Sunnuntai 20.1.2019

Näin Ruususen syyllisyyttä perusteltiin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.2.2009 13:56
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Toimistosihteeri Arja Rasi jakaa hovioikeuden tuomiota Ruusus-jutussa.

Hovioikeus tuomitsi tänään Susan Ruususen ja Pääministerin morsian -kirjan kustantajan Kari Ojalan sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Hovioikeus katsoi, että kirjassa on esitetty sellaisia pääministeri Matti "Vanhasen sukupuolielämää ja intiimejä tapahtumia koskevia tietoja ja vihjauksia, jotka ovat olleet omiaan aiheuttamaan Vanhaselle laissa tarkoitettua vahinkoa ja kärsimystä."

"Hovioikeus on katsonut Ojalan ja Ruususen menettelyn olleen tahallista, koska he olivat tietoisia siitä, että Vanhanen ei ollut antanut suostumustaan kirjan julkaisemiseen ja että hän oli muutenkin suhtautunut kielteisesti yksityiselämäänsä koskevan tiedon levittämiseen. Siitä, että Vanhanen oli oli itse kertonut joistakin yksityiselämänsä osa-alueista julkisuudessa, ei voitu tehdä johtopäätöstä, että hän olisi avannut yksityiselämänsä kokonaan julkisuudelle ja luopunut yksityisyyden suojastaan."

Lieventävänä asianhaarana mainitaan, että Vanhasen loukkaavina kokemat kohdat kirjassa "eivät olleet kovin vakavina pidettäviä".

Hovioikeus korosti, että kirjan kustantanut Kari Ojala on kustannustoiminnan ammattilainen - toisin kuin Ruusunen - ja että näin ollen Ojalan tietoisuus toiminnan moitittavuudesta on ollut Ruususta rangaistavampi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

hintola

Toivottavasti Ojala vie jutun KKO:een, niin saa Vanhanen "nauttia" aiheuttamastaan kohusta mahdollisimman pitkään. Tässä jutussa ei liene voittajia.

Vanhanen osoittaa omituisen pikkumaisuutensa, joka ei ole kyllä poliitikolle sovi. Pitääpähän Matti itse huolen siitä, ettei Ruusunen pääse unohtumaan.

Korostan, etten ole lukenut kirjaa ja olen kaiilta osin median levittämien tietojen varassa tässä. Silti se, mitä lukemani perusteella kirjassa on julkaistu, on melkoisen naurettavaa.