Sunnuntai 23.7.2017

600 €:n hässäkkä musiikin latauksesta – Poliisi vahvistaa kotietsinnän

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.11.2012 18:26
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Poliisi tutkii tekijänoikeusrikoksena helsinkiläisen perheenisän tietokoneella tapahtunutta musiikkilatausta.

Mies kertoo Facebookissa saaneensa poliisit ovelleen, koska hänen 9-vuotias tyttärensä latasi vahingossa ”ostotarkoituksessa” noin vuosi sitten tietokoneelle Chisun Kun valaistun –albumin kappaleita.

Mies kertoo saaneensa keväällä sähköpostin ”joltain asianajajalta” joka vaati 600 euron korvausta laittomasti levitetystä äänitallenteesta. Mies kertoo vastanneensa sähköpostiin ja jättäneensä laskun maksamatta.

Helsingin poliisin talousrikosyksikön rikostarkastaja Markku Nisula vahvistaa Uudelle Suomelle, että tapaus on poliisin tutkinnassa ja kotietsintä on tehty.

– Meillä on tehty tähän asiaan liittyen tutkintapyyntö ja sen tiimoilta on alettu asiaa hoitamaan, Nisula sanoo.

Tutkintapyynnön oli tehnyt Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ja äänitetuottajien kattojärjestö Musiikkituottajat.

Perheenisä kertoo poliisin tulleen tiistaiaamuna hänen kotiovelleen tekemään kotietsintää.

– Kun unenpöpperössäni tuumasin, että olisiko minun nyt aika soittaa asianajajani paikalle, totesivat he sen olevan lopputuloksen kannalta turhaa, kone lähtisi tutkintaan jokatapauksessa, mies kirjoittaa Facebookissa.

Poliisi ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia.

– En ota tähän sisältöön kantaa kun asia on selvittelyn alla. Tässä on yksittäinen ihminen lähtenyt tuomaan asiaa esille omalta näkökannaltaan, mikä leviää sosiaalisessa mediassa, Nisula sanoo.

Onko tämä poliisin normaali menettely tehdä kotietsintöjä ja takavarikoida tietokoneita tällaisissa tapauksissa?

– Kotietsintä on yksi rikostutkinnan keinovalikoimaan kuuluva menettely, Nisula vastaa.

Nisula ei kerro onko epäiltynä perheen isä vai tytär.

– Alle 15-vuotiaathan eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa eli alle 15-vuotiaita ei tuomita rikoksista. Toki vahingonkorvaus vastuu voi toteutua heillekin, Nisula kommentoi.

– Vanhempien rooli ja vastuu katsotaan tapauskohtaisesti, hän lisää.

Perheenisä ihmettelee poliisin toimintaa.

– Raastuvassa sitten kai tavataan, vaikka todella järjettömältä se kuulostaa. Luulisi, että poliisillakin olisi noita oikeita rosvoja jahdattavaksi, hän kirjoittaa Facebookissa.

Helsingissä vastaavia tapauksia on Nisulan mukaan muutamia vuodessa. Nisula arvioi, että suurin osa tekijänoikeusrikoksista ei koskaan tule poliisin tietoon.

Tutkintapyynnön tehneen TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kertoo Helsingin Sanomille, että tapauksessa ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa sen edetä poliisitutkintaan.

– Käytämme toki tapauskohtaista harkintaa, mutta katsomme, että on parasta antaa viranomaisen selvittää tapahtumien kulku, Kotilainen sanoo HS:lle.

Internetin käyttäjien oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland –yhdistys pitää tapausta merkkinä siitä, että tekijänoikeusjärjestelmä on Suomessa vedetty liian tiukalle, HS kertoo.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

lars rantanen

Juuri näin kuin Mikko kirjoittaa. Mikä ihmeen kotietsintä? Millä ihmeen valtuuksilla? Valtuuttaako epäilty 600,- taloudellinen ns "menetys" poliisin kotietsintään?
Poliisin on aivan turha puhua yhtään mitään "resurssipulasta". Poliisin rahoista voi huoletta leikata muutaman miljoonan, poliisihallituksen linnoittaminen on jo edennyt riittävän pitkälle:D

Elias Paatos
Vastaus kommenttiin #29

Mutta sen saa suorittaa vain mikäli rikoksesta määrätty vähimmäistuomio on 2v vankeutta tai on välitön vaara terveyden (tai omaisuudenmenetykseen, tästä en muista varmaksi).

Mielenkiintoisin asia onkin, että kumpikaan näistä ehdoista ei täyty tekijänoikeusrikkomuksen kohdalla.

Risto Aallonharja

Mistä tuo 600 euroa tulee? Oliko 500 liian vähän ja tonni liian paljon? Jotenkin TTVKn aamupalaverissa aistittuna?

Miksei parkkifirmat voi lätkäistä vaikka 3000 euron laskua yhdellä sentillä suojatiestä väärin pysäköityyn autoon?

Mikä ihme tätä maata oikein riivaa?

Kunnon apinatarha, koko valtio.

Otto Gustafsson

Jep. Chisun Kun Valaistun albumilta esimerkiksi biisi Kolmas pyörä on saatavissa Youtubesta. Sen on ladannut sinne ChisuOfficial, eli Chisun levy-yhtiö. Kuuntele tästä, niin Chisu menettää 600 euroa: https://www.youtube.com/watch?v=vE-HeC4jH2E

Oikeasti: Rekisteröity yhdistys tutkii Suomessa rikoksia, saa operaattorilta teletunnistetietoja käyttöönsä, lähettää sakkoja uhkauskirjeen muodossa ja saa poliisit takavarikoimaan 9-vuotiaan tietokoneen. Suomessa pitäisi olla asiat niin, että poliisi tutkii rikokset, syyttäjä katsoo nouseeko syytekynnys ja oikeus tuomitsee. Sakot menevät valtiolle tuloksi.

Nyt TTVK ry tekee kaiken tämän itse ja kerää vielä tulot. Oli aivan oikein kysyä, että mitä vittua Suomessa oikein tapahtuu? Yksityiset parkkifirmat lätkivät sakkoja kauppojen asiakkaille ilman mitään soveltuvaa lainsäädäntöä.

Suosittelisin tekemään rikosilmoituksen TTVK:sta nimikkeellä virkavallan anastaminen. Kohta Suomi on täynnä erilaisia yhdistyksiä, jotka oikeutetuiksi katsomillaan perusteilla lähettelevät kirityskirjeiksi katsottavia rahavaatimuksia ihmisille, jotka erehdytetään tekemään vaitiolosopimus heidän kanssaan. Tämän rikkomisesta määrätään ankarampi vahingonkorvaus kuin murhasta. Yksityinen pysäköinninvalvonta avasi jo Pandoran lippaan. Sen voisi ehkä vielä sulkea, kun TTVK ry saataisiin kuriin.

Jukka S. Palo

Onko opetus se, että vähemällä pääsee se joka tyytyy vanhanaikaiseen varkauteen eli nyk. näpistykseen viemällä fyysisen CD-levyn marketista ?
Kiinni jäämisestä rangaistus olisi sakko (100,-?) + levyn hinta (17,95?) .

9-vuotiaan elämä pilalla, kun ei pysty maksamaan useiden satojen "vahingon korvausta" ja lasku menee perintään kuluineen ja korkoineen sekä tytöltä luottotiedot hamaan tulevaisuuteen.
Esitetty 600,- tuplaantuu yksityisessä perinässä parissa vuodessa, joten 18 vuotiaaksi tullessaan olisi vastassa rapiat 5000,- euron velka. Kalliita olivat hiiren klikkaukset...

Helena Salo

Kyllä tuntuu poliisilla olevan aikaa tällaisten "rikosten" selvittämiseen! Pirate Bay:n sivulle saattoi ainakin aiemmmin eksyä (nyk. ilm. estetty?) vahingossa ja download-nappia saattoi painaa ihan tuosta vaan eli onnistuu myös lapselta. Poliisi voisi kuitenkin keskittyä oikeisiin rikoksiin.

Jaakko Mäki

Kyllä voi edelleen, ei tarvitse hiirikäden kuin lipsahtaa tähän niin näkee juuri kyseisen TTVK:n ansatorrentin'.

http://www.piraattilahti.org/browse.php?u=http%3A%2F%2Fthepiratebay.se%2...

(ei muutenkaan kuulemma toimi.. Jos mä jätän tyhjän lompsan puistonpenkille niin tutkiiko poliisi varkautena kaikki tapaukset missä räppään kuvan jostakusta lompakko kourassa?)

Sitten kun tähän eksyy hiirikäsi ja koneessa sattuu olemaan magneettilinkkejä käsittelevä torrent-ohjelmisto niin kyseinen albumi lähtee oikeasti latautumaan.

magnet:?xt=urn:btih:45a4f88ba7cf5173fdc07a408b0d1ef228d6c681&dn=Chisu+-+Kun+Valaistun+2.0+%5B2012+mp3%5D&tr=udp%3A%2F%2Ftracker.openbittorrent.com%3A80&tr=udp%3A%2F%2Ftracker.publicbt.com%3A80&tr=udp%3A%2F%2Ftracker.istole.it%3A6969&tr=udp%3A%2F%2Ftracker.ccc.de%3A80

POLIISI!

Valikoitu ote piratebayn kommenteista:
"anonyymipiraatti at 2012-07-10 09:11 CET:
Like we know, last year the assholes and dickheads of TTVK monitored the finnish downloaders of the original "kun valaistun" -album and then blackmailed 67 of them to pay. Something that can be compared to fascism and mafia.
I want to assure that this torrent is uploaded from a foreign IP and has nothing to do with TTVK-faggots (who should suck cock anyway)
Happy downloading :D Culture belongs to everybody, for free."

Rikoinko juuri lakia? Vai olisiko poliisilla oikeaakin työtä tehtävänä?

Tommi Nieminen

Tekijänoikeusjärjestöt OVAT mafia, ja tuntuvat omistavan poliisinkin (jolla joka tapauksessa on Suomessa liikaa valtaa). Varmaan 600 euroakin on tasan harkittu summa: juuri sellainen, että valtaosa uhreista päättää mieluummin maksaa kuin ottaa riskin oikeussalitappiosta.

Tekijänoikeudet pitäisi hetkellisesti lakkauttaa ja rakentaa lait alusta saakka uudestaan. Tällainen kleptokratia ei saa jatkua.

Harri Paldanius

Kirjoittaa Petri Sakkinen, joka profiilikuvanaan käyttää Sokalin luoman sarjakuvahahmon tarkastaja Ankardon kuvaa. Kuva on otettu albumin Lempeä kuolema kannesta. Uskon varmasti, että Petri Sakkinen on saanut luvan käyttää Sokalin hahmoa omissa julkisissa kirjoituksissaan. Jos yhdestä latauksesta saa 600,- euron maksun niin montakohan sataa tulee useista luvattomista kuvankäytöistä? Eikun tekijänoikeus mafia vain liikkeelle, uusi kohde on jo löytynyt!

Tommi HT

Toisaalla olleen uutisen mukaan jakajia (maksun saajia oli 28) ja jos kaikki olisivat sen levyn ostaneet taitaa kokonaissumma jäädä alle 600. Se siis on levy-yhtiön saamatta jäänyt tulo ja sitten vielä siitä esiintyjät, jälleenmyyjät jne... Pienestä on tehty härkänen.

Saksassa oli samankaltainen tapaus (12-vuotias), mutta siellä vanhemmat eivät ole vastuussa ja koko syyte kumoutui.

On tämä Suomi ihmeellinen maa, seuraava tuomio keväältä:

"HYVINKÄÄ | Hyvinkään käräjäoikeus on tuominnut mopoautolla pyöräilijän kuoliaaksi ajaneelle hyvinkääläispojalle 50 päiväsakkoa.

Sakkojen yhteissumma on 300 euroa.

Syyttäjä oli vaatinut pojalle ehdollista vankeutta.

Oikeuden mukaan poika aiheutti huolimattomuudellaan polkupyöräilijän kuoleman.

Oikeus otti tuomiota antaessaan huomioon muun muassa tuomitun nuoren iän sekä sen, että poika on ottanut erittäin raskaasti viime syksyiset tapahtumat.

Onnettomuus sattui viime vuoden lokakuussa Riihimäenkadun ja Urakankadun risteysalueella.

Mopoautoa ajanut 16-vuotias poika ajoi pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ohitse.

Mopoauto törmäsi suojatiellä olleeseen pyöräilijään.

Pyörällä liikkeellä ollut hyvinkääläisnainen sai vakavat vammat ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa."

Kuoleman hinta on siis 300 euroa ja yhden levyn hinta 600 euroa. Eihän tämä ole totta, mutta taitaa se vain olla.

Antero Hilpari

Poliisi teki pahan mokan mennessään viranomaisena perimään jonkun järjestön muka saatavia.

Aiheettomasta ilmiannosta saa yleensä sakkoja. Olisiko 600 euroa sopiva tässä tapauksessa. Ja tekijäjärjestön lakimiehiltä voisi hakea tietokoneet pois. Mitä ne niillä tekee. Ei ainakaan teoksia.

mies Tre

TTVK:n toiminnasta tulee mieleen yksityinen pysäköinninvalvonta. Uhkaillaan ja kiristetään että maksa nyt pyydetty summa tai sinut haastetaan oikeuteen ja joudut maksamaan vielä enemmän. Yksityinen pysäköinninvalvonta törmäsi perustuslakivaliokuntaan joka katsoi ettei rangaistusluontoisia maksuja voi määrätä kuin viranomainen mutta ilmeisesti TTVK (joka muuten on rekisteröity yhdistys eikä viranomainen) on lobannut asiansa paremmin kun saa määrätä "sakkoja" oman mielensä mukaan ilman että kukaan asiaan puuttuu.

Pekka Taipale

Warnerin mukaan "Chisu ei ole ollut tietoinen asiasta ja on kohtuutonta, että hän joutuu tässä asiassa silmätikuksi."

Koko TTVK:n kampanjan idea on pelotella ihmisiä siten, että otetaan yksittäisiä ihmisiä silmätikuiksi ja tehdään heistä varoittavia esimerkkejä. Fear, uncertainty, doubt. Nyt silmätikuksi valittiin 9-vuotias tyttö.

Sen vuoksi pidän Warnerin lausuntoa - samoin kuin TTVK:n toimintaa - kaksinaismoralistisena ja muutenkin lyhytnäköisenä.

Kannattaisi mieluummin sopeutua siihen, että musiikin jakelukanavat muuttuvat. Musiikin lataaminen ja luvallinen käyttäminen ja maksaminen riittävän helpoksi, niin asiakkaita löytyy. Jo nykyisellään suorastaan harmittaa ryhtyä katsomaan DVD-elokuvia, koska niissä on pakko katsoa pitkät tovit erilaisia tekijänoikeuksiin liittyviä uhkauksia.

Eetvartti Ylähumppila

En ole enää vuosikausiin ostanut yhtään mitään musiikkia enkä elokuvia. Kun se on kerran tällaista perseilyä, pitäkää rallinne ja imekää parsaa.

ACTA ei edes mennyt läpi Euroopan Parlamentissa, mikähän kotietsintärumba siitä olisi saatu aikaiseksi?

Kysyn minäkin: Mitä vittua tässä maassa tapahtuu?

Lasse Liemi

Haloo poliisi, haloo lainsäätäjät ! 600 € syytös oikeuttaa kotietsintään. Kyllä järjen käyttö on sallittua myös poliisille ja muille tahoille jotka tämän toimeenpanivat. Ja sitten kun menet kertomaan poliisille ihan oikeista rikoksista, niin siellä levitellään käsiä ja todetaan että ei ole resursseja !

Henry Björklid

Minun tietojen mukaan poliisi ei pääse ihmisen kotiin, eli ei saa kotietsintälupaa, jos ei "rikoksesta" voida tuomita vähiintäin 6 kk:n ehdoton vankeusrangaistus.
Aiemmin eivät TV-lupatatrkastajat päässeet sisälle juuri tämän pykälän mukaan. Eli eivät päässeet sisälle edes poliisin kanssa.

Sanoi laki mitä tahansa, omn tässä asiassa myös poliisilla vastuu, eli kyllä pitää olla huomattavasti törkeämpi rikos, ennenkuin edes mennään soittamaan ovikelloa.
Ja mitä poliisi tai tuomioistuin tekee, jos esim. meidän asunnosta ladattaisiin vaikka mitä? Meillä on kytkettynä kuuden eri henkilön tietokoneet samaan linjaan.

Muutenkin tuo touhu on aivan naurettavaa.

Petri Suomi

Kotitsintää ei Suomessa saa eikä voi tehdä poliisikaan, jos kukaan talon asukas ja siellä oleva EI itse pyydä. Kotietsintää ei voida suorittaa, jos EI ole perusteltua epäilyä, että asunnossa tehdään juuri sillä hetkellä tai on tehty jotain sellaista rikollista toimintaa, josta on mahdollista saada yli 6kk. ehdollista tai ehdotonta vankeutta.

Kukaan poliisissa ei ole oikeutettu vain kotietsintään, vain epäillessään jotakin olevan tekeillä tai kukaan ei pyydä. Pelastustyöt ovat erikseen.
Tämän johdosta ei meillekään änkenyt (juuri muutettu Suomeen) televisolupatarkastaja tullut sisälle, vaan esitti asiansa ovella ja kertoi olevansa eläkkeellä poliisista. Koska en ollut tehnyt lupailmoitusta hän vain kehoitti sen tekemään vielä loppuvuodeksi ja lähti pois. Kuulihan tuo, että televisio oli päällä.
Oli jotain muutakin tekemistä, kuin TV-maksu. Tarkastajakin ymmärsi sen hyvin ja kertoi olevansa irtisanottu jo kesällä.
Rikoksen suunnittelukaan ei ole kriminalisoitu Suomessa, joten tällaiset takavarikot lapsen käyttöön annetusta läppäristä ovat täysin ylimitoitettuja. Salassapito 600€:n maksusta taas kertoo ettei asia siedä päivänvaloa.
Yksinkertaistettuna, jos joku pyytää poliisia käymään meillä, koska hän epäilee minun olevan laiton maahanmuuttaja, ei poliisi saa tehdä kotiini minkäänlaista ryntäystä. Kysymään saa tulla ja pyytää lupaa MINULTA tai MUILTA asunnossa olevilta päästä katsomaan. Ilmiantokaan ei riitä. Kysyin juuri asiaa vieressäni istuvalta poliisilta, joka on kotonani sivilivaatteissa, joissa hän toimii muutenkin työssään.

Tarkemmin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotietsint%C3%A4

Olli Toivo Olavi Puolitaival

Keksijän kehittämä ratkaisu paperiteollisuuden telanvaihtoon ja huoltoon,
joka lisää työturvallisuutta ja lyhentää erittäin kalliiden tuotantokoneiden
huoltoseisokkiaikaa;

Keksijän tuottama lisäarvo asiakkaille
Matemaattinen tarkastelu:
Esim. vuosi 2002
80 000 000 milj. ton. / v x 800 USD / ton = 64 000 000 000 USD ilman investointeja
Tuotannon lisäys vastaa: 80 000 000 milj. ton : 160 000 ton = 500 uutta konetta, uusien koneiden investointeja ei näy kaavioissa, eli ei ole tarvittu

Yhteenveto: Siis, tällainen liikevaihdon lisäys yhden keksinnön avulla, millä koneiden omistajat selittävät saavutetun lisätuotannon ilman investointeja ?
Tästä ei kuitenkaan ole varaa maksaa vielä keksijälle mitään.

Paperiteollisuus ottanut ilman sopimuksia käyttöönsä (eli käytännössä varastanut), josta rikosilmoitus on tehty, mutta poliisi kieltäytyy tutkimasta asiaa. Vaikuttaako siltä, että näiden kahden välillä on ns. suuruusluokkaero? Tästä tullaan kuulemaan vielä tulevan vuoden puolella.

Jari Kinnunen

Tuo on aivan naurettavaa, että poliisit menee ovelle sanomaan että olet ladannut musiikkia. Mitä sitten? Teostomaksut on maksettu jo moneen kertaan tyhjissä cd-levyissä, digibokseissa, muistitikuissa ja ulkoisissa kovalevyissä. Silloinhan on täysi oikeus ladata se em. medialle tuleva musiikki ilmaiseksi.

Antti Auranen

Laki
takavarikosta ja etsinnästä rikosasioissa.

2. Luku
Kotietsintä sekä henkilöön käyvä tarkastus ja katsastus

12 §.

Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta saattaa seurata kovempi rangaistus kuin kuusi kuukautta vankeutta, saadaan rakennuksessa, huoneessa taikka suljetussa säilytyspaikassa tai kulkuneuvossa toimittaa kotietsintä takavarikoitavan esineen löytämiseksi tahi muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

Toisen luona kuin sen, jota todennäköisin perustein epäillään 1 momentissa mainitusta rikoksesta, saadaan kotietsintä toimittaa ainoastaan silloin, kun rikos on tehty hänen luonaan tai epäilty on siellä otettu kiinni tahi muuten erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että etsinnällä saatetaan löytää takavarikoitava esine tahi muutoin saada selvitystä rikoksesta.

15 §

Kotietsinnän pitämisestä päättää 3 §:ssä mainittu viranomainen. Ilman määräystä saa kuitenkin poliisimies toimittaa kotietsinnän, milloin sen tarkoituksena on kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan tahi kuulusteluun tai oikeuteen tuotavan henkilön tavoittaminen taikka sellaisen esineen takavarikoiminen, jota on voitu seurata rikoksen teosta verekseltään tai jonka jäljille silloin on päästy, niin myös muuten, jos asia ei siedä viivytystä.

lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1959/19590260

Tämä useiden "Mielestäni asia on näin..." -tyyppisten kommenttien vuoksi