Keskiviikko 16.1.2019

Syy Isä Mitron bisnesnimelle selvisi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.5.2009 17:36
  • Kuva: SDP
    Kuva

Mitro Repo kertoo Uudelle Suomelle, että IsäMitro-aputoiminimen tarkoituksena on estää nimen väärinkäyttö.

- Olen kuullut, että netissä on esiinnytty minun nimelläni, Repo sanoo.

Kaupparekisterin tietojen mukaan Revon toiminimelle MitroFonille on rekisteröity aputoiminimi IsäMitro. MitroFonin toimialaa ovat konsultointi, luennointi sekä mainos- ja mediavälitys.

- Yritykseni nimi on MitroFoni, Repo vakuuttaa.

Hänen mukaansa aputoiminimi on varotoimenpide, jonka tarkoituksena on suojata nimeä ja estää mahdolliset väärinkäyttötapaukset ja huijaukset.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Repo olisi vaarassa tulla erotetuksi koko ortodoksisesta kirkosta. Lehden mukaan haastemies on toimittanut Revolle kutsun kuulemistilaisuuteen, joka toimitetaan arkkipiispa Leon johdolla viikon päästä tiistaina. Repo sanoo, ettei hänellä ole sen enempää kommentoitavaa asiasta.

- Ensi viikolla olemme viisaampia, Repo toteaa.

Mitro Repo pyrkii EU-parlamenttiin SDP:n listoilta.

Olisiko Mitro Revon kirkosta erottaminen oikeudenmukaista? Ota kantaa US-kyselyssä!

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

tapio_o_neva

Jopas pappi laski paksun valheen liikkeelle. Ei Mitro Repo Jumalan palvelijana ja Suomen ortodoksisen kirkon virkamiehenä omista yksityisesti tavaramerkkiä "Isä Mitro". Mitro Repo lakkaa olemasta "Isä" Mitro samana päivänä, kun Suomen ordodoksinen kirkko erottaa tai pidättää hänet pappisvirasta siten, että hän ei voi esiintyä enää hengellisenä isänä pappina työnantajansa tarkoittamassa mielessä.

Nythän on mahdollista, että vaikka Mitro Repo käyttäisi uskonnonvapautensa ja ryhtyisi satanistiksi, hänellä olisi edelleen hallussaan toiminimi Isä Mitro.

Se, onko Mitro Repo "Isä" Mitro vai ei ole, on täysin Jumalan ja Suomen ortodoksisen kirkon vallassa.

Suomen ortodoksisen kirkon sijassa tekisin rekisteröinnistä valituksen sillä perusteella, että ei ole Mitro Revon asia itse päättää siitä, onko hän Isä Mitro vai ei ole. Siitä, onko pappi pappi, ei päätä pappi, vaan kirkko.

Siitä, onko virkamies virkamies, ei päätä virkamies, vaan työnantaja.

Mitro Revon toiminta on samanlaista kuin se, että joku yksityinen esiintyy pysäköinninvalvojana, poliisina tai sotilaana käyttäen asemaan liittyvää valtaa. Kun yksityiset ryhtyivät omatekoisiksi pysäköinninvalvojiksi, tuomittiin heidät valtiovallan anastamisesta.

Mitro Repo siis valmistautuu siihen, että hän ei ole enää Suomen ortodoksisen kirkon pappi eli "Isä" Mitro, vaan aivan tavallinen kaupallinen toiminimi-Mitro.

Tämä on harhaanjohtamista. Ei Ilkka Kantolakaan ole rekisteröinyt tavaramerkkiä PiispaKantola tai PettäjäpiispaKantola, koska on E N T I N E N piispa.

Toimittaja Jenni Laurilalle toteaisin, että syy ja esitetyt perustelut voivat olla joskus toisistaan poikkeavia. Mitro Revolla oli kiire rekisteröidä itselleen "Isä Mitro", jotta hän voisi edelleen ikään kuin esiintyä ortodoksisena pappina senkin jälkeen, kun hänestä on tullut virkaheitto.

Liike

Isä viittaa ortodoksisessa kirkossa käytettyyn papin nimitykseen, eikä sitä olisi pitänyt hyväksyä kaupparekisterissä toisenlaisen toiminnan aputoiminimeksi.

Perusteet löydät samaisilta kaupparekisterin sivuilta, joita linkitit.

Liike

Mikään ei myöskään estä rekisteröimästä Papà Giovannia, Père Noëlia tai Vater Fritziä suomalaisen yrityksen nimeksi, koska niissä käytetään vieraskielistä yleissanaa nimen alkuosana. Eikä keskimmäisen esimerkin rekisteröimiselle ole estettä vieraskielisyyden ansiosta, vaikka sen kokonaista suomenkielistä vastinetta ei saisikaan rekisteriin. Ainakaan, jos käsittelevän kaupparekisterin lakimiehen vireystila sattuu olla kunnossa hänen tehdessään ratkaisun.

Mitredat

Jos Suomen ortodoksisen kirkon piispoilta löytyy edes hieman ryhtiä, pastori Mitro Repoa on kanonisen oikeuden nojalla rangaistava pappeuden pysyvällä menetyksellä. Revon pappeus oli jo 1990-luvulla katkolla, mutta tuolloin hän sai silloisen Helsingin metropoliitan, Tiihonin hyväntahtoisuuden ansiosta armon jatkaa pappina. Nyt ei olisi lainkaan liiallista edes hänen julistamisensa anateemaan.
Suomen ortodoksisessa kirkossa on eräiltä henkilöiltä pappeus otettu pois aivan viime vuosinakin paljon vähäisempienkin rikkeiden vuoksi, kuin mihin Mitro Repo on syyllistynyt.
Piispojen tulisi myös ottaa vakavasti kantaa Helsingin metropoliitan toimintaan ja selvittää, onko piispan tehtävänä toimia yritysjohtajana vai kristittyjen hengellisenä esipaimenena.

Liike

Tuo on varmasti ensimmäinen kerta, kun joku väittää suojautuneensa nimensä väärinkäytöltä rekisteröimällä sen jonkin yrityksen aputoiminimeksi.

Kuinka se suojaisi esimerkiksi kirjoittamasta Uuden Suomen sivuille kommenttia kirjautumattomana nimimerkillä Matti Vanhanen, jos Vanhanen rekisteröisi jonkin yrityksen aputoiminimeksi "Pääministeri Vanhanen"? Ei millään tavalla.

Sitä paitsi kaupparekisteri on tehnyt virheen rekisteröidessään kirkollisen viranhaltijan nimityksen esitelmöinnin aputoiminimeksi. Sillä perusteella rekisteröinti voidaan purkaa.

Lainaus kaupparekisterin ohjeista: "Harhaanjohtavaa on esim. antaa toiminimessä väärä tieto elinkeinonharjoittajan nimestä tai viitata siinä muuhun elinkeinotoimintaan, kuin mitä toimialan mukaan harjoitetaan".

http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/yritystennimet/nimiohjeet.html

Liike

Vai mitä sinulle tulee mieleen, kun näet jostakusta ihmisestä käytettävän nimitystä Isä Matias tai Isä Mitro? Ajatteletko vain, että Matiaksella ja Mitrolla on näköjään yksi tai useampi lapsi?

Kaupparekisterin lakimiesten ratkaisut ovat usein sattumaan perustuvilta vaikuttavia ja toiminimeksi tai aputoiminimeksi on hyväksytty esimerkiksi Kone Oy, joka muutettiin osakeyhtiölain muututtua Kone Oyj:ksi. Tuollaista yleisnimeä ei olisi saanut alunperin hyväksyä rekisteriin, mutta nyt se on niin vakiintunut, ettei sen rekisteröintiä enää purettaisi oikeudessa. Luultavasti.

tapio_o_neva

Jumala sallii, että Isä Mitro vapautetaan raskaista Suomen ortodoksisen kirkon papin velvollisuuksista, jolloin hän on vapaa aivan tavallisena Mitro Repona oikeutettu ryhtymään vaikka Jari Saravuoksi muutettuaan nimensä lääninhallituksessa tai matkasaarnaaja Revoksi.

Kumpi on vanhvempi brändi? "Isä" vai "matkasaarnaaja"?

Mitäpä jos kauppatieteiden ylioppilas Sarasvuo rekisteröisi tavaramerkin KTM Jari Sarasvuo ja käyttäisi sitä allekirjoituksenaan?

qwerty

"Koettelee muttei hylkää Herra" sanoi Saarijärven Paavo.
Leipäpappi versus rahapappi. Onko leipäpappeja enää olemassakaan.
Isä Ambrosiuksen mopo keulii ja on lähtemässä lapasesta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/06/665574
http://antifasistit.blogspot.com/2009/04/apartheid-katsaus-viikko-162009...
http://www2.satakunnankansa.fi/blogit/juhaseppala/2007/10/loeytyykoe_jum...

Jostakin muistan lukeneeni: "Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42"

Vieras

Suomessa on pitkään ollut perinne, että ainakin luterilaiset papit pysyttelevät pappina politiikan ulkopuolella. Kansan kriiseissä he ovat tosin joutuneet käyttämään pappeutta lohduttaen ja kannustaen ihmisiä. On mielenkiintoista jos tilanne todella muuttuu - myös luterilaiset yms. alkaa liehua virkavaatteissa jne. tai vaikkapa poliisit, lekurit, hoitsut, parkkipirkot virkapuku päälle... ja parkkipirkko EUhun - kaikella rakkaudella vaan...

Liike

Juhlissa, kuten varsinkin itsenäisyyspäivän vastaanotolla edustaja Vistbacka on kuitenkin tavannut käyttää nimismiehen juhla-univormua.

On luontevan tuntuista, että myöskään papit eivät käytä omaa kirkollista virka-asuaan liikkuessaan poliittisissa tilaisuuksissa, eivätkä myöskään eduskunnassa tai Euroopan parlamentissa, jos tulevat jompaan kumpaan valituksi.

tapio_o_neva

Siellä eivät tutkijaeverstiluutnantitkaan käytä univormua sillon kun heillä ei ole sotilasvirkaa tai kun he esiintyvät akateemisina tutkijoina.

Miten paljon Juhani Putkinen käyttää arkena Suomen puolustusvoimien alikersantin univormua tai Viron suojeluskunnan upseerien univormua.

Mitä muuten Suomessa vaikuttaisi, jos liittyisi DOSAAF:iin? Suomihan on puolueeton valtio, joten ilmansuunnalla sotilaallisissa järjestöissä ei pitäisi olla valittamista.

Tuo univormuinto on Suomessa hieman laskenut. Jotkut käyttävät vain aiheeseen liittyvissä juhlatilaisuuksissa jne.

Sellaisia kylmänsodan jäännöksiä kuin majuri Timo T. A. Mikkonen on harvassa. Hämeen vaalipiirissä yksi reservin kapteeni käytti univormua arvomerkkeineen vaalimainoksessa, josta nousi pieni haloo. Kysyttiin, miten Suomen puolustusvoimien kapteenina olo liittyy hänen vaalikampanjaansa.

Vieras

Kaikesta ulkoisesta loistostaan huolimatta ei Katolinen kirkko ihan oikeasti ole "määräämättömän rikas". Rahavaikeudet ovat yksi materiaalinen syy esim. pappien perheettömyyden säilyttämiseksi. Toinen on se, että ovat aina käytettävissä seurakuntalaiseten tarpeisiin. Ei pidä uskoa kaikkea propagandaa tai "da vinci"-roskaa. Pulassa ovat Roomassa talousasioiden kanssa todellisuudessa, ja huonommaksi menee.
Niin...ja, "isä" Mitro ei ole Katolinen, vaan Ortodoksi. Ainakin noin niinkuin nimellisesti. Taitaa kuulua Ambron, Riekkisen ja kumppaneiden Hedonistis-opportunistiseen seurakuntaan todellisuudessa.
T. totuuden Torvi

Mila F

Pappi, joka kieltäytyy ymmärtämästä oman uskontonsa sääntöjä. Pappi, joka ei noudata esimiestensä käskyjä eikä kutsuja. Pappi, joka jää kiinni valheesta. Pappi, joka on mieltynyt luksukseen. Pappi, jonka ympärillä pyörii epämiellyttävä julkisuus.

Jos olisin Jutta Urpilainen, hankkiutuisin moisesta ehdokkaasta eroon niin nopeasti kuin suinkin. Jälleen vastenmielistä julkisuutta, joka liittyy nimeen SDP.

Harmaaparta

Ei voisi vähemmän kiinnostaa tämä joutava keskustelu Isä Mitrosta. Kai maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin tämä. Haisee siltä, että poliittiset vastustajat tai kiihkouskovainen ovat asialla. Olen aina luullut ortodoksien olevan suvaitsevia.

Alkoholskajakadun eno

Mielenkiintoista odottaa SDP:n tulevia vetoja Revon suhteen. Mahtaneeko olla kaukaa haettua että Revosta alkaa tulla riippakivi. Onhan niin että hän koulutuksensa puolesta pakosta tietää toimivansa vastoin kirkkonsa ikiaikaisia sääntöjä ja kuitenkin hakee tällä äänestäjien suosiota SDP:n nimissä. Ellei SDP reagoi, hyväksyy se vaikenemisellaan tälläiset menettelytavat.

tapio_o_neva

Isä Mitro, IsäMitro, isämitro isäMitro => Miten nämä eroavat toisistaan huolimattomasti lausuttuna ja kuultuna?

Miksi Suomen Kuvalehden päätoimittaja, SYP-pappi Ruokanen ei toimita lehteä papin lipereissä? Miksi punapappi Terho Pursiainen ei uusliberaalina sosiaalieetikkona käytä lipereitä? Eiväthkö Yhtyneet Kuvalehdet ja konsultti edustakaan Jumalan tahtoa niin kuin Pyhä henki on sen käskenyt välittää?

Liike

Tai sanotaan niin, että kielellisesti oikeaa painotusta joutuu ehkä ainakin harjoittelemaan muutaman kerran, ennen kuin kehtaa huhuilla suuremmassa joukossa isämitroa.

Sikäli kuin isämitroa kehtaa enää Isä Mitron temppuilun jälkeen huhuilla väkijoukossa minkäänlaisella ääntämyksellä, ellei ole esim. vapun kunniaksi kätkenyt henkilöllisyyttään Eero Heinäluoma -naamarilla tai muulla naurettavalla naamioinnilla.

Sauli Sieppo

Duunari voi käydä duunarin kledjuissa safkiksella Valtsussa törsäämässä HK:n blöön sekä mölöö ja pusaa kveltsulla firistä oman lafkan piikkiin tai sitten olla mörköhommissa tseenaamassa. Klenurit ja muija vaatii koko ajan safkaa ja vuokrakin pitäis spungaa.
SAK ei ole ainakaan vielä rökittäny.

Papeilla on ihan omat diilit. Niiden tarttee vaan vaihtaa kledjuja mennentullen ja bamlata hallelujaa.
Jos joku sen pomo sitten ei tykkää sen sortin meiningistä, liperikaulalle annetaan heti kättelyssä bumpsit.
En oo vielä hiffanut yhtään jessuksen pappia joka tekis pimeetä fyrkkaa. Mä oon varmaan liian skidi vielä.

Mörkat monttubileet olis tosi hillitön hommeli.

Äänestäjä

Käsittääkseni EU-ehdokas Mitro Repo ei ole käyttänyt papin virkakaapua kuin "virantoimituksessa". Siviilissä hän on aiemmin pukeutunut erilaisiin mustiin kaapuihin. Tutkivien toimittajien kannattaisi toden totta selvittää Repoa jahtaavien piispojen yhteydet kepulaisiin liikemiehiin.

Vieras

Nimimerkki gwerty tosa yllä antamallaan suoralla linkillä - tosi runsas-herkullis-mielisesti opasti meikäläisenkin ihan uuteen mitron vara-äiti-amma - pilapiirrustukseen, jota iltalehdessä vai oliko se IS - vain harva ymmärsi...

Tänään ke 20.5.09 HeSa:rin Terho jatkoi pilapiirroksellaan meidän tyhmien opastamista.

Mooses se oli ku yhessä mara ahtisaaren kaa mitron on löytänyt puoluevveeseensa...

On se marakin ollu siikajävellä mitron bileissä sen mitron mutsin kaa - naapurit kerto - tosin mitron mutsilla ei ollu enää sillo jalkojakaan...

Eli siis alkuun...

mitro ja johannahan ne yhteen soppii ... - huomenna viedää...

gvertin linkki - yllä - kertoo, että mitro onkin oikeesti varastanut johannan identiteetin, eli käyttää po linkkiä valevieraskirjanaan ja mitro päin vastoin...

Näin on???

JP Costa99

"Isä Mitro Repo, Mitro Repo toiminimi ja Mitrofon"?

Mikäli "peli on 8-0"--se tarkoittaa pappisoikeuksien poistoa.

Nyt on juuri niin.

Kumpi Mitro Repo on?

Virkavapaalla,vuorotteluvapaalla vai kokonaan virastaan
heitetty?

Oli miten oli-pappi-ja EU meppi on kaksi eri tapausta ja päällekkäisyyttä ei voi hyväksyä!

"Media melskaa--ja pompottaa Repoa"!

SDP:n listalla sit. on Mitro Repo vahva ehdokas mutta
kaukana niistä asioista joita EU edustajana toimiminen edellyttää.

Mitäs teet? En mitään!