihin liittyen voimassa seuraavat käräjäoikeiden johtopäätökset:

– Aarnion kiinteistöltä löytynyt 64 800 euron rahakätkö ei ole rikollisten kostotarkoituksessa tekemä lavastus, vaan Aarnio on itse piilottanut käteisvarojaan.

– Aarnion väite siitä, että hän olisi vuonna 2002 saanut liikemies Heikki Tammiselta 447 000 euron palkkion tämän turvallisuusasiantuntijana toimimisesta hieman ennen tämän kuolemaa, ei pidä paikkaansa.

– Aarnion poikkeuksellisen suuri selittämätön käteisvarallisuus ei ole voinut olla peräisin mistään laillisesta toiminnasta. Sille ei ole tullut ilmi muuta uskottavaa selitystä kuin että rahat ovat peräisin huumausainekaupasta.

Hovioikeuden mukaan asian pääkäsittelyssä ei ole tullut esiin mitään sellaista, jonka vuoksi asiaa olisi arvioitava toisin kuin käräjäoikeus. Sen sijaan huomattavat käteisvarat tukivat arviota Aarnion syyllistymisestä huumerikoksiin.

”Myöskään Aarnion pääkäsittelyn jälkeen esittämät uudet todisteet eivät anna aihetta päätyä toiseen lopputulokseen. Kokonaisharkinnassa Aarnion käteisvarallisuus ja hänen kiinteistöltään löytynyt rahakätkö antavat edelleen lisätukea muun näytön perusteella tehdyille johtopäätöksille Aarnion syyllistymisestä kohtien 1–5 törkeisiin huumausainerikoksiin”, hovioikeuden tuomiossa todetaan.

Hovioikeus piti tänään annetulla päätöksellään voimassa Aarnion kymmenen vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Oikeus katsoo Aarnion syyllistyneen viiteen törkeään huumausainerikokseen sekä törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen ja lukuisiin virkarikoksiin.

LUE MYÖS:

Hovioikeus: Jari Aarniolle pitkä vankeustuomio – Uudet todisteet vahvistavat: Aarnio on ”Pasilan mies”

IL: Poliisi etsintäkuulutti Jari Aarnion – ei ole tavoitettu

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kaarlo Kunnari

Onko oikeus nyt samanlaista oikeutta kuin sodan jälkeen oli eli vallassa olijoiden oikeutta. Minulla on vieläkin vaikeuksia uskoa Aarnion syyllisyyteen. Huumausainekauppa vankiloissakin on ryöstäytynyt hallitsemattomaksi ja jengit hallitsevat siellä. Lakeja sorvataan lisää helpottamaan rikollisten toimintaa. Miksi ja ketkä ovat takanapiruina?

Mikko Toivonen

Ainoastaan Aarnio itse tietää koko totuuden. Koko totuudessa lienee hänelle negatiivisia asioita.
Kun emme oikeasti, eikä oikeuskaan, koko totuutta tiedä, niin on jätettävä mahdollisuus kohtuulliselle oikeiden päätöksen epäilylle sekä Aarnion totaaliseen osallistumiseen siihen.
Nyt tiedossa olevalla inhimillisesti ymmärrettävällä' totuuden osalla Aarniota en ainakaan minä olisi "elinkautiseen" tuominnut.
Mahdollisesti ehdolliseen virkavirheestä?