Keskiviikko 19.12.2018

”Ilmainen kuukausi” maksaakin 109,45 € – virasto löysi outouksia HBO:sta ja Netflixistä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.1.2013 14:00
  • Kuva: HBO Nordic
    Kuva

Suomen markkinoille viime aikoina saapuneiden internetin video- ja elokuvapalvelujen käyttöehtoihin ja irtisanomisaikoihin liittyy epäselvyyksiä, kertoo palveluita vertaillut Kuluttajavirasto Kuluttaja-lehti.

Uusista palveluista, etenkin alkutalvesta aloittaneista HBO:sta ja Netflixistä, on tullut kuluttajaviranomaisille ”muutamia yhteydenottoja”, lehti kertoo. Ilmoittajat valittavat omituisten käyttäjäehtojen lisäksi palveluiden markkinoinnista.

Esimerkiksi amerikkalaisyhtiö HBO on mainostanut palveluaan maksuttomalla kuukaudella. Tosiasissa kuukauden kokeilu sitoo käyttäjän 11 kuukauden maksulliseen tilaukseen.

–Todellisuudessa ”ilmainen” kuukausi maksaa siis vähintään 109,45 euroa, Kuluttaja-lehti kertoo.

HBO vaatii kaikkia tilaajiaan sitoutumaan 12 kuukauden määräaikaiseen sopimukseen. Tämä koskee myös kuukauden kokeilijoita, jotka tosin saavat yhden kuukauden veloituksetta.

Vuoden määräajan jälkeen HBO:n sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana, Kuluttaja kertoo, mutta ”omituisella” kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

–Suomessa toistaiseksi tehtyjen sopimusten irtisanomisaika on normaalisti kuukausi, virastosta todetaan.

Toisen suuresti rummutetun palvelun, Netflixin, ehdoissa todetaan, että sopimusehtoihin ja laskutukseen liittyvät mahdolliset riidat pitää ratkaista yhdysvaltalaisessa välimiesmenettelyssä. Kuluttajaviraston mukaan Suomen laki ei tunne moista käytäntöä.

– Kuluttajilla on oikeus ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan, valittaa kuluttajariitalautakuntaan tai viedä yritys oikeuteen Suomessa, vaikka palvelujen käyttöehdoissa muuta väitettäisiin, Kuluttajaviraston lakimies Riikka Rosendahl sanoo Kuluttaja-lehdessä.

Rosendahlin mukaan palvelut kuuluvat suomalaisen lainsäädännön piiriin, koska niitä markkinoidaan Suomessa suomen kielellä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Arto Hannula

Netflixissä on ainakin käytäntö, että annetaan kortin numero suoraan, ennenkuin ilmainen kuukausi edes alkaa. Siitä kuukausi eteenpäin, lähtee suoraveloitus toimimaan, ellei ennen seuraavaa laskutuskautta peruuta tilausta.

Noissa palveluissa on käyttöehdot, mihin kukaan ei ikinä halua tutustua, ja sitten vingutaan kun tililtä häviää kuukaudessa rahaa. Omaa tyhmyyttä. Luetaan ne präntit. Ei noi nettipalvelut olet ikinä mitään hyväntekeväisyyttä.

Petri Suomi

Voit myös kieltää pankkia maksamasta seuraavaa erääntyvää maksua. Minun verkkopankissani on tällainen mahdollisuus. Lienee kaikilla?

Siksi mm. Espanjassa asuessani en saanut tällaista "ilmaista" kuukautta katsoa mestaruussarjan futismatseja yrittäessäni maksaa sen Suomalaisella luottokortilla. Siinä oli sama vedätys mielessä.

Ratkaisin siellä ilmaisen kokeilun nettiasiassa, koska minulle olisi suomalaisen yrittäjän toimesta annettu siellä laajakaista kokeiltavaksi kuukaudeksi. Voisin päättää sinä aikana jatkanko kokeilua, vai en, vakuutettiin kirjallisena espanjaksi. En jatkanut, koska yhteys ei toiminut. Kielsin nettisivujen kautta maksamasta jatkoa ja sitä ennen irtisanoin sopimuksen jo heti alkuunsa. Siihen tuli jopa kuittaus.

Silti suomalaisyritys yritti kerran uhata minua oikeudella sopimusrikkomuksesta, mutta vastasin heille puhelimitse/kirjallisesti espanjaksi, että sopimusehdoissa ei ole mitään epäselvää ja oikeastaan olisikin mielenkiintoista kokeilla kuinka yrityksenne talous kestää käyntini oikeudessa. Asiasta ei kuulunut senjälkeen mitään ja se vaihtoikin pian omistajaa ja konseptia. Espanjassa tällaisia riitoja ei setvitä ilmaiseksi tuomioistuimissa. Kaikki kulut maksaa se joka katsotaan toimineen väärin.
Kulukorvauksetkin ovat aivan kohtuulliset.

Jenkkifirmoilla ei oikein ole käsitystä siitä, että Suomi on osa Eurooppaa, jossa kuluttajallakin oikeuksia. Täällä eivät myöskään päde Yhdysvaltain lait. Samoja Yhdysvaltain lakeja ovat yrittäneet tänne sovittaa Microsoft, Oracle ja nyt nämä sarjoja ja leffoja myyvät yritykset. Mikä mahtaa olla, että ei oteta maan laeista selvää.

Pekka Tuovinen

Jokaisella koneella on varmasti kymmeniä ellei satoja eri ohjelmia joiden käyttöehdot on aina uskomattoman pitkiä ja lakitekstiä jota ei välttämättä moni edes ymmärtäisi vaikka jaksaisi lukeakin! Todellisuudessa näitä tekstejä ei lue KUKAAN (poikkeus vahvistaa säännön) ja niissä on nykyään tosi hurjia ne ehdot, tyyliin että jos tahdot käyttää tätä juuri ostamaasi tablettia niin suostut "sopimukseen" (eli listaan asioita jotka sinulle sanellaan) tai et käytä. Ongelma on sellainen että näitä EI voi enää lukea koska noita tekstejä on niin paljon ja ne on niin vaikeaselkoisia ja nuo ohjelmat on niin tarpeellisia ja niin helposti ja nopeasti asennettavia. Minunkin uuden tabletin läheisyydessä tyyliin KAIKKI on googlen omaisuutta, saavat monilla eri käyttösopimuksilla kuunnella minua tuon laitteen mikin kautta, lukea kaikki sähköpostini ja kuvata minua salaa videolle, selvittää sijaintini, lukea viestini ja siis aivan kaiken mitä tapahtuu laitteen lähellä, ei sitä voi estää kun vaihtoehto on että en käytä tablettiani. Kaikki yksityisyyden muurit on murtumassa todella vauhdilla, kohta ei edes ajatuksesi ole omiasi vaan ostamaasi laitetta käyttöön ottaessasi sinun pitää sallia ajatustesi lukeminen, muokkaaminen ja poisto. ;) No, sitten kun yksityisyyttä ei enää ole niin on ainakin erittäin avointa kun mikään ei ole salaisuus, toistaiseksi mikään ei ole salaisuus googlelle jolla on varmaan lähes kaikki maailman tieto hallussaan, onneksi eivät väärinkäytä sitä eivätkä tule ikinä väärinkäyttämään. (sanoo naiivi lapsi)

Toki siinä vaiheessa kun liittyy "kuukauden ilmaiseen kokeiluun" pitää tajuta edes sen verran että selvittää jatkuuko se sopimus automaattisesti sitten maksullisena ja kuinka pitkä on tilausjakso.

Matti Muhonen

NETFLIX: Voinko todella peruuttaa tilaukseni milloin haluan ? Ehdottomasti. Voit peruuttaa tilauksen helposti netissä ympäri vuorokauden. Peruutusmaksua ei ole, mutta vajaasta kuukaudesta ei saa palautusta.

Ei tuo minusta epäselvältä vaikuta ?

Kari Piela

HBO ja Netflix ! Kuinka ne yhdistetään näin. HBO vaatii 12 kuukauden "sopimuksen" , Netflix on tullut testattua ja kuukauden lopun lähestyessä peruutin tilauksen ja seuraus oli: "KIITOS ja tervetuoloa uudelleen". Siis mielestäni nämä kaksi palvelua eivät ole yksi yhteen.

Victor Bruun

ilmaiset kuukaudet eivät ole, eivätkä oikein koskaan kannata. Ihan niinku "ilmaiset" puhelimet.. siinä vaan ottaa lainaa sen puhelimen hinnan verran +provikat ja makselee 40% korkoa lainalle.

Paljon rehellisempää ja edullisempaa maklsella suoraan ensimmäisestä kuukaudesta ja lopettaa siinä vaiheessa ku se suosikkisarja loppuu.

Lasse Yrjölä

Aika mustamaalaava otsikko. Netflix vedetään soppaan mukaan, koska HBO:n toiminta. Onko tämä sallittua ja hyvää journalistietiikkaa? Selittäkää nyt ensin, mikä Netflixin toiminnassa on "outoa" aivan kuten selititte HBO:sta. Netflixin voi peruuttaa koska haluaa. Tietysti kuluvasta kuukaudesta ei saa rahojaan takaisin. Aivan normaalia. Ottakaa vastuu kirjoituksistanne, hyvä Uusi Suomi.

Petri Suomi

Juuri näin, vahvistaa myös Netflixin palvelu. Jos nyt peruutan tilauksen, en tarvitse maksaa seuraavaa kuukautta enää. Loppuun asti saan katsoa kuitenkin normaalisti. Tosin, tämä ei Netflixin sopimusehdoissa päde Suomessa.

Ote ehdoista: Näiden käyttöehtojen mukaan kaikki riidat sinun ja Netflixin välillä ratkaistaan SITOVALLA VÄLIMIESMENETTELYLLÄ. SITOUDUT LUOPUMAAN OIKEUDESTASI VIEDÄ ASIA OIKEUDEN RATKAISTAVAKSI, kun puolustat oikeuksiasi tämän sopimuksen perusteella (lukuun ottamatta asioita, jotka voidaan ratkaista vähäisiä vaateita käsittelevässä tuomioistuimessa). Oikeutesi määrittelee PUOLUEETON VÄLIMIES, ei tuomari tai valamiehistö, eikä vaateitasi voida ajaa ryhmäkanteena. Lue jäljempänä olevasta kohdasta Välityssopimus tarkemmin, kuinka sopimuksen mukaan sovitellaan Netflixin kanssa mahdollisesti ilmenneet kiistat.

Lasse Yrjölä

Netflixiltä laiskuutta. Jenkkipykäliähän tuolla lakitekstissä on jäänyt selkeästi. Eivät ole kunnolla käyneet läpi eri maiden käytäntöjä. Ihmeellisiä nuo lakitekstiosuudet aina. Noh, en osaa ottaa kantaa, minkälainen tilanne jollekin voisi edes tällaisesta tulla. Ei riitä mielikuvitus siihen. Todellisuus oli peruutusten osalta, ainakin omasssa "otosryhmässäni" varsin positiivinen kokemus. N.15-20 ystävääni otti Netflixin kokeilukuukauden, eikä kellään heistä ollut vaikeuksia irtisanoa sopimusta. Netflix tietää brändinsä ja hoitaa PR-hommansa hyvin - varsinkin, kun on tulossa uusille markkinoille. Ei ole varaa tahrata mainettaan - ei vuosiin. HBO huomasi toiminnallaan jo hieman tekevän tätä ja käänsi kelkkansa suht nopeasti. Uskon, että jos jollekin jollain ihmeen kaupalla tulee Netflixin 8e kuukausimaksusta (tai peruutuksesta) jotain polemiikkia hoitaa Netflix asian nopeasti kuntoon ihan heidän maineensakin vuoksi. Ei nyt Petri sun, mutta monen kommenteista tulee sellanen hullu paranoia esille, jossa Netflix on täällä vaan kusettamassa ja vittuilemassa kaikille :D

Petri Suomi

Toivottavasti Netflix myös pitää sen mitä lupaa Norjan lainsäädännön mukaisesti, josta tässä on kyse. Jokaisella on oikeus lopettaa tilaus, mutta miksi he tarvitsevat heti alkuun luottokortin numeron ja sille automaattisen jatkolaskutusluvan?

Oikea menettely olisi todentaa henkilöllisyys netin pankkimaksulla ja sitten tarjota "kokeiluajan" aikana mahdollisuutta jatkaa laskutusta automaattilaskuilla.
Ja loppuksi kertoa, että Netflixin katsomisen/automaattiveloituksen voit lopettaa koska tahansa ilmoittamalla siitä 1-2 viikkoa ennen kuukauden vaihdetta.

Eikä sensijaan liittää tilausehtoihin jotain amerikan jargonia, joka ei päde eikä velvoita ketään norjalaista eikä suomalaistakaan. Tietääkseni Norjassakaan ei ole välimiesoikeutta eikä Suomessakaan. Hämmennystä herättää lisäksi se, että näiden käytöstä ISOILLA kirjaimilla sopimusehdoissa vaaditaan luopumaan, kuten myös ryhmäkanteesta. Ei niistä voi velvoittaa ketään luopumaan, siellä missä ne ovat päteviä. Ei todellakaan millään sopimuksella, jonka netissä hyväksyy ruksi ruutuun menetelmällä.

Netflix ja HBO voisi hieman katsoa kartasta missä he operoivat, niin tällaisia ei tarvitsisi kirjoitella. Eurooppa ei ole Yhdysvaltain osavaltio jne.

Jani Vakoniemi

Netflixin käyttöehdot ovat asialliset ja tilauksen voi perua saman tien kun on maksanut kuukauden, eli sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä mitään. Eli jos haluaa kuukauden katsella tarjontaa, maksaa sen ja käy katkaisemassa suoramyyntisopimuksen. Netflix katkaisee katseluoikeuden kuukauden päästä. Kaikki on ok. HBO Nordic taasen antoi tammikuulle ilmaisen katselukuukauden koodilla, joka ei toiminut, kirjautumisessa oli ongelmia ja sen jälkeen on otettava 12kk sopimus. Itse en edes aloittanut ilmaista kuukautta, koska tuli niin paljon kaikkea vaikeuksia, eikä sivut toimineet. Tuo juttu pitäisi olla pelkästään HBO nordicista, Netflixistä ei monella ole mitään pahaa sanottavaa.

Jani Vakoniemi

Netflixillä oli myös ilmainen katselukuukausi aluksi, eikä se velvoittanut pakolliseen jatkotilaukseen mitenkään. Samalla tavalla sen pystyi heti katkaisemaan, kun palvelun aloitti ja sai katsoa kuukauden ilmaiseksi ja netflix katkaisi katseluoikeuden asiallisesti ja sopimuksen mukaan kuukausi aloituksen jälkeen.

Joni Gabriel Huima

Netflixissä mättää eniten sisällön puute ja vanhat elokuvat.
8€ ei ole paljon, mutta ei sillä pahemmin juhlitakaan.
Viaplay ja HBO ovat taas ihan eri juttuja omine ehtoineen.
HBO:n 12kk ehto karsii sen samantien, ja Viaplayn pakollinen PSN+ tili.
( Katselen PS3-systeemillä TV:stä ).