Lauantai 18.11.2017

Suomalaiset yllättivät verottajan: viinaveroissa 42 milj. €:n lovi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.8.2013 17:48
Päivitetty: 
23.8.2013 18:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    Valtio arvioi suomalaisten veronalaisen alkoholinkulutuksen yläkanttiin.
|

Valtiovarainministeriö on vähentänyt arviotaan alkoholin valmisteveron tuotosta 42 miljoonalla eurolla.

Ministeriön tänään esittelemässä lisätalousarviossa alkoholiveron tuottoa on laskettu 2,9 prosentilla arviosta. Vuosi on jo toinen perättäinen, kun ministeriö arvioi suomalaisten veronalaisen alkoholinkulutuksen yläkanttiin.

- Viime vuoden kertymä jäi 18 miljoonaa euroa arviosta, ministeriön ekonomisti Veli Auvinen sanoo Uudelle Suomelle.

Viinaveron kertymästä tehdään arvio ministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Valviran yhteistyössä. Veronalaisen alkoholinkulutuksen vähenemistä ei osattu arvioida tällä ryhmällä.

Ensi vuoden budjetissa on jo otettu huomioon nyt julkistettu kulutuksen väheneminen. Vuoden alusta alkoholin valmisteveroon on tulossa jälleen korotus. Tämän arvioidaan tuovan valtion kassaan noin 125 miljoonaa euroa lisää.

- Mikäli veronkorotus tulee, veropohja pienenee, Auvinen sanoo.

Viinaverolla on siis vaikutusta suomalaisten alkoholinkulutukseen. Ainakin siihen maksaako suomalainen viina-annoksestaan verot Suomeen vai ei – ja kuinka paljon maksaessaan maksaa.

Valviran tutkimuksen mukaan suomalaisten tilastoimaton alkoholinkulutus oli vuonna 2012 noin 1,9 litraa puhdasta alkoholia henkeä kohden. Se on noin viidesosa kokonaiskulutuksesta 9,6 litraa.

Suomalaisen päihdepolitiikan tavoite on ollut vähentää väkevien juomien kulutusta ja totuttaa suomalaiset juomaan miedompia.

- Verotuottoon vaikuttaa myös kulutuksen siirtyminen juomaryhmästä toiseen. Esimerkiksi väkevien juomien, joiden verotus on kaikkein kireintä, kulutus on pidemmällä aikavälillä laskussa ja viinien kulutus kasvussa, Auvinen kertoo.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kari Kuuva

Heh, ja samalla nämä "yhteiskunnan valopäät" miettii alkoholin myynnin rajoittamista.
Käykääs valopäät itse siellä alkossa hyllyt notkuu tavaraa mutta puodissa ei ole ostajia kun joku hassu silloin tällöin

Heikki Härmä

Nämä yhteiskunnan valopäät kun ovat oppineet sen tosiasian, että mikä sopii härälle, ei sovi jumalalle (Quod licet Iovi non licet bovi).
Latinisti havaitsee kielivirheet.

Mitä ovat ministeriviinat?
Ne ovat viinoja, joita Suomen kansa nauttii edustajiensa välityksellä.
Hinta on ihan muuta kuin eläkeläisen Alkon kassalla maksama.
Paitsi jos sossu ei maksa puoleksi.

Kansa on saanut sellaiset johtajat kuin se on ansainnut.
Itse äänestämällä.

Antti Kettunen

Ei siis mitä mä just luin? Oletusarvona on että kun on lisätty veroja ja kulutus on pienentynyt odotettua enemmän, niiden verojen korotus ei merkittävästi vaikuta kulutukseen? Vai mistä tuo 100Me korotus valmisteveroihin on revitty? Aivoon sattuu kun miettii millasta reikäpäätä tuolla on näitä suunnitelmia tekemässä. Ja päätöksiä kanssa. Voi ristus.

Veikkaan että vuonna 2015 ovat valmiit myöntämään ettei ollut fiksua nostaa alkoholin verotusta. Aikaisintaan vuonna 2015.

ollipekka ahokas

On hauskaa seurata komediaa Suomen valtionvarainministeriö,pääosassa on hölmö nutturapää ja sivuosissa muutama virkamies joiden ammattitaidon voi katsoa olevan nollan tasoa,vai miten on ymmärettävä tämmöiset virheet,jotka jokainen kadulta vedetty juoppo olisi osannut kertoa!

Heikki Härmä

Kuluttajana yllätän verottajan tällä verolinjalla vanhalla kansatieteellisellä osaamisellani.
Nörtti- ja pullamössösukupolven kasvattajana osaan kiljun teon ja pontikan tiputtamisen sikunatippojen poisheittämisineen.
Tähän mennessä tuota osaamistani en ole siirtänyt jälkipolvilleni, mutta harkitsen asiaa.

Lauri Furtato

Jos vähäänkään näkee vaivaa niin niistä omista juomista saa helposti laadukkaampia ja terveellisempiä kuin suurimmasta osasta kauppojen tarjonnasta. Opiskeluaikoina viinini suosio oli taattu. Nyt tulee tehtyä satunnaisesti pari kertaa vuodessa, kun ole järkeä etanolista maksaa itseään kipeäksi ja tulla sitten vielä kipeäksi seuraavana päivänä :D

Käyttämällä saa jo tarpeeksi vahvaa eikä tislaus ole mielestäni kovin mielekästä saati tarpeellista.

Olihan se uutisen kunniaksi laitettava poika taas porisemaan. Sisältää muuten reippaasti marjoja, toisin kuin alkon juomat.

Asko Mertanen

Itse teen valtavia määriä kotiviintä,ystäville lahjoitettujen pullojen palautteena on usein ollut"vähintään yhtä hyvää kuin kaupan viini".
Lainkaan rehvastelematta,mutta kun hieman käyttää aikaa ja näkee vaivaa,
kotonakin on mahdollista valmistaa hyviä alkoholijuomia.
Ja halvalla.
Suosittelen !

Lauri Furtato

Ja erityisesti tietää mitä ja miten niissä juomissa oikeasti on käytetty. Jopa veden laatua voi itse säädellä esim aktiivihiilellä suodattamalla. Hyvälaatuinen juoma ei aiheuta samanlaista krapulaakaan kuin vain joku satunnainen viini tai muu alkoholijuoma.

Olli Auvinen

Juuri nautin lasillisen hyvää venäläistä vodkaa, jonka hankin Virosta kesäkuussa. Muutkin kesän mökkijuomat on tänä vuonna haettu Tallinnasta. Tämän tosiasian voisivat nyt THL:n Puska ja Österberg sekä valtiovarainministeriö ottaa todesta - alkoholijuomat haetaan Virosta ! Valitettavaa vähittäiskaupan kannalta on se, että samalla haetaan muutakin tarpeellista tavaraa, joka aiemmin ostettiin Suomesta. Päivän reissuun kuuluu aina myös käynti parturissa, auton tankkaus sekä lounas paikallisessa ravintolassa. Hienoa, että molemmat maat ovat EU:ssa ja Schengen-alue mahdollistaa vaivattoman käynnin eteläisessä naapurissa. Käykääpä päättäjät joskus itsekin tekemässä tällainen tavallisen kansalaisen päiväreissu Tallinnaan, voisi avata uusia ajatuksia.

Heikki Kotamies

Vaikuttaa siltä, että alkoholinkäyttötilastot ovat samaa sorttia kuin ne
sekavat työttömyystilastot. Kukin tekee niitä omiin tarkoituksiinsa ja
media sitten kuuluttaa niitä totuuksina. Nyt on saatu oikeaa totuutta
julki. Verotulot vähenevät ja kulutus kasvaa, kun hintoja nostetaan.

Lauri Furtato

Tässä olisi THL:n sun muiden syytä huolestuakin, kun suomalainen hakee kerralla 100 litraa juomaa niin tottakai sitä sitten juodaan useammin ja enemmän kerralla. Kun taas ulkomaiseen tapaan voisi lähikaupasta ostaa pienen paukun kokoisen pullon 40% niin se tarve hamstrata vähenisi.

Petrik Halinen

Minä kun laskeskelin, että puhtaaksi tislatun etanolin(96%) litrahinnaksi tulee noin 2 euroa. Vertauksen vuoksi, kossupullossa on 160 millilitraa etanolia ja perusjuoppo taitaa litkiä 1-2 tuollaista annosta päivässä. Kotiviinillä litrahinta jää noin 10-20 senttiin.

Heikki Härmä

Millähän kutosen ymmärrykselllä tuo tosiasia menisi jakeluun koko nukkeministerikaartiin?

Veikko Vennamo aikoinaan sanoi, että kyllä kansa tietää.
Sorsa vastasi ja sanoi, että sen kun tietää. Hän tietää, että kansa maksaa.

Sauli Harju

Veroahan juuri nostetaan sen takia kun alkossa ei ole enään asiakkaita liian kovien hintojen takia. Tuo on täyttä roskaa että muka ollaan niin alkoholisteja että sen takia verot kasvaa. Ite en pistä enään lanttiakaan alkoon ja jos hinnat nousee niin ostan juomani ulkomailta.

Taisto Pihlajamaa

Merkillistä viinamainontaa on tämä hallitsijoidemme toiminta. He kun vähän väliä ottavat asian puheeksi, milloin veroa alentamalla, milloin taas korottamalla, milloin jollakin muulla näpertelyllä. En voisi keksiä tehokkaampaa tapaa pitää asiaa esillä.

Tulee mieleen vuosien takaa tuttavani puolison kommentti: "Kun joisivat. Mutta kun juovat, ja tekevät siitä niin snan suuren numeron!"

..hurahuhhahhei..

Aki Terentjeff

Normaalissa vapaassa maailmassa voi ostaa viinan ihan RUOKA kaupasta, ilman kartellia normihintaan (puolet suomen hinnoista) ja luuloa että alkoholisoituu, Suomen poliitikot hiihtää niin ulalla tässäkin asiassa. (tykätään maksaa saatanallisia vuokria, että rakenteellinen korruptio sadaan pyörimään ja puolueelle rahaa)
Normaalissa vapaassa maailmassa voi auton rekisteröidä ihan pikkusummalla ja tilata KAIKKI lisävarusteet valtion puuttumatta "käsityöllä" verottaen auton hinnassa (vai löytääkö joku paremman selityksen) kolmanneksen "ilmaa" jonka asiakas menettää heti kun ajaa auton liikkeestä pihalle. (tämäkin raha pyörittää suomen rakenteellista korruptioverkkoa)
Normaalissa vapaassa maailmassa markkinatalous on ja pysyyy tasapainossa , suomessa kartellit kituu, valtio kituu, kansalaiset kituu ja kuolee turvavarusteiden puuttuessa liikenteessä tai sitte ne kuolee viinaan.

Juhani Vinberg

Veron yläraja näkyy siinä, että arvioitu verotulo romahtaa. Näin on käynyt alkoholiveron ja autoveron kanssa. Aivan pikapuoliin meidän pitää ottaa käyttöön Alppien eteläpuolisen Afrikan käytännöt verojen maksun suhteen, muuten ei täällä voi elää verokarhun kämmenen alla.

Matti Joutkoski

Käytiin Tallinnassa perheen kanssa parturi-kampaamoreissulla ja vahingossa pistäyin SuperAlkoon, jolloin silmät avautuivat. No viikon päästä tein reissun, jossa ostin omaan käyttöön ja yrityksen käyttöön alkoholihuomat, kummatkin n. 2000euron arvoista. Vaikka oli kaksi eri ostosta, antoivat 5% määräalennuksen. No näillä juomilla pärjätään niin, ettei alkossa tarvitse käydä 3-4 vuoteen (kirkkaan + viinit) eikä marketeissa (siiderit) vuoteen. Vuoden päästä voi sitten käydä taas hakemassa täydennysannoksen. Ja bensa tosissaan 30c edullisempaa litralta, hintataso on muutenkin hyvin edullista. Virossa ei juurikaan valtio velkaannu, ihan mielellään heille veroja maksaa, osaavatpahan käyttää paremmin verovaroja.

Antti Keskinen

Onkos se suuri yllätys, että verotuksen kiristyessä ja hintojen noustessa ostovoima heikkenee ja ihmiset joko jättävät ostamatta tai ostavat sieltä missä se halvinta on.
Kuinkahan monta pannua on ilmestynyt korpeen tiputtamaan?

Jari Koiksniemi

Eilen aloitimme viihteellisen illan laadukkaiden viinien parissa jotka olimme tilanneet nettikaupan kautta.Toimitus muuten pelaa loistavasti.
Alkon valikoimaa kehutaan laajaksi, sitähän se kyllä on. Mutta se on myös pirun tylsä ja persoonaton.
No, viinit maistuivat siihen malliin, että tulimme miellyttävään humalatilaan.Tässä vaiheessa mieltämme masentaneet Puska, Räsänen, Alko ja taantumuksellinen suomalainen poliittinen olivat tipotiessään. Olo oli kuin retkillämme vapaassa Euroopassa.
Kun aamu nyt koitti, toivoisimme helluni kanssa, että olisimmepa siellä vapaassa Euroopassa

Jarmo Maula

1. Mitä lähempänä pullo on ja/tai mitä helpommin se on saatavilla, sitä suurempi kulutus on. Pahin on oma jääkaappi tai kellari. Siksi kaikki toimet, jotka lisäävät kertaostoksella kotiin kannettua märää, lisäävät kulutusta. Sen vuoksi toimet verojen noston, Alkoon siirtojen yms. kanssa tod.näk. lisäävät kulutusta.
Nykyinen jakelutapa/-ajat tuskin on kovin kaukana optimista.

2. Abs. etanolimäärästä ymmärtääkseni kuluttaa noin 50% vain 10% alkoholin kuluttajista. Otetaan se osa pois kulutuslukemista ja keskustellaan jäljelle jäävästä. Tuon 10% osalta on ihan sama missä päin tai missä muodossa etanoli on.

3. Ajoittain keskustelusta tulee mieleen hallintovirkamiesten huoli heidän ylläpitämisestä. Atsteekeilla oli sääntö että pulque:ta (noin keskaritasoa) sai juoda vain hallintoporras. Eli siis sanat "verokertymä", "työkyky", yhdistettynä siihen että noin 60% BKT:stä tulee julkiselta sektorilta aiheuttaa tuollaisia mielleyhtymiä.

Jarmo Maula

4. "Alkoholin aiheuttamat kulut". Kaikkiin elin-ikää pudottaviin haittatekijöihin liittyy suuri taloudellinen etu, koska eläkemaksut vähenevät. Tämä on laskettava "tulo/kulu"- keskustelussa tulopuolle. Kulu-/haittakeskustelu on ollut ihan kummallista, kun en ole nähnyt missään analyysiä tästä.
"Kaupparatsu-Reiskat" ansaitsi verottajalta alennusta. Kaveri joka vetää viinaa, tupakkaa, bensaa ja syö ulkona ja makaa hotelleissa, on yhteiskunnan tulokertymän ja menojen kannalta aivan parasta A-luokkaa. Aktiivielinikä tuottaa valtavan verokertymän ja kun kondis putoaa, niin eläkeikää tuskin ehtii kokea...