Tiistai 25.6.2019

Jyrki J.J. Kasvi: Tämä unohtui Lex Nokia -keskustelusta

Luotu: 
1.2.2009 20:48
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Kuva
    Jyrki J. J. Kasvi.

Kansanedustaja Jyrki J.J. Kasvi (vihr.) tuomitsee täysin urkintalaki Lex Nokian tuoreessa Uuden Suomen blogissaan. Teknovihreäksikin kutsutun tekniikan tohtorin mukaan julkisesta keskustelusta on unohdettu kuitenkin yksi näkökulma.

"Urkintalaki murentaa oikeusvaltion periaatetta siirtämällä tutkintavaltuuksia viranomaisilta asianomaisille. Se, että tutkinnan kohde (työntekijä, opiskelija, asukas) on alisteisessa suhteessa tutkinnan tekijään (työnantaja, yliopisto, taloyhtiö) korostaa lain oikeusvaltion vastaista luonnetta", Kasvi selostaa.

Hän vertaa tätä kotietsintäoikeuden antamisella taloyhtiölle, jotta se voisi selvittää, oliko kellarimurron tekijänä joku talon asukkaista. Lex Nokiassa on Kasvin mukaan kyse siitä, että kun viranomaisten toimivaltuudet ei riitä, ne ulkoistetaan yhteisötilaajille. Kasvi näkisi ennemmin viranomaisten toimivaltuuksien kasvavan.

"Toki viranomaistenkin toimivaltuuksia laajennettaessa on oltava varovainen, mutta jos on pakko valita, luotan poliiseihin ja tuomioistuimiin enemmän kuin yhteisötilaajiin", Kasvi huomauttaa.

Koska hallitus ei Kasvin mukaan ole urkintalaista yksikantainen, on pelkästään "oppositon yhtenäisyydestä kiinni, meneekö Lex Nokia läpi vai ei."

"Nyt jos koskaan Jutta Urpilainen voisi näyttää epäilijöilleen, kuka oppositiota johtaa", Kasvi toteaa.

Ja kyllä tekniikan tohtori yhden hyvän puolen löytää kahden viikon kuluttua eduskunnan äänestykseen tulevasta laista.

"Se on viimeistään tehnyt selväksi kaikille poliittisesti riippumattoman perustuslakituomioistuimen tarpeen Suomessa. Suomessahan lakiesitysten perustuslaillisuuden arvioinnista vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunta, siis poliittinen eikä juridinen elin."

http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/02/01/lex-nokia-rikkoo-oikeus...

Henkilöt: 
Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vieras

Kasvi voisi kertoa oman puolueensa edustajille, mitä laki pitää sisällään. Uskomatonta, että esim. Brax voi kannattaa lakia, vaikkei edes tiedä, mitä kaikkea siinä on.

On saatava vähintään koko oppositio ja Vihreät äänestämään lakia vastaan.

tapio_o_neva

Ei professori Jyrki Kasvin kannata kertoa mitään tekniikkaan liittyvää ainakaan Vihreän liiton naisille. Tuija Brax brändäsi itsensä uuden ajan minsiteriksi pilaamalla Jääskeläisen kanssa kolmen kunnan kunnallisvaalit TietoEnatorin kelvottomilla tuotteilla.

EdisPearl

....täällä menee pieleen. Alkaa jo ihan oikeasti tuntua siltä, ettei enää onnistuta juurikaan missään hommassa, kaikki hommat "kusee" tavalla tai toisella.

Rakennetaan hieno uusi motari, eikun kallion lohkareet tielle sinkoilemaan tien avaamisen jälkeen. Seuraavaksi ei toimi tunnelisofta, euroviisuääniä harakoille, yli 200 vaaliääntä harakoille, kohta on terveydenhoito ihan kuralla kun täällä hissunkissun yksityistetään kaikkea jne. Lista on loputon.

-EP-

Liike

Milloin Vanhanen antaa Venäjän puu- ja tietulli-ilmoituksiin selvän vastauksen?

Ei Matti Vanhasen pääministeriaikana.

Siispä meidän täytyy tänä kriisiaikana vaihtaa hallitusta Suomen edun vuoksi.

Suomeen täytyy muodostaa ilman eduskuntavaaleja Kokoomuksen ja Kristillisten vähemmistöhallitus pelastamaan maa hädästä. Ennenaikaisten vaalien järjestäminen tulisi kalliiksi ja kestäisi aivan liian kauan.

tapio_o_neva

Juuri niin kuin everstiluutnantti evp, rakennusalan johtaja ja entinen Moskovan apulaissotilasasiamies Esa Seppänen mainitsi, tarjoaa Venäjä koko ajan vihjeitä politiikastaan.

Suomessa kansanedustaja ja Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen on mesonnut tietulleilla ja vastustanut rekkaparkkiakin, vaikka Väyrynen on saanut Vehviläisen ehkä realistisemmille linjoille kuin muuten, ja tehnyt mitä tahansa salaliittoja vaihtaakseen Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen suoraan ja Yleisradion toveritoimittajien avulla.

Stubb on puolestaan ajanut kiville Etyj:n niin vahvasti, etteivät edes kreikkalaiset kokoomusveljet saa sitä siitä irti, koska elokuussa 2008 ei Etyj toiminut vakauden vaan sotimisen vapauden instrumenttina. Tämä ei ollut suurlähettiläs Terhi Hakalan syy eikä monien maiden vilpittömien sotilastarkkailijoiden syy, vaan Alexander Stubbin syy, koska hän keräsi väistyvältä republikaaniselta hallinnolta irtopisteitä, vaikka republikaanien häviöön olisi pitänyt valmistautua ei puolueuskollisuudella, vaan valtioviisaudella niin kuin kolmannen valtakunnan antautumiseen.

Mitä enemmän Suomelle tulee haasteita ja hankaluuksia Venäjän suhteen sekä selvittämättömiä kysymyksiä, sitä suurempaa arvostusta Venäjän federaatiossa Alexander Stubbin ja Jyri Häkämiehen rohkea, avoin, rehellinen ja ennakkoluuloton NATO-politiikka nauttii.

Ensin SDP ja nyt Kokoomus ovat vastuussa siitä, ettei ulkoasiainministeriä presidentti voi vaihtaa, koska Helsingin Sanomat ja Yleisradio toimivat valtiosäännön pakkopaitana ja Kimmo Sasin äänitorvena.

Suomessa on sattumapääministeri ja yöpakkasulkoministeri.

tapio_o_neva

Olen vastaukseni jo esittänyt: 2 kpl 1 000 ttn sellutehdasta Venäjälle. Toinen luoteiseen liittovaltiopiiriin läntisten yritysten kesken Metsä-Botnian kaltaiseksi yhteisyritykseksi, esimerkiksi UPM-Kymmene, Stora-Enso, International Paper, Gruppa Ilim ja toinen tehdas Kauko-idän tai Siperian liittovaltiopiiriin Korean tasavallan, Kiinan kansantasavallan ja Japanin keisarikunnan yritysten kesken. Kiinan kansantasavallan osuus on merkitsevä.

Mukaan Venäjän valtio siten, että se panee panokseksi 400 km laajan alueen hakkuukonsenssiona 2 x 49 vuotta sekä 150 000 000 € vuodessa saamiaan puun vientitullituloja.

Jos kokonaan uusi tehdas maksaa muka likaa, voidaan 250 ttn Kemijärven sellutehtaan ja Metsä-Botnian Kaskisten tehtaan osia käyttää sekundana pohjaksi.

Suomessa tämän päätöksen estää kvartaalitalous ja Venäjällä se, että kaikki on yksityistetty, minkä vuoksi metsäteollisuus vähän kannattavana ei voi toimia, koska siellä tarvitaan metsätiet tai nimenomaan runkometsätiet ensiksi.

Vieras

Taas ollaan yksilönvapauksia rajoittamassa ja yllättäen tälläkin kertaa perustelut ontuvat.
Ainoastaan idiootti käytää firman sähköpostia liikesalaisuuksien myymiseen.

Ja kukahan on keksinyt lisätä kirjastot, yliopistot ja asunto-osakeyhtiöt listalle? Ei ne sinne kai ole itsestään ilmestyneet?
En minä ainakaan ymmärrä miten ne liittyvät millään tavalla teollisuusvakoiluun. Ymmärrän taas liiankin hyvin miten ne liittyvät ihan perinteiseen ihmisten vakoiluun ja kansalaisoikeuksien riistoon.

Yllättäen ei eduskunnasta löydy kovin montaa lakia vastustavaa, vaikka amatöörikin huomaa, että laissa on vikaa ja pahasti. Nyt kaivattaisiin taas sellaista satuolentoa kuin rehellinen poliitikko.

Vieras

Jos sinulla on työnantajan kustantama matkapuhelin, niin silloin
työnantajalla mahdollisuus saada erittelyn siitä, mihin numeroihin
puhelimestasi on soitettu.

En ymmärrä, miten tämä eroaa siitä, että työnantajalla on oikeus
selvittää, mihin osoitteisiin olet lähettänyt sähköpostia.

Pohjautuuko puhelintietojen saaminen johonkin LEX ELISAAN tai LEX
SONERAAN.

Sähköposti

Ihmeellistä on että jos yritys antaa sähköpostin työntekijänkäyttöön esim. [email protected]
niin kyllä se kuuluu yritykselle eikä yrityksessä työskentelevälle työntekijälle.

Jokainen voi muodostaa yksityisen sähköpostiosoitteen jolle yrityksillä ei ole asiaa mutta myös työntekijällä ei ole työaikana lupaa tehdä omia asioita yrityksen tietokoneella/verkossa.

Jos laki ei mene läpi niin sähköpostioisoitteet alkavat muuttua eri muotoon kuten [email protected], [email protected]......

Vieras

Laki ei valitettavasti koske vain sähköpostia, vaan pahimmassa tapauksessa esim. taloyhtiö saisi vakoilla asukkaidensa netin käyttä täysin vapaasti.

Myös yliopistot saisivat oikeuden vakoilla kaikkea opiskelijoiden henkilökohtaista liikennettä, mikä ei kuullosta kovin tarpeelliselta yritysvakoilun ehkäisemiseksi.

http://www.effi.org/uutiset/081211-hyy-n-kannanotto-lex-nokiaa.html

Halde

Herätys todellisuuteen: nykyaikaisissa IT-firmoissa henkiökohtainen sähköposti on sen verran keskeinen kommunikaatioväline, että on vaikea kuvitella siitä luopumista. Kaikenlaisia erikoisjärjestelyjä voi tietysti aina tehdä, mutta asiantuntijatehtävissä yleensä lähetetään postia yksittäisille henkilöille eikä "itpalvelut"-tyyppisiin "postilokeroihin".

Sitäpaitsi useimmilla yrityksillähän on jo tuollaisia ei-henkilökohtaisia osoitteita vaikka kuinka paljon, sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön, mutta se ei ole poistanut henkiökohtaisten osoitteiden tarvetta.

semi

Jutta urpilainen voisi todella kohottaa SDP,n profiilia. Siihen menee aikaa kun Urpilainen ensin miettii mitä tänään päälle. Siis ihan hyvällä nyt, SDP kun on hidas mamutti ollut aina ja nykyään lähes kuolleen mammutin vauhti.

Mitä Tuija Braxiin tulee niin hänen osuutensa asiassa on varmasti, kuten hiihtoliiton Piiraisen. -Mitään en ole tehnyt tai ollut osallisena ja mistään en tiedä mitään. Luotan väkeemme täysin.

Liike

Sillä lempinimellä esitetyn lakiehdotuksen olemassaolo on tietenkin totta.

Se vain on kommunistien ex-presidenttiehdokas Pekka Tiaisen kaltaisten viranhaltijoiden väittämää, että Nokia olisi painostanut heitä lain valmisteluvaiheessa.

Mitä tulee Jutta Urpilaiseen, toistan taas demarien sisäisen vaalin alla esittämäni kehun, että hänellä on ns. madonnan kasvot, eli sellaiset tasaisen soikeat kasvot, jotka kuvataidetta opiskelevat opetetaan piirtämään. Kovin montaa muuta kehua en valitettavasti voi hänestä esittää.

Liike

Jos minä käytän työnantajan maksamalla työajalla työnantajan tarjoamaa sähköpostia, teen sillä sähköpostilla varmaankin työnantajalle työtä siinä kuin työnantajan tarjoamaa naulapyssyä työnantajan maksamalla työajalla käyttävä työntekijä.

Haluaako todellisuudesta vieraantunut Kasvi kieltää kokonaan sähköpostin käyttämisen työaikana työnantajan koneella, koska se ei olekaan normaalia työntekoa siinä mielessä kuin esimerkiksi naulapyssyn käyttäminen?

Vastaan hänen puolestaan: ei halua.

Vihreä Kasvi ei vain tunne käytännön elämää, siksi annettakoon hänelle anteeksi tyhmät puheensa.

Vieras

Huono vertaus ei ota huomioon, että sähköpostia käytetään paljon muuhunkin kuin työasioihin. Jos väität, että työajalla ei tehdä mitään muuta, kuin töitä, niin et kyllä itsekään tunne kovin hyvin käytännön elämää.

Uutisissa ei myösään ole kovin laajasti mainittu, että laki ei koske vain sähköpostien urkintaa. Todellisuudessa se voi mahdollistaa kaiken IP pohjaisen liikenteen seurannan; esim. taloyhtiö voi valvoa kaikkea netin käyttöäsi.

Ei ole myöskään kovin demokraattista, että kansainvälinen yhtiö pääsee päättämään Suomen lakeja uhkailemalla poliitikkoja. Mutta eihän nyt kansalaisoikeuksista kannata välittää, tehköön kansa vain Nokian omistajille rahaa ja olkoon hiljaa.

qwertyuiopå

Kyse on työnantajan harjoittamasta sähköpostin tunnistetietojen kyttäämisestä.

Työsähköpostia käytetään jatkossakin työntekoon, riippumatta tästä laista, ja liikesalaisuuksia voidaan vuotaa monilla muilla medioilla ja tiedonsiirtotavoilla.

Vieras

Jos sinäkin tajuaisit että se ei koske pelkästään sähköpostia vaan kaikkea ip pohjaista liikennettä.

Koskee aivan kaikkea netin välityksellä harrastamia asioita joita teet kotona, kirjastossa, yliopistolla, töissä, internet kahviloissa jne.

Kun täppäsit kotoa linkkiä tähän uutiseen, kun teet nettipuhelun paikasta ja laskun maksajasta riippumatta.

Onko se niin vaikea tajuta?

Vieras

Tämä lakiesitys ei mitenkään rajoitu työnantajan oikeuksiin, vaan se antaa samat oikeudet kaikille yhteisötilaajille, esimerkiksi kirjastoille, kouluille, yliopistoille, palveluntarjoajille ja taloyhtiöille. Ennen kuin siis haukut kansanedustajaa vieraantuneeksi käytännön elämästä, selvitä lain vaikutukset siihen käytännön elämään.

tapio_o_neva

Tietenkin sorvari on vapaa kello 16 - kello 17 omasta työstään. Asiantuntijatehtävissä ja johtavassa asemassa kuitenkin joskus webmai lilla tehdään töitä ajankohdan jälkeenkin vastaamalla kysymykseen vaikka lomalta.

"Haluaako todellisuudesta vieraantunut Kasvi kieltää kokonaan sähköpostin käyttämisen työaikana työnantajan koneella, koska se ei olekaan normaalia työntekoa siinä mielessä kuin esimerkiksi naulapyssyn käyttäminen?"

Koko asetelma sähköpostiin on SAK-lainen: työanantaja omistaa prolen 8-16, jonka jälkeen putkimies ja sähkömis siirtyvät kuutamourakkaan vapaa-ajallaan: omin työkaluin.

Lex Nokiasta seuraa useita asioita:

1) asiantunjat ohjaavat keskustelun työnantajan sähköpostista ulkoisiin sidosryhmiin työantajansa sähköpostista omaan sähköpostiinsa. Näin ollen verkostoituminen omaan asiantuntijaviitekehykseen tapahtuu kokonaan Lex Nokian viitekehyksen ulkopuolella;

2) eivät pelkästään kansanedustajat ja entiset ministerit, joilla on @eduskunta.fi -sähköpostiosoite, siirry käyttämään NSA:n hotmail.com :ia tai gmail.com :ia, vaan muutkin. En usko, että yksikään oppositiokansandustaja haluaa, että Sauli Niinistö ja kansliatoimikunta lukee säännöllisesti kansanedustajan kontaktipisteet

3) toimittajien lähdesuoja katoaa kokonaan. Näin ollen jonkin asian kertominen luottamuksella Yleisradiolle, Sanomalle tai Alma Medialle lakkaa olemasta tai toimittajat sähköpostiympäristössä yksityistävät itsensä muille palvelimille muuttuen ikään kuin konsulteiksi.

Koska urkinta on jo niin pitkällä kuin se on, monet asiantuntijat eivät vapaamuotoisemmassa keskustelussaan käytä enää @intermin.fi . @poliisi.fi tai @mil.fi -osoitteita, vaan jotain kaupallista, jolloin tietovuo menee NSA:n haaviin ilman, että siitä pitäisi käydä kauppaa suojelupolisiin kanssa Ratakadulla.

Sähköpostista tulee kuin dopingista: älylaji, jossa tyhmimmät jäävät kiinni.

Halde

Arvoisa nimimerkki Liike se tässä taitaa olla tietämätön käytännön työelämästä.

Oikeastihan käytännössä jokaisella Nokiankin työntekijällä on firman puolesta henkilökohtainen kannettava tietokone, jonka useimmat ottavat iltaisin mukaan kotiinsa.
Eli jos tietoja haluaa vuotaa, niin voi vaikka kutsua yritysvakoojat kotiinsa kahville, valikoida läppäriltä halutut salaiset tiedot, ja poltella ne sitten työkoneessa vakiona olevalla CD/DVD-asemalle levylle pois vietäviksi. Ja tyhjät DVD-levytkin tähän tarkoitukseen voi hakea ilmaiseksi firman toimistotarvikevarastosta.

Siispä ei sillä sähköpostin käytöllä tai käyttämättä jättämisellä oikeasti vakoiluun vaikuteta. Sähköpostittomuus tosin voisi olla rentouttava muutos nykypäivän työelämään...

Markus "Red" Räsänen

Kyllä kai jokainen käsittää, mistä on kysymys.
Kun asia on kinkkinen, niin onkin parempi, että ei kerrota, että Kokoomuspuolue vaatii tämänkaltaista tai sama minkä muotoista lakia, mutta mikä voidaan nopeasti myöhemmin saattaa tarkoituksenmukaiseen muotoon, vaan sanotaankin aluksi, että Nokia vaatii sellaista lakia.
Kuten on käynyt selväksi, niin tällainen ei ole mitenkään estämässä mitään teollisuusvakoilua, jos joku sellaista haluaisi vakavissaan harjoittaa.

Vieras

Eduskunta hyväksynee sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksen. Tämä ei tee siitä kuitenkaan vielä lakia. Siihen tarvitaan tasavallan presidentin vahvistus.

Presidentti Halonen on kertaalleen, Ahvenanmaan itsehallintoa rikkoneen arpajaislain kohdalla, käyttänyt oikeuttaan pyytää korkeimmalta oikeudelta lausunto eduskunnan hyväksymästä laista ja jättää se vahvistamatta. Samaa menettelyä voidaan soveltaa tässä.

Koska oikeuskansleri on julkisesti todennut lakiesityksen olevan perustuslain kannalta ongelmallinen, toivoa sopii että hän täyttää virkavelvollisuutensa ja esittää maan ylimpänä laillisuusvalvojana ja tasavallan presidentin oikeudellisena neuvonantajana lausunnon pyytämistä korkeimmalta oikeudelta.

Korkein oikeus voi saattaa tämän epäluottamusta herättäneen lainsäädäntöhankkeen kunnialliseen päätökseen. Joko laki on perustuslain vastainen tai se ei ole sitä - mutta kummassakin tapauksessa korkein oikeus on paras taho antamaan asiassa lopullisen ratkaisun.

Eddie74

Vähintäänkin tämä taloyhtiöille annettava oikeus ihmisten netinkäytön valvontaan pitää lakialoitteesta poistaa. Miten helvetissä tuollaista voidaan demokraattisessa maassa edes esittää? Suomi on vuosivuodelta muuttunut enemmän autoritaariseen suuntaan. Kyllä tosiaankin saattaa uskoa, että joskus on oltu osa Venäjää, taidetaan henkisesti olla vieläkin.

Täytyy alkaa vakavasti harkitsemaan ulkomaille muuttoa!

Vieras

Toinen asia, mikä on tainut olla unohduksissa eduskunnalta jo ainakin pari vuotta on se, että Eduskunnan puhemiehen pitäisi valvoa ( perustuslain 42§. ), että lait säädetään perustuslaissa säädetyssä järjestyssä eikä missä sattuu järjestyksessä. Eduskunnan puhemies on tällä hetkellä Sauli Niinistö.

Gagarin

"Se on viimeistään tehnyt selväksi kaikille poliittisesti riippumattoman perustuslakituomioistuimen tarpeen Suomessa. Suomessahan lakiesitysten perustuslaillisuuden arvioinnista vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunta, siis poliittinen eikä juridinen elin."

Tuossa lauseessa kiteytyy asian ydin. Tokihan poliitikot voivat aina lakiesityksiä laatia - millaisia tahansa. Se kuuluu kansanvaltaan. Mutta tarvitaan todellakin poliitikoista riippumaton elin päättämään pitääkö ne kenties laatia perustuslain säätämisjärjestyksessä. Käsitykseni mukaan tämä LEX Nokia on ehdottomasti yksi sellainen. Jos se siitä huolimatta menee eduskunnassa läpi, niin sitten vain nokka tukkoon, kuten Kekkosen uudelleen valinnan poikkeuslain laatimisen jälkeenkin todettiin.

Laki kuin laki

Yleensä kun laki säädetään, sillä on jokin asiaan liittyvä nimi jonka tavallinen kansalainen ymmärtää laiksi. Mistä kummasta laki on saanut nimekseen NOKIA, eikä esim. jonkun toisen Suomen tuhansien yritysten nimistä. Yleensä ihmiset tapaavat toisiaan muuallakin kuin työaikana, joten vakoilua ajatellen lain nimi tuntuu naurettavalta, lasten leikiltä.