Sunnuntai 20.1.2019

Kohu sähköisestä äänikadosta paisuu: ”Eroa, ministeri Brax!”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.10.2008 08:10
Päivitetty: 
29.10.2008 12:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
    Kuva
    Oikeusministeri Tuija Brax.

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia ajava kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland -yhdistys eli Effi sekä Vasemmistonuoret ry vaativat tiedotteissaan sähköisestä äänestyksestä luopumista. Vasemmistonuoret vaativat lisäksi oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) eroa.

Kohu sähköisestä äänestyksestä leimahti liekkiinsä eilen sen jälkeen, kun kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) vaati Uuden Suomen haastattelussa uusia vaaleja sähköisen äänestyksen kokeilukunnissa.

- Vihreiden ministeri Tuija Brax ajoi sähköistä äänestystä jääräpäisesti, vaikka useat tahot vaativat hylkäämään järjestelmän, joka vaarantaa vaalien luotettavuuden. Odotan ministeriltä poliittista vastuunkantoa ja eroanomuksen jättämistä, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo lehdistötiedotteessa.

Effi puolestaan vaatii, että kokeilukuntien keskusvaalilautakunnat jättävät vaalituloksen vahvistamatta keskiviikon kokouksissaan. Kuntavaalien tulos vahvistetaan tänään, jonka jälkeen on kaksi viikkoa aikaa valittaa tuloksesta.

Oikeusministeriön mukaan yli 200 kuntavaaleissa annettua sähköistä ääntä jäi menemättä perille Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa, sillä äänestäjät keskeyttivät äänestyksen erehdyksessä.

Effin puheenjohtaja Tapani Tarvaisella on kovat toimenpide-ehdotukset jatkosta.

- Ironista kyllä, sähköistä äänestystä on markkinoitu keinona parantaa demokratian toimivuutta. Nykytilanteessa vaalijärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi tarvitaan kuitenkin hiukan toisenlaiset lääkkeet - uudet vaalit väärien tulosten korjaamiseksi, prosessista vastanneiden virkamiesten ero ja sähköäänestyshaihattelun lopullinen hautaaminen, Tarvainen laukoo lehdistötiedotteessa.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi ei eilisessä Uuden Suomen haastattelussa vierittänyt syytä ministeri Braxille, vaan huomautti, että päätös sähköisestä äänestyksestä on tehty jo edellishallituksen aikana.

- Joskus harmittaa, ettei edellisen hallituksen päätöksiä voi kumota, Kasvi sanoi Uudelle Suomelle.

Kasvin mukaan jonkun olisi nyt nostettava kanne vaalien oikeudettomuudesta, jotta asia saataisiin tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

jaakkookojo

Virkamiehiä tässä pitäisi syyttää. Jos joku nostaa kanteeen, on vaalit uusittava. Se on selvää. Mutta ei ole oikeusministerin vika, jos tyhmä äänestäjä vetää kortin pois ennen äänestyksen hyväksymistä. Korjaus on samanlainen toiminta kuin polttoaineautomaateissa, korttia ei saa pois ennen valintaa. Äänestys on hyväksyttävä ennen kortin poistamista. Effi ja vasemmisto haluavat vain julkisuutta.

ville_miettinen

http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-10-28.html

Vaalilaissa ei
sanota missään, että OK-nappia pitää painaa kahdesti, jotta ääni
laskettaisiin. Äänestysoikeus on myös yksi kansalaisten keskeisimmistä
perusoikeuksista, jonka toteutumiselle tulisi antaa joka tapauksessa
etusija.

Miten vaalitulos on tarkastettavissa? No ei mitenkään. Tästä käytiin kansalaiskeskustelua jo ennen vaaleja, mutta mm. Ministeri Brax ei ottanut ko. keskustelussa esille tulleita ongelmia huomioon mitenkään.

http://www.itviikko.fi/tietoturva/2008/05/28/hollanti-kieltaa-sahkoiset-...

Harmaasusi

...nuo suomalais-ugrilaiset sukulaisemme Eestissä
suomalaisia tollompia. Niillä se äänestys onnistui
netissä heti ensiyrittämällä.
Nehän tosin kyllä eivät ole saaneet vielä nauttia
tästä meidän demokratiamallistamme kylliksi, joten
ehkä siksi.

Kyllä minusta meidän pitää vain hyväksya tämä
nykyinen oiwa malli, jossa rahalla hankitaan
paras mahdollinen edustajakunta minkä yleensä
tällä kurin voi saada.

Anna Kortesalmi

Jokaisessa järjestelmässä on ongelmia: nykyisessä järjestelmässä ääni saatetaan hylätä esimerkiksi silloin, jos yksi numeroista on epäselvästi kirjoitettu.

Sähköinen äänestäminen on todellinen vihreä valinta, ja toivon, että siihen pystytään siirtymään koko maassa mahdollisimman pian.

Enemmän opastusta näköjään tarvitaan: ok-napin painaminen on esimerkiksi pankkiautomaattia käyttäville jo tuttu toiminto, mutta osalle äänestäjistä se on vielä uusi asia.

Risto Aallonharja

"Sähköinen äänestäminen on todellinen vihreä valinta, ja toivon, että siihen pystytään siirtymään koko maassa mahdollisimman pian."

Toudella vihreä valinta. MITEN NIIN?

Mitä vihreät haluavat sähköisellä äänestämisellä? Pysäyttää ilmastonmuutoksen? Paljonko sähköä menee laitteisiin?

"Enemmän opastusta näköjään tarvitaan: ok-napin painaminen on esimerkiksi pankkiautomaattia käyttäville jo tuttu toiminto, mutta osalle äänestäjistä se on vielä uusi asia."

Usko pois, että valistuksen ja opastuksen aika alkaa olla pikkuhiljaa päättynyt.

Management

"Taas ryssittiin"!"

>Sähköinen äänestys on oltava samantyyppinen kuin Virossakin-siellä systeemit ovat toiminnassa ja äänestysaktiivisuus lisääntynyt huomattavasti.

>Mikä on ongelma-sekö-että äänestäjä painaa vahingossa väärää näppylää.-

>Tehkää systeemi jossa tuota ei sallita!!!

>Suomi on jotenkin nyt "taka-Venäjä"-kaikki isot hienot asiat tuodaan liian nopeasti sisään-ja sählätään-ei auta muutakuin torpedoida koko äänestys ja laittaa uusintaäänestys valituksen kutta menemään!

Sivusta seuraaja

Eroa voisi perustella muillakin syillä, mm. sillä että oikeusministerinä istuva haluaa rajoittaa sananvapautta valtuustokokouksissa. Kuka määrittelee mikä on vihapuhetta? Vihreiden asettama tarkkailija ja ajatuspoliisi?

Vieras

"Kuka sanoo, että nyt meni vihapuheen puolelle."

Tietysti sama taho kuin se, joka muutenkin sanoo mikä menee laittomuuden puolelle. Yhtä hyvin voisit kysyä, kuka sanoo menikö teko vaikkapa varkauden tai murhan puolelle.

Sananvapaus ei tarkoita että suustaan saa päästää laittomuuksia. Vai mitä oikein tarkoitat?

marko.lehti

ministeri tuija brax lietsoo terrorismia vaarallisilla lausunnoillaan.
ne maat joissa hallitsijat eivät ole hyväksyneet vaalitulosta koska kansa on äänestänyt väärin.
ovat ajautuneet sisäisiin levottomuuksiin ja suuriin vaikeuksiin.
esimerkkinä algeria 1990 luvulla.

jos ihmiset äänestämällä yrittävät ajaa oikeina pitämiään asioita
niin on täysin käsittämätöntä että tämä pyritään vesittämään.

jos äänestämällä ei voi vaikuttaa, niin jäljet alkavat pelottaa.

Vieras

Eiköhän valtuustopuheiden rajat määrity lakien perusteella. Kiihotus kansanryhmää vastaan on kiellettyä, mikä ainakin minusta on ihan hyvä sääntö.

Yleensäkin kaikissa kokouksissa puheenjohtajan työ on johtaa puhetta, eli säädellä kokouksen kulkua. Ei asialla ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

jaa-a

Kukahan idiootti on suunnitellut laitteen, mistä kortin saa vedettyä pois ennen kuin ääni on vahvistettu? Luulisi näin tärkeään kokeiluun löytyvän sen verran asiantuntemusta, että edes helpot virheet saataisiin estettyä. Mitähän muita, vaikeammin ilmeneviä virheitä kyseisestä kapistuksesta löytyy??

Tosin oma mielikuva "sähköisestä äänestyksestä" ei muutenkaan ole ihan sitä, että mennään äänestyspaikalle painelemaan nappuloita.

Vieras

Minullekin tuli ensimmäiseksi mieleen, että järjestelmän käytettävyyden suunnitteluun ei ole kovin paljon panostettu.

Jokaisen on osattava käyttää sähköistä äänestystä, joten järjestelmän on oltava äärimmäisen yksinkertaista ja selkeää. Käytön selkeyden merkitys korostuu, kun systeemiä käytetään todella harvoin.

Virheäänien määrä on silti alle 2 % kaikista sähköisesti annetuista äänistä.

Reiska

Vastuu moisen virhealttiin järjestelmän toimimattomuudesta ja virheistä on aina sitä kiihkomielisesti ajaneilla ministereillä.

Päättäjien moka ja vastuu surkeasta järjestelmästä on ilmeinen ja koko tapaus todistaa jälleen sen mitä siitä ovat monet todenneetkin. Joskohan oppisivat ettei se tekniikasta kohkaaminen ja muiden rahojen kalliisiin vehkeisiin törsääminen tuo aina onnea ja autuutta.

Puulaatikko ja paperilipuke toimivat, miksi te päättäjät niin usein haluatte jääräpäisesti ja kovin kustannuksin korjata sellaista mikä ei ole rikki ??

Vieras (2)

EFFI:n puheenjohtaja edustaa kaiken lisäksi vielä samaa puoluettakin kun Brax.

http://tapanitarvainen.fi/

Tarvaisen noin 15v hyvin tunteneena voin vakuuttaa, että kyse on tässä nimenomaan Tietoturvasta, Tietosuojasta ja Demokratiasta, eikä puolue-politikoinnista ja irtopisteiden kalastelusta.

Suurella joukolla tietotekniikkaa todella hyvin tuntevilla on aidosti huoli siitä, että hyväuskoiset ja sinisilmäiset poliitikot & virkamiehet vievät nyt läpi hanketta joka mahdollistaa myöhemmin väärinkäytöksiä joiden havaitseminen jälkikäteenkin on mahdotonta.

He eivät ilmeisesti ymmärrä tekevänsi todella isoa virhettä. Äänestysjärjestelmien toimittajien puolella on myös sinisilmäisyyttä, mutta sen lisäksi myös silkkaa ahneutta bisnekselle. Mikäpä sen parempi bisnes kuin päästä tälläisen suljetun järjestelmän ainoaksi toimittajaksi ja saada hinnoitella premium hinnalla. Negatiivisen käyttäjäpalautteenkin käsittelyn hoitaa käytännössä tilaaja samalla kun itse voi pysytellä vaitiolosopimusten takana julkisesti hiljaa ja kulisseissa. Erittäin hyvä bisnes järjestelmän toimittajalle.

EFFI Tarvaisen ja Oksasen suulla puhuvat nyt niiden vähintäänkin tuhansien Suomalaisten tietotekniikan, tietoturvan, yksilönsuojan jne. asiantuntijoiden suulla, jotka eivät voi käytännössä itse tuoda asiaa esille ottamalla samalla riskiä, että siitä syntyy ongelma työpaikalla ja jopa este myöhemmin työllistymiselle.

Ollakseen uskottava asiantuntija em. alueilla on käytännössä välttämätöntä tuoda esille toimi tai tehtävä jota hoitaa, työantaja jne. Joka ei välttämättä pidä siitä että henkilöstö tuo sen nimeä esille em. tilanteissa.

Se jolla on nyt perhettä, iso laina ja vielä työpaikka joka ei ole vielä YT-neuvotellut pitää matalaa profiilia ja yrittää ainakin teeskennellä olevansa keskittynyt työhön eikä haahuilevansa muuta.

Tarvainen on sellaisessa virassa, jossa hänen työnantajansa ymmärtää ko. aktiivisuuden. Sen lisäksi hän todella osaa ja ymmärtää asiat joista hän puhuu.

Erilaisten vaalivilppien mahdollisuus on sähköisissä äänestysjärjestelmissä todella aito ja kun kyse on edustuksellisesta demokratiasta, niin se joka kykenee käpälöimään vaaleja voi anastaa vallan kansalta.

Pelkkä hyvä tahto, yrittäminen ja "toivotaan että saamme ratkaistuksi ongelmat" eivät enää saisi riittää päättäjiltä ja virkamiehiltä näin tärkeissä asioissa.

Vierailija

Kommenteista lainattua:

"oikeusministerinä istuva haluaa rajoittaa sananvapautta valtuustokokouksissa. Kuka määrittelee mikä on vihapuhetta? Vihreiden asettama tarkkailija ja ajatuspoliisi?"

Orwell & eDDR:

"Uuskielen tarkoitus oli Orwellin kuvaamassa maailmassa tehdä toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä. Valtio otti käsitteet haltuun ja antoi niille ainoat oikeat määritelmät."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskieli

Vierailija

"EFFI Tarvaisen ja Oksasen suulla puhuvat nyt niiden vähintäänkin tuhansien Suomalaisten tietotekniikan, tietoturvan, yksilönsuojan jne. asiantuntijoiden suulla, jotka eivät voi käytännössä itse tuoda asiaa esille ottamalla samalla riskiä, että siitä syntyy ongelma työpaikalla ja jopa este myöhemmin työllistymiselle."

Kuten monasti aikaisemminkin, tämä sopii tähänkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuonna_1984

Orwell oli optimisti.

hannujuurmaa

Minun mielestäni sähköinen äänestys on hyvä ratkaisu,voisi vaikka kunna vaatustojen ikä jakautuma kasvaa, veikaan että systeemi lisäisi nuorten äänestäjien määrää.
Tietysti systeemi pitää olla idiooti varma.
Yleensä kaikki jotka häviävät vaalit vaatii aina ministerien eroa.

variaatio

Itse asiassa homma on juuri päinvastoin. Nyky-nuoriso tuntee tietokoneet ja seuraa it-maailmaa. It-maailma on taas huutanut koko tämän projektin ajan, että idea on suoraan sanottuna vaarallinen demokratialle. Mikäli ainoa äänestys vaihtoehto on sähköinen, suuri osa nuorisosta luultavasti jättää äänestämättä. He tietävät ettei vaalituloksen oikeellisuudesta ei ole mitään takeita. (se itse asiassa saattaa olla tätä ajavien tavoite)

Sellaista ei ole olemassakaan kuin idiootti varma tietokonejärjestelmä. Puhumattakaan tahallisesti murtautumisesta ja manipuloinnista. Varsinkaan se ei ole luotettava, jos joku saa lahjottua järjestelmänylläpitäjät. Heitä on huomattavasti vähemmän kuin lippuäänestyksen laskijoita. USA:ssa virkailijan hinta on noin 700 dollaria, mikä on suomen hinta?

Uskokaa jo toi idea on ihan oikeasti vaarallinen, mutta it-asiantuntijoitahan ei kuunnella. Varsinkaan, jos kyseessä on valtion it-hankkeet. Se sijaan kaupallisten hyötyä tavoittelevien yritysten mainospuheisiin uskotaan sokeasta. No se on tyhmyyden hinta. Iltapäivälehtien on ihan turha myöhemmin kauhistella äänestysvilppiä, kun joku murtaa tuon systeemin. Teitä on VAROITETTU.

Itse asiassa te ette tule edes tietämään, kun se tapahtuu. Murrosta ei jää mitään jälkiä taitavan suorittajan jäljiltä.

Matti O Koskela

Taas tätä samaa laumaidiotismia liikkeellä. Mitä tekemistä oikeusministerin erottamisella oikeasti on asian kanssa. Jos juttu menisi oikein, sanktiot pölähtelisivät komentoketjussa paljon alempana, ja se olisi ministeri joka ao. vikalähteen paljastuttua jakelisi tuomioita niinkuin pitääkin, erottamisia, nuhteita, korvausvaateita.. etc mitä ne olisivatkin.

Tämä julkinen mediassa joka asiassa paisuteltu pudotuspeli alkaa saada jo koomisia piirteitä. Yhteiskunnasta alkaa talonpoikais-, lautamies- tai terve järki rapautumaan kiihtyvällä vaudilla jokaisessa uutisasiassa.

Ensimmäiseksi joutuu tarkasteluun onko äänestysmenetelmän, ohjelma ja sen käyttöliittymä sekä yksiselitteinen äänestäjän ohjeistus, laatiminen epäonnistunut ja missä kohdin. Jos asia on ulkoistettu, pitää käydä sopimus läpi, onko tilausmäärittely työn suoritukselle riittävä jne. jne.

Tällä tasolla asiat pitää pöyhiä muuten niihin ei ministeriöiden substanssin aloilla ikinä tule tolkkua.

Sen jälkeen komentoketjua pitää selvittää siihen saakka minne se ulottuu ao. asiassa. Tuskimpa se ihan ministeriin saakka ulottuu muussa mielessä kuin aietasolla lähteä ko. kaltaiseen kokeiluun, mutta sehän ei tässä tapauksessa ole potkujen syy, herra paratkoon.

Tässä kihisee nyt jostain syystä vihreää väkeä, jäiköhän nyt vaalimenestys liikaa päälle kun asiasta vieläkin vedetään irtopisteitä?

Ännestys netissä saadaan kyllä aukottomaksi ja varmasti myös niin varmaksi, että jokainen sitä osaa käyttää. Yhtään virhemahdollisuutta ei saa jättää äänestäjän tasolle. Tämän lopputuotteen kohdalla pitää nyt selvitys käydä ja reklamaatiot liikkua ja panna työ samalla hinnalla uusiksi.

Jatkossa laittakaahan se systeemi kuntoon, se on ideana hyvä ja tulee varmasti jatkossa käyttöön. Ja Kasvi myös opettelemaan asiaa, jonka perään nyt räksyttää.

Vierailija

"Sen jälkeen komentoketjua pitää selvittää siihen saakka minne se ulottuu ao. asiassa. Tuskimpa se ihan ministeriin saakka ulottuu muussa mielessä kuin aietasolla"

Jaa-a?

"Oikeusministeri: sähköisen äänestyksen auditointiraportti tieteisfantasiaa
Kirjoittaja: Kai Puolamäki, Syyskuu 4, 2008 - 07:51.

Oikeusministeri Brax tyynnyttelee sähköäänestyksestä huolestuneita ja tulee samalla torpanneeksi ministeriönsä teettämän auditointiraportin science fictionina..."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/39380-sahkoisen-aanestyksen-moka-%E2%80%...

Vieras

"Taas tätä samaa laumaidiotismia liikkeellä. Mitä tekemistä oikeusministerin erottamisella oikeasti on asian kanssa."

Hallitusmuodon 36 §:n 2 momentin mukaan ministeriksi nimitettävän tulee olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen.

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940284'

=> Tuija Brax Vihreästä liitosta on vaalijohtaja Jääskeläisen (sd.) juoksulikka ja tietokonetaidoton.

Vieras

Tuija Brax on kävelevä katastrofi. Muistelkaapa hänen lausuntojaan esim. seuraavissa asioissa: vankien kirjesalaisuus, vaalirahakohu ja nyt tämä sähköinen äänestäminen. Jos ette muista, muistutan hieman. Vängättyään asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta vangeille lähes täydellisen kirjesalaisuuden Brax sai huumeiden määrän vankiloissa jyrkkään nousuun, vaalirahakohun yhteydessä hän totesi, ettei oikeastaan mitään voi tehdä vaan täytyy perustaa komitea, sähköisen äänestämisen äänestysongelmien hän totesi olevan pelkkää science fictionia. Uusimpana hätätoimenpiteenä on valtuustojen puheenjohtajien koulutus perussuomalaisten mielipiteiden vuoksi!! Braxin mielestä saa olla vain tietynlaisia mielipiteitä, erilaiset hylätään. Tulee ihan taistolaisajat ja vanha kunnon Neuvostoliitto mieleen. En enää ihmettele miksi niin monet vanhat taistolaiset tai heidän jälkeläisensä ovat ajautuneet vihreisiin.

Harmaasusi

"Tuija Brax on kävelevä katastrofi..." Eikä ole!
Jyrki Katainen on Kävelevä Kataistrofi!
Vai onko niitä jo kaksi samassa hallituksessa?

"JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI
Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan
on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan
Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan

Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät ja häntä vainoovat
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa
Korvaansa tukkeaapi tuon raukan huudolta."

Ervasti

Tullaanhan nyt tälle vuosisadalle, lopetetaan inkvisitioa ja ymmärretään, että sähköiseksi äänestäminen muuttunee joka tapauksessa. Ja jotenkin systeemi on testattava. Kyllä tämä on selkeästi taktinen, ei strateginen virhe. Järjestelmätoimittaja vastuuseen ei tässä päivässä elävät ministerit.

Jonkun pitäisi vertailun vuoksi laskea, että kuinka monta tuhatta äänestylappua joka vaaleissa mitätöidään koska kynä ja paperi ovat niin vaikeita käyttöliittymiä.

Ja toiseksi jos verrataan akuankkaäänten määrään joka vaaleissa niin voidaan olettaa, että myös sähköisellä äänestyslaitteella halutaan myös äänestää akua.

Ja mikä olisi parempi tapa sähköistä äänestystä vastustavien kaataa koko hanke kuin käydä paikan päällä tekemässä kaikkensa, jotta pystyy antamaan virheellisen äänen? Valitettavasti tyhjään äänestyslippuun ei kukaan tartu, mutta kun kyseessä on uusi ja edistyksellinen asia niin, ministereiden pitää erota? Herätys!

Risto Aallonharja

"Tullaanhan nyt tälle vuosisadalle, lopetetaan inkvisitioa ja ymmärretään, että sähköiseksi äänestäminen muuttunee joka tapauksessa."

Miten niin?

Onko kyseessä taas väistämätön asia, kuten sosialismiin siirtyminen vielä -80 luvulla?

"..mutta kun kyseessä on uusi ja edistyksellinen asia niin.."

Mitä vikaa perinteissä on?

Pitäisikö esim. suvivirsi muuttaa jotenkin enemmän digitaaliseksi koulujen päättäjäisissä ja koulujen joulunäytelmien sijaan näyttää lapsille 3D animaatiota? Houkutus olisi todennäköisesti ilmeinen, koska opettajien työtaakka vähenisi dramaattisesti, kun voisi vain painaa play-nappeja.

Yksinkertaisesti. Äänestäminen ei ole vaikeata nyt. Ne, jotka ajavat sähköistä äänestämistä, eivät pysty perustelemaan hanketta mitenkään. Sähköisestä äänestämisestä ei tule MITÄÄN lisäarvoa. Tästä syystä on 'syytä epäillä', että taustalla on 'jokin muu tarve' sähköiselle äänestykselle kuin se, mitä yritetään surkeasti tuoda esiin.

Asioiden maalaaminen 'edistykselliseksi' tai 'rikkaaksi', ilman mitään todellista substanssia on jo nähty, ja heikoksi argumentiksi havaittu.

Vieras

Aina on niitä, jotka äänestävät tyhjää. Onko järjestelmä mahdollistanut tyhjän äänen antamisen muuten kuin äänestyksen keskeyttämisellä? Mitä, jos nämä "virheelliset" äänet ovatkin oikea kannanotto eikä virhetoimintaa?

On eri asia jäädä kotiin ja jättää äänestämättä kuin mennä äänestyspaikalle, käyttää äänioikeutensa ja jättää tyhjä ääni.

Jouni Lahtinen

Kyllä tästä asiasta on puhuttu jo viime keväästä asti, joten turha maalata sitä miksikään kohukuplaksi.

Brax on alusta lähtien tiennyt järjestelmän puutteista ja toteutuksen laittomuudesta ja aina vain toistellut "ei tässä mitään ongelmia ole" ilman mitään aikomustakaan katsoa asiaa vakavasti. Ja sama meno senkun jatkuu.

Allekirjoittanut

Kävelevä katastrofi kuvaa todella hyvin Braxia. Hänelle tärkeintä on kauhia kohkaaminen. Mitään ei mietitä loppuun.

Braxin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajat pitää laittaa uudelleenkoulutus- ja kurileireille, jotta he oppisivat sensuroimaan valtuutettujen puheita ja ajatuksia. Valtuustoihin nimittäin valitaan yhä enemmän ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Muuten hollantilaisen poliitikon ja professorin Pim Fortuyinin kaltaiset murhat tulevat olemaan arkipäivää myös Suomessa. Uskonnollisia vihapuheita kai Brax tarkoitti puhuessaan kumnnanvaltuutettujen puheiden sensuroimisesta?

Vieras

Aiemmin joku kyseli aiheellisesti, onko sähköisessä järjestelmässä mahdollista äänestää tyhjää. Entä kirkkovenepuoluetta?

Mielestäni äänestyspaikalla annetuille protestiäänille on annettava niille kuuluva painoarvo, koska kyseessä on tietoinen ja aktiivisuutta vaativa toimintatapa.

Lisäksi on aivan väärin, että palkinnoksi passiivisuudesta ns. nukkuvien puolue saa hallitukseen oman edustajansa, ministeriaitiossa sikeitä vetelevän täti Thorsin.

Vieras

Näin käy, kun päättäviin tehtäviin laitetaan amatöörejä. Ilmeisesti koko oikeusministeriöstä ei löydy teknisesti pätevää henkilökuntaa. Olisi suotavaa, että Tuija "1984" Brax siirtyy vapaaehtoisesti sivuun ja antaa paikkansa jollekin ammattitaitoiselle.

Vieras

Tässä sähköisessä äänestystouhussa on vahvasti itsetarkoituksen maku ja poliittinen koneisto on ajanut sen läpi kritiikistä huolimatta.

Peruskauraa on, että tälläinen järjestelmä olisi pitänyt pilotoida jossakin muussa yhteydessä kuin virallisissa vaaleissa. Sanoohan sen järkikin, että jonkin kunnan kansanäänestys olisi ollut parempi testauspilotti tälläiselle järjestelmälle.

Brax on vastuusta vähintään siltä osin että on ollut edistämässä näin epävarmalla ollutta hanketta. Ei ole mikään poikkeus löytää järjestelmistä vikoja tuotantovaiheessa. Testaus ei ole tae toimivuudesta!

pur

Perinteinen uurnaäänestys toimii. Äänestyksen johtotähtenä pitää olla se, että kansalainen voi käyttää äänioikeutensa haluamansa ehdokkaan hyväksi. Jos haluaa kirjoittaa lappuun akuankka, niin se on täysin oma valinta, samoin tyhjän äänestyslipun jättäminen.

Näitä kansalaisten mielenilmauksia ei pidä sekoittaa hylättyyn sähköiseen ääneen, jonka tahallisuutta tai tahattomuutta ei voi päätellä mistään. Sähköinen äänestäminen sisältää aina riskin virheestä, jota ei huomata. Sen sijaan ei käytännössä koskaan tapahdu niin, että äänestäjä vahingossa kirjoittaa lippuun akuankka tai jättää vahingossa tyhjän lipun.

Tyhjät liput ja akuankat kirjataan ääntenlaskennassa hylätyiksi, mutta vaalilautakunnalle muodostuu samalla käsitys siitä, että kaikki äänet on huomioitu asianmukaisesti ja luovutettujen ja palautettujen äänestyslippujen määrät täsmäävät. Vaalista muodostuu totuudenmukainen kokonaiskuva. Tällainen menettely takaa oikeusturvan ja vaalien laillisuuden, mihin mikään sähköaivo ei pysty. Kysymys ei liity äänestämisen tekniikkaan, vaan vaalilautakunnan harjoittamaan kansalaisvalvontaan ääntenlaskennan yhteydessä. Bittejä ei voi kansalaisvalvoa mitenkään.

Kynä ja äänestyslippu voi jollekin olla vaikea käyttöliittymä. Sen takia äänestyspaikalla on vaaliavustaja, joka voi suorittaa äänestämisen teknisen osuuden, jos äänioikeutettu pystyy tahtonsa ilmaisemaan.

Vieras

Aina on myös niitä, jotka kirjoittavat lappuun Tarja Halonen sen sijaan, että antaisivat vaikka numeron 2, joka edustaa ehdokasta Tarja Halonen. Ja kas, kynäkäyttöliittymä on pettänyt, äänestäjä kuvittelee äänestäneensä oikeaa ehdokasta ja ääni hylätään, koska vain numerot on sallittu.

Niin kauan kun äänestetään virallisella äänestyspaikalla henkilöllisyystodistusta vilauttaen kaksinkertainen kirjanpito kertoo sen, montako ihmistä kävi äänestämässä suhteessa siihen, montako ääntä annettiin. Tällöin tyhjä lappu on yhteismitallinen sähköisten äänten "puuttumattomuuden" kanssa. Jos äänestys siirtyy joskus internetiin, tullaan oikeasti tilanteeseen, jossa kansalaisvalvonta alkaa olla hauraalla pohjalla.

Risto Aallonharja

"Tällöin tyhjä lappu on yhteismitallinen sähköisten äänten "puuttumattomuuden" kanssa."

Nollat tauluun vain. Uusintalaskentaa ei pystytä suorittamaan, joten se on aivan sama toljotetaanko kävijämääriä vai ei, joten yhteismitallisesi on yhtä tyhjän kanssa.

"Jos äänestys siirtyy joskus internetiin, tullaan oikeasti tilanteeseen, jossa kansalaisvalvonta alkaa olla hauraalla pohjalla."

Se on aivan sama, onko äänestys internetissä vai ei. Sähköinen äänestäminen on itsessään ja inherentisti epäkelpo, invalid ja syntax error jo syntyessään.

Sähköinen ääni ei ole yksinkertaisesti mitään, ilman paperivarmennusta, joka voidaan laskea uudelleen ja uudelleen epäselvissä tapauksissa. Miten helvetin vaikeata peruslogiikka oikein on?

Äänestäminen on koko järjestelmän ytimessä. Tämän näprääminen on koko systeemin näpräämistä. Tämä on selkeästi idealistien tavoite numero 1. Halutaan sivuuttaa äänestys, luomalla virtuaalinen keinotodellisuus, jota sähköinen äänestäminen on DE FACTO jos tulosta ei pystytä varmistamaan.

Huono Ekonomi

Kyse ei ole mistään käytettävyysongelmasta.

Kyse on puutteellisesta vaalijärjestelmästä. Vaalijärjestelmä on kokonaisuus joka pitää sisällään paitsi
tietojärjestelmän, myös sen miten äänestäjät, vaalitoimijat ja tarkkailijat toimivat.

Vaalijärjestelmän keskeinen ominaisuus on aukottomuus. Yksittäisiin toimijoihin - koneisiin tai ihmisiin - ei tule luottaa. Ei pelkästään vaalivilpin, inhimillisten erehdysten tai tietokonevirheiden vuoksi, vaan myös siksi että kansalaisten luottamus vaalijärjestelmään on keskeinen vaalijärjestelmän ominaisuus ja demokratian kulmakivi.

Tuija Brax on ylimpänä vaaliviranomaisena hoputtanut käyttöön vaalijärjestelmän, josta puuttuvat normaalit vaalijärjestelmään liittyvät turvamekanismit. Nyt on olemassa todisteet, että turvamekanismien puute
on aiheuttanut jopa äänien laskematta jättämisen. Turvajärjestelyjen puutteet on tuotu useampaan otteeseen Tuija Braxin tietoon, joten tietämättömyydestä ei voi olla kyse. Päin vastoin, Tuija Brax on leimannut ongelmista varoittaneita henkilöitä julkisuudessa.

Syytä ei voi myöskään vierittää aiemman hallituksen niskan. Jos edellinen hallitus olisi oikeasti päättänyt että uusi vaalijärjestelmä on pakko ottaa käyttöön riippumatta sen toimivuudesta, kyseinen päätös on ollut perustuslain vastainen. Ei oikeusministerillä ole velvollisuutta noudattaa perustuslain vastaisia päätöksiä. Ministerillä on aina myös mahdollisuus erota, jos kokee joutuvansa tekemään päätöksen jota ei halua tehdä. Velvollisuus noudattaa edellisen hallituksen päätöksiä on poliittinen käytäntö, ei lakisääteinen velvollisuus jota on noudatettava jos päätös on lainvastainen.

Perustuslaki turvaa kansalaisille oikeuden äänestää. Minusta näyttäisi siltä, että äänestysoikeutta on rikottu vaaliviranomaisten toimesta. Vaalitoiminnasta vastaavana ministerinä Tuija Brax on viime kädessä vastuussa vaaleista. Erityisesti nyt, koska Tuija Brax on ajanut uutta vaalijärjestelmää kuin käärmettä pyssyyn.

Vaikka olen vihreä, olen sitä mieltä että Tuija Braxin ero ei riitä. Tuija Brax on saatettava valtakunnanoikeuteen vastaamaan tästä tapauksesta. Sen lisäksi sinne voidaan tuoda valmistelevia virkamiehiä ja edellinen hallitus jos koetaan että he ovat toimineet demokratian vastaisesti.

Kansanedustaja Kasvi <a href="http://kasvi.org/index.php?5463">kirjoitti</a> blogissaan, että hänelle on vakuutettu että vaalit voidaan järjestää kokeilukunnissa uudelleen jos ääniä jää laskematta. Olisi kiinnostavaa tietää, kuka antoi Kasville tämän vakuutuksen.

Tomppa-VHM

Kuulkaas nyt.
Kyllä Braxilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin jonkun äänioikeuden toteutumisen vahtaaminen.
Esim. pitää huolehtia siitä, että uudet kunnallisvaltuutetut saada koulutettua puhumaan sitä mikä on polittiisesti korrektia eikä suinkaan sitä mitä ovat mieltä tai typerä kansa heidät sinne on äänestänyt sanomaan.

Risto Aallonharja

Braxin suunnitelma koulutuksesta 'oikeaan ajatteluun' on itseasiassa täydellistä science fictionia.
Käytännössä tämä ei tarkoita mitään muuta kuin powerpoint sulkeisia, joissa kehotetaan identifioimaan 'aistimalla' "vihamieliset" ajatukset. Tarkoittanee myös sitä, että sama ajattelun logiikka on vihamielistä vain tietyissä tapauksissa, mutta muissa 'neutraaleissa yhteyksissä', kuten yleisessä miesvihassa ja ilmastonmuutoksen radikaalissa vastustamisessa, nämä ajatukset ja identtinen logiikka ovatkin jo oikein suotavia.

- Klassista Orwelia.

Sinänsä positiivista, että Brax ja järjestelmä hänen ympärillä alkaa näyttäytymään todellisessa valossa.
Se mikä asiassa on huolestuttavaa on siinä, että irrationaalinen mieli ei ala missään konfrontaation vaiheessa rationaaliseksi vaan pysyy irrationaalisena loppuun asti. Tällöin, ei ole mitään mahdollisuutta ennakoida niitä toimintatapoja ja näiden mahdollista mittakaavaa, jolla irrationaalinen mieli ja järjestelmä alkaa soveltamaan omia 'tavoitteitaan'.
Historia on tosin esimerkkejä täynnä. Nyt olemme siinä tilanteessa, jossa vääränlainen ajattelu, ilman selkeästi identifioitavaa rikollista substanssia, on kielletty. Kysymys ja ero historiallisten tyrannien ja Braxin järjestelmän välillä on ainoastaan 'rikkomuksesta' tulevien sanktioiden luonteessa, mutta muuten perusytimeltään, olemme jo klassisessa tyranniassa. Tai itseasiassa olleet siinä kokoajan, mutta nyt se vain tulee esille. 'for all eyes to see'.

tperomaa

Jos äänestäjä erehdyksessä keskeyttää äänestyksen ennen kuin ääni on rekisteröitynyt, on ilmeistä, että järjestelmän testaus on epäonnistunut. Tällaiset järjestelmät on tehtävä niin, että Pihtiputaan mummokin osaa niitä käyttää. "Käyttäjän tyhmyys" on tekosyy, jolla voidaan puolustella huonoja ohjelmia. (Ja näitähän on nykyään paljon.)

TietoEnatorilta on ennenkin tullut sutta - viime kesänä yhteishaun tulokset jumittivat teknisten ongelmien takia.

Vieras

Muistaakseni etukäteen mainostettiin, ettei sähköisesti ole mahdollista antaa tyhjää ääntä tai äänestää Muumia ym. Tämä varmaankin oli se ainoa mahdollisuus osallistua vaaliin ja jättää valinta tekemättä. Tuskin asia on tämän ihmeellisempi. Onko muuten "virheen" tehneiden äänestäjien nimet talalella ?

Vieras

Laitteella pystyi äänestämään tyhjää. Nämä ovat kyllä tahattomia epäonnistumisia, paperikuitti äänestä olisi korjannut tämänkin ongelman. Sitä paitsi OM myönsi etteivät ole testanneet järjestelmää "tavallisilla käyttäjillä". Lisäksi käyttäjät ovat raportoineet että käyttöliittymä/kosketusnäyttö takkuili, eikä he oikein tienneet ottiko laite ok painalluksen vai ei.

Vieras

Äänestäminen ei koskaan ole anonyymiä. Ainahan pitää todistaa henkilöllisyys. Ennakkoäänestyksessä pitää lisäksi rekisteröidä, että tämä henkilö on jo äänestänyt, ettei hän pääsisi äänestämään uudestaan vaalipäivänä tai jossain toisessa ennakkoäänestyspaikassa. Myös vaalipäivänä virkailija laittaa nimesi kohdalle ruksin paperiseen luetteloon. On siis tiedossa, ketkä ovat äänestäneet ja ketkä eivät. Mutta kukaan ei tiedä, ketä äänestät. Paitsi tietty manuaalisessa ennakkoäänestyksessä joku voisi höyryttää kuoren auki ja katsoa, kuka olet ja seuraavaksi höyryttää sen pienemmän kuoren auki ja katsoa, ketä äänestit.

Vieras

Meneillään on hyvästijättö demokraattiselle päätöksenteolle. On järkyttävää, että asia on jo nyt näin monien kansalaisten mielessä hämärtynyt. Sähköiseen äänestyskoneeseen on sisäänrakennettu mahdollisuus muuttaa koko äänestystulos muutamassa hetkessä, jälkiä jättämättä. Tekniikasta vastaa Suomen valtion palkkaama Tieto-Fumator, jonka tekoset ovat liikesalaisuuksina tutkijoiden ulottumattomissa.
Nyt alkaa kiihkeä ja kallis suden parannusoperaatio, josta laativat suolaisia laskujaan samat operoijat kuin sudestakin. Onko kansalaisyhteiskunta jo niin lyöty, ettei saa peliä poikki?

Hietsuarska

Jos ministeri osoittautuu noinkin kelvottomaksi ja typeräksi niin kyllä hänet olisi erotettava.

Äänestysmoka osattiin kyllä hyvin asiantuntevilla tahoilla ennakoida, mutta kelvoton ministeri kuittasi sen vain tieteistarinana, ja päätti sitten tehdä oman versionsa tieteistarinassa jossa ryhdytään puuhaamaan ajatuspoliiseja vaaleillla valtuutuksensa saaneiden edustajien mielipiteiden suitsimiseksi.

Jos nämä mokat eivät riitä Braxin erottamiseen niin mikä sitten riittää?

Vieras

Ottakaas nyt iisisti yli-innokkaat toimittajat. En viitsinyt edes lukea otsikkoa pidemmälle mutta jos sitä on uskominen niin Uusi Suomi on päättänyt erottaa Braxin. Ei riitä papu sellaiseen Uudella Suomella eikä kyllä muillakaan lehdillä. Eiköhän lehdistön kannata pitäytyä faktojen raportoinnissa ja pidättäytyä tällaisesta pullistelusta. Kuulostaa Seiskan otsikoinnilta.

Vieras

Uusi Suomi kirjoittaa kissan kokoisin kirjaimin mitä vain, kun Effi ja/tai Jyrki Kasvi avaamat oraakkelimaiset suunsa.

Seuraavaksi olisi syytä järjestää Kasvin ja Effin toimesta eurooppalainen yleislakko, jos ei Ctrl-näppäimen paikkaa suostuta vaihtamaan Alt-näppäimen kanssa!

Vieras

Seuraan mukamas uutisia, mutta miksi kuulen vasta nyt suomalaisesta hakkeriasiantuntijasta, joka on jo pitkään konsultoinut USA:n vuotavaa vaalijärjestelmää. Mies on muun muassa selvittänyt miten on mahdollista, että Al Gorelta katosi 16.000 ääntä. Se kävi helposti, koska:
"On erikoista, että useimmissa elektronisissa vaalijärjestelmissä on toiminto, jolla vaalien lopputuloksen voi vaihtaa", asiantuntija sanoo. Ja:
"Järjestelmätoimittajien mukaan tällainen ominaisuus tarvitaan, jotta virheet voidaan korjata. Järjestelmiin on siis tahallisesti koodattu mahdollisuus vaalituloksen väärentämiseen".
Äänestin vihreitä ja haluan Braxin pois soheltamasta. Eikä tilalle mitään vielä pahempaa, kiitos.

Vieras

"Jos joku on niin tanan tyhmä ettei osaa painaa Enteriä, niin lopputuloksen kannalta on hyvä ettei ääni pääse mukaan."

Suomessa on paljon ihmisiä (varmana iso yllätys sinulle) joilla ei ole tiekoneen käyttökokemusta ja miksi koskea hyvään ja toimivaan lippuäänestykseen?

Tietokoneen logiikkaa: Paina Start sammuttaaksesi PC...

Risto Aallonharja

Jos joku on niin tanan tyhmä, että luulee digitaalisen enterin painamisen olevan suurenmoista ja trallalaa edistystä niin kokonaisuuden kannalta olisi hyvä, että nämä pudotettaisiin ratikasta seuraavalla pysäkillä. - seuraavissa vaaleissa.

Vieras

Alkaa saada aika koomisia sävyjä jo tämä median jokapäiväinen vaatimus jonkun pallin kaatumisesta jos jotain pientä kuprua asioiden sujuvassa kulkemisessa esiintyy. Toki median tehtävä on osaltaan poliitikkojen vahtiminen mutta alkaakohan homma enää olla oikein hanskassa.

Jari Kuikanmäki

Ministeri Brax vastustaa demokratiaa aivan avoimesti, eikä ole ensimmäinen kerta. Hänen aiempiin ehdotuksiinsa on kuulunut mm. että väärinajattelijoiden pääsy puoluerekisteriin tulisi mahdollisesti estää lailla.

Nyt Brax jatkaa Yhdysvaltain etelävaltioiden rotuerottelijoiden perinteitä sanomalla aivan suoraan, että vika ei ole järjestelmässä, vaan sittenkin äänestäjien kyvyissä. Samaa joutuivat aikoinaan kuuntelemaan mustaihoiset äänestäjät, joilta vaadittiin erillisiä luku- ja kirjoitustaitotestejä ennen äänestysuurnille pääsyä.

Rautakorkojen kopse kuuluu. Kuinka kauan aiomme vielä seurata sivusta, kun tällaisia ajatuksia julkisesti esittävä henkilö toimii maamme oikeusministerinä?

vanha atk koodari

Eläköön TietoEnatorin softakehitys. Onkohan koodattu Intiassa.
Itse en äänestäisi sähköisesti, sillä osaahan pajatsokin jakaa voitot oikeassa suhteessa vaikka käyttäjä luulee olevan koneen herra.
Mikähän petti Salon ääntenlaskennassa kun vaalipaikan laskemat tulokset ilmestyi vasta tuntien odottelun jälkeen YLE:n sivuille, johtaako jälkiä TietoEnatoriin.

V.A.Feron (nimimerkki)

Muutamalla paikkakunnalla pidetyt sähköiset vaalit on uusittava kahdesta syystä. Ensinnäkin, vaalijärjestelmän oikeudellinen asema on sellainen, että äänten katoaminen (vai ´katoaminen ´?) ei voi olla sallittua. Toiseksi, jos asia jätetään silleen, syntyy ennakkotapaus, jonka nojalla tulevaisuudessa voidaan samanlaisten virhejärjestelyjen tapauksessa jättää asiat jälleen silleen. Tämä veisi äänestäjien uskoa äänestämiseen ja vaalijärjestelmään ja saattaa synnyttää epäilyjä vaalivilpin mahdollisuudesta. Tapahtunut on jo rapauttanut kansalaisten luottamusta vaalien järjestelyihin; edelleen, ko. vaalien järjestämisestä uudelleen ei voi ratkaista "äänestämällä" - vaikka tuommoisessa kuvitellussa vaalissa Suomen kansan enemmistö hyväksyisi tapahtuneen, ei tämä ole peruste silleen jättämiselle.

Yhdysvaltain edelliset presidentin vaalit osoittavat, millaiseen sotkuun sähköiset vaalit johtavat (oletan lukijoiden tuntevan tuon Bushin voittoon auttaneen skandaalin) - ja nyt myös Suomen tapaus sitten kiistatta osoittaa tämän: sähköisistä vaaleista ja niiden suunnittelusta on kansalaisten erilaisten turvien takaamiseksi luovuttava.

Ministeri Braxin lausunnot ennen vaaleja ja hänen ryhtymyksensä, siis ryhtymättömyytensä, vaalien jälkeen osoittavat, että hän ei ole oikeusministerin tehtävien tasalla (en anna tuolle sanonnalle sellaista merkitystä, että tämä ministeri olisi aikaisemmin ollut tehtäviensä vaatimassa luokassa). On hyvin outoa, jos ministeri Brax ei eroa. Kun nyt näyttää, että häneltä puuttuu täysi ymmärrys tässä asiassa, olisi hänet erotettava tehtävistään. Yhtä kaikki: seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestäjien on syytä muistaa tämän henkilön toimet tässä asiassa ja monissa muissa asioissa.

Aku

Brax ei tietenkään itse luonut tai ollut edes ajamassa katastrofaalista sähköistä äänestystä, MUTTA hän antoi sille varauksettoman tukensa http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Oikeusministeri+Brax+kiist%C3%A4%C...

"Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kiistää mahdollisuuden siitä, että sähköisessä äänestyksessä voisi kadota ääniä tai joku voisi sabotoida vaalitulosta."

Toimivassa demokratiassa ministerin olisi PAKKO kantaa tällaisen jälkeen poliittinen vastuunsa eli erota. Suomessa ministeri ei kuitenkaan eroa --> Suomi ei ole toimiva demokratia. MOT.

Vieras

Vihreät nousivat Suomen neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ohi Vasemmistoliiton, joten vasurinuorten närkästyksen ymmärtää.

Kaikki mikä viittaa vihreyteen on nyt tälle porukalle punainen vaate. Vasureiden vaalitappio on vihreiden syytä! Kostetaan. Vaaditaan vaikka vihreiden ministereiden eroa ymmärtämättä, että nykyisten vihreiden ministereiden vaihtamisesta uusiin vihreisiin ministereihin olisi vihreille pelkästään etua.

Peiliin katsominen ei kuulu vasemmistolaisuuden kunniakkaisiin perinteisiin. Aattehen paloa ja alhaista mieltä!

Vierailija

"Vihreät nousivat Suomen neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ohi Vasemmistoliiton, joten vasurinuorten närkästyksen ymmärtää."

Aha?

"Kokoomusnuorilta kantelu sähköisestä äänestyksestä

Uudenmaan Kokoomusnuoret on jättänyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle vaalisalaisuuden toteutumisesta kuntavaaleissa.

Kokoomusnuorten kannan mukaan sähköistä äänestystä kokeilleissa kolmessa kunnassa tulisi toimittaa uudet vaalit. Sähköisesti annettuja ääniä katosi Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa kaikkiaan 232 kappaletta."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/39521-he-jattivat-valituksen-oikeusasiam...

LVM:läinen

Nykyään, kun tilivirasto saa kuulla, että uuden järjestelmän järjestelmätoimittaja on Tietoenator, tekevät he välittömästi oman varasuunnitelman miten toimia, jos järjestelmä on susi. Miksiköhän? Yksinkertainen vastaus on, että tuotantoonotosta saattaa kulua viisikin vuotta, ennenkuin ollaan siedettävällä toimintatasolla, kuitenkin vielä jäljessä aiemmman järjestelmän tasoa.

jaska12

Eikös tämä sähköinen äänestys todella ollut kokeilu? Olisi myös voinut äänestää vanhanaikaisesti. Jos kokeilijat eivät osanneet käyttää konetta, niin miksi kokeilla? Jos kokeilee, ei pidä jälkeenpäin valittaa, että tuli painettua väärää näppäinä.

V.A.Feron (nimimerkki)

Oikeusministeri Brax väittää haastattelussa, että laki ei anna mahdollisuutta vaalien perumiseen.
Tämä ei pidä paikkaansa. Vaaleista vastaava Brax ei tunne vaalilakia, johon hän ei ole viitsinyt perehtyä edes
kohun synnyttyä. Tässä - monen muassa - ovat perusteet hänen erottamiselleen.

Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen rinnastaa sähköisen äänestämisen tilanteeseen, jossa lipulla äänestäjä ei pudotakaan äänestyslippuaan uurnaan, vaan poistuu äänestämättä. Tällä teolla ei Aaltosen mukaan ole mitään vaikutusta äänestystulokseen.
Aaltosen rinnastus on harhaanjohtava. Jos hänen tarkoituksensa ei ole johtaa harhaan ihmisiä, vaan hän ihan
oikeasti kuvittelee rinnastuksensa kohdalliseksi, ei hänelle kannata selittää, missä hänen virheensä on.
Kummankin vaihtoehdon tapauksessa (Aaltonen harhauttaa tietoisesti tai Aaltonen oikeasti ajattelee siten
kuin väittää) valtionhallinnon olisi järkevää siirtää Aaltonen syrjään tehtävistään.

Paavo Saariranta

Sähköisen äänestämisen myötä vaalisalaisuudelle voi heittää hyvästit. Ehkä Oikeuden ja Totuuden Ministeriö tarvitsee tietoa kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä internointileirejä aletaan pystyttää väärinajattelijoille.

Mielestäni Tuija Braxin on erottava, mutta ensisijainen syy on tässä:

http://vasarahammer.blogspot.com/2008/10/ohjattu-demokratia.html
http://octavius1.wordpress.com/2008/10/29/tuija-brax-stalinin-tytar/

Tero Turkulainen

"Vasemmistonuoret vaativat lisäksi oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) eroa"

Johan on ihme, ettei jo ole eronnut, kun oikein vasemmistonuoret vaativat ;)

No onneksi tässä asiassa sentään kaikilla kolmen suurimman puolueen puoluesihteerillä oli järki tallella heidän kannattaessaan kokeilun laajentamista jatkossa!

Vieras

Braxin SENSUURIhanke saatava kuriin !

Brax yrittää sensuroida "vihapuheita", mutta missään ei määritellä mitä nämä ovat !

Sensuuria se on. Kun ei kerrota kansalle. Onko se SUOMEN edun mukaista ? Ei !

Minä kannatan eroa ! Luottamus mennyttä !

Demokraatti

Ei sähköisen äänestyksen epäonnistuminen Braxille eroamisen paikka ole. Sen sijaan Braxin ylireagointi Perussuomalaisten vaalivoittoon voisi mielestäni antaa aiheen eroamiseen. Tuntui että Braxin mielestä kansa oli äänestänyt väärin äänestäessään Perussuomalaisia. Demokraattisessa maassa ei kuitenkaan äänestetä väärin eikä jonkun puolueen ilmestyminen kunnanvaltuustoihin vaadi mitään erityiskoulutusta. Valtuutetut osaavat taatusti hoitaa asiansa ihan itse. En ole Perussuomalainen, eikä tulisi mieleenikään äänestää heitä, mutta demokraatti sen sijaan olen. Braxin toiminnan näen epädemokraattisena. Mitä Brax oikein pelkää? Maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuvaa arvosteluako? Ei kai kukaan, edes Braxkaan kuvittele, että se olisi nyt täydellisen onnistunutta ja ulkopuolella kaiken arvostelun.

Vieras

"Kuntavaaleissa hylättiin 16 281 äänestyslippua eli 0,6 prosenttia annetuista äänistä. Kolmessa tapauksessa oli kyse yrityksestä äänestää muulla kuin oikeusministeriön painattamalla äänestyslipulla.

Kuntavaalien tarkistuslaskennan mukaan äänestyslippujen mitätöimisen syynä oli suurimmassa osassa eli yli 7 000 tapauksessa äänestyslippuun tehty asiaton merkintä. Perinteisesti ääniä on yritetty antaa Aku Ankalle tai itselle, tai lippuun on taiteiltu kirkkoveneen kuvaa tai muuta vastaavaa.

Tyhjiä äänestyslippuja jätettiin viitisen tuhatta. Kolmanneksi yleisin mitätöimisperuste oli, että ehdokkaan numero oli merkitty epäselvästi. Näin oli kolmessa ja puolessa tuhannessa lipussa.

Reilusta kahdestasadasta ennakkoäänestyksen vaalikuoresta löytyi asiaton merkintä. Leimaamattomia äänestyslippuja jätettiin 302, ja 49 tapauksessa vaalikuoressa oli useampi äänestyslippu tai jotain muutakin kuin yksi äänestyslippu.

Sähköisessä äänestyksessä oli mahdollisuus äänestää tyhjää. Virheellisiä numeroita käytössä olleessa äänestyskoneessa ei voinut antaa. Siinä ei ollut myöskään painikkeita asiattomia merkintöjä varten.

Mitätöityjen äänten määrä kasvoi neljän vuoden takaisista vaaleista suurin piirtein saman verran kuin äänestysprosentti. Vuonna 2004 mitätöitiin 15 130 ääntä eli samat 0,6 prosenttia äänistä".

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/8578158.html

tapio_o_neva

Oikeustieteiden kandidaatti Brax alkaa sovittaa kuonokoppaa Perussuomalaisille tarjoamalla käyttäytymiskoulutusta. Jopa Ben Zyskowicz alkaa olla järkyttynyt Braxin sananvapauden vastaissita otteista. Brax asemoi itsensä vähitellen järkinaisesta aivan tavalliseen perusblondiluokkaan.

Zyskowicz pöyristynyt Braxin sensuurikoulutuksesta
http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=137188

SDP hälyttää Halla-ahon menestyksen vuoksi paikalle liihottelevia tiedotusoppineita, Vihreä liitto järjestää sensuuria ja Suomen Keskustan Suomenmaa tarjoaa Timo Soinille haastattelun.

Jotenkin tuntuu, että kohta näemme Lex Halla-ahon, jopa ennen kuin hänestä tulee kansanedustaja ja ministeri.

Vieras

Jyri Häkämies alkoi tehdä pakonomaisia liikkeitä Elisan ostamiseksi valtiolle kansalliseksi teleoperaattoriksi, kun huhut siitä, että venäläinen Alfa ostaa Telia-Sonmeran alkoivat käydä rajuina.

Jospa joku Gazprom tai Venäjän federaatio ostaisi TietoEnatorin nurkkaa niin kaikki käsittäisivät, mihin Suomi ajautuu, kun äänestyslaitteet toimittaa venäläinen järjestelmätoimittaja.

Vieras

<ul>
<li>Äänestysliput kopioitavissa
<li>Äänestysliput leimasin kopioitavissa
<li>Musteen vaihtaminen häviäväksi musteeksi? Sen jälkeiset äänet hylättäisiin
<li>Ääntenlaskijoiden integriteetti/lahjottavuus/kiristettävyys
<li>Miten uurnaa valvotaan/uurnan vaihtaminen
<li>Sen jälkeen kun ääni on annettu ja lippu leimattu ja tiputettu uurnaan, niin mikään huijausta ei pysty enää todentamaan paitsi jos huijaus on tyyliltään räikeä
</ul>
<p>
Uskon, että perinteisestä äänestämisestä löytyy moniakin idioottimaisuuksia joissa pystyy luovalla ajattelulla ja ennakkovalmisteluilla löytämään useita tapoja aiheuttaa kaaosta äänestykseen. Välttämättähän tarkoituksena ei ole väärentää tuloksia, vaan vähentää uskoa äänestysjärjestelmän luotettavuuteen.
</p>
<p>
Aina kuvitellaan, että sähköiset järjestelmät ovat eniten vaarassa, vaikka heikoin lenkki on ihminen. Sähköisten järjestelmien kohdalla ollaan enemmän varautuneita, mutta ihmisellä on taipumus luottaa toiseen ihmiseen.
</p>

Pöyristynyt

Demokratia ja vapaus voi toteutua vain sananvapauden laajalla toteutumisella.

Brax ei tätä ymmärrä. Eivätkä nuo puolueet muutenkaan ole kansanvallan kannalla.

Tätä tämä nyt vielä puuttuu, ettei ihmisten vaaleissa antamia ääniä lasketa miksikään.