Sunnuntai 26.5.2019

Yllättävä yhteys Halla-aholla ja Zahra Abdullahilla

Luotu: 
27.10.2008 17:57
  • Kuva: Creative Commons/ wstryder
    Kuva
  • Kuva: Wikimedia/Jan Leineberg
    Kuva
    Zahra Abdulla.
  • Kuva: Wikimedia/Jturkkil
    Kuva
    Jussi Halla-aho Hämäläisen osakunnan järjestämässä vaalipanelissa vuonna 2006.

Maahanmuuttajien suurin ääniharava eilisissä kuntavaaleissa oli Zahra Abdullah (vihr.), joka onnistui keräämään 2487 ääntä. Maahanmuuttokriittinen Jussi Halla-aho (ps.) puolestaan sai 2916 helsinkiläisääntä.

Ehdokkaat keräsivät ääniä lähes samoilta apajilta. Kalliossa, Alppilassa, Haagassa, Lauttasaaressa ja Vuosaaressa sekä Abdullah että Halla-aho keräsivät satoja ääniä. Kallio oli näistä ainoa paikka, jossa Halla-aho ei onnistunut voittamaan Abdullahia.

Valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikaisen mielestä tämä ei kuitenkaan ole suuri yllätys. Hänen mukaansa Halla-aho on kerännyt näiltä alueilta protestiääniä perinteisiltä työläisiltä. Abdullahia ovat äänestäneet puolestaan nuoret.

- Kalliossa esimerkiksi asuu nuoria opiskelijoita, jotka kannattavat vihreitä ja kannustavat maahanmuuttoa, Martikainen toteaa.

Suurimmat erot kannatuksessa syntyivät Halla-ahon hyväksi Itä-Helsingin Kontulassa ja Myllypurossa sekä Pasilassa ja Kannelmäessä. Abdullah puolestaan voitti vauraassa kantakaupungissa: Kruununhaassa, Ullanlinnassa ja Töölössä.

Martikaisen mukaan maahanmuuttajakriittisyys herättää kannatusta etenkin niiden ihmisten joukossa, jotka kokevat maahanmuuttajat arjessaan. Kruunuhaan ja Töölön hän selittää edelleen opiskelijoilla.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Aallonharja

" Hänen mukaansa Halla-aho on kerännyt näiltä alueilta protestiääniä perinteisiltä työläisiltä. "

:)

'Työläisten protestiäänet'. :D

Klassikko jo syntyessään.

Jännittävää, että emerituspofessori haluaa asettaa maahanmuuttajat ja maahanmuuttokriitikot vastakkain. Ei ne ole, vaikka kuinka näkyjä näkisi.
Vastakkain on idealismi ja realismi. Idealisteilla on ilmapallossa ilmaa vielä, mutta pihinä käy, ja kohta kädessä ei olekaan mitään. Maahanmuuttajat aktivoituvat itse kriitikoiden kannalle. Tekevät itseasiassa näin jo nyt, kunhan pääsevät ääneen.

ikks

Vihreät on superrikkaiden puolue joilla on huono omatunto omasta vauraudestaan ja uskovat että jos hieman jakaa voisi kaikille hankkia semmoinen siedettävä 5000/kk.
Onhan heillä itsellään vaivaiset 35000/kk tuloja eikä juurikaan kontaktia suomalaisiin niihin jotka elävät reilusti alle tonnilla/kk.

Siinä mielessä ps on duunaripuolue, eli keskituloisten ja sitä alempien asialla. Siellä on kontakia meihin äänestäjiin ja ymmärretään että pelkkä arki voi olla vaikea. Siellä ymmärretään myös miten miljoonien kaatamista mamuiluun vihastuttaa, samalla kun oma toimeentulo ja jopa työllisyys on heikko. Ja että vielä KEHDATAAN puhua "huutavasta työvoimapulasta", vähemmästä on menty barrikaadeille asein...!!!

iippa

Juu töölö ja krunikka opiskelijoiden suosimia asuinalueita. :)
Ja miksi aina Eri lailla ajattelevia edustajia/puolueita sanotaan protesti-ääniksi? Siis eikö ne olleetkaan niille puolueille anntettuja niiden edustaman ajattelun vuoksi?
Vaan että ne tulkitaan protestiksi esim. isommille puolueille?

Entä kun kokoomus sai nyt noin 1,5% enemmän ääniä kuin viime vaaleissa niin eikö ne ole protestiääniä??

Onko siis niin että pienen puolueen saamat äänet ovat protesti-ääniä ja muiden saamat äänet johtuvat toteutetusta politiikasta/julkilausumista?

No,...

oksanenjuha

"Hänen mukaansa Halla-aho on kerännyt näiltä alueilta protestiääniä perinteisiltä työläisiltä. Abdullahia ovat äänestäneet puolestaan nuoret."

Joko tiedostavia hyvyyden esitaistelijoita ahdistaa?

Arvon professori ei ole oikeasti millään tavalla seurannut Halla-ahon kirjoituksia tai poliittista uraa ja on sen vuoksi täysin pihalla asioista, tai sitten hän pyrkii yleistämään tarkoituksella. Tässä kommentissa halutaan antaa tarkoituksellisesti Halla-ahosta kuva, että hän on punaniskaisten vanhojen työläisjunttien protestiehdokas ja Zahra Abdullah koulutettujen, tiedostavien nuorten opiskelijoiden ehdokas.

Suomessa on ehdoton vaalisalaisuus, joten Halla-ahon kannattajakuntaprofiilin tutkiminen on käytännössä hyvin vaikeaa. Kuitenkin Halla-ahon kirjoituksia ja vaiheita jo vuosia seuranneena tuntuu siltä, että nimenomaan Halla-aholla on hyvin paljon akateemisesti koulutettuja ja nuoria kannattajia, jotka eivät taatusti olisi äänestäneet Halmeen kaltaista öykkäriä. Tämä analyysi perustuu kuitenkin vain subjektiivisiin ja empiirisiin kokemuksiin, mikä on ihmisten kanssa keskustelemalla tullut esille, mutta osuu epäilemättä enemmän oikeaan kuin professori Martikaisen.

Varmasti myös osa heistä, jotka aikoinaan Halmetta äänestivät, antoivat tällä kertaa äänensä Halla-aholle, mutta heidän suhteellista lukumääräänsä on liioiteltu. Todennäköisesti tahallaan.

Juttua lukiessa on vaikea välttyä vaikutelmalta, että tässä halutaan tarkoituksella antaa kuva pahan puolella olevasta populistirasistista ja hyvän puolella olevasta vihreästä maahanmuuttajasta.

Ylen Hannu Lehtiläkin sanoi vaalistudiossa, että perussuomalaisilla on ehdokkainaan "ulkomaalaisvastaisia" ja "rasistisia" henkilöitä, jotka ovat yksi syy heidän vaalimenestykseensä. Haluaisin tietää, keitä hän tarkoitti. En ole politiikkaa näin harrastuspohjalta suhteellisen aktiivisesti seuraavana törmännyt yhteenkään perussuomalaisten ehdokkaaseen, joka olisi ainakaan avoimesti rasisti tai "ulkomaalaisvastainen". Seppo Lehto tai Olavi Mäenpää eivät käsittääkseni ole perussuomalaisten listoilla.

Perussuomalaisilla on kyllä kieltämättä eniten suhteessa ehdokkaita, jotka vaativat järkevämpää ja realismiin perustuvaa maahanmuuttopolitiikkaa. Kun eri mieltä olevilta loppuvat perustelut ja vasta-argumentit, alkavat rasismisyytökset. Ja kun maahanmuuttokriitikot saavat menestystä, alkaa todellinen vyörytys vasemmistolaisten toimittajien suosiollisella myötävaikutuksella. Ainakin, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Itse en äänestänyt Halla-ahoa tai hänen puoluettaan, mutta olen vilpittömästi iloinen Halla-ahon menestyksestä. Ongelmien kieltäminen ja idealistinen haihattelu maahanmuuttopolitiikassa, mallia Astrid Thors, on äärimmäisen vahingollinen sekä täällä jo oleville maahanmuuttajille että kantaväestölle. Nyt on aika, että maahanmuuttopolitiikka nousee netin keskustelupalstojen lisäksi myös julkiseen keskusteluun muutenkin kuin hymistelyn muodossa.

On jo korkea aika saada maahanmuuttopolitiikkaan vaihtoehto vihervasemmistolaiselle typerälle haihattelulle.

Jussi Halla-aho

...kannattaisi ottaa huomioon se, että minut, toisin kuin Abdulla, tunnetaan lähinnä netistä. En oikein usko, että "perinteinen" duunari on se kaikkein aktiivisin verkonkäyttäjä.

Eirassa sentään pesin Zahran. Onneksi siellä asuu niin paljon duunareita.

Norsunluutorni

Professorin mielipidettä leimaa akateemisessa maailmassa yleinen todellisuudelle vieras tasapuolisuuden vaatimus. Halla-ahon ja Zahran intressit ovat ristiriidassa. Yltiötasapuolisuuden vaatimus edellyttää ristiriidan "häivyttävää" kommenttia: liikkeellä oltiin "lähes samoilla apajilla".

Niin, ja onneksi saatiin lähes yhtä paljon ääniäkin. Niinkuin konfliktivapaassa mallidemokratiassa sopiikin.

karlos

Tunnustaudun yhdeksi krunalaiseksi Halla-ahon äänestäjäksi. Opiskelija tai rasvaduunari en ole, vaan kahden lapsen perheenisä, hyvin koulutettu ja hyvin toimeentuleva. Ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu myös maahanmuuttajia (esimerkiksi USA:sta, Ghanasta, Balkanin alueelta).

Lopullinen tekijä joka minut sai liikkumaan ruiskukasta JHa:n taakse oli muutama viikko sitten lähellä kotikulmiani tapahtunut nuoren tytön joukkoraiskaus ja sen uutisointi. Onko todellakin niin, että vähemmistöjen suojelu on tärkeämpää kuin näiden rikollisten kiinnisaanti - ainakin paikkakunnan ykköslehden uutisointi viittaa tähän!

Omat tyttäreni ovat vielä pieniä, mutta muutamien vuosien kuluttua ovat siinä iässä että liikkuvat omin päin keskustassa. En varmastikaan ole huono vanhempi toivoessani heille mahdollisimman onnellista ja hyvää elämää. Jos kaupunkiympäristössämme on ongelmia, niihin on voitava puuttua, eikä vain vaieta niistä ja uskotella niiden siten katoavan jonnekin. Olen joskus yrittänyt tätä taktiikkaa siivouksessa ja voin vakuuttaa etteivät ne pölykoirat sieltä maton alta kadonneet itsestään. Vaimo sen sijaan sai pienimuotoisen hepulin.

On siis tärkeää että joku osaa, uskaltaa ja pystyy avaamaan suunsa myös maahanmuuttoon kohdistuvista ongelmista ennen kuin on liian myöhäistä.

Vieras

Arvoisa Valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen: Minä en ole "perinteinen duunari" vaan teen vaativaa asiantuntijatyötä esimiesasemassa toimisto-olosuhteissa. Olen ennen äänestänyt Kokoomusta, mutta näissä vaaleissa Halla-ahoa. En olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni Halmetta edellisissä vaaleissa.

Mielestäni Zahra Abdullah ansaitsee paikkansa Suomessa: hän tekee töitä ja maksaa veroja. Minun ja käsittääkseni myös Halla-ahon toiveissa on saada Suomeen lisää töitä tekeviä veronmaksajia. Ja vain heitä.

Vieras

Se, että niillä alueilla missä on enemmän maahanmuuttajia on myös enemmän maahanmuuttovastaisuutta, ei tarkoita että maahanmuutto sinänsa on ongelma, vaan että maahanmuuttajien asuttamispolitiikka ja integraatio on osittain epäonnistunut.

Sillä on tietenkin totta, että kulttuurierot ovat usein suuret (esimerkiksi miesten ja naisten aseman suhteen), ja maahanmuuttajilta vaaditaan paljon, jotta "oppisivat maan tavoille" sillä tavoin, että integraatio onnistuisi. -Tällä tarkoitan niitä kulttuurimme piirteitä ja tapoja, joita lähes kaikki arvostavat (en väkivaltakännäyskulttuuria ymv.), vastavuoroisesti me voimme oppia paljon ja rikastuttaa kulttuuriamme maahanmuuttajien avulla.

Koska Suomeen tarvitaan ja tulisi ottaa enemmän maahanmuuttajia, tarvitaan politiikkaa, joka auttaa integroimaan nämä tulijat maahan paremmin. Tehokasta kielenopetusta, asuttamista suomalaisten keskuuteen, niin ettei muodostu taloja, kortteleita ja kaupunginosia, jotka ovat maahanmuuttajavaltaisia, ja jossa kulttuurien kohtaaminen jää pinnalliseksi ja epäluuloa ruokkivaksi. (Erilaisuushan koetaan usein ensialkuun epäilyttävänä).
Lisäksi suomalaisen kulttuurin opettamista -ei niin että järjestetään kokeita, jossa täytyy pinnallisesti osata vastata että naiset ja miehet ovat täällä tasa-arvoisia jne- vaan keskusteluun perustuvia kursseja, joissa käydään läpi tämän yhteisön perusarvoja ja tapoja toimia. On typerää lässyttää että kaikki monikulttuurinen kirjavuus on ainoastaan hyvästä, tietenkin jostain hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan ihmisen täytyy oppia ja sisäistää, että tässä maassa tietyt asiat ovat eri tolalla, ja siihen tulee sopeutua. Samoin kuin me ulkomaille muuttaessamme yritämme sopeutua elämään kussakin maassa "maan tavalla"

jiipik

Hyvä, että näin selvästi pystytään erittelemään hyvät ja pahat ihmiset. Kyllähän vihreitä äänestänyt yliopistoeliitti olisi ilman Martikaistakin pystynyt sanomaan, että Kruunuhaassa, Ullanlinnassa ja Töölössä asuu vain ja ainoastaan hyviä ihmisiä ja ns. työläispitoisemmissa kaupunginosissa pahoja ihmisiä.

Mutta tosissaan: on ihmeellistä, miten pitkäaikaisesti politiikkaa ammatikseen seurannut tutkija voi olla noin pihalla, sekä Halla-ahon että Abdullah'n kannattajien suhteen. Voisiko olla ihan niinkin, että Halla-ahoa ovat äänestäneet nuoret miehet ja Abdullah'ia kaikenikäiset naiset? Ei kai sentään, liian ei-kliseinen teoria.