Keskiviikko 16.1.2019

Vanhanen tunnustaa: ”Eläkeiän nosto oli minun ideani”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.2.2009 11:06
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tunnustaa, että kohuttu eläkeiän nostamissuunnitelma oli hänen ideansa. Eläkeiän nostamisesta Vanhanen puhui Ylen Ykkösaamussa.

- Otin samantien yhteyttä Jyrki Kataiseen (kok.) ja kerroin nostavani asian esille maanantaina politiikkariihessä, Vanhanen kertoo.

Hän huomautti, että eläkeiän nostaminen ei ole täysin uusia asia, vaan siitä on tehty useita selvityksiä aiemminkin. Vanhasen mukaan eläkeiän nostaminen on paras tapa Suomella selvitä talouskriisin jälkeisestä ajasta. Ykkösaamussa hän esitteli kolme eri vaihtoehtoa.

- Yksi, ryhdytään leikkaamaan palveluita ja etuisuuksia, jota en henkilökohtaisesti kannata. Toinen on verotuksen tuntuva kiristys ja kolmas vaihtoehto on tämä, että suomalaiset tekevät enemmän töitä, Vanhanen sanoo.

Talouskriisin aikana hallitus tulee ottamaan lainaa, jotta Suomi pääsee kriisin yli "mahdollisimman ehyenä". Pääministeri painotti, ettei hän halua "säästää Suomea verille".

"Ei ole kohtuutonta"

Vanhasen mielestä eläkeiän asteittainen korotus kahdella kuukaudella vuodessa ei ole kohtuuton.

- Viimeisen sadan vuoden aikana keskimääräinen elinikä on kasvanut noin kolmella kuukaudella joka vuosi.

Vanhanen nostaisi myös eläkeiän yläikärajaa 70-vuoteen. Sen sijaan eläkkeen niin sanotun superkarttuman ikärajan pääministeri pitäisi ennallaan 63-vuodessa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Oulun Poika

vuonna 1970 tulivat maatalousyrittäjäeläkevakuutus voimaan ja näin pakolliseksi maanviljelijöille Suomessamme suloisessa.
Oulussa jollakin messuilla otin vuosikertomuksia tätä eläkettä hoitavasta laitoksesta ja huomasin VALTION maksaneen melkein heti - 70 vuodesta lähtien näiden maanviljelijöiden maksuosuuden valtion rahoillamme.
tämän päivän eläke pommi Vanhasen ihan ikiomana ideana jopa osoittaa pääministerimme asiantuntemattomuuden melko erinomaisesti.
Vanhasen toihuilu jopa ja myöskin työ - ja virka asioissaan on hupaisampaa kuin Uuno Turhapuron kohellukset - valitettavasti.
koko maatalous on paise Suomessa joutaen jo ulkoistettavaksi!!!

Vieras

Kansanedustajan eläkeikähän on 26 vuotta, olettaen että edustaja pääsee eduskuntaan 18 vuotiaana ja on kaksi kautta edustajana.

Helppohan se on säätää lakeja, kun on erkaantunut todellisuudesta.

Eduskunta elää omaa elämäänsä ja vieraantuu todellisuudesta.

Omia asioistaan ajavat ja median pelossa käyttävät suuren osan työajastaan tekemistensä selittelemiseen ja oman selustan varmistamiseen, että en se minä ainakaan vaan nuo muut.

Ilkka Luoma

(Maan hallitus Kokoomusjohteisena myöhentää eläkkeelle lähtöä parilla vuodella - oppositio ja ammattiyhdistysliike älähtivät, kun eivät keksineet itse tapaa, jolla luodaan osalle lisää sisältöä ja aktiivisuutta ikääntyneille ihmisille)

[ ... kuolinilmoituksesta nähtiin, että ehti olla vain vuoden eläkkeellä. Supermarkettien hedelmäpelien 1/ kimpussa on joukko eläkeläisiä - vailla tärkeitä ihmissuhteita. Kypsään ikään tulleet naiset ovat löytäneet yksinäisten iltojen seuraksi pullon jos toisenkin 2/ ... ]

Media repesi maan hallituksen eläkepäätöksestä nostaa ansaitulle pääsyä parilla vuodella. Ammattiyhdistysjyrät jyrähtivät, ettei koskaan kolmikantaa ole näin loukattu - kävikö Vanhasen II hallituksen rohkea päätös heidän kunnialleen, koska "neuvottelupöytiin" ei kutsu käynyt - ehkä myöhemmin. Maan hallitus teki ainoan oikean päätöksen - kansakunta hyötyy tästä kokonaisuutena.

Eläkeikä on liukuva käsite, kuten on meidän terveyden tila, henkinen aktiivisuus kuin sosiaalisuus tai yksinäisyys. Toinen haluaa verkostoja, toinen omaa rauhaa. Kaikki haluavat kokea turvallisuutta, ja kaikki haluavat edelleen ystävää, jolle kertoa se elämän tärkein asia.

Elämää kokeneet ihmiset ovat usein yksinäisiä, rahaa olisi, mutta ei keskustelukumppania. Aviomies kuoli tai vaimo jätti - näinhän se keskimäärin menee. Moni odottaa kauhulla eläkeikää, koska viimeinenkin ote verkostoihin ja aktiivisuuteen katkeavat. Osa kuitenkin haluaa eläkkeelle jo 55-vuotiaana - armeijan lentäjät pääsevät jo 45-vuotiaina. Mikä onkaan ihmisen tärkein tehtävä?

Eläinkunta on luotu metsästämään, jatkamaan sukua ja koulimaan jälkikasvun luontokelpoiseksi

Ihmiset ovat luodut lisääntymään. Mies jaksaa elämänsä loppuun saakka - ainakin biologisesti, mutta ei henkisesti. Nainen menettää kykynsä, mutta elää pidempään, koska jaksaa puhua. Mies ei halua puhua, ja kuoleen 3/ sisäiseen umpiostressiin, jota ei ole oikein edes tutkittu. Eläkeikä voi olla kauhistus, tai se voi olla uuden elämän alku.

Valtiovarainministeri Katainen on oppinut laskemaan talousasiantuntijoidensa avulla, että Suomi kulkee kohti ikääntyvän väestön rahoituskriisiä tilanteessa, jossa historian suurimmat perinnöt 4/ ovat kohta jaossa. Osalla on pankissa, miltei nollatileillä kymmeniätuhansia euroja, osalle punaiset laput ruokakaupassa ovat pelastus saada edes joskus "parempaakin" - ruokajonotkaan eivät ole tuntemattomia monille, vain pelkällä kansanelääkkeellä oleville.

Verotulot eivät tule riittämään pidemmällä tähtäyksellä. Kansa saa lisää fyysisiä elinvuosia, mutta samalla dementoituen yhä suurempiin lääkemääriin, jotka maksetaan aktiiviväestön verokertymistä. Yksinäisten eläkeläisten mieli järkkyy 5/, kun ei ole kuuntelijaa tai viimeisillään se viimeinen oli päättöhoidon henkilökunta.

Tuntuu tylyltä, kun raha on tärkein arviointikeino ansaitun eläkkeensä saaneille ihmisille. Osa teki päivätyönsä, maksoi osuutensa yhteiskuntavastuusta ja osa kulki yhteiskunnan taseissa miinusmerkkisenä jo aktiivi-iästä lähtien. Viime kädessä on aina kysymys kansakunnan "yhteisestä vakuutuksesta" ja omavastuuosuudesta!

Suomi tarvitsee työntekijöitä, erityisesti vanhuksien hoitoon. Nyt heitä haetaan Indonesiasta ja Kiinasta - siellä on kuulemma ystävällisemmät ja huolehtivammat hoitajat. Suomalainen on sitä mitä on, mutta vastuun hän on aina kantanut, ehkä ei niin puheliaana kuin kaukoidän hoivapalveluihin tottuneet ihmiset.

Kiinassa vanhukset hoidetaan perhepiirissä 6/. Suomessa asian hoitaa yhteiskunta. Monilla lapsilla on muutoinkin niin kiire, ettei siinä aikaa jää isälle, äidille, isoisälle tai -äidille. Kaukoidässä usein koko suku asuu samassa ja lapsenlapset saavat arvokasta elämänoppia vaarilta ja mummilta. Suomessa sukupolvien välille on revennyt kuilu. Markkinatalous ei suosi "tuottamattomia" periaatteita - kollektivismi ei sovi individualismin johtosääntöihin.

Eläkeiän nosto oli räväkkä veto, josta vuosien saatossa kaikki antavat kiitosta - ehkä eniten he, jotka jatkoivat työtä sen 2-3 vuotta. Saattaa myöhempi eläkkeelle lähtö jopa osaltaan vähän pienentää maahanmuuttoakin - Keskustapuolue hoksasi populismiheiton soinimaiseen tapaan. Suomalaiset eivät keskimäärin pidä vieraasta verestä. Olemme tottuneet "tappelemaan" keskenämme kateuden kylästäminä. Lopulta suomalainen hädän hetkellä hoitaa homman kotiin - niin tulee tässäkin tapahtumaan.

Kansa tulee sulattamaan eläkeiän noston, myöhemmin helpottuneena, kun ei niin nopeasti tarvinnut yksinäisiin kävelyretkiin puistoissa, ei tarvinnut heti käydä hedelmäpelin kampeen - eikä tarvinnut hakea keskustelukumppania lääkäristä, papista tai pankista. Aktiivisuus ylläpitää vireyttä 7/. Tänään keskimäärin moni 63-66 vuotias on täynnä elämäniloa ja työtarmoa ryhtyäkseen valtion tulokertymän takuuihmisiksi.

Raha ratkaisee kokoomushallituksessa. Valtiovarainministeri tulee saamaan helpotusta valtiokukkaroon - lyhyeksi aikaa. Ongelma ei kuitenkaan poistu, koska huomisen eliniänodote on entistäkin pidempi ja entistä suuremmilla lääke- ja hoitokuluilla. Lopulta maan hallitus, joskus myöhemmin, joutuu todellisten päätösten eteen - ja tuolloin on tosi kyseessä ja ratkaisut ovat shokeeraavia, mutta monille helpottavia. Melko kallista. Elämä on.

"Suuremmalla sosiaalisuudella parempaa yhteenkuuluvuutta, luonnon ehdoilla elämää säästäen"

Tekstinumeroviitteiden linkit:
1/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=yksik%C3%A4tisten
2/ --- http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/onko-alkoholis...
3/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=keski-ik%C3%A4iset+miehet
4/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=vanhukset+ovat+osin
5/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=aput%C3%B6it%C3%A4
6/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=hedelm%C3%A4pelien
7/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/JOHAN+VENNINEN

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakertomukset ~
[ kuvia saa käyttää kansioista vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2005, 2009 ]

Kuvakansio 1
Johan Venninen, 99 vuotta, eli pitkän, työntäyteisen ja virikkeellisen elämän - kunnes vieteri oli tyhjä, oli aika poistua... kuvasarja Vennisen kotoa, missä hän työskenteli 99-vuotiaaksi saakka - sokeana.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2bpza+ilkka-luoma-lintujen-laulu.html ---

Kuvakansio 2
Tänään ja huomenna jaetaan historiamme suurimmat perinnöt - kaupungeissa olevat eläkeläiset ovat yksiä suurimmista metsänomistajista - Metsäliiton matkassa perehtymässä kuinka metsä tuottaa, kun sitä hoivataan hyvin - näinkö meidän pitäisi hoitaa myös eläkeläisiämmekin?
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28cte+ilkka-luoma-metsaliiton-matkassa.html ---
...

Sent:
Cc: [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected] ; [email protected]
Sent: Wednesday, February 25, 2009 10:25 PM

kaartilainen

Suurin osa valkoisesta armeijasta oli talonpoikia sisällisodan aikana.
Talvisodassa suojeluskuntalaiset olivat armeijan selkäranka,kummasta luulet niiden koostuvan kaupunkilaisista vai maalaisväestöstä?
Jatkosodassa sotavankien piti avustaa viljelyssä,koska miehet olivat rintamalla,joten se siitä uhrautumisesta.
Ilmeisesti sukusi on ainut suomalainen suku jonka juuret ovat city kulttuurissa 500 vuoden takana

sivustakatsoja56

Koska maasta saatiin leipä eikä teollisuutta ollut paljoakaan.Eiköhän ne sisällisodan uhraukset jo ole menettäneet ajankohtaisuutensa,samoin talvi- ja jatkosodan. Nythän puhutaan eläkkeistä ja sen kautta tulevasta mahdollisuudesta elää edes säällisesti vaikka ei pysty antamaan henkeänsä isänmaansa puolesta. Vai onko ennenaikainen kuolema ilman säällistä eläkettä joku uhraus isänmaalle?

askoniskala

joka ei tiedä, mistä on tietämätön, ei edes tiedä olevansa tietämätön...

Jos nimimerkillä viitatataan Sokratesiin, yhteneväisyys jääkin sitten muutamaan kirjaimeen. Metaforaksi ei nimimerkistä taida olla.

Kuten nimim. "kaartilainen" oikein toteaa, maalais-/maanviljelijäväestö oli armeijan selkäranka. Lisäksi ilman maanviljelijöiden ja myös pienviljelijöiden panosta Suomen elintarviketilanne olisi ollut katastrofaalinen.

Musta pörssi toki oli olemassa, mutta eiköhän siihen osallistunut vain hyvin pieni osa viljelijöistä. Se, että pala voita saatettiin viedä vastikkeetta puutteesta kärsiville kaupunkisukulaisille joskus tuliaisiksi, ei ole mustan pörssin kauppaa.

Lisäksi maanviljelijän, varsinkin karjatilallisen työ on erittäin sitovaa seitsemän päivää viikossa. Vielä nykyäänkin lomittajista on pula, muutama vuosikymmen sitten ei koko järjestelmää edes ollut.

Jos maanviljelijän elämä olisi suurta herkkua ja helppoa, miksi jatkajia on vähän ja maanviljelijän lapset hakeutuvat muihin hommiin? Kotona päin oli tapana sanoa, että jos meidän pojasta ei muuhun ole, herraksi se kyllä kelpaa...

Isäni jäi eläkkeelle yli 64 vuotiaana 80 -luvulla. Yli 60 -vuotias veljeni jatkaa edelleen, koska katsoo, ettei ole taloudellisia edellytyksiä jäädä eläkkeelle ennen aikojaan.

Jaa että mistäkö tiedän jotain maanviljelijän elämästä. Olen nuoruuteni elänyt maatalossa, ajanut sontaa pellolle vappupäivänä (se oli usein ensimmäisiä päiviä keväällä, jolloin pellolle oli asiaa. Ei poliittinen kannanotto). Nostellut käsin seipäälle heinät, ohrat ja kaurat.Viikonloput eivät olleet vapaita, jos sää suosi työntekoa. Ja ollut lisätienestissä talvisin propsin ja tukin ajossa hevosella isäni kanssa. Kohtuullisen raskasta ja kovaa työtä.

Siispä itse valitsin toisenlaisen elämänuran.

kaartilainen

Näillä keskellä yötä päähän pälkähtäneillä kuningas ajatuksilla on tapana kuivua kokoon omia aikojaan.Esimerkiksi rakennus alalla tulee nivelien ja jäsenien kanssa ongelmia jo paljon ennen 63 vuoden määräaikaakin.Luoja ei ilmeisesti ole ottanut huomioon eduskuntaa silloin kun loi ihmistä.

pitkä laholatva

voisko eläkeiän nostaa saman tien 100 vuoteen. Työsuhde eduiksi rollaattorit,happipullot ja nitrot. Ei me nuoremmat ansaita päästä eläkkeelle.jos työkykyä ei löydy niin sitten meidät voi lopettaa.raha ratkaisee muulla ei ole merkitystä.

sakarisoisalo

Pääministerin ehdotus eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen on järkevä ja tosiasiat tunnustava. Kun suuret ikäluokat alkavat eläköityä, on luonnollista, että eläikää nostetaan. SAK:n ja muiden täytyy saada elämöidä, koska näiden järjestöjen johtajien on saatava säilyttää kasvonsa (vaikka maata pitäsi johtaa hallituksen eikä SAK:n). Kuitenkaan tosiasioille ei voida mitään. Edelleen vääristyvästä ikäjakumasta johtuen meidän on tehtävä töitä pidempään.
Tietenkin tämä koskee myös maatalousyrittäjiä. Heidän eläkeikänsä on nostettava vähitellen 65 vuoteen. Nykyaikainen koneistettu maataloustyö on täysin verrattavissa teollisuustyöhön. Nykyaikaiselta EU-maajussilta on voitava vaatia samaa kuin duunarilta. 55-vuoden eläkeikä kuuluu hulluun aikaan, jolloin Suomessa tuettiin pienviljelijöitä, koska he olivat uskollista ja nöyrää KEPU:n vaalikarjaa. Nyt nämä tilat on ajettu alas, tai ne lopettavat toimintansa lähiaikoina. Jällelle jäävät EU-tason maatalousyritykset tarjoavat niin hyvät työolosuhteet, että maataloustyön teko käy leikiten 65-vuotiaaksi asti. MTK tietenkin protestoi SAK:n tavoin, mutta niitä huutoja ei tarvitse kuunnella.

Vieras

vanhanen mikä ei tunnu tietävän omasta ehdotuksesta mitään.unohti tyynesti tän porukan mikä on ollut yhteiskunnan elätteinä kymmeniä vuosia maajussit.ei näkynyt ehdotuksessa mitään että heidän eläkeikään puututtais,saatikka tämä 200 kansanedustajan käsittämättömät eläke edut.
ehkä sitten seuraavilla lumilla tulee heidän vuoro??
tätä voi verrata siihen kuuluisaan työreformiin.demarit saa nostetta tästä vanhasen älynväläyksestä maksattaa jenkkien hölmöilyt tulevilla eläkkeensaajilla.

sakarisoisalo

Matti Vanhanen todella kirjoitti Esko Ahon ideoiman työreformin. Esko Aho vain otti kunnian tästä itselleen. Matti Vanhanen osoitti jo tällöin olevansa järkimies. Hän jatkaa samalla linjalla myös eläkekysymyksessä. Hänen päämärä on pitää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta vakaana. Sehän perustuu suomalaisen työmiehen ja -naisen työhön. Jos tulevaisuudessa työmiehiä ja -naisia on vähemmän, täytyy näiden tehdä enemmän töitä per henkilö. Eli on kasvatettava työuran pituutta molemmista päistä. Suomalaista hyvinvointia ei ylläpidä muut kuin suomalaiset. Mahdollisten maahanmuuttajien merkitys tulee olemaan lähitulevaisuudessa marginaalinen.

Hannu Mikael

Jälleen tyhjiä, kosmeettisia poliittisia päätöksiä.
Käytännössä keskimääräinen eläköitymisikä on tällä hetkellä 59 vuotta, kun ihmiset eivät jaksa pidempään nykyisessä tehokkuushysteerisessä työelämässä vaikka ikäraja nostettaisiin millaiseksi hyvänsä.
Nykyisenkin taantuman aikana ikääntyneemmät karsitaan ensimmäisinä työttömiksi, ja ne ikääntyneet, jotka pyrkivät takaisin työelämään, eivät töitä saa ikänsä vuoksi.
Se on kylmää faktaa nykypäivän Suomessa, ja jotka muuta väittävät, esimerkiksi että ikärasismia ei ole, eivät tunne todellisuutta.
Eli ikärajalla kikkailu on yhtä tyhjän kanssa, ja nykyisen tehokkuusajojahdin myötä käytännön eläköitymisikä voi päinvastoin laskea.

Samaan aikaan haikaillaan halpaa työvoimaa ulkomailta, mutta Suomessa on ennestään yli puoli miljoonaa työikäistä suomalaista työelämän ulkopuolella.

Hallitukselta puuttuu todellisuudentaju.

askoniskala

tainnut jättää. Eräiden julkisuudessa olleiden vertailujen mukaan Suomessa ei jäädä tosiasiassa eläkkeelle erityisen varhain, jos tilastot puhdistetaan koskemaan vain "oikeasti" eläkkeelle jääneitä. Tavaksi on esimerkiksi tullut järjestää "kvartaaliyritysten" saneerauksissa työntekijöitä "eläkeputkeen" (jota markkinoitaan ikään kuin hyvänä asiana, mitä se ei ole). Tosielämä ja teoria eivät kohtaa. Kuka todella pyrkisi itse eläkeputkeen. Uskon, että suurin osa valitsisi vaihtoehdon, jos sellainen olisi. Tuskin kovin moni haluaa vapaaehtoisesti sairastua niin vakavasti, että pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Jne.

Vaikka eläkeiästä päätettäisiin mitä tahansa, tosielämän tosiasioita se ei muuksi muuta. Jos tämän hallituksen esittämän kosmetiikan tavoitteena on luoda (harha)kuvaa Suomen parantuvasta pitkän aikavälin velanmaksukyvystä, uskooko siihen joku sijoittaja todella? Epäilen suuresti. Luulenpa, että Kokoomuksen herroista Niinistö on lähempänä totuutta.

Vieras

Pitäisi muistaa, että asia ei koske millään tavalla nykyisiä eläkeläisiä tai eläkkeelle lähivuosina siirtyviä. 30 vuoden päästä 65- vuotiaat ovat tuolloin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin nykyiset 63-vuotiaat eläkeläiset.

Kumma homma se on, kun kansa kiihottuu ay-liikkeen päättömästä mölinästä eikä lainkaan näe asiaa. Tuskin nykyiset "hieman vatsakkaat" ay-herrat ovat edes tuolloin asiaa näkemässä. Omaa etuaan ne vaan nyt huutavat. Itse niissä eläkeyhtiöissä ilmaisia lounaita hallituksissa tai hallituksen jäseninä nauttivat ja rahat katoavat ulkomaille...

Eläkevakuutettu

Erinomainen idea, joka on pakko jossain vaiheessa toteuttaa. Änkyrät tietenkin taistelevat väistämätöntä vastaan laholla vihreällä oksallaan, mutta kyse on pakosta. Puu kaatuu muuten.

En halua maksaa jatkuvasti vain kasvavia ja ylisuuria eläkemaksuja itsestäni enkä työntekijöistäni. Tai enhän minä niitä maksa vaan asiaakkaani.

Nyt pitää nyhtää asiakkailta ylihintaa, jotta voisi maksaa työntekijän palkan lisäksi 20,8 prosenttia eläkemaksua tuosta palkasta eläkevakuutusyhtiön massiin.

Oppositio ja Ay-liike vain ylläpitäisi järjestelmää ja vain nostaisi eläkemaksuja vuosi vuodelta kunnes ei enää talous toimisi.

(Ovathan ay-edustajat istumassa eläkeyhtiöiden hallintoneuvostoissa ja hallituksissa ja jopa sijoituspäätöksiä tekemässä eli hävitetty 18 miljardia euroa pörssipelleilyssä. Tuon rahoitusta olisi ay-liike vain jatkamassa).

ON SYYTÄ NOSTAA ELÄKEYHTIÖIDEN JÄRJESTELMÄ PÖYDÄLLE JA AVATTAVA KISSAN VATSA!
_______________________________________
Itse suostuisin rajumpiinkin eläkejärjestelmän muutoksiin. Jopa niin, että eläkkeensaajalle maksettaisiin vain tiettyyn ikään saakka täysimääräistä työeläkettä ja loppuosaa pienennettäisiin kohti takuueläkkeen tasoa.

Management 14

Kyllä epäselvä Vanhasen idea on aiheuttamassa maahamme varsinaisen
tulituksen hallitusta kohtaan.

"Näin isoja asioita ei Vanhanen-Katainen kaksikko tee eikä tule tekemään sillä nyt tuulee Turusta ja lujaa"!

Toivotaan ettei tarvitse ryhtyä kovennettuihin keinoihin asian suhteen-nyt pilattiin etukäteen taasv yksi asia?

Voihan aasit-mitä möhlimistä-miten muuten Rehtori Ravi Joinsuusta oli mukana? kuiulin ettei lainkaan-eikä häntä edes asia kummemmin kiinnostanut!

Siinäpä se Turun pamaus sitten-adios!

Pegga

"kolmas vaihtoehto on tämä, että suomalaiset tekevät enemmän töitä, Vanhanen sanoo."

Joo, siis vanhukset tekevät enemmän töitä. Terveys heikkenee, ongelmat kasvavat ja terveydenhuolto helisee. Mitäs jos revittäisiin sitä rahaa niiltä, joilla sitä oikeasti on paljon? Tai koitettaisiin saada työtä niille jotka eivät vielä tee töitä ja maksa veroja?

Z. B. GRAND CHESSBOARD

Eläkevakuutusjärjestelmä on pyramidihuijaus.

Eläkerahastojen kassat on jo ryövätty ja lakisääteiset eläkemaksut ovat olleet tosiasiallisesti vero siinä kuin muutkin verot, nostaen kokonaisverorasituksen pienituloisimmillakin kevyesti yli 50 prosentin.

Suurin osa kansalaisten verorasituksesta johtuu valtion tavasta lainata tarvitsemansa raha yksityiseltä pankkikeskittymältä.

Tuo samainen suurpankkikeskittymä, jonka ympärille maailman suurimmat korporaatiot syntyivät viimeisen runsaan sadan vuoden aikana, on myös eläkevarojen nettohyödyntäjiä likviditeettinä, koska eläkerahastot ostavat lähes poikkeuksetta noiden Fortune 500 -korporaatioiden painamaa paperia eläkerahoilla. Paperia, eli siis osakkeita.

Kansakunnan "orjuuttaminen" alkaa olla melko täydellistä, kun yli puoli vuotta tehdään täysin palkatonta työtä.

Nykyiset työssäkävijät maksavat nykyisten ja lähiaikoina eläkkeelle jäävien eläkkeet, vaikka suuret ikäluokat ovat koko työelämänsä ajan maksaneet eläkevakuutusmaksuja.

Vero on aina ollut ylimmän luokan, kuninkaiden, maaherrojen asettama taakka työtä tekevän kansan niskaan. Niin se on tänäkin päivänä. Välillisinä hyötyjinä ovat "kuninkaiden" lisäksi suureneva joukko eräänlaisia "oligarkeja", joiksi entisaikain suomalaiset papit ja tämän päivän kansanedustajatkin voidaan lukea.

ROOSTER

Olen samaa mieltä eläkevakuutusjärjestelmästä - suurta huijausta. Panos-tuotos suhde aivan peestä.

Vanhasen eläkeikärajannosto on myös vain pelkkä mainoskampanja ulkomaanrahoittajille halvemman koron toivossa. Näyttää hyvältä rahoittajille päin mutta olematon vaikutus.
Lähes kaikki ovat jollain sairaus- tai työttömyyseläkkeellä ennen 63:tta ikävuotta.

Pakollisen varusmiespalvelun poisto sen sijaan pidentäisi automaattisesti puolen ikäluokan työssäoloaikaa lähes vuodella.

kripsonet

Matin ehdotus on varmasti peräisi eläkevakuutusyhtiöiltä, mitkä ovat pelanneet ja tyhjentäneet kaikki eläkerahastot taivaan tuuliin. Mitään muuta selitystä ei asialle voi olla, sillä jos työpaikkoja ei ole nuorillekaan paljon vähemmän niitä on tarjota vanhuksille. Matti on palkattu lykkäämään vain sen paljastamista, että eläkerahastoja ei ole enää ja/tai eläkerahat ovat menneet parempiin suihin.

EdisPearl

Yhtäkkiä tulee kauhea eläkeiän nostobuumi kesken kaikkea muuta ja sitä yritetään selitellä, että kun nyt joudumme lainamaan niin ja niin monta mirjardia, niin jostain se raha on saatava....

Ihan varmasti tuosta on kyse. Tuo koko jupakka on silmiinpistävän omituinen, siinä on jotain todella mätää pohjana.

-EP-

Liike

Eläkkeelle siirtymisen hetkeä on yritetty myöhentää jo aikaisemmissa tämän vuosikymmenen eläkeuudistuksissa. Oli virhe laittaa työeläkkeiden vanhuuseläkkeen joustavan ikärajan alin vuosi vain 63:een. Nyt se on pakko nostaa vähintään takaisin 65:een, ellei haluta alentaa kaikkien nykyisten ja tulevien eläkeläisten saaman eläkkeen euromäärää.

universal

Sodan jälkeen Suomi on nostettu yhdeksi maailman korkeimpien elintasomaiden joukkoon. Kansatuotetta jos mitataan, niin jopa rikkaan Ruotsin rinnalle on kiivetty. Se kaikki on tehty työtä tekemällä, pitkää päivää, ja pitkää työuraa tekemällä. Eipä juuri muulla, öljylähteitä Suomesta ei ole yhtäkään löytynyt. Tästä kovasta suorituksesta täytyy myös suuria ikäluokkia kiittää.

Valitettavasti siinä kovan työn ohessa, ja sen hedelmillä, on Suomeen luotu myös ylisuuri julkinen sektori, ja sankanpuoleinen virkamiesten ja virkanaisten joukko. Siis joukko, joka ei tuota mitään kansainvälisessä kaupassa kaupattavaa.

Nyt kun joudutaan miettimään ihan oikeasti mihin meidän rahat riittää, niin on pakko valita muutamista huonoista vaihtoehdoista.
Vanhasen ja hallituksen valinta on aivan oikea, Suomi ei voi jäädä maaksi, joka lopettaa työnteon. Sillä se on ainoa tapa jolla korkea elintaso, suuret sosiaaliset tulonsiirrot, ja korkea sosiaaliturva voidaan ylläpitää.

Kansa , ja varsinkaan Ay-liike ei vaan joko ymmärrä, tai ei halua ymmärtää tosiasioita. Tätä täytyy ihmetellä, onhan siellä SAK:llakin juristeja ja ekonomisteja pilvin pimein. Luulisi ainakin heidän osaavan laskea.

Vieras

Eläkekatto ratkaisee monta asia kerralla, kun on alaraja samoin pitää olla yläraja.
Jotkut saa älyttömän suuria eläkkeitä.
Ensiksi pitää saattaa kansanedustajien eläkkeet tavallisten pulliasten tasolle, tärkein sanoma tässä on periaate, että kaikki ovat samanarvoisia.
Nuorimmat kansanedustajaeläkeläiset ovat kolmikymppisiä.

Vieras

Maanviljelijat eivat elakoidy aikaisemmin kuin muukaan vaesto:

Eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä 2008.

Maanviljelijät 60,8 v.
Yksityinen sektori 59,4 v.
Julkinen sektori 60,1 v.

Elakeian nosto oli hyva juttu. Rahat on yksinkertaisesti loppu. kansalle ei viela ole kehdattu tai uskallettu kertoa etta rahaa elakkeisiin ei yksinkertaisesti ole. Suuret ikaluokat ovat hukanneet rahansa jo toisen kerran. Edelleen joku kuvittelee etta on olemassa joku hyva haltija joka taikoo rahat elakkeeseen.

On rikollista ja hapeallista ottaa lainaa lasten nimiin. Se tehdaan kuitenkin ja elakeian nosto on vain pieni hyvitys siita. Hyvinvointivaltio lakkasi jo vuonna 1991. Sen jalkeen ollaan elety kuvitelmassa lasten piikkiin. osalta jai ne lapsetkin tekematta itsekkyydessaan. Ztoivottavasti lamasta tulee niin ankara etta valtion hallintoa ainakin tultaisiin leikkaamaan rajusti.

Gesär

Matti Vanhanen ei ole ajanut maanviljelijöiden asiaa ainakaan vuosikymmeneen. Se on lopulta mennyt perille maanviljelijöillekin ja alkanut näkyä Keskustapuolueen kannatuksessa.

Matti Vanhasesta on tullut jonkinlainen viherhyysäri. Muutos tapahtui samoihin aikoihin, kun lehdistössä kohistiin Vanhasen puskatapaamisista erään Vihreiden kansanedustajan kanssa. Mitäpä mies ei tekisi naisen eteen.

Voimme nauttia Matti Vanhasesta - tuosta ajatusten Nukarinkoskesta - vielä pitkään, onhan hän luvannut olla vallassa vielä 2019. Jo aiemmin Matti on kertonut, kenellä on asiaa seuraavaan hallitukseen, kenellä ei. Samoin Suomen ulkomaalaispolitiikan suunnasta huolestuneita Matti on kehottanut olemaan elättelemättä harhaluuloa, että äänestämällä voisi vaikuttaa.

Onneksi valta ei sentään ole mennyt Matille päähän.

kiuru

Nyt kun kaikki muut ay-järjestöt ovat ottaneet kantaa eläkeiän korottamiseen niin missä on Jaana Laitinen-Pesola. Luulisi Tehyä myös kiinnostavan Vanhasen ja Kataisen kehoitukset jäädyttää mm sairaahoitajien palkkoja.

EdisPearl

En pysty näkemään tässä asiassa mitään järkeä. Eihän nyt hyvä luoja sentään tämän päivän 30 miljardin velanottoa voida tuolla tavalla "ratkaista", että ensimmäisenä nostetaan eläkeikää?

Siis nyt meni Matti niin syvälle suohon, ettei sieltä taida olla enää muuta tietä kuin jättää eroanomus ja lopettaa tuollainen älyvapaa "politikointi."

-EP-

Liike

Päätös nostaa eläköitymisikä hyvin hitaasti takaisin 65 vuoteen on saanut aikaan kohtuuttoman suuren äläkän. Vastahan työeläkelakien mukainen vanhuuseläkkeen alaraja laskettiin vuoden 2005 eläkeuudistuksessa 65:stä 63:een vuoteen. Kansaneläkelaissa eläkeikä on nytkin 65 vuotta.

Ajatuksena nykyisessä joustavassa 63-68 vuoden eläköitymisiässä ja siihen liittyvässä eläkkeen selvästi suuremmassa kertymisessä 63 vuoden iän jälkeen oli suomalaisten houkutteleminen lisäeläkettä maksamalla pitempään työuraan. Se ei vain ole onnistunut riittävän hyvin ja siksi nimellistä vanhuuseläkkeen alaikärajaa on nostettava. Edelleen säilyy tietenkin mahdollisuus aikaisempaan eläkkeelle jäämiseen työkyvyttömyyden perusteella, jos menettää terveytensä ennen 65 vuoden ikää.

Muutamille aikaisemmille kommentoijille tiedoksi, että maatalousyrittäjän eläkelain mukainen vanhuuseläkeikä on täsmälleen sama 63-68 vuotta kuin työntekijän eläkelaissa ja muissa eläkelaeissa. Luopumistukea voi saada jo jonkin verran nuorempana, mutta sehän on täysin eri asia, koska palkansaajat eivät osta työpaikkaansa omilla rahoillaan samoin kuin maatalousyrittäjät.

mikkotani

Vanhanen kertoo soittaneensa Kataiselle eläkeideastaan ja Katainen kuittasi ilahtuneena tietävänsä asiasta olevan kenties ihan laskelmiakin... Sitten vaan päätä pahkaa lyömään asiaa lukkoon. Tästähän puuttuu enää, että Vanhanen alkaa puhua itsestään monikon ensimmäisessä persoonassa. Jos kaikkia työntekijöitä koskevista päätetään jonkin hiihtolenkki-idean pohjalta vaivautumatta teettämään mitään selvityksiä ehdotuksen todellisista vaikutuksista, voitaisiin samantien siirtyä arpanopan käyttöön.

Ei tullut mieleen miettiä ehdotuksen sivuvaikutuksia tai tosiasiallista sisältöä niille "työelämän uudistuksille", jotka muka auttavat jaksamaan työelämässä nykyistä paremmin. Jos ne tarkoittavat esimerkiksi lyhennettyä työaikaa, lisää vuosilomaa ja ylimääräistä kuntoutusta iäkkäämmille, on aikamoista utopiaa uskotella, että kukaan enää jatkossa pitää työssä eläkeikää lähestyviä. Ainoa seuraus on eläkkeiden tuntuva heikentyminen, kun yhä useammalle tulee nollakertymävuosia työttömyysajalta ennen eläkettä. Ellei se sitten olekin tässä taka-ajatuksena?

Logiikan juhlaa on myös uhmakas kiinnipitäminen omille taustajoukoille luvatuista verohelpotuksista, vaikka ne pitää hoitaa lainanotolla ja maksattaa eläke-ehtojen heikennyksillä. Työllisyysvaikutuksillakaan ei näytä tässä tapauksessa olevan mitään väliä. Pätkätyösukupolven eläkkeet jäävät ilman näitä temppuilujakin todella surkeiksi ja nyt sitten tingitään vielä näistä minieläkkeistäkin.

Liike

Työeläkelakien uudistuksissa on jo vuosien ajan ollut tavoitteena, että suomalaiset jäisivät eläkkeelle nykyistä myöhemmin. Joustavan vanhuuseläkkeen alaikärajan laskeminen 63 vuoteen muutama vuosi sitten oli erehdys, joka on pakko korjata.

Ellei sitten alenneta kaikkien eläkkeiden tasoa siinä tahdissa kuin eläkkeellä olevien määrä kasvaa muun muassa pidentyvän eliniän ja parantuvan terveydentilan ansiosta. Siihen ei taida olla laajaa halukkuutta.

EdisPearl

Joku minua viisaampi arvosteli minua jossain, etten ymmärrä Suomen lakikäsittelyä. Eli kun nyt on pantu kehiin Matin ja Jyrkin päätös tuosta eläkeasiasta aivan faktana, niin alkoi tässä hiukan arvelluttamaan, että kuka ja ketkä tässä Suomen "demokratiassa" saavat runnoa omat päätöksensä suoraviivaisesti läpi?

Nyt kaipaan vastausta seuraavaan kysymykseen; Antaako hallitus nyt sitten tämän "veroehdotuksen from hell" Eduskunnan käsiteltäväksi? Ainakin pitäisi, saamieni opastusten mukaan.

Ehdotan, että otetaan iso puhdas pöytä ja esitellään siinä erilaisia tulevaisuuden asioita hyvinkin konkreettisesti. Mukana pitää olla kaikkien alojen asiantuntijat ja skarpit aktuaarit.

Arvioidaan vasta tuon perusteellisen käsittelyn jälkeen, miten Suomen tulisi nyt edetä.

Älkää enää ikinä, Vanhanen ja Katainen pläjäyttäkö tuollaista kusetus-faktaa millekään pöydälle. Kyse on nyt eläke"uudistuksesta."

Ja jos ei siellä haldata hommia, niin sitten ukot vaihtoon. Tuollaisella pellemenolla ei kyllä tule lasta eikä paskaa.

-EP-

Seppo Tolonen

Matti Vanhanen on nostanut profiliaan Ikean tapaamisillaan Kurosen nykyisen Ruususen kanssa käräjämöillä kunniaansa jo kahdessa oikeusasteessa. Hän on kertonut päässeensä päämääräänsä alistamalla "Ikean" naisystävänsä sakkoihin ja hyvitykseen kunniansa loukkaamisesta.

Nyt hänen ideansa on nostaa eläkeikkäme 65 vuoteen vaikka todellisuudessa eläkeikä on 59 vuotta. Matti ei ole kertonut miten hän nostaa yritysten johtajien eläkeikää (ei osannut laskea edes omaa eläkeikäänsä ideansa pohjaltaa), joka varmaankin ei ole hyvin paljon korkeampi 59 vuotta. Samoin hän on unohtanut nostaa kansanedustajien eläkeijän.

Tsemppiä Matti ehkä vielä ideioit profiilin kohottamisen tiimoilta yhtä hyviä uutisia keskustapuolueen alamäen varmistamiseksi.

Mietiskeli ÄSSÄ

kuinkas moni muistaa äänestänteensä

Oliko ksm-agendassa mukana moinen? Noh, ehkei väliä, seuraavat sukupolvet maksavat piikin jos pystyvät. Ja jos ei pysty, niin heidän lapsensa maksavat oman osansa. Pääasia että nykyiset edunsaajat porskuttaa (ns. Vanhanvaltaajien sukupolvi).

90-luvulla jenkeissä sentään oli oli "pay-as-you-go" politiikka. Ei veronalennuksia tai kuluja ilman että tiedettiin kuka maksaa. Masa ja Jygge, 30€ mrd, rehellisesti tiskiin kuka maksaa ja miten. Varsinkin kun samaan aikaan pudotatte tulopohjaa.

nim. "paljonko lämmittää perintömökki kun valtion siimaa on rutkasti ettei järki riitä?"

Ari Tahvanainen

Niin, eihän maanviljelijät, maitotilalliset, lihakarjan tuottajat, metsätilalliset jne. ole työläisiä, vaan yksityisyrittäjiä. Eläkeiän nosto ei siis koske heitä. He kyllä vaativat kunnanvaltuustoilta sitä ja tätä, mutta eivät maksa kuntaan juurikaan mitään veroja, koska heidän pääomatuloistaan sitä ei tarvitse maksaa ja suurimman osan tuloistaan he saavat juuri niistä. Suuria suita tosin kyllä löytyy näiden "varakkaiden" joukosta kunnissa, että he muka tuovat kunnille niin ja niin paljon tuloja, mutta bullshit, sanon minä. Totuus on täysin toinen. Useimmat työläiset Suomen kunnissa eivät sitä edes tajua, ikävä kyllä. Eivätkä nämä yksityisyrittäjät sitä heille kerro. Sitten vain huudetaan valtiota apuun, kun ei kunnissa rahat riitä? Mistäköhän nämä asiat johtuvat? Kannattais varmaan alkaa ajattelemaan, ennen kuin on liian myöhäistä.
T. Pena

Vieras

Voi Nurmijärven shemeikka miten perustelet. Jos ihmisen elinikä on sadan vuodenaikana kasvanutkin 3kk vuosivauhtia niin ei meidän fyysisen vanheneminen ole hiljentynyt yhtään. Jos sata vuotta sitten eli 70-vuotiaaksi kuoli myös 70 vuotiaan vaivoihin. Eliniän nousun selittäjiä on lääketieteen, ravinnon ja työmenetelmien kehitys. Tehkää sellainen verolaki että työntekijä joka on toisen palveluksessa saa 90% toisen työn palkasta puhtaana käteen niin takaan että talous nousee kuin feeniks lintu tuhkasta. Ainut ongelma tällä Nurmijärven shemeikalla on edelleenkin ettei ihminen pysty työskentelemään iän karttuessa fyysisesti eikä henkisesti samalla tavalla kuin 30 vuotias.
Jos eläkeiän korottamisen kasvu olisi samankaltainen kuin eliniän pidentymisaika sadan vuodenaikana niin varmaankin tulevaisuudessa eläkettä alettaan vasta maksamaan kun täytät sata vuotta,ihan vielä lain voimalla vahvistettuna. Pystyykö kukaan selittämään miten siellä eduskunnassa olevien kansanedustajien aivojen olematon käyttö ja olematon fyysinen kuluminen,lähinnä kai etusormi voi antaa 8v. istumisella lähes 3000 euron eläkkeen? Jos pääministeri on ajattelutasollaan ikänsä puolesta parhaissa vuosissa niin mitä voi odottaa eduskunnan muilta edustajilta kun he vanhenevat?

Kovaa doonia

Kannattaa ottaa esimerkkiä pääministeristä, pääministerihän ilmoitti, että hän jatkaa vielä ainakin 2 kautta tässä virassa vaikka voisi niin halutessaan jo jäädä nauttimaan eläkepäivistä. Toisaalta palkka ja eläke menisi kuitenkin samasta kassasta, niin ei ole väliä kumman vaihtoehdon valitsee, veronmaksajat joka tapauksessa pitävät huolen hänen hyvinvoinnistaan.

Akateeminen asiantuntija

Olen samaa mieltä hallituksen kanssa eläkeiän nostamisesta, mutta ylärajasta olen täysin eri mieltä. Nykyinen 68-vuotta on ehdoton maksimi.

Ajatelkaa julkista sektoria, esim. yliopistojen professoreita, joita ei nytkään tahdo saada eläkkeelle. Miettikää asiantuntijoita, joiden kanssa teette työtä. Itse olen havainnut, että vaikka työhaluja löytyy, 67-68-vuotias on työyhteisön tehokkuuden ja työtapojen kannalta jo vähän kyseenalainen.

Akateemista ammattiahan voi harrastaa eläkkeelläkin. Heitä pitää kannustaa hyödyttämään yhteiskuntaa eläkkeeltä käsin.

Armahda herra pääministeri työtätekeviä.

EdisPearl

....se vain välähti, silloin tiesin, mitä meidän on tehtävä, jotta Suomi pelastuisi globaalista talouskriisistä, nostetaan vain eläkeikää kahdella vuodella ja se on siinä!

Eureka!

-EP-

P.S. Hiihteli varmaan Rukan karhunkierroksella ja siitä tuli mieleen verokarhu josta sitten päästiinkiin taas rahastamaan lisää senttejä verokarhun valtaisaan säkkiin, jossa taitaa nyt olla reikä pohjassa?

Ilkka Luoma

Eläkeikä 65

Suomi ikääntyy..., ellemme sitten laske runsaasti nuoria maahanmuuttajia maahamme, sitähän meillä ei laajasti haluta.

Työstä poisjäävä väestönosa kasvaa koko ajan. Eläkkeet ja jatkuvasti nousevat lääke- ja sairaanhoitokulut on maksettava - se on aktiiviväestön velvollisuus vanhempaa ikäpolvea kohtaan, kaikki rahastoidut varatkaan eivät riitä ylihuomisen laskuihin.

Tue vastuuta: --- http://www.adressit.com/elake65 ---

Matti Vanhanen oivalsi oivalletun asia. Nyt halutaan palauttaa muualla niin tyypillinen normieläkeikä voimaan, se on 65 - töitähän saa tehdä pidempääkin.

Vanhasen "virhe" oli menettelytapa, mutta se ei muuta sitä faktaa, että yhteiskuntamme rahoitusmalli pitää hoitaa huomennakin. Päämäärä on, että tyytyväisempi ja terveydeltäänkin kuin työmotivaatioiltaan jaksava kansa maksaa yhteiskuntavastuullisesti luomamme demokratian kulut ja velvoitteet.

Nostetaan eläkeikäraja portaittain ja soveltuvasti 65:een ikävuoteen. Kyllä.

Ilkka Luoma