Maanantai 10.12.2018

Heiltä Suomen halvinta sähköä? – Nettiepäilyt ”nimetöntä paskaa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.8.2013 13:21
Päivitetty: 
9.8.2013 13:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    Sähkönsä kilpailuttamalla varsinkin omakotiasukas voi saada isojakin säästöjä. Markkinoiden halvin sähkönmyyjä kuitenkin epäilyttää nettikeskusteluissa.
|

Suomen halvin sähköyhtiö on vertailusivustojen mukaan 220 Energia Oy. Viime vuonna perustetun yrityksen nimi on tuntematon, mutta yhtiö ponnahtaa halvimmaksi vaihtoehdoksi Energiamarkkinaviraston vertailusivustolla lähes millä tahansa talotyypillä tai alueella.

Usein 220 Energia Oy:n sähkö on vain hieman halvempaa kuin toiseksi halvimman yhtiön. Ero kalleimpiin vaihtoehtoihin voi sen sijaan esimerkiksi omakotitalon vuosikulutuksessa olla 500 euron luokkaa.

Verkkokeskusteluissa yhtiö herättää paljon epäilyksiä. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Håkan Alfons Gustafsson oli toimitusjohtaja halpasähköyhtiö Market Energiassa, jonka epäselvään ja laittomaan markkinointiin sekä markkinaoikeus että kuluttajavirasto ovat joutuneet puuttumaan.

Uusi Suomi tavoitti Suomeen rekisteröidyn, mutta myös Virossa ja Ruotsissa toimivan yhtiön toimitusjohtaja Robert Carnling selittämään, miten markkinoiden halvimmat hinnat syntyvät.

–Ensinnäkin meillä on tehokas organisaatio. Emme myöskään ota samanlaista voittoa kuin muut sähköyhtiöt, Carnling tiivistää puhelimitse.

–Osa salaisuutta on lisäksi se, että asiakkaat maksavat sähkönsä etukäteen. Näin asiakkaiden ei tarvitse maksaa niistä ihmisistä, jotka eivät maksa laskujaan. Voimme pitää hinnat alhaisempina koska tiedämme, että kaikki asiakkaat maksavat laskunsa.

Juuri sähkön laskuttaminen etukäteen arviolaskuina vaikuttaa olevan suurin syy siihen, että 220 Energia Oy:stä on kirjattu paljon valituksia ja yhteydenottoja kuluttajavirastossa ja energiamarkkinavirastossa. Kuluttajaviraston tietokannasta löytyy yhteensä 183 ilmoitusta 220 Energia Oy:stä vuosina 2012–2013.

–Hyvin paljon on kuluttajien yhteydenottoja siitä, että tulevat kuukaudet laskutetaan etukäteen, kertoo markkivalvontapäällikkö Antti Paananen energiamarkkinavirastosta.

Lisäksi etenkin puhelinmyyntiin liittyy paljon epäselvyyksiä, jotka tuovat mieleen Market Energian tapauksen.

–Onko tehty sopimus eli onko se syntynyt puhelinkeskustelussa, Paananen kuvaa.

Joillekin asiakkaille ensimmäinen lasku on voinut olla heti maksukehotus. Vaikeuksia on ollut myös asiakaspalvelun tavoittamisessa ja laskujen peruutuksissa.

”Joskus ihmiset myös unohtavat tehneensä sopimuksen”

–Lisäksi on ollut käsittelyssä sellaista, onko laskussa ollut tarvittavat tiedot. Vireillä on ainakin yksi juttu siitä, onko laskun erittely ollut riittävää, Paananen kertoo.

Toimitusjohtaja Robert Carnlingin mukaan suurin osa yhtiön 30 000 suomalaisasiakkaasta on tehnyt sopimuksensa itse internetissä. Hänen mukaansa suurin osa asiakkaista on tyytyväisiä. Puhelinmyynnin epäselvyyksiin puututaan hänen mukaansa kun valituksia tulee.

–Jos kuulemme nauhalta, että ihminen ei ymmärrä tehneensä sopimusta, me lopetamme sen. Joskus ihmiset myös unohtavat tehneensä sopimuksen, Carnling sanoo.

Carnlingin mukaan asiakas voi valita arviolaskutuksen sijasta myös normaalin laskutuksen. Kuluttajavirastoon tehtyjen ilmoitusten mukaan hinta on kuitenkin tällöin muodostunut korkeammaksi. Nykyisin näin ei Carnlingin mukaan tulisi olla.

–Tällöin hinta on erilain... [Kuulee taustalta puhetta] Ei, vaan hinta on sama, Carnling sanoo puhelimessa.

Toimitusjohtaja Carnling myös korostaa, että kaikki yhteydenotot kuluttajavirastoon eivät ole varsinaisia valituksia. Nettikeskusteluissa yhtiö on hänen mukaansa tyrmätty turhaan, vaikka virheitäkin on tapahtunut.

–Kun olet uusi toimija alalla, internetissä on aina ihmisiä, jotka kirjoittavat nimetöntä paskaa sinusta, Carnling sanoo.

Entä pysyvätkö yhtiön halvat hinnat? Energiamarkkinaviraston Antti Paananen muistuttaa, että sähköyhtiöt syöttävät itse hinnat Sähkönhinta.fi.sivustolle. Hän arvelee, että yhtiön hinnat saattavat muuttua nopeasti kun asiakkaita on tarpeeksi.

–Sähkösopimuksissa hinnat elävät. Mutta kun asiakas tekee kanssamme määräaikaisen sopimuksen, hinta on sama koko sopimuksen ajan, toimitusjohtaja Carnling vakuuttaa.

Energiamarkkinavirastokin muistuttaa, että sähkönmyyjät ”voivat muuttaa toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintoja sopimuksen solmimisen jälkeen”.

–Muista seurata taloutesi sähkön hinnan kehitystä säännöllisesti ja vertailla sitä muihin tarjolla oleviin hintoihin, virasto neuvoo.

Verkkosivuillaan 220 Energia Oy kertoo olevansa yksityisomistuksessa oleva suomalainen sähköyhtiö, joka ”hyödyntää mahdollisuudet joita Pohjois-Eurooppalaiset vapautuneet sähkömarkkinat tarjoavat”. Yhtiö myy pohjoismaisesta sähköpoolista ostamaansa sähköä koko Suomessa. Sähkönsiirron asiakas ostaa paikalliselta verkon haltijalta.

Yhtiön asiakkaina on myös Suomen kuntia.

–Kilpailutuksessa heidän täytyy valita halvin tarjous, ja me yleensä voitamme sen, Carnling sanoo.

Suomen ja Viron lisäksi 220 Energia Oy aloittaa tammikuussa toimintansa Ruotsissa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jyrki Laitinen

itse ostan sähköni 220 energialta ja hyvin on toiminut. menossa 24kk sopimus ilman perusmaksuja. Laskutus tehdään reaaliaikaisena etäluettavan mittarin mukaisesti. Hyvä että joku tekee asioita eri tavalla ja en joudu maksa persuakisten aiheuttamat tappiot.

Samuli Melanko

Olen ollut nyt reilun pari kuukautta 220 energian asiakkaana ja ainakin toistaiseksi olen maksanut enemmän kilovattitunteja paikalliselle sähköyhtiölle sähkön siirrosta (jälkilaskutuksella), kuin arvioituja kilovattitunteja 220 energialle (ennakkolaskutuksella). Näin ollen ainakaan omalla kohdallani ei ole toteutunut tässä jutussa ja kommentissa vihjailtu liikalaskuttaminen. Reippaasti kilovattikohtainen kokonaiskustannukseni on tippunut Fortumin aikaisesta sähkösopimuksestani, jossa oli hullu kiinteä kuukausiosuus sekä järjettömät hinnat kilovattitunneista. Saa toki nähdä, miten seuraavassa tasauslaskussa tapahtuu, ja voinko jatkossakin pitää 220:n laskuja perusteltuina.

Jos on hintatietoinen sähkönkuluttaja, ja haluaa halpaa sähköä, kannattaa mielestäni ottaa tarjoajalta markkinahintainen sähkösopimus ilman kuukausiveloituksia. Mikäli sähkönmyyjä laskuttaa arviolaskuja etukäteen, kuten 220 tapauksessani tekee, pitää nähdä sen verran vaivaa, että säilyttää sekä sähköverkon, että sähkönmyyjän laskut ja vertailen niitä säännöllisesti. Jos sähkönmyyjä todella huijaa asiakastaan, niin noilla dokumenteillahan sähkönmyyjän voi posauttaa välittömästi. Siitä vaan laskujen kanssa MOT:hen tai Kuningaskuluttajaan valittamaan. :)

PS. IMHO Suomessa asuu niin paljon uusavuttomia ihmisiä, että en ole kyllä yhtään yllättynyt siitä, että kuluttajavirastoon kertyy jos minkälaisia valituksia. Valitusten määrään liittyvää todistusarvoa osannee sekä journalisti, että lukija arvioida sopivalla tavalla. Harva täällä kun edes näyttää ymmärtävän, miksi sähköstä ylipäätään tulee kaksi eri laskua kahdelta eri firmalta (=sähköverkolta ja sähkönmyyjältä).

Timo Vahtera

Täällä tyytyväinen 220 Energian asiakas. Halpa ja hyvä. Lisäksi pitää muistaa, että hinnanmuutoksista pitää ilmoittaa 30 vrk. ennen. Siinä ajassa ehtii vaihtaa sähköyhtiötä, jos uudet hinnat eivät miellytä.

Mikko Laine

Tämän vuoden alussa ajattelin solmia väliaikaiseen asuntoomme sähkösopimuksen 220 Energian kanssa, tämä kaatui siihen että joulukuun puolessa välissä tekemäni sopimuksen olisi saanut astumaan voimaan vasta muistaakseni helmi-maaliskuussa, kun muuttopäivä ja pyydetty aloituspäivä olivat tammikuun alussa.

Jännästi kuitenkin ihan oikealta sähköyhtiöltä tuo sopimuksen voimaansaattaminen onnistui vaaditussa ajassa.

Ei ihan hirveän hyvää kuvaa jättänyt yrityksestä ja jatkossa tulen kiertämään ko. yrityksen kaukaa.

Jari Hollstén

En tunne tätä uutta firmaa mutta Market Energia on sitäkin tutumpi. Yrittivät kaapata minut asiakkaakseen seuraavasti: Fortumilta tuli mittarintarkistuslappu. En ajatellut sitä sen enempää vaan panin pöydälle tarkistaakseni myöhemmin. Sitten muistinkin että minähän tarkistin ne lukemat muutama kuukausi taaksepäin ja soittelin Fortumille että miksi taas pitää tarkistaa? Yllätyksekseni Fortumilta kertoivat että sen takia kun olen vaihtanut sähköyhtiötä. Uusi sähköntoimittaja on Market Energia Oy. En ollut koskaan kuullut yhtiön nimeäkään enkä siis varmasti ollut tehnyt heidän kanssaan mitään tilausta sopimuksesta nyt puhumattakaan. Market Energia Oy:sta eivät vastanneet puhelinsoittoihin. Tein lopuksi sitten asiasta rikosilmoituksen ja se paketoitiin usean muun rikosilmoituksen nippuun enkä ole sen koommin kuullut asiasta mitään.
tarkistakaa siis hyvät kanssaihmiset sähkölaskunne, varsinkin nykyään kun sähkömittarit etäluetaan.