Sunnuntai 28.5.2017

”Lasku 3200 €/päivä – Helsinki ampuu kania tykillä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.1.2013 09:05

Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies (kok.) ihmettelee Uuden Suomen blogissaan kaupungin kanintorjuntaan käyttämän rahan määrää.

Kaupunginvaltuutetun mukaan kanintorjunnan budjetti on 1,14 miljoonaa euroa vuodessa, minkä lisäksi maksettavana on kahden ”kaniasiamiehen” palkat.

–Se on 3200 euroa joka ikinen päivä + ne kahden virkamiehen palkat päälle, Koulumies laskee.

Koulumies kertoo ymmärtävänsä sen, että villikanin tapaisen haitallisen vieraslajin kantaa on rajoitettava. Hänen mielestään Helsinkin kuitenkin ”ampuu kania tykillä”.

–Pakostakin tulee kuitenkin ajatelleeksi, että olisiko nykyisille torjuntamenetelmille olemassa halvempia ja tehokkaampia vaihtoehtoja. Kaksi kaniasiamiestä ja yli miljoonan euron vuosittaiset lisärahat menevät mielestäni vähän överiksi sodassa pitkäkorvia vastaan, Koulumies kirjoittaa.

Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara on onnistunut supistamaan kanikantaa merkittävästi alkuperäisillä ongelma-alueilla eli kantakaupungissa. Kaupungin toimista huolimatta populaatio on samaan aikaan päässyt levittäytymään muualle Helsinkiin, kantakaupungin ulkopuolelle, kuten Yle kertoi syksyllä.

Koulumies ehdottaa kettujen pestaamista kanijahtiin.

–Kanikantaa voisi varmastikin rajoittaa kustannustehokkaammin ja luonnonmukaisemmin investoimalla kettuhin. Kaneilta puuttuu tarpeeksi tarpeeksi luontaisia vihollisia Helsingissä. Susia emme tänne halua, mutta kettuja meillä on jo ennestäänkin, ja niitä voisi hyvin hankkia hieman lisää, Koulumies kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Eemu Bertling

Journalisti voisi toki soittaa yhden puhelunkin, jos käsite 'tutkiva journalisimi' on tuttu, ja selvittää kuinka suuri osa tuosta rahasta on hankintakustannuksia ja millainen osa itse toiminnan ylläpitoa. Ansojen, häkkien jne hankinta ei ole mikään halpa investointi mutta käyttöikä niillä on pitkä.

Lisäksi on turha kauhistella että ihmisille pitä maksaa palkkaa, niin pitää. Oma mutuarvioni on että kaksi henkilöä on ihan sopiva määrä kiertään kaupunkia ja virittämään/tyhjentämään ansoja.

Ja miten niin 'ammutaan tykillä', jutussa itsessään todetaan että kanipopulaatio on päässyt laajeneen. Siitä ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen joka on täysin päinvastainen.

Markku Likitalo

Siellähän on niitä huuhkaja. Lisää vaan pöllöjä kehiin, niin kanit vähenee. Tulisi yksi vetonula pääkaupungille lisää kun isot pöllöt huhuilisi iltaisin kaupungilla. Linnut ei olisi ihmisten tiellä kun kerran lentävät, mitä nyt saattaa päästää luirun sinnetänne.
Pöllö ideahan tämä on...

Mauri Hyhkö

Todellinen ongelma Tsadissa on kanejakin nopeammin lisääntyvät tulonsiirroilla elävät kansalaiset, jotka vievät vähät edulliset vuokra-asunnot pienipalkkaisilta työläisiltä, ja jotka joutuvat sitten muuttamaan kehyskuntiin halvemman asumisen perässä.
Ikävä vain että verotulot menevät heidän mukanaan ja työmatkat pitenevät. Todellinen loose-loose tilanne jossa bonuksena liikenteen päästöt lisääntyvät.

Seppo Ilmari

. Ansojen, häkkien jne hankinta ei ole mikään halpa investointi mutta käyttöikä niillä on pitkä. (lainaus)

Tuolla rahalla ostaisi vaikka pari ansatehdastakin ja molemmille "metsämiehille" mersu-katumaasturit.
Joku vetää välistä ja paljon. Teen tarjouksen: 800 000 eurolla hoidan koko homman ainakin yhtä hyvin kuin nämä nykyisetkin.

Veli Kilpirinne

Tiedän pilvin pimein metsästäjiä ja itsekin olisin valmis metsästyksellä harventamaan kanikantaa ja samalla einestä saisi pöytään. Mutta kun se kanin ampuminen on niin kauhean brutaalia, ettei sitä saa siellä tehdä. Asia olisi helposti järjestettävissä siten, että sivullisten turvallisuus ei olisi vaarassa, mutta minkäs teet, ei apu kelpaa, kysytty on.