Uusi Suomi uudistuu!

Palvelumme uudistetaan syksyllä 2019. Päivitä tunnuksesi tiedot ajan tasalle täällä.

Maanantai 26.8.2019

Teollisuusliiton Aalto: Tapana ei ole kertoa tavoitteista ensin julkisuuteen – ”Työnantajapuolelta on tullut asemiin ajamista”

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    ”Vähän näyttää olevan niin, että kun työpaikoilla tehdään keskimäärin 1600-1700 tuntia vuodessa töitä, niin niistä tunneista ei näytä olevan kovin moni kiinnostunut. Ainoastaan tästä 24 tunnin palkattomasta osuudesta”, Riku Aalto sanoo.
|

Vientiliitot kävivät keskiviikkona yhteisessä tapaamisessaan läpi talouden näkymiä työmarkkinakierroksen alla.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto näkee, että työmarkkinakierroksen alla on tapahtunut ”asemiin ajamista” työnantajajärjestöjen toimesta. Työnantajapuolen Teknologiateollisuus on viime viikkoina pohjustanut julkisuudessa neuvottelukierroksen asetelmia ja omia tavoitteitaan.

Aallon mukaan heidän tapanaan ei ole ollut, että kerrotaan ensin julkisuuteen, minkälaisille tavoitteilla lähdetään.

”Me olemme perinteisesti neuvotelleet sillä lailla, että me kerromme työnantajille ensi meidän tavoitteet ja vasta sitten kerromme ne julkisuuteen, jos on tarvetta”, Aalto sanoi.

Aallon mukaan toistaiseksi he pidättäytyvät tässä tavassa toimia.

”Meidän hallinto tietysti on käsitellyt ne tavoitteet niin kuin kaikilla muillakin ammattiliitoilla on tehty ja me olemme toistaiseksi pitäytyneet siinä tavassa. Täytyy tietysti arvioida sitten, onko tässä tarvetta muuttaa omiakin tapoja”, Aalto sanoi.

Aallon mukaan heidän keskeinen tavoitteensa on saada sellainen palkkaratkaisu, joka tukee liiton jäsenten ostovoiman kehitystä.

”Palkka-asiat ovat keskeisiä asioita ja työaikaan liittyvät asiat ovat keskeisiä, mutta myös muista määräyksistä puhutaan”, Aalto sanoi.

Kilpailukykysopimukseen liittyvä työaika on Aallon mukaan yksi osa kokonaisuutta. Hänen mielestään kilpailukykysopimuksen 24 tuntia näyttää saavan yhteiskunnassa mittasuhdetta suuremman osan koko keskustelussa.

”Vähän näyttää olevan niin, että kun työpaikoilla tehdään keskimäärin 1600-1700 tuntia vuodessa töitä, niin niistä tunneista ei näytä olevan kovin moni kiinnostunut. Ainoastaan tästä 24 tunnin palkattomasta osuudesta”, Aalto sanoi.

Aalto kommentoi työmarkkinatilannetta tänään vientiliittojen tapaamisen jälkeen. Syksyn työmarkkinakierroksen alla vientiteollisuuden edustajia työntekijä- ja työnantajapuolelta oli käymässä läpi talouden tilannetta Suomen Pankin lukujen pohjalta.

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut ovat piikkipaikalla työmarkkinakierroksella ja virallisten neuvottelujen on tarkoitus alkaa elo-syyskuun vaihteessa.

Lue laajempi juttu Kauppalehdestä.

LUE MYÖS: 

Lähtölaukaus vaivihkaa? – Vientialojen edustajat tapaavat: ”Liittokierros viedään vientivetoisesti lävitse”

SAK-pomo: ”Kikyn tunkio vielä höyryää” – Työajan pidennys repii järjestöjä

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit