Lauantai 20.7.2019

Kiinalaisjätti aikoo Peter Vesterbackan kumppaniksi Tallinna-tunneliin – Valtionyhtiö haluaa ”ystäviä kaikkialta maailmasta”

  • Kuva: Peter Vesterbacka
    Kuva
    Peter Vesterbackan vetämä kansainvälistä rahoitusta ja kumppaneita keräävä tunnelihanke herättää keskustelua.
|

Maailman suurimpien yritysten listalle päässyt kiinalainen valtionyhtiö on rakentanut kaksi kolmasosaa Kiinan kansallisesta rataverkosta. Nyt se on ryhtymässä yhteistyöhön Peter Vesterbackan tunnelihankeyhtiön kanssa.

Suomen ja Viron välille tunnelia suunnitteleva Finest Bay Area Development on tekemässä aiesopimuksen kiinalaisen rakennusyhtiön CREC:n kanssa, Yle uutisoi.

CREC eli China Railway Group Limited on kiinalainen valtionyhtiö, joka on listattu Shanghain ja Hongkongin pörsseissä. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii raideinsinööri Li Changjin. Hän toimii myös kommunistisen puolueen sihteerinä yhtiössä.

CREC on nettisivujensa mukaan erikoistunut infrarakentamiseen, tieteelliseen tutkimukseen, konsultointiin ja kiinteistökehitykseen. Se työllistää 290 000 työntekijää.

Yhtiö sijoittui viime vuonna 56. sijalle Fortune-lehden Global 500 -selvityksessä, joka listaa maailman suurimmat yhtiöt.

China Railway Group Limited teki vuosikertomuksensa mukaan viime vuonna 740 miljardin juanin eli 95 miljardin euron liikevaihdon. Kasvua edellisvuodesta oli 7,5 prosenttia.

Yhtiö kertoo rakentaneensa yli kaksi kolmasosaa Kiinan kansallisesta junaraideverkostosta ja 90 prosenttia sähköistetystä rataverkosta. Vuosikertomuksensa mukaan yhtiö rakensi viime vuonna 7 085 kilometriä rautatietä.

CREC kertoo operoivansa parhaillaan yli 90 maassa ja haluavansa työskennellä ”kaikkialta maailmasta olevien ystävien kanssa”. Yhtiöllä on nettisivujensa mukaan noin viitisenkymmentä tytäryhtiötä.

Vuosikertomuksen mukaan yhtiön osakkeista 50,7 prosenttia on valtion omistuksessa.

CREC:n bisneksiä Afrikassa on kuvattu vuonna 2011 valmistuneessa dokumentissa Empire of Dust.

Pelkoa Euroopassa

Kiinalaisyhtiöiden halu saada jalansijaa Euroopassa on puhuttanut viime aikoina, sillä Euroopan komissio päätti helmikuussa estää saksalaisen Siemensin ja ranskalaisen Alstomin junaliiketoimintojen yhdistämisen.

Alstom ja Siemens ovat puolustaneet fuusiota. Niiden mukaan eurooppalaisjättiä tarvitaan torjumaan kiinalaisen CRRC:n vyörytys maailmanmarkkinoilla.

Kiinalainen valtionyhtiö CRRC valmistaa vetureita ja rautatie- ja metrovaunuja.

EU:n kilpailukomissaari Margrethe Vestager perusteli päätöstä sillä, että fuusio antaisi Siemensin ja Alstomin uudelle yritykselle määräävän markkina-aseman tietyillä liiketoiminnan aloilla ja rikkoisi EU:n kilpailusääntöjä.

LUE MYÖS: Miksi kiinalaisraha kiinnostui Peter Vesterbackan ratahankkeista? – Li Anderssonilta varoitus

Rahoitus hankittu

Finest Bay Area Development ilmoitti helmikuussa saaneensa sovittua 15 miljardin euron rahoituksen tunnelille kiinalaisen Touchstone Capital Partners (TCP) -sijoitusyhtiön kanssa.

Rahoituksesta 30 prosenttia muodostuu pääomasijoituksesta ja 70 prosenttia lainasta.

Finest Bayn mukaan rahoituksesta enintään puolet tulee Kiinasta. Loppu tulee muun muassa eurooppalaisilta eläkevakuutus- ja infrastruktuurisijoittajilta.

Hankkeen vetäjänä toimiva liikemies Peter Vesterbacka kertoi viime vuonna, että koko projektin ydin on se, mitä junayhteys Tallinnaan loisi.

Vesterbackan mielestä kyseessä olisi metron eteläinen jatke, joka vauhdittaisi kaksoiskaupungin syntymistä. Tunneli toisi osaajat meren lahden eri puolilta lähemmäs toisiaan ja loisi lisää tilaa asumiselle.

”Tallinna ja Helsinki olisivat yhdessä suurempia kuin Tukholma tai Amsterdam”, Vesterbacka visioi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Lauri Kiiski

Rinteen hallitus nähdään ilmeisestinsopivan idioottimaiseksi kiinalaiseten osallistujien kesken.

Paljon lyhyempi Eurotunneli kanaalin ali ei ole vieläkään kannattava vuosikymmenten jälkeen, vaikka satojen kilometrien aluoilla asuu liki 200 miljoonaa ihmistä.

Suomen ja Viron välillä puhutaan vain muutamista miljoonista ja lopulta hanke on paljon kalliimpi, mitä tulisi olla.

Millaisia lahjuksia päättäjät saavatkaan alistamalla tunnelin toteutuksen veronmaksajille -sillä ilma veronmaksajia ja näiden rahoitusvelkaa mokoma ei ikinä totwutuisi.

Jos koko homma tehdään yksityisin kiinalausin sijoituksin omistajina ilman julkisen rahan vakuuksia 100 % varmuudella, niin asia on toki OK .

Pirjo-Margit Jauhiainen

Juuri niin - vaikka Berner sanoi, ettei voi olla kilpailevaa toimintaa valtionyhtiöiden kanssa, niin nythän se on kääntyny siten, et valtion kanssa Vesterbacka toimintaa pyöritetään, kuka hiljensi Bernerin?

Kuten tiedämme - suomenvaltiolla on rahaa millä mällätä ja kun verorahat loppuu - lisää löytyy eläke jne.yhtiöistä / velkaankin huolettomasti, kuten ollaan nähty minkälaisia sutta / sekundaa olevia rata / ydinvoima jne. hankkeita suomessa on keskeneräisinä, joissa Eu-rahat kierrätetään, et silloin ei mitenkään tunteilla, vaikka kansalta viedään rahat.

Suomessa päättäjissä on heikolla itsetunnolla olevia ihmisiä - joille imartelu tehoaa, niin sittenpä ei tarvii edes kovin painosta, kun allekirjoitetaan vaikka minkälainen rahasumma kummallisiin hankkeisiin, jotka sitten onkin huijausta - jotka punasella leimalla suljetaan salainen tekstillä ainakin 50-vuodeksi kassakaappiin, et kyllä pitäis tietää, miten vero / eläke jne. varoja suomessa käytetään?

Veikko Hintsanen

Näkisin tämän pikemminkin viimeisenä yrityksenä jatkaa vuonna 2007 aloitetun liikennepoliittisen ryhmän toimintaa ja silloin aloitettua liikenneverkkojen kehittämismallia, kuin Rinteen hallituksen aikaan saannoksena tai seurauksena heidän vallassa olostaan. http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277176-raideliikenne-ja-... ja http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273013-alykkaan-ja-vastu...