Keskiviikko 19.6.2019

Katariina Souri alv-pommista: ”Verohelpotus on elintärkeä tuki”

Luotu: 
3.6.2013 19:09
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Verouudistus nostaisi myös kirjojen arvonlisäveroa.
|

Kirjailija Katariina Souri ei usko, että apurahoilla voidaan korvata valtiovarainministeriön suunnitteleman arvonlisäveron korotuksen vaikutukset kirjailijoille.

- On vaikea nähdä että jo nyt ahtaalla olevat taiteilijat selviäisivät veronkorotuksesta ilman kompensaatiota. Poistettaviksi kaavailtujen verohelpostusten hyvittäminen apurahoilla on ongelmallista. Jo nyt apurahajärjestelmä suosii määrättyjä tekijöitä ja määrätynlaista tekemistä. Aalto-yliopiston kaavaileman taiteen arviointipatteriston myötä tilanne uhkaa muuttua suorastaan pelottavaksi. Pian taidetta tehdään, ja ennen muuta jätetään tekemättä, pitkälti akateemisen maailman ja poliitikkojen ehdoilla, Souri kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina arvonlisäveron suurremonttia pohtineen raportin. Sen ytimenä on perustella, miksi alv voisi olla järkevää yhtenäistää Suomessa 22 prosentiksi, mikä poistaisi muun muassa ruokaa, lääkkeitä, kirjoja, ravintola- ja majoituspalveluja sekä sanoma- ja aikakauslehtiä koskevan erityiskohtelun.

Sourin mukaan arvonlisäveron helpotus on elintärkeä tuki heille, jotka antavat taiteen harrastajien ja ennen muuta taiteen ostajien tehdä omiin kriteereihinsä ja mieltymyksiinsä perustuvaa seulontaa hyvän ja huonon taiteen välillä.

-Eikö olisi korkea aika siirtää apuraharaatien valtaa juuri taiteen ostajille ja taiteen tekijöille sekä turvata samalla taidemaailman elinehtona toimiva  sanomisen- ja tekemisenvapaus? Tämä onnistuu vain turvaamalla kaikille taiteentekijöille mahdollisimman tasavertaiset helpotukset ja etuudet, Souri sanoo.

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit