Maanantai 26.6.2017

Katsojat turvautuvat ”erityyppisiin virityksiin”: Miksi näin, Yle?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.9.2012 15:18
  • Kuva: Itella
    Kuva
    Arkistokuva.

Miksi TV-yhtiöiden verkkopalveluista ei saa ladata materiaalia omaan käyttöön, vaikka tekijänoikeuslain mukaan julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten?

Televisio-ohjelmia on saanut tallentaa omaan käyttöön jo aikoinaan VHS-muodossa ja nykyään tallentavalla digiboksilla.

Esimerkiksi Yle Areenasta ohjelmien tallentaminen ei onnistu.

– Perussyy on se, että se on tekijänoikeudellisesti eri asia tarjota ohjelmia katsottavaksi määrätty aika ladata niitä itselle omaan käyttöön ja halutessaan jakaa eteenpäin, julkaisun strategiapäällikkö Jari Lahti Yleltä kertoo Uudelle Suomelle.

– Sillä on myös eri hinta ja emme ole katsoneet perustelluksi, eikä ole ollut varaakaan panostaa tällaisten oikeuksien hankintaan, Lahti sanoo.

Yle tähtää kuitenkin siihen, että tulevaisuudessa ohjelmia voisi käyttää ilman, että verkkoyhteys on päällä.

– Voisi käyttää esimerkiksi lasten ohjelmia automatkalla riippumatta siitä pätkiikö televerkko vai ei, Lahti kertoo.

Lahden mukaan on ”vain ajan kysymys” koska uudistus saadaan Yle Areenaan.

Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti pitää ongelmallisena ja ristiriitaisena, ettei TV-yhtiöiden verkkosivuilta voi ladata ohjelmia omaan käyttöön. Ongelmaan on tosin jo keksitty ratkaisu.

– Yle Areena –lataaja on epävirallinen, yksityishenkilön tekemä suomenkielinen tietokoneohjelma, joka on suunniteltu videoiden lataamiseen Yle Areenasta omalle koneelle, Apajalahti kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Lahden mukaan Ylellä on tiedossa, että on ”erityyppisiä virityksiä”.

Yle ei kuitenkaan valvo ohjelmien käyttöä tai lataamista.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Ahto Apajalahti
Ahto Apajalahti
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Remes

Youtubessahan on sama systeemi, amatööriohjelmoijat ovat tehneet kaikenlaisia virityksiä joilla ihmiset voivat ladata videoita koneelleen. Jos Yleisradio alkaa tällaista toimintaa vastaan kilpailemaan, se tulee häviämään kyseisen kisan hyvin nopeasti, koska jokaista blokattua "viritystä" kohden tulee kolme uutta vastaavaa.

Janne Ruohomäki

"Televisio-ohjelmia on saanut tallentaa omaan käyttöön jo aikoinaan VHS-muodossa ja nykyään tallentavalla digiboksilla.

Esimerkiksi Yle Areenasta ohjelmien tallentaminen ei onnistu.

– Perussyy on se, että se on tekijänoikeudellisesti eri asia tarjota ohjelmia katsottavaksi määrätty aika ladata niitä itselle omaan käyttöön ja halutessaan jakaa eteenpäin, julkaisun strategiapäällikkö Jari Lahti Yleltä kertoo Uudelle Suomelle."

Eli miten se meni ? Signaalihan on kautta aikain tarjottu kansalaisille katsottavaksi ja talletettavaksi. Mikä nyt on niin erillaista siinä tallennanko televisiosignaalia vaiko areenasta videota ?

Ville Hautakangas

Kysymys on siitä, että tuotantoyhtiöt hivuttavat itselleen vähitellen lisää kontrollia siihen, miten kuluttajat saavat sisältöjä käyttää.

Jako Internet- ja digi-TV-levityksen välillä on täysin keinotekoinen, sillä nykyisin TV/digiboksi on yhä useammin myös Internetiin kytketty tietokone, ja toisaalta tietokoneellakin voi katsoa ja tallentaa TV-lähetystä halvan USB-palikan avulla.

Kuluttaja menettää vähitellen oikeuksiaan, ellei todellakin kehittele ja käytä näitä "virityksiä" noiden metkujen kiertämiseksi.

Markku Lehto

Tässäkö sitä vastinetta kansalaisten maksettavaksi laitetulle YLE -verolle ? YLE kyllä laittaa uusintoja milloin haluaa ja miten milloinkin haluaa täyttää "ohjelma-tyhjiöt". Mutta kansalainen ei siis saa valitaajankohtaa milloin katsoo ohjelmaa, jonka on YLE -verolla maksanut.