Lauantai 19.1.2019

Air Finlandin vastuuton temppu: ”Todella ikävää”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.6.2012 09:52
  • Kuva: Air Finland
    Kuva
    Air Finland ei lennä enää.
|

Konkurssiyhtiö Air Finland myi suomalaisille lentoja ja valmismatkoja vielä aivan viime hetkillä ennen konkurssista ilmoittamista. Kuluttajaviraston ylijohtaja Päivi Hentusen mukaan tämä ei vaikuta ”vastuullisen elinkeinonharjoittajan” toiminnalta.

–Se on todella ikävää kuluttajan kannalta, kun maksaa matkan, joka on positiivinen juttu, ja sitten näkeekin, että rahat ovat menneet. Etenkin kun tässä voi ajatella, että ainakin yhtiön johdossa on varmaan tiedetty, mitä tulee tapahtumaan, Hentunen sanoo Uudelle Suomelle.

Uuden Suomen lukija kertoo saaneensa yhtiöltä mainoksen sähköpostiinsa vielä siinä vaiheessa, kun konkurssi oli jo julki. Hentunen uskoo, että tämä kuitenkin selittyy lähinnä sähköpostimainosten automatiikalla.

Air Finlandin matkatoimiston asiakkaille eli pakettimatkojen ostajille maksetaan korvausta vakuudesta, joka yhtiöllä on ollut konkurssin varalta Kuluttajavirastosta. Viime hetkellä matkansa maksaneiden kannalta vakuuden ongelma on se, että rahoja joutuu odottamaan, sanoo Päivi Hentunen. Lisäksi vakuudet perustuvat arvioon, joten summan riittävyydestä korvauksiin ei ole varmuutta.

Toisaalta Päivi Hentunen ymmärtää, että ”yrittäjä yrittää loppuun asti”, kuten hän sanoi aiemmin tänään Ylen aamutelevisiossa. Hentunen sanoo Uudelle Suomelle, että matkatoimistoalalla on tyypillistä keikkua pitkään rahoituksen loppumisen ja jatkumisen rajamailla.

–Toiminnan jatko saattaa riippua ihan juuri saapuvasta rahasta, hän kuvaa.

–Mutta ei tunnollinen yrittäjä lennättäisi tässä tilanteessa asiakkaita ulkomaille tietäen, että he jäävät sitten omilleen sinne.

Kuluttajavirasto yrittää saada Air Finlandin hylkäämät asiakkaat kuljetetuksi Suomeen torstain aikana. Lisäksi virasto on tehnyt työ- ja elinkeinoministeriölle aloitteen korvausjärjestelmän järjestämisestä uudelleen.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Lassi Mäkinen

Kuluttajaviraston ylijohtaja Päivi Hentunen on virkamies, joten hän ei ymmärrä yrittämisen arkitodellisuutta. Jos yritys on rahavaikeuksissa, se ei voi lopettaa myyntiä sillä perusteella, että se mahdollisesti ajautuu konkurssiin. Silloin konkurssi toteutuu varmasti. Konkurssin uhka on pakko pitää salassa viimeiseen asti.

On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaminen tai konkurssi. Yrityksen on jatkettava täysillä siihen asti, kunnes konkurssipäätös tehdään.

Päätöstä ei kuitenkaan pidä pitkittää, koska konkurssin haitat lisääntyvät pitkittämisestä. Konkurssipäätös on tehtävä heti, kun sen edellytykset ovat olemassa eli yrityksestä on tullut pysyvästi maksukyvytön.

Rauli Lindeman

"kun maksaa matkan, joka on positiivinen juttu"
aika ihmeellinen lause, mitä lie tarkoittaa.
Kuluttaja löysi rahat matkansa maksamiseen?
Matkan odotus voi alkaa kun varaus on maksettu ja vahvistunut?

Kyllä sillä tavalla on että kun kokurssi uhka on olemassa siitä tiedottaminen lopettaa myynnin ja tätän varmistaa konkurssiin.

Halutaan halpaa ja sitten kun kiristetään vakuusvaateita näkyy se hinnassa.
Oliskohan oman valmismatkan konkurssiriski noin 1 suhde 10 000.

Vakuus riittää paluukuljetuksiin yms.