Keskiviikko 24.7.2019

Pienituloisten etuuksiin tulossa + 20 €/kk – Rinteen hallitukselle kiitosta jopa oppositiosta

Luotu: 
12.7.2019 11:48
Päivitetty: 
12.7.2019 13:14
  • Kuva: Antti Nikkanen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    ”Korotusten myötä haluamme jättää perusturvan leikkaukset historiaan”, ministeri Pekonen sanoo.
|

Hallitus esittää pienituloisten etuuksiin korotuksia. Hallituksen esitys siirtyi lausunnoille tänään perjantaina.

Esityksellä muutettaisiin työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, sairausvakuutuslain mukaisia vähimmäismääräisiä päivärahaetuuksia sekä lapsilisiä ja elatustukea.

Perusturvaa eli työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea sekä sairausvakuutuslain mukaisia vähimmäismääräisiä päivärahaetuuksia korotettaisiin 20 eurolla kuukaudessa.

Työttömyyspäivärahoihin suunnitellut muutokset vaikuttaisivat myös vuorotteluvapaan korvauksiin, sillä vuorottelukorvauksen suuruus määritellään työttömyyspäivärahan perusteella. Sairausvakuutuslain mukaisiin vähimmäismääräisiin päivärahaetuuksiin tehtävä korotus koskisi myös vähimmäismääräistä kuntoutusrahaa.

Esitysluonnoksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti vähentää eriarvoisuutta ja pyrkiä vähentämään toimeentulotuesta riippuvaisten kotitalouksien määrää.

”Korotusten myötä haluamme jättää perusturvan leikkaukset historiaan. Esityksemme mukaan perusturvaan tehtäisiin nyt maltillinen korotus. Toivomme voivamme jatkaa perusturvan vahvistamista työllisyystilanteen niin salliessa”, toteaa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) tiedotteessa.

Lisäksi lapsilisälaissa säädettyä lapsilisän yksinhuoltajakorotusta korotettaisiin 10 eurolla kuukaudessa. Muutos toteutettaisiin niin, että siitä hyötyisivät myös toimeentulotuen varassa olevat perheet, hallitus kertoo.

”Tästä syytä toimeentulotuesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yksinhuoltajan toimeentulotuen perusosaa korotetaan. Neljännen ja sitä useamman lapsen lapsilisiä korotettaisiin 10 eurolla kuukaudessa. Esitysluonnoksessa korotettaisiin elatustukilain mukaisen täysimääräisen elatustuen tasoa 7 eurolla kuukaudessa”, tiedotteessa kerrotaan.

Hallitus saa esityksestään kiitosta myös oppositiosta.

”Kun on aihetta kiitokseen niin silloin pitää kiitosta antaa. Tärkeät pienet korotukset tulevat monelle todella isoon tarpeeseen”, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen viestittää.

Vaikutukset julkiseen talouteen ja köyhyyteen

Hallituksen esityksen mukaan muutokset kasvattavat valtion menoja arviolta 77 miljoonalla eurolla vuoden 2020 tasossa. Julkiset menot kasvavat noin 90 miljoonaa euroa, josta arviolta 9,5 miljoonaa kohdistuu kunnille ja 3,5 miljoonaa Työllisyysrahastolle.

Hallituksen esityksessä kerrotaan, että muutos vähentää köyhien määrää arviolta noin 5 500 henkilöllä. Arvio perustuu SISU-mikrosimulointimalliin.

Suurin köyhyyttä poistava vaikutus muutoksilla olisi lapsiperheissä. Niissä kotitalouksissa, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia, köyhyys vähenisi toteutettavien muutosten myötä noin 3400 henkilöllä.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Salmi

Ennen Sipilää lääkekorvausten katto oli 610 euroa nyt se on 572 euroa.
Ja nyt sitten haluat tuota virheliikettä korjata takaisin heikommin toimeentulevien iloksi.
Ole huoleti kyllä valtio tuon korjauksen tekee aivan mielellään, kun sitä kerran oikein toivotaan.

Jaakko Hakala

Pääasia on se, että nyt puretaan kokoomuksen ajamat jäädtykset, kyllä varsinkin kunnallinen terveyskeskuksen katto takaisin, eli kolmen käyntikerran jälkeen lääkäri on ilmainen. Samoin lääkekattoa alaspäin ja 60€ alkukatto pois lääkkeistä. Siinä olisi hyvä alku Rinteen hallitukselle.

Timo Virtanen

Nythän Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa (hallitus)puolueesi kautta suoraan näitten kattojen määrittämiseen. Toistaiseksi en ole havainnut muitten, kuin yhden kokoomuslaisen kansanedustajan esittäneen näitä ylörajoja.

Pasi Käyhkö

Timo, juuri näin. Hakalan pitää ehdottaa asiaa hallituspuolueiden edustajille.
Kun Rinne oppositiossa ollessaan arvosteli hallituksen/Keskustan suunnittelemaa maakuntauudistusta soten yhteydessä hän vastasi ja antoi selityksen, että heidän ehdotus ei tarvitse maakuntia ja on muutenkin erilainen.

Miten on nyt käynyt? Meille Suomen hallitus suunnittelee 18 maakuntaa. Minulla on kyseinen Rinteen lähettämä sähköposti tallennettuna.

Jaakko Hakala

Timo hyvä nautin eläkkeellä olosta 45v työvuoden jälkeen raksalta. Kun lukee sinun ja Käyhkön kommentteja, niin luulee että kokoomus on ollut oppositiossa. No eihän se mitään uutta ole kokkareet ovat aina ajaneet kaksilla rattahilla. Esim. Mainittakoon sote uudistus kun hallitus kaatui ei kokoomus ollut koskaan ollutkaan 18 maakunnan kannalla.

Martti Mykkänen
Vastaus kommenttiin #15

Kyllä nyt pelataan pientä ja nättiä! Väitellään 5 €/kk vaikuttavasta lääkekatosta, mutta unohdetaan (teko) tuötyömien kustannukset 20.8 mrd, (haitta) maahanmuutto 4,0 mrd, ylisuuri byrokratia 10 mrd, (huijaus) sosiaalituet 7 mrd, (tarpeettomat yritystuet (?) mrd, maatalouden ylituotanto 1 mrd (ylituotannon osuus).
Pelkästään (turhan) maahanmuutton kulut 4 mrd riittäisi 400.000 pienimmän elälkeen KOROTUKSEEN 830 eurolla kuukaudessa.
Siinä nipertäjille lääke rajoja!

Pertti Ikonen

Onko toimeentulotuen perusosiin tulossa korotuksia sillä nuo määrittävät vähävaraisen käytettävissä olevat varat. Siis jos työmarkkinatuki nousee 20€ se vähentää vastaavasti toimeentulotuen määrää. Yhtälö menee näin :
toimeentulotuki = perusosa + menot - tulot,

Siis jos tulot yhtälössö kasvavat, perusosan ja menot pysyessä samana, toimeentulotuki pienenee. Noin se menee Kelan laskentakeskuksessakin.

mika puranen

Juu ei pidä mennä luulemaan että tässä olisi vilpittömästä auttamisesta kyse, toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan enemmän kuin ensimmäinen antaa näinhän tää homma on aina mennyt ja menee vastakin

Erkki Johansson

Olen aivan samaa mieltä kanssasi, mutta kuka palkkaa yli 55-vuotiaan työttömäksi jääneen ohjelmoijan/ohjelmasuunnittelijan? Suurin osa firmoista ei edes harkitse ketään yli 30-vuotiasta tällaisiin töihin. Tietenkin voi sanoa että he tässä eniten häviävät, mutta meikäläiselle se joka tapauksessa tarkoittaa pitkittynyttä peukalonpyörittelyä työmarkkinatuen ja toimeentulotuen varassa.

Tällaisessa tilanteessa se kaksikymppinenkin on erittäin tervetullut.