Perjantai 24.11.2017

Himas-gate leviää – nyt pelissä 30 miljoonaa €: ”Kaikki kunnia pääministerin kyvyille, mutta...”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.3.2013 08:12
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Valtioneuvoston kanslian esitys toisi lisää tutkimusrahaa ministerien ohjaukseen. Tieteentekijät ovat kehityksestä huolissaan, vaikka ymmärtävät tarpeen.
|

Esitys 30 miljoonan euron tutkimusrahoituspotin siirtämisestä valtioneuvoston kanslian eli käytännössä hallituksen hallintaan herättää laajaa vastustusta. Tieteentekijöiden liitto toteaa, että viime aikojen julkisen keskustelun valossa – siis Himas-gaten vuoksi – liiton marraskuussa esittämä kriittinen lausunto on ”kovin ajankohtainen”.

Tieteentekijöiden liitto totesi tuolloin vastauksena valtioneuvoston kanslian esitykseen, että hallituskauden mittainen periodi soveltuu huonosti tieteellisen tutkimuksen pitkäjänteisyyteen.

–30 miljoonaa euroa tutkimusrahaa valtioneuvoston hallintaan on liikaa. Nopeasti tuotetut, ilman kilpailua toteutetut tutkimukset eivät välttämättä täytä laadullisia kriteereitä, liitto totesi marraskuussa.

Valtioneuvoston työryhmän esityksen tarkoitus olisi tuottaa päättäjille – etenkin hallitukselle – tarkasti kohdennettua, ajankohtaista tutkimustietoa päätöksenteon tueksi. Tieteentekijöiden liiton mukaan ajatus siitä, että tutkimusrahoitusta voitaisiin kohdentaa joustavammin päättäjien tärkeiksi kokemille alueille, on ymmärrettävä mutta mahdoton.

–Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan kykene vastaamaan tällaisiin lyhytjänteisiin tarpeisiin. Päällimmäisenä ongelmana ilmeisesti on, että tieto ei kulje päättäjille tai se on sellaisessa muodossa, ettei sen välitön hyödyntäminen ole mahdollista. Tutkimuksella saadaan harvoin valmiita ratkaisumalleja päätöksentekijöille, liitto katsoo.

Huoleen yhtyy Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessaan.

”Himasen esimerkki osoittaa, ettei kansliassa ole riittävää osaamista tämän rahan käyttämiseksi hyödyllisellä tavalla”

–Kaikki kunnia pääministerin kyvyille, mutta on kohtuutonta edellyttää, että hän pystyisi omin neuvoin päättämään, onko jokin kauniisti kirjoitettu ja lipevästi esitelty hanke sen arvoinen, että niukkoja tutkimusvaroja kannattaisi panostaa siihen, Raivio kirjoittaa.

Raivio on huolissaan kehityksestä, joka siirtäisi 30 miljoonaa euroa valtion tutkimuslaitosten nykyistä perusrahoitusta valtioneuvoston hallintaan.

–Himasen esimerkki osoittaa, ettei kansliassa ole riittävää osaamista tämän rahan käyttämiseksi hyödyllisellä tavalla, Raivio toteaa.

Tieteentekijöiden liitto on Ylen mukaan arvioinut, että valtioneuvoston kanslian esitys tulee arvostelusta huolimatta menemään pääpiirteissään läpi. Kari Raivio esittää tilanteeseen ratkaisua, joka parantaisi hallituksen ohjaamien varojen mahdollisuutta päätyä tieteellisesti perusteltuun tutkimustyöhön.

–Olisi jo aika rekrytoida tiedeneuvonantaja myös Suomen hallituksen avuksi, Raivio esittää.

Raivion mukaan monissa maissa on nimetty huipputason tutkijoita avustamaan hallitusta ja ministeriöitä tutkimustyön ja -varojen ohjaamisessa. Raivion mielestä tällaisen neuvonantajan tarvitsisi etenkin uudistuksen toteutuessa myös valtioneuvoston kanslia.

Esitys valtioneuvoston kanslialle varattavasta tutkimusrahoituspotista on osa laajempaa valtion tutkimuslaitosten uudistusta. Syyskuussa 2012 julkaistu suunnitelma lisäisi Ylen mukaan reippaasti valtion ohjausta Suomen Akatemian tutkimusrahoituksessa.

Suomen Akatemia on tähän asti jakanut noin 320 miljoonaa euroa tutkimusrahaa vuosittain, mistä 20 miljoonaa euroa on pohjautunut poliittisiin päätöksiin. Uudistuksessa strategisesti suunnatun tutkimusrahan osuus kasvaisi 200 miljoonaan euroon, ja sen painopisteet määrittäisi valtioneuvosto. Tämä raha olisi pois valtion tutkimuslaitosten nykyisestä perusrahoituksesta.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Ville Hautakangas

Akateemisen tutkimuksen alistaminen suoraan ministereille on samaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu äärivanhoillisen oikeiston hallitsemassa Unkarissa. Tutkijat eivät enää uskalla tutkia vääriä aiheita, tai julkaista "vääriä" tuloksia lainkaan.

Sopii kuvitella, mitä tällaisesta uudistuksesta seuraisi, jos tutkimuksia tilaisikin Kataisen sijaan vaikka Räsänen.

Rainer Salosensaari

Loistavaa että asiasta keskustellaan. On aivan selvä, että pääministerillä ei ole kykyä ohjata tieteellistä tutkimusta, se on järjetön ajatuskin. Tosin on kyllä sanottava, että varsinkin maakuntayliopistojen puutteellisesti toteutetut tutkimusprojektit eivät luo kuvaa että tiedettä osattaisiin tehdä yliopistoissa. Tuloksena on joko mediassa toistettujen fraasien toistelua tai pahimmillaan täysin ala-arvoista pseudotiedettä, jossa ideologia on korvannut tieteelliset metodit ja niiden kurinalaisen käytön. Tästä on viime aikoina kaameita esimerkkejä.

Ville Hautakangas

Tärkeää olisi myös uutisoida ajatushautomosta hankkeen takana.

Kyseessä on Elinkeinoelämän porukka, joka on jo pari vuotta hakannut viisaita päitään yhteen Opetusministeriön alaisuudessa, viedäkseen suomalaiselta tieteeltä lopunkin itsenäisyyden.

Tuo kohuttu raporttinsa löytyy kokonaisuudessaan tästä, ja jos kirjoittajien nimet eivät ole tuttuja, suosittelen Googlen käyttöä:

http://vnk.fi/julkaisukansio/2012/j03-valtion-tutkimuslaitokset/PDF/fi.pdf

Kai Tuovinen

Nyt tunnutaan esitettävän lisärahaa valtioneuvoston kanslian hallintaan tutkimushanketilauksia varten. Tuossa on se ikävä piirre, että puolueohjelmien mukaista tutkimusta aletaan tehdä yhteiskunnan rahoilla entistä enemmän, kun kilpailutus ei toimi. Se ei saa olla tutkimuksen tarkoitus. Tieteen tulee olla riippumatonta. Konsultointi on erikseen, mutta silloinhan pitää puhua konsultoinnista.

Tuosta jutusta. ”Valtioneuvoston työryhmän esityksen tarkoitus olisi tuottaa päättäjille – etenkin hallitukselle – tarkasti kohdennettua, ajankohtaista tutkimustietoa päätöksenteon tueksi”. Nythän tämä Himas-casessa näytti menneen niin, että valittiin sopivalta taholta tekijä, mistä tiedettiin saatavan omaa tarkoitusperää tukevia tuloksia. Fantastico! :o

Tarvitaan asiantuntijuutta arvioida hanketta nimenomaan tieteen näkökulmasta. Suomen Akatemiassa, Tekesissä ja Sitrassa sentään sitä arvioidaan toimikunnissa. Olkoonkin, että rahanjakoon vaikuttavat myös hyvä veli -verkostot, joka vie pohjaa tuolta kylmän viileältä arvioinnilta.

Aiheesta ollaan liitossa huolissaan. Näkyisi myös emerituskansleri Raivio tuon mukaan olevan. Tiedeneuvonantoa siis tarvittaisiin, mutta tämähän toteutettaneen vanhastaan tietenkin niin, että valitaan yksi virkamies, joka toimisi hallituksen tiedeleimasimena. Tuo arviointi kuuluisi olla riippumatonta.

Martti Rokka

Kohu syntyi tunkkaisten kammioiden tiedepiireissä lymyävien melko luutuneiden tutkijoiden aloitteesta. Sieltä vinkattiin vallanvahtikoirille ja pääministeristä tehtiin roisto. Tulevaisuuden ennustaminen ja visiot tuskin onnistuvat täysin kotimaisin voimin, tai on syytä epäillä tuloksia. Täytyy löytyä tarpeeksi räväkkä henkilö, jonka kontaktit ovat samanlaisia. Uskon Himaseen paremminkuin näihin lausuntoautomaatteihin.

Jarmo Alanko

. Kapitalismi ei voi olla sielukasta. ei ainakaan jalosieluista, koska sen perusajatus on tuottaa voittoa, jota ei jaeta tasaisesti kaikkien hyväksi. Ja toiseksi koska se on kilpailua, jatkuvaa kilpailua paremmuudesta toisten kustannuksella. Kun joku yritys (esim. lääkefirma) tekee jonkun keksinnön niin sitä ei jaeta muille jotta muut voisivat lopettaa saman asian tutkimisen ja keskittyä uusiin asioihin. Jos jako tapahtuisi niin kilpailua ei olisi mutta kun kapitalismia ohjaa voiton tavoittelu niin avoimuus ei kuulu sen periaatteisiin. Aivan samoin esim. kilpaurheilussa ei kilpailija kerro muille taktiikastaan jolla aikoo heidät lyödä. Siksi ratkaisu ongelmiin ja todelliseen sielukkuuteen voi syntyä vain luopumalla kilpailusta, siis hylkäämällä koko kapitalismi. Se merkitsee samalla luopumista ahneudesta ja siihen kaikki taitaakin kompastua ja planeetta ihmiskuntineen ajetaan hitaasti mutta varmasti tuhoon.(seppo kj)

Johan Von

Noita utopistisia haaveita aina joskus tulee, joidenkin ihmisten mieleen. Minäkin olen ajatellut, että miksi ihmiset eivät voi panostaa keksintöjään yhteisen hyvän vuoksi. Kuinka paljon vähemmän ihmisten tarvitsisi tehdä ja kuinka paljon helpompaa elämä olisi. Entäpä jos he lopettaisivat sotimisen toisiaan kohtaan. Se muuttaisi olon maapallolla lähes paratiisin kaltaiseksi. Miksi ainoastaan ihminen tappaa omaa rotuaan täysin tunteettomasti. Ryöstää naapureiden omaisuuden jopa ruuankin. Ja kaiken lisäksi kuvittelevat olevansa luomakunnan herra. Eikö tämän herran pitäisi kaikin keinoin suojella kaikkea elämää maapallolla. Mikään muu maapallolla elävä ei tee lajiaan kohti mitään tämän kaltaista. Maapallon kannalta olisi parasta, että ihminen häviäisi kokonaan täältä. Ehkä maapallo silloin voisi olla rauhallisesti ja odottaa loppuaan.

Jorma Kivelä

Ei kai valtioneuvoston aktivoima tutkimustoiminta ole sitä varten, että sillä tehtäisiin ainoastaan mahdollisimman korkeatasoista tiedettä ja tutkimusta vaan sitä varten, että saadaan tutkimustuloksia ja tietoa päätöksentekoa ja tämän valtion sekä kansakunnan eteenpäin menoa varten. Siinä mielessä erillinen rahoitus voisi jopa selkiyttää pelisääntöjä.

Toisaalta tuommoinen toiminta pitäisi kyllä osua Sitran tontille :
»Rahaston tavoitteena on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä toimimalla erityisesti sellaisten hankkeiden toteuttamiseksi, jotka vaikuttavat kansantalouden voimavarojen käyttöä tehostavasti tai tutkimuksen ja koulutuksen tasoa kohottavasti taikka jotka selvittävät tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja.»

Tiedettä tieteen edistämiseksi pitäisi sitten tehdä Akatemian yms rahoilla.

Haiskahtaahan tuossa myös poliittinen peli, mutta se nyt on normaalia.

Matti Hemmi

Yleensä valtionjohto tasolta edellytetään vankkaa poliittista ja kansan ymmärtämisen kykyä ja kuntoa niin henkisellä kuin fiskaalisellakin tasolla. Tämän hallituksen taivalta on leimannut nöösipoikamainen huiskiminen, ainainen kiire ja keskinäinen neuvottomuus.

Peräjälkeen kaikissa asioissa, niin myös tässä Himas-gate nysväyksessä kävi ilmi, että näissäkin poliittisten ruumiiden tekotalkoissa käärinliinat ovat vielä likavaatekorissa. Ei ihme että on kiire ja kaikki aina myöhässä.

Kimmo Leino

Suomessa kukaan ei huomaa tai edes ihmettele, kuinka PK-yritykset joilta vietiin 1,6 miljardia "tutkimusrahaa" pärjäävät Suomessa !

Suomessa hallitus ja eduskunta on vienyt paljon enemmän, kuin tuon 30 miljoonaa !

Lailla 444/2012 sirrettiin laittoman suurina perityt tapaturmavakuutusmaksujen "lisät" eli tasoitusvastuurahastot POIS PK-yritysten käytöstä varastamalla VELKA vakuutusyhtiöiden taseissa ilman vastakaorvausta !

Tuo raha olisi ollut se, mitä PK-yritykset olisivat tarvinneet investoidakseen itsensä hyvään tuloskuntoon ja lisätyövoiman palkkaamiseen. Katainen kyllä julkisuudessa jo ehdotti "Rahastojen rahaston" perustamista; rahaston, josta voistaisiin korolla LAINATA takaisin PK-yrittäjiltä VARASTETTUA omaisuutta; jota olisi tarvittu SUOMEN TALOUSKASVUUN !

Koska nyt on lailla 444/2012 ja sen rinnakaislaeilla siirretty koko Suomen eläke ja muut vakuutusrahastot pois Eduskunnan kontrollista "vakuutusyhtiöiden" "omavalvontaan" on hallituksen saatava uusi rahahana "kavereiden" kestitsemiseen ?

Siis sellainen asia joka voisi TUOTTAA HETI ajetaan alas vaikka LAITTOMASTI ( Iltalehti huhtikuu 2012 "Eduskunnassa muhii miljardikaappaus", ja loputkin PENNOSET halutaan omaan henkilökohtaiseen hallintaan !

Eikö tämä VARASTAMINEN Suomessa koskaan lopu ?

Mitään tutkintaa Suomessa koskaan ei saada akaiseksi; siihen lopputulemaan olen omissa "tutkimuksissani" päätynyt :

Tässä tuloksia: Eoa "anonyymi" päätös 876/2/05 ( poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin ja ministerinvastuuasiassa); Suomen perustuslaki 118 § "Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa"; Tuija Braxin allekirjoittama Kansainvälisen rikostuomioistuimen organisaatiomuutos; jolla siitä tehtiin toimivallaton Suomea koskevissa yksittäistapauksissa ja joka maksatettiin tuomalla tuolla "organisaatiomuutoksella" Ruanda-"oikeudenkäynti" Suomeen ; 8.9. 2005 Porin poliisille tehty rikosilmoitus presidentin- ja ministerinvastuuasiasta ja virkamiesten virkarikoksista yhä on "esitutkinnassa"; EIT:n Suomalaisjaoksella on "oikeus" seuloa pois käsittelystä Valtakunnasyyttäjänvirastoa koskevat asiakirrjat ilman jääviystutkintaa; Euroopan oikeusasiamies ei ota käsiteltäväkseen Suomen lainsäädännöllisiä ihmisoikeusloukkauksia ja että Suomessa asianajoliitto "kouluttaa" ( hyväksymänsä asiananajat ) suoltamaan seuraavanlaista tekstiä: koska Kimmo Leino on valittanut Maistraatin päätöksestö Eduskunnan oikeusasiamielle ja asia siksi on mutkistunut tulee Kimmo Leinon maksaa vatapuolen oikeudenkäyntikulut ) sillä asialla; että valitus kohdistui VIRKARIKOKSEEN; jonka virkamies korjasi Eduskunnan oikeusasiamiehen pyynnöstä EI OLLUT merkitystä !

Suomessa siis "tutkimusteni" mukaan virkarikosten KOHDE joutuu maksamaan virkarikoksilla aiheutetut "oikeudenkäyntikulut" .... ja TÄTÄ asiaa ei "ihmisoikeustuomioistuin" ollut "toimivaltainen" käsittelemään ? ( EIT 24221/06 ).

Tällainen suorittamani "tutkimustoiminta" on sittemmin tehty mahdottomaksi; koska Tuija Brax ja Tarja Halonen allekirjoittivat asetuksen 84/2009; ettei Yhdenvertaisuuslilla voi laittaa haastetta Suomen "oikeuslaitokseen" !

Ja Porin maistaraatista; josta tein rikosilmoituksen siis 8.9. 2005 tehtiin LAILLA vain hieman myöhemmin Satakunnan maitraatti ( yhteensattuma vai ei siinäpä Kataisen hallinnoimille "tutkijoille" todellinen tutkimusaihe ); arvioikaapa rahoituksen mahdollisuutta esim. vertaamalla sitä "poliisin esitutkintaoikeuteen" ?

Suomen verovarojen haaskaus on saanut äärimmäiset mittasuhteet; jota "täydennetään" MILJARDIVARKAUDELLA ?

Koko homma lähti käsistä; eli ns. mopo karkasi hansakasta; kun 2005 OM Koskinen suostui "vapaaehtoiseen" eroon; jotta Leena Luhtanen saatiin allekirjoittamaan "asetus"; jotta Halosen "vaalirauha" voitiin turvata; ja samalla Halosen toinen kausi; malli oli annettu ; oma edusnvalvonta KKO:ssa; sellaista lainsäädäntöä kuin halusi ( Kansainvälisen rikostuomioistuimen organisaatiomuutos ja "perintönä" kansalle PL 118 §:n IHMISOIKEUSRIKOKSET salliva lisäys sekä laillisuusvalvojinen oikeus tarvittaessa "seuloa" tapauksia pois käsitelystä ).

Kaikki siis alkoi voimistua Halosen vaalipetoksesta ... joka myöhemmin "oikeutti" kaikki hallitusten jäsenet rikkomaan perustuslakia ja ihmisoikeuksia mennen tullen !

Halosen esimerkki; Koiviston Konklaavin tavoin koko "oikeusjärjestelmän" ( myös Kansainvälisen rikostuomioistuimen) hallinnasta sekä rikostutkintajärjestelmän hallinnasta oli vaarallinen esikuva ja isku SUOMEN DEMOKRATIALLE !

Esimerksiksi 9.12. 2005 VKSV:oon tekemääni syyteilmoitusta kirjattiin diariin kokonaiset 8 kuukautta ! Siitäkin selvästi paistaa läpi se, kuinka politisoitunut ja muutaman henkilön MARIONETTENUKKEJA "korkeimmat" virkamiehet Suomessa tosiasiassa ovat !

Vasta Halosen poistuttua KKO "uskalsi" käsitellä ensimmäisen "perhepoliittisen" asian vuosikymmeneen ( KKO 11/2012 ; "perustuslain XXX pykälä soveltuu äärimmäisen huonosti perusteluksi tapaukseen, jonka korjaaminen olisi tullut suorittaa lainsäädäntöteitse; eikä tätä "korjaamista" todellakaan ollut asetus 84/2009).

Tähän tilanteeseen; että muutama ihminen HALLITSEE yhdessä "vakuutusyhtiöiden" kanssa Suomen valtavaa jättiomaisuutta; jota kuulemma ei ole; vaan verotusta kiristetään jatkuvasti; jotta tuon 1,6 miljardin LISÄKSI voidaan "kavereille" "heittää" pari lanttia VEROVAROJA !

Oikeusministeriöllä on "tiukkaa" kun he maksavat vuosikymmenien ihmisoikeusloukkauksista "korvauksia" 2 000 euroa; mutta Ruanda-"oikeudenkäyntiin" oli varaa upottaa miljoonia; jotta Kansainvälinen rikostuomioistuin EI ottanut käasiteltäväkseen He 55/2007 esitöissä mainittua tapausta ( jossa koko maan oikeusjärjestelmä oli todettu toimivallattomaksi ).

Koska "tutkimustulokseni" 2005 - 2009 ( jotka suoritin OMALLA kustannuksellani ) olivat liian radikaaleja julisti Suomen "oikeuslaitos" "tutkimustulokset" salaisiksi vuoteen 2065 asti ! Ja "anonyymissä" tapauksessa EOA päätös 876/2/05 oikeusasiamies salasi oman päätöksensä 2,5 vuotta !

Miksi siis olen sitä mieltä, että tutkimusapurahojen saattaminen Kataisen hallintaan haittaa PUOLUEETONTA tutkimusta Suomessa !

Koska jopa lakien kohdalla ( He 55/2007) on VALEHDELTU kansanedustajille, jotta totuus saadaan salattua: He 55/2007 lausunto kansanedustajille ( välitöntä tarvetta lain muuttamiselle ei ole ) lain lausonnontajan lausuma "oikeusministeriölle" ( lakia tulee muuttaa, ettei missään tilanteessa kansainvälinen rikostuomioistuin tule toimivaltaiseksi Suomea koskevassa asiassa; tilnateessa, jossa koko maan oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi.

Edellämainittujen kokemusten ja Suomen hallitusten "lainsäädätötyön" seurauksena yhtään euroa lisää ei saa laittaa Suomen hallituksen hallintaan; koska rahaa kaytetään vain omiin poliittisiin tarkoitusperiin; kuten PK-yritysten ( jotka ovat LIIAN itsenäisiä hallituksen hallinnasta ) KURJISTAMISEEN !

Olavi Nieminen

Politiikka pois tutkimuksesta ja sen rahankäytöstä!!!
Myös poliittiset nimitykset pois tutkimustyöstä ja -hallinnosta!!!
Suomen talous ei nouse kasvuun ja kehity politiikan keinoin.
Politiikka on jo saastuttanut maat ja EU:n eikä sopimuksia edes noudateta!

Kersti Rajala

Miksi Katainen on ylipäätään ottanut kantaa siihen, kuka sopisi tekemään Suomen tulevaisuutta koskevaa tutkimusta? Syy siihen, miksi hän junaili työn Himaselle on ilmeisen poliittinen. Himasen tuntien Katainen varmaankin tiesi, ettei Himanen tuota kiusallisia ja Kokoomuksen poliittisen linjan vastaisia ajatuksia. Katainen suositteli, ei vain häntä itseään miellyttävää ihmistä vaan myös poliittisesti tarkoituksenmukaista henkilöä.