Sunnuntai 20.1.2019

Soinin ”vaalikikkailu” raivostuttaa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.1.2009 13:05
Päivitetty: 
9.1.2009 13:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Perussuomalaiset lähti kuntavaaleihin Andy Warhol -henkisellä teemalla.

- Soinin suunnitelma pitäisi lailla kieltää, jyrähti Ville Itälä (kok.) tänään Eurooppa-talolla lehdistölle järjestetyssä tilaisuudessa. Itälä sai taustatukea Riitta Mylleriltä (sd.) ja Esko Seppäseltä (vas.)

Itälä viittasi kommentillaan Timo Soinin (ps.) ilmoitukseen asettua ehdolle eurovaaleissa, mutta luovuttaa paikkansa jollekin muulle puolueensa jäsenelle jos ja kun tulisi valituksi.

- Lehdistö on täysin hampaatonta jos antaa Soinin tehdä mitä hän suunnittelee, arvosteli Myller (sd.)

- Yhtä hyvin Niinistö ja Ahtisaari voisivat tehdä samoin. Vakava homma muuttuisi naurettavaksi. Toivottavasti Soini, joka on fiksu mies, ei lähde tälle linjalle, toivoi Itälä.

Europarlamentaarikon pestistä sivuun jäävä Seppänen oli myös tilaisuudessa mukana. Seppänen oli lähinnä huolissaan vasemmiston jäämisestä perussuomalaisten jalkoihin EU:ssa, mikäli hyviä ehdokkaita ei pian ilmaannu.

- Euroopan parlamenttiin pyrkivältä vaaditaan sitoutumista useammaksikin kaudeksi, sillä ”sisäänajovaihe” vie jopa vuosia. Verkottuminen, sosiaalisuus ja kielitaito ovat myös tärkeätä pääomaa. Myös se, että tietää mieluummin kaikesta vähän kuin vähästä kaiken auttaa, summasi Seppänen.

Kaikki kolme paikalla ollutta meppivaltuuskuntien vetäjää olivat samaa mieltä, siitä, että Irlanti on pehmenemässä Lissabonin sopimuksen suhteen.

- Eurooppa ei kuitenkaan voi jäädä makaamaan yhden maan vuoksi. Vaikka Irlanti ei myöntyisikään, Lissabonin sopimus menee läpi. Palikat ovat levällään, ennen kuin uusi perustuslaki saadaan kasaan, perusteli Itälä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pellet huutelee

Jotenkin kun alkaa miettimään tämän maan politiikan ja ennen kaikkea politikoiden menoa jotenkin tuntuu että pelleilyksihän tämä on mennyt jo ajat sitten! eräänkin oppositio puoleen johtaja poseeraa iltapäivä lehdissä verkkosukkahousuissa.

Ilkka Luoma

Muut poliitikot pelkävät perussuomalaisten heidän veren kokonaan pysäyttävää voittoa seuraavista eduskuntavaaleista, kun pitää piikitellä aiheesta, jonka Soini heitti lähinnä piikkinä.

PS saa 18 kansanedustajapaikkaa, riveihin astuu ennen vaaleja useita hyvin valovoimaisia ehdokkaita - ei enää tavanomaisia tavallista työtä tekemättömiä ammattipoliitikkoja, vaan ihmisiä tavallisen ja normaalin elämän piiristä.

Harmaasusi

Kansanvalta on pelkkä sana - irwikuva, koska kansa ei voi
asettaa ehdokkaita. Niitähän, HEH - kansan edustajia voi
asettaa vain joku ”virallisesti hyväksytty” ”virallinen taho”.

Määräsäännöt ovat demokrattisen enemmistön toimesta
”virallistettu” niin suureksi, että kansan edustajaksi ei voi
käytännössä päästä.

Puolue tmv, kansalta vallan anastanut varasvalta on ainoa
tie päästä ajamaan kansan asiaa. Puolueen kurilla, ehdoilla
ja säännöillä.

No mitä siitä tulee? Se on nähty meillä ja muualla.
Irwokas kulissi farssille jonka se varsinainen kansa
näkee, kokee ja kustantaa. Wiimeistä centtiään
myöten.
Itälän sanominen kertoo jokaiselle lukutaitoiselle
mistä koko demokratiassa on perimmältään kyse.

Paavo Haavikko totesi taannoin: ”Ei tarvita parodiaa,
ne tekevät sen itse.” Kepiät mullat ukolle.

Että tämmönen tapaus. Ainoa rehellinen Soini, ainakin
tässä asiassa, saa sen huomion minkä päälle puskevan
laman pitäsi saada!

hylkykakka

Protestiääniä on annettu varmasti kaikissa vaaleissa. Soini tarjoaa äänestäjille mahdollisuuden näyttää kuinka moni on hänen kanssaan samaa mieltä varsinkin kun hän on tehnyt kantansa täysin selväksi. Pelkästään äänestämättä jättäminen ei kerro koko totuutta, mutta tämä on lähempänä. Ei täältä lähde mepiksi yhtään edustajaa vähemmän vaikka Soinia joku äänestäisikin ja paikkaa ei lunastaisi PerSu. Vaikuttaa pelleilyltä, mutta pysyy demokratian raamien sisällä, eikä edes rimaa hipoen. Erikoista, että kokeneet poliitikot eivät näe Soinin mahdollista protestiehdokkuutta positiivisena asiana vai pelätäänkö äänien ja Soinin mahdollisen menestyksebn puolesta? Kyllähän tässä saa taas naureskella, kun PerSun keisari tekee itselleen ilmaista palstatilaa metrikaupalla.

Tomppa-VHM

"Itälän mukaan tällainen toiminta vaaleissa ei ole aiemmin tullut edes kenelläkään mieleen"

Ai eikö? Mitä sitten ovat mm. ministereiden ehdokkuudet kunnallisvaaleissa? Vai ihanki tosissaan joku pministeri ehtii siltarummuista keskustelemaan ja päätämään?

Ihmeellisellä tarmolla ovat nuo kokoomusherrat markkinataloutta ja demokratia suitsemassa.

Vieras

Eikö kukaan muista mitä Väyrynen teki?
Entä nämä kaikki ministerit jotka ottavat osaa kunnalisvaaleihin eivätkä ehdi hoitaa kunnolla mitään asioita, kaikkein vähiten ehtivät läydä siellä kunnanvalutuuston kokouksissa. Kysymyshän on että saadaan puolueelle ääniä koska ihmiset on niin typeriä että äänestävät aina vain samoja tunnettuja tyyppejä. Tällainen ääniharavahan vetää vähemmän tunnettuja saman puolueen edustajia valtuutetuiksi. Tämä on tämän meidän vaalitavan huonoin puoli. Oltiin viime eduskuntavaalien alla että tämä vaalitapa uusitaan mutta ei näköjään ole kuulunut mitään. Missä oikeasti demokraattisessa maassa ei ole tätä vaalijärjestelmää.

vinbju

Väyrynen jätti meppiytensä, kun pääsi ministeriksi, melkoinen joukko kansanedustajia, jopa ministereitä on ollut kunnallisvaaliehdokkaina, vaikkeivät eduskuntakiireiltään koskaan ehdi kokouksiin. Siis maan tapa, jota on kritisoitu ennekin, pelin miehet ja naiset ovat hyssytelleet unohduksiin.
Aivan kuin vaalirahoituksen osaltakin, vaikka on moraalisesti kestämätöntä, ei rangaistusta, siis sallittua :efjuusiikei U!:

PM

Ainoa tapa hoitaa edustuksiin liittyvät ristiriidat on kieltää kaksoisedustus kokonaan. Eli kun tulee valituksi eduskuntaan, kotikunnan valtuustoon tai Euroopan parlamenttiin, aiemmat edustustoimet raukeavat automaattisesti. Jos edustustoimi, johon juuri tuli valituksi, ei valinnan jälkeen kiinnostaisikaan, niin se olisi voi voi, sillä siinä edellisessäkään toimessa ei enää voisi jatkaa.

Sulo Hytonen

Tähän asti meillä on ollut huoli päällä kuinka lisätä äänestäjien mielenkiintoa eurovaaleihin. Tähän saakka nähty vaali innookkuus ei todella päätä huimaa. Nyt kun Soini vastuuntoisena oppositiopolitiikkona ja puoluejohtajana on esittämässä selvää käteen käypää keinoa, saada äänestäjät sanomaan mielipiteensä, niin nyt ollaan jonossa ihmettelemässä, kuin sen kuuluun ison talon porsaat.

marko.lehti

Suomi on täynnä politikkoja jotka puhuvat paljon vaikkei ole mitään sanottavaa.
timo Soini on tästä piristävä poikkeus.
luulisi hallituspuolueiden keskittyvän laman vastaiseen työhön eikä Soinin vastaiseen kiukutteluun.

Enthronics

Ei tässä ole mitään temppuilua, kun kerran toimitaan sääntöjen mukaan ja
Soini on selvästi jo -etukäteen- ilmoittanut mitä on aikonut tehdä. Ei
silloin voida puhua "äänestäjien pettämisestä". Äänestäjät tietävät asian
etukäteen, koska siitä on ilmoitettu ja asia on sillä siisti.

Itse asiassa Soinin esimerkki osoittaa pikemminkin kutsumusta politiikan
tekoon, kuin pelkästään etujen perässä juoksemista. Saisihan euroedustaja
huomattavasti paremman korvauksen työstään kuin kansanedustaja Suomessa,
mutta koska Soinille on tärkeämpää maamme hyvinvointi, hän tekee mielummin
politiikkaa täällä, kun jossain Brysselissä.

Siksi on aivan luonnollista, että hän lähettää sinne jonkun edustajan ja
pysyy itse Suomessa.

noustelainen

soinin kikkailut on maan tapa euroopassa ainakin esko antolan mukaan. itälä ei näytä tietävän sitä tai sittenkään suomi ei kuulu eurooppaan. moraalista on politikkojen yhteydessä turha puhua, sitä kun ei ole.

mach

Itälän karkoitus, päätäntävaltaa vailla olevaan EU-parlamenttihöpötykseen Suomesta, kokoomuksesta, ja myös sen puheenjohtajuudesta on lopullisesti sekoittanut miehen. Soinin toimintatapa on täysin hyväksyttävä,kun sitä ole kielletty lailla. Säätäkööt siitä lain, Eu:ssa tai antakoot kurkkudirektiivin ohella edustajadirektiivin! Itälän kannalta pahempi on lausunto," ettei eurooppa voi jäädä makaamaan yhden maan vuoksi" ! Se taas kuvastaa täydellistä välinpitämättömyytä EU:n demokratiaa kohtaa! Perustuslain tulee olla yksimielisesti kaikkien jäsenten hyväksymä.Mitä väliä keinoista kun päämäärä on etukäteen sovittu, se saadaan sitten voimaan vaikka keinotekoisesti tarjoamalla Irlannille lisäetuja KANSAN ÄÄNESTYSTULOKSEN MUUTTAMISEKSI! Samalla tavalla saatiin Suomi Eu:n jäseneksi 1994 sivuuttamalla perustuslain mukaiset säätämismääräykset. Turha täällä on Venäjää arvostella demokratian puutteesta, kun omat eväät ovat olemattomat.

tapio_o_neva

Ville Itälän häpeäksi on sanottava, että silloin kun Seppo Nevalan (sd.) punainen suojelupoliisi ahdisteli Alpo Rusia varoittavaksi esimerkiksi Keskustapuolueesta, oli Ville Itälä Suomen poliisiasioista vastaava sisäasiainministeri.

Itälä on Turun mafiaan kuuluva Turun Kokoomuksen hämähäkki niin kuin Ilkka Kanervakin. Petri Lahesmaa ei onnistunut nousemaan eduskuntaan, joten Turun Kokoomuksella ja TPS:llä on kiire kasvattaa seuraavaa sukupolvea.

Tuomari

Olen markiinon kanssa samaa mieltä. Demarit ovat tainneet palkata uuden julkisivukonsultin päätelleen viimeaikaisista rimanalituksista.

Soinin ja PS:n populistisuuteen verrattuna SDP:n toilailut vaikuttavat lähinnä huonoihin akateemisiin tutkimuksiin perustuvilta. Ei aitoon kansalaisten tarpeiden tyydyttämiseen.

Ja muut räksyttävät kateellisina kun eivät ite keksineet moista...

Urpo

että, PS on populistinen oikeistopuolue ja sen populismi uppoaa kansaan näköjään paremmin. Kansa vaan ei tule tyydytetyksi ja se kyllä huomaa sen.
Sdp on todellakin heikoilla jäillä ja tarvitsisi niitä pakollisia jäänaskaleita. Ne vihtiläiset haluavat ideaparkkia ja sievistä, sellaista se kansa on nykyään.

tapio_o_neva

Kun ottaa huomioon, että unelmatehtailijatar Jutta Urpilainen on ryhtynyt esittämään sääriään Concoleezza Riceakin innokkaammin Iltalehdessä eli Alma Mediassa, uskon, että SDP käyttää Bob Helsinkiä SAK:n vanhojen ja nahistuneiden eläketiedottajien sijaan.

Uskoisin, että SDP käyttää samaa mielikuvatoimistoa kuin Kokoomus eikä Urpilaisella ole arvostelukykyä olla varuillaan. SDP:n mielikuvatoimisto kehottaa Urpilaista hölmöilemään, jotta Kokoomuksen suhteellinen kannatus vahvistuisi.

Pääsiäiseen mennessä ehkä näemme Urpilaisen alusvaatekuvat, jolloin hän osoittaa olevansa Karpelan tasoista ministeriainesta ja jos gallup-kannatus tästä vähenee niin juhannusaattona alastonkuvat.

Vieras

Vallankäyttöhän toimii näin jo eduskuntavaaleissakin. Ehdokkaiksi laitetaan julkkiksia, jotka vetävät paljon ääniä puolueelle ja valta on pienellä sisäpiirillä, joka käskee mitä nappia painetaan.

Pitäisi olla testi, millä todetaan kansanedustajaehdokkaiden tiedot lainsäädännöstä ja yhteiskunnan toiminnasta ylipäänsä, sekä taloudesta.

Surutta voisi suorittaa karsinnan edustajien lukumäärässä. Lopputulos olisi sama, vaikka edustajia olisi puolet vähemmän.

Ei niin, että tietäisin, mitä europarlamentissa kukaan saa aikaan. En todellakaan tiedä.

Lunastaja

Perus-S on käynyt pitkään kommarien haaskalla keräämässä irtopinnoja, eikä punikit ole piitanneet siitä koska nämä ovat rummuttaneet NATOa ja Yhdysvaltoja vastaan kuten stalinistitkin mutta nyt kun nämä alkavat menettää paikkoja luottamustehtävissä alkaa toveriviha kytemään.

tapio_o_neva

Vasemmisto pelkää menettävänsä köyhälistön äänet Perussuomalaisille Uudellamaalla ja Helsingissä, jolloin toteutuu porvarisalaliitto: Keskusta + Kokoomus + Perussuomalaiset tai, mikä pahempaa oikeisto-SDP + Kokoomus + Perussuomalaiset.

Siksi SDP:ssä jo viritellään luokkalaistelulauluja fasistisia Perussuomalaisia vastaan, kun mitään älykästä länsimaista indoktrinaationa ei osata halla-aholaisuutta vastaan.

Kokoomuksessa on paniikka päällä, koska Perussuomalisten tohtorifraktio pesee Kokoomuksen ylioppilaat ja valtiotieteiden maisterit Uudellamaalla ja Helsingissä.

Suurin uhka Perussuomalaisista on Keskustalle, mutta koska puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja Keskustan politbyro eli puolsuvaltuuskunnan työvaliokunta tietää sen johtuvan keskustaliberaalin Vanhasen kokoomuslaisesta politiikasta, Keskustassa ymmärretään, ettei Perussuoamalaisia vastaan kannata hyökätä yhtä typerästi kuin perinnesosialidemokraatit ja hermonsa menettäneet kokoomuslaiset.

Lunastaja

Suuressa pioneeripalatsissa tai -leireillä olisi voinut oppia Stalinin nuorille tarkoitettua propagandastrategiaa vielä paremmin mutta kuinka jo heräämään alkanutta Suomea voisi vielä saada mukaan moiseen. Kuuban tai Pohjois-Korean malli ei ehkä kiinnosta edes arkkikommunisteja.

Vieras

Ensin Lissabonin sopimusta mainostettiin kuin isoontaloon Antti, että sopimus astuu voimaan jos kaikki sen hyväksyvät, jos kaikki ei sitä hyväksy, ei astu voimaan.

Sitten seuraava uutinen olikin jo se, että Vanhanen oli käynyt jo salaa Lissabonissa pistämässä nimensä paperiin, että "Suomi suostuu".

Seuraava vaihe oli sitten se, että ilmoitettiin, että "vaikka Irlanti ei suostuisi, sopimus astuu voimaan muissa jäsenmaissa, Eurooppa ei jää tuleen makaamaan!!"

Siis varsinaista VAPAAHERRAN ELÄMÄÄ - isot miehet.

tapio_o_neva

"Euroopan unioni on sosialidemokraattinen projekti."

- Paavo Lipponen -

Euroopan unioni on saksalaishenkisten venäläisille kommunisteille kateellisten marxilaisten, sosialidemokraattien oma Eurostoliitto, jotka haluavat tehdä sen paremmin kun venäläiset.

Karl Marxkin kunnon saksalaisena pelkäsi, että sosialismi menee pilalle, jos sen venäläiset saavat käsiinsä.

Nyhtänköljä

"- Soinin suunnitelma pitäisi lailla kieltää, jyrähti Ville Itälä (kok.)"

Pitää olla aikamoinen mielikuvitus, jos kuuntelija saa aikaiseksi Ville Itälän hissuttelusta joitain jyrähdyksiä, niin sisällöllisesti kuin ääni-ilmiöinä.
Mieshän ei yksinkertaisesti vaan ole uskottava.

mach

"Lehdistö on täysin hampaatonta, jos antaa Soinin tehdä, mitä suunnittelee!" Euroedustaja Myller ja Itälä, ovat molemmat kadottaneet EU:n kristallisaleissa todellisuustajunsa. Mitä ihmettä
neljäs valtiomahti lehdistö tähän kuuluu,Soinin toiminta on kirkkaan laillista ja rehellisen eettistä kuin politiikka yleensä ja kirkon osakesijoitukset erikseen. Olisiko molemmille paikka Naurusaarten parlamentissa ja yksisuuntainen lentolippu Suomen veronmaksajien kustannuksella!

Vieras

Olen tykönäni mietiskellyt, että Soinin ajatus on kannatettava. Tuskin hän tilalleen "Rysselin kirkolle " ihan pönttöpäätä valitsee. Pikemminkin nämä nykyiset - suurelta osin - kuuluvat ko. ryhmään. Kansahan sen joka tapauksessa ratkaisee; taitaa olla vain hallitseville puolueille äärimmäisen vaikeata tämä demokratia. Olin ajatellut, että en koskaan enää tule äänestämään missään vaaleissa (en ole äänestänyt moneen vuoteen), mutta saatan harkita kopille lähtemistä euro-vaaleissa pelkästään Soinin takia.
Useimmille nykypuolueille tuleva - jo käynnissä oleva - äärimmäinen laskusuhdanne tulee toivottavasti näyttämään taivaan merkit. Ikävä tosiasia kylläkin lienee, että niin kauan kuin "kuudenkympin ja kuoleman välillä" olevat äänestävät, niin mitään todellista muutosta ei tapahdu; he kun ovat tottuneet äänestämään samaa ehdokasta vuosikymmenestä toiseen. Jos uimalla pärjää Brysselissä (Sievinen) - niin mikä jottei..

Useimmat kaveripiiristäni - monilla akateeminen tutkinto ellei kaksi ja noin 30 vuoden työkokemus - ovat tällä hetkellä aika pettyneitä tähän Sovjet-Finlandiaan, sen ns. päättäjiin ym. Toki mekin olemme tulevia eläkeläisiä mutta osaamme kyllä vaatia myös jatkossa...

Toinen "maisterisjätkä"

universal

Meiltä löytyy varmasti paljon osaavia ja halukkaita nuoria diplomaatinalkuja, jotka haluaisivat ottaa homman vakavasti.
Ja toimia tuossa tehtävässä niin hyvin kuin ikinä osaavat. Ehkä jopa paremmin kuin vanhat kehäraa... ketut.

Soinin ainoa hyvä teko tässä asiassa on se, että hän kertoi suoraan etukäteen aikeensa. Sille täytyy hattua nostaa, ja äänestää jotain muuta.

Jotain sääntöjä pitäisi näille viroilla ja toimilla surfailijoille keksiä.

Eki54

Ei Soini tässä ainakaan äänestäjää petä. Siis mistä tämä hirnuminen. Tähän asti on muissa vaaleissa aina puolueen kulisseista nyitty vanhat kehäraakit julkimoiden äänillä lautakuntiin ja muihin avainasemiin. Soinilla on reilu peli. Ei auta itku vaikka Itälältä tässä äänet meneekin. Se on vain politiikkaa kuten ennenkin.

Liike

Lillin jutussaan mainitsemat, pitkään ammattipoliitikkona olemisella tulonsa ansainneet arvostelijat taisivat puhua kukin työnantajansa hyväksi, asiakkaistaan välittämättä.

Eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenyyksillä leikkimistä ovat suurten puolueiden edustajat harjoittaneet niin kauan kuin Suomesta on valittu EP:n jäseniä. (Enkä tarkoita tässä yhteydessä EP:llä EdisPearlia) ;)

Jokainen varmasti muistaa viime eduskuntavaalien ajalta Paavo Väyrysen kiristystä muistuttavat lausunnot, että hänen täytyy saada Suomen vaalien jälkeen merkittävä paikka maan politiikassa, jottei hän pitäisi eduskuntavaaleissa häntä äänestäneitä pilkkanaan ja jättäisi ilmoittautumatta kansanedustajan tehtävään. Vanhanen alistui kiristykseen.

Voisiko muuten Lilli toimittajana tai joku muu lukijana valaista minua yhden pikku jutun suhteen: mitä sellaista suomalaisille tai eurooppalaisille merkittävää Esko Seppänen on saanut EP:ssa aikaan, että hänen tuleville edustajille antamillaan neuvoilla olisi jotakin merkitystä?

tapio_o_neva

Esko Seppänen vaikutti merkittävästi siihen, että Euroopan unionin komissiosta tuli vastuullisempi Euroopan parlamentille. Eskon oli kaatamassa Santerin komissiota.

Väyrysen avoimmuus esti Vanhasta estämästä ministeriksi pääsyä.

Keskustassa ei onnistu samanlainen puheenjohtajan suorittama vähemmistön mopottaminen kuin SDP:ssä tai Kokoomuksessa.

lilliearl

eivät valitettavasti ole minulle noin suoralta kädeltä tuttuja, lyhyen toimittajanurani vuoksi. Sen verran voin sanoa, ettei hän ole ainoa meppi,joka korostaa sitoutumisen tärkeyttä EU-ehdokkaaksi aikoville.

Seppäsen uran saavutuksista ja hänen liikkeistään voi lukea piakkoin ilmestyvästä kirjasta, jossa Seppänen käy läpi juuri näitä nimenomaisia asioita.

Anteeksi muuten myöhäinen vastaus, huomasin kommenttisi vasta nyt.

Liike

Seppäsen ansiot eivät siitä lisääntyisi. Minä en ainakaan ole uutisia seuratessa huomannut hänen vielä saaneen mitään merkittävää aikaan Euroopan Parlamentissa ollessaan. Itse kirjoittamassaan kirjassa hän suurella todennäköisyydellä löytää sellaisiakin tekoja.

Jutussasi olleet Esko Seppäsen sanat "Euroopan parlamenttiin pyrkivältä vaaditaan sitoutumista useammaksikin kaudeksi, sillä ”sisäänajovaihe” vie jopa vuosia" vaikuttavat yltiöoptimistisilta. Uskon kyllä peripohjalaisena ihmisen kykyyn tehdä hyvinkin vaativia asioita, mutta yksittäisen suomalaisen euroedustajan mahdollisuuksia pidän pieninä. Ehkä muutamassa vuodessa saa kerättyä sellaisen tuttavapiirin, että on monia illanviettopaikkoja, joista valita, mutta Unionin toimintaan kukaan suomalaisedustaja ei voi hevin vaikuttaa.

P.S. Anteeksipyyntöön ei ole tarvetta. Luen näitä sivuja silloin kun on vapaata aikaa (usein kummallisina vuorokauden hetkinä, kuten nyt) ja käytän kommenttien seurantaa, jolla näkee tuoreet vastaukset vaikka vuoden takaisiin kirjoituksiin.

P.P.S. Huomasin vasta nyt, että Uudella Suomella tai ainakin Sinulla tässä jutussa on näköjään käytössä koukkulainausmerkit, jotka selventävät mukavasti sisäkkäisten lainausten käyttöä.

Lunastaja

samoin kuin Vihreiden kommarien, eikä tietenkään minkään muunkaan puolueen toimesta, mitään valtiota voida rakentaa populismin varaan mutta ainoastaan provosoida jo uskottavuuden menettäneitä kalmasilmäisiä reliktejä paljastamaan luurankonsa ja katalysoida alkanutta syöksykierrettä ennen näiden totaalista tuhoutumistaan itsestään, meidän kaikkien onneksi.