Lauantai 21.10.2017

Etelä-Suomessa satanut lunta – ”Säätila poikkeuksellinen”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.6.2009 14:21
Päivitetty: 
5.6.2009 22:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta pitää nykyistä koleaa säätä kesäkuulle erittäin poikkeuksellisena, kertoo MTV3.

Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä ylin lämpötila oli eilen 9 astetta. Viimeisen 60 vuoden aikana näin kylmää päivää ei ole ollut kesäkuun alussa Helsingissä. Etelä-Suomen läänissä sijaitsevassa Hartolassa on tänään saatu lumisateita.

- Kun mennään 1800-puolelle, niin löytyy päiviä, jolloin ylin lämpötila on ollut vain neljä astetta [Kaisaniemessä]. Hyvin harvainaista ja poikkeuksellista tällainen kylmyys kuitenkin on, Hutila kommentoi.

- Olemme niin sanotusti matalapaineen kylmällä puolella. Ääritilanteet tähän aikaan vuodesta liittyvät tähän, Hutila selittää.

Melko lämmin maa ja auringonsäteet sulattavat kuitenkin kevyen lumipeitteen hyvinkin nopesti.

Hutila sanoo, että nyt ollaan menossa kohti lämpimämpiä säitä, mutta viikonlopun kaltaisia hellesäitä saadaan vielä odotella pitkään. Ensi viikolla etelässä voidaan päästä yli 20 asteen.

Katso kotipaikkasi sääennuste täältä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

tot

"Eikös ilmatieteenlaitos
14:31 JAK
Eikös ilmatieteenlaitos juuri luvannut viikonlopuksi 18 asteen merivedenlämpöä. En silti taida vielä kaivaa uimahousuja kaapista."

No Ilmatieteen laitos voi toki erehtyä, mutta mitenkäs tämä tilanne suhteutuu kasvihuoneilmiöön ja ilmaston lämpenemiseen? Sehän on fakta, jota kukaan ei voi kyseenalaistaa.

Toisaalta tuo katastrofi kattaa nykyisin sekä lämpimät että kylmät säät ja varsinkin ääri-ilmiöt, kunhan vain virat ja rahoitus pyörivät.

Erkki54

Helsinkisään laitos on toki jo pitkään ollut käsittämättömästi pihalla Suomessa monien alueiden ennusteista, ottaen huomioon että hallinnoivat kuitenkin havaintoasemia ja saavat parhaan mahdollisen informaation ja kehuskelevat "paikallistuntemuksellaan". Mitä kauemmaksi Helsingistä mennään, sitä enemmän ennusteet heittää.

Mutta AccuWeather taas arpoo mitä sattuu.

WeatherOnline.co.uk kyllä pyyhkii Ilmatieteen laitoksella lattiaa.

Vieras

Se on se Al Goren GLOBAL WARMING, joka meitä täällä lämmittää. Vai olikos se Man Bear Pig, vai mikä se oli? Oli mikä oli, niin se on täällä nyt, mutta sen voi pysäyttää, kunhan kaikki vaan ostaa hybridiauton (Sponsored by Toyota Prius) ja sitten päästöoikeuksia (Sponsored by Al Goren päästöoikeus firma) ja sitten vielä siemeniä ja istuttaa puita (Sponsored by puutarhurit)

Vieras

Täälläkin on jo muutama ihmetellyt kovasti että mikä ilmastonmuutos. Kyseessähän on, kuten nimikin sanoo, muutos. Lämpeneminen (toiset alueet puolestaan kylmenevät) on vain yksi muutos joka ilmastossa tapahtuu. Muita muutoksia ovat äkilliset ja epätavalliset sääilmiöt, myrskyjen lisääntyminen, paikoitellen kuivuus ja paikoitellen rankkasateet. Että älkää tuijotelko yksisilmäisesti pelkkää lämpömittaria.

semi

Mihin tämä sitten johtaa on paljolti ennustamista. Ilamstomuutos keskustelu on paljolti juu eipäs väittelyä, ongelma tässä ilmastonmuutos tutkimisessa on sekin että tutkimusrahat lähinnä menee vain katastrofi ennustajille koska heidän sanomansa on kaikkein pelottavin. Mutta jos viisaasti toimitaan meillä pitäisi olla puolueetonta tutkimusta jota voi olla vaikea hakea, puolesta ja vastaan. Nythän tämä on lähinnä toisen näkemyksen omaavien tyhmiksi leimaamista. Sillä ei paljoa päästä nurmikkoa pidemälle.

Ilmasto = min. 30 vuoden sään ka.

Vaikka sää on tänään kylmä niin ilmasto on silti poikkeuksellisen lämmin.

Ja teille jotka tahallaan sekoitatte sään ja ilmaston, niin mites viime aikaiset helteet, huhtikuussa lähes 30 astetta!! Selkeä merkki ilmaston lämpenemisestä??

semi

Ainakin Brånåsenilla Norjassa, kesällä kun Oslossa on +18 niin Brånåsenilla nousee läntisellä vuoren sivulla lämpötila +50 ja siis vain 25km oslosta. Toisaalta talvella Oslossa kun on -2 niin Brånåsenilla on -20 eli hyvin paikallista, mutta vuoren toisella puolen sitten vain -5 astetta.

Vieras

Taitaa olla vain paikoittaista tuo viileä ilma. Täällä noin 300km Helsingistä on kesäisen pilvinen sää ja noin 15C lämmintä. Paikallisia sääilmiöitähän on aina ollut, joten en koe tässä olevan mitään ihmeellistä.

semi

Kaisaniemen mittausasemasta joka sentään on Euroopan ellei peräti maailman säämittauksen napa, onhan se sentään Helsingissä missä on eduskunta ja olympiastadion. Täällä Helsingissä on valtaisa keskittymä asiantuntijoita jotka kulkevat joka päivä tuolla tärkeällä Kaisaniemen alueella.

Ilmasto tosin vaihtuu jo Ympyrätalon kohdalla aivan erillaiseksi, varmaan johtuen Kallion kapakkojen lämpimästä tunnelmasta.

Gagarin

Puolivälissä kuuta Helsingin maksimilämpötila +5 astetta. Kuopiossa satoi miltei puoli metriä lunta.
Normaalia, pojjjaat, normaalia. Mutta Al Gore saa kyllä pitkään nuolla haavojaan niillä napajäätikön sulamisennusteillaan. Kaksi vuotta sitten hän sanoi, että viiden vuoden kuluttua napajäätikkö pohjoisnavalla sulaa kokonaan kesäksi. Luulenpa, että vaikka alkaisi yhtäjaksoinen hellekausi kolmeksi vuodeksi navalla, niin vieläkin olisi jäätä jäljellä. Nåå, AlGore on etelävaltiolaisia eikä hänellä ole kokemusta kuinka kauan jään sulaminen kestää.

Meitsi

Kertaanpa otsikkoon seikan, mikä ihmisiltä tuntuu unohtuvan koko ajan. Käsittääkseni Suomen keskilämpötila on noussut viime vuosikymmeninä selkeästi. Syy voi kyllä olla yhtä hyvin auringon aktiivisuuden kuin ihmisen tuottamat kaasut ilmakehään.

Ja keskiarvohan ei juuri hetkauta huhtikuisen enkkahelteet eikä kesäkuun lumisateet. Eivät ne ole todisteita mistään tai mitään vastaan.

Onhan kasvihuoneilmiö muuten totta noin pienessä mittakaavassa: Laitetaan enemään CO2:sta (heijastavia hiukkasia) kasvihuoneeseen niin lämpösäteily jää huoneeseen paremmin ja lämpötila nousee. En kuitenkaan lähtisi allekirjoittamaan kaikkea viherpiipertäjien sanomia. Eikös Vihreiden nykyinen pj:kin mieltänyt hiilidioksin ikäväksi, koska suuressa määrässä ihminen tukehtuu siihen...? :D

Gagarin

"Käsittääkseni Suomen keskilämpötila on noussut viime vuosikymmeninä selkeästi."

Käsityksesi on väärä! Tällaista trendiä ei ole havaittavissa tilastollisesti. Vuoden 2007 talvi on samantapainen lämmin piikki kuin vuoden 1925 talvi, jolloin Helsingissä ei satanut lunta lainkaan (tilastot todistavat tämän isoäitini muistaman faktan), mutta muutoin vuosittaiset vaihtelut viimeisen sadan vuoden aikana noudattelevat trenditöntä stokastista heilahtelua.

KKalevi

Kaupunkien keskustat ovat vääriä paikkoja mitata lämpötiloja, koska siellä käytetään tolkuttomat määrät lämpöenergiaa talojen lämmitykseen, joka nostaa myös ympäristön lämpötilaa. Oma vaikutuksensa on myös liikenteellä.

Ilmatieteenlaitos on väärä mittaaja, koska he ovat sitoutuneet ilmaston lämpenemisuskontoon. Heidän pitää keksiä keinot, joilla vääristää mittauksia (kuten mitata Kaisaniemessä) koska kyseessä on isot rahat muodikkaaseen ilmastotutkimukseen.

Ilmastonmuutos, maailman suurin huijaus:

http://ilmastohuijaus.blogspot.com/

Fabula pukeutuu Pravdaan

vuodesta 1958 alkaen Kasvitieteellisessä puutarhassa. Mittausaseman (pisteen) ilmasto edustaa Helsingin suurten puistoalueiden ilmastoa: ympärillä on puistoa ja puustoa, palloilukenttä ja junaradat ja merenlahtea (Kaisaniemen lahti), jonka vaikutus mittausasemaan on esim. viilentävä näin alkukesällä.

Mittausasema oli vuoteen 1961 asti (pari vuotta kaksi vierekkäistä asemaa) Ilmatieteen laitoksella 200 metrin päässä (lähempänä liikennettä ja liikekeskusta) alkaen vuodesta 1844.

Olisi muuten aika erikoista olla mittaamatta lämpötiloja kaupungeissa, koska suurin osa väestöstäkin asuu niissä.

Gagarin

On totta, että ennen vuotta 1920 vallitsi jonkinlainen viileä kausi, mutta vuosien 1920-1990 välillä ei vielä näy lämpenemistrendiä tuon ajanjakson sisällä. Vuodesta 1990 tähän vuoteen on käyrä ollut ylöspäin, mutta ajanjakso on niin lyhyt, että jos käyrä muutamia vuosia alkaa osoittaa alas, niin tuo ajanjakso on edelleen tilastollisen normaalivaihtelun kautta selitettävissä.

LassiHippeläinen

Mistä tahansa aikasarjasta voi poimia jonkin pätkän, josta löytää haluamansa trendin. Kun käyrää katsoo koko matkalta, lämpeneminen on selvää.

Toisen maailmansodan jälkeen ilmasto ei lämmennyt paljoakaan. Se oli tilapäinen ilmiö, joka johtui likaisista polttoaineista. Etenkin rikkipäästöt viilensivät ilmaa. Kun rikkiä alettiin poistaa polttoaineista ja savukaasuista happosateiden välttämiseksi, ilmakehä kirkastui taas, ja lämpeneminen palasi kasvu-uralle. Se näkyy käyrissä 90-luvulla.

Ilmatiede?

"Meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta".

Anteeksi mistä? Tarkoitatte varmaankin Helsingin Kumpulassa sijaitsevaa Sään Arvaus Keskusta. Nimikin sen sanoo, että tiedettä pitäisi olla, mutta ennustuksia katsellaan etanoista. Toisaalta "Hutilan" nimi on harvinaisen osuva harrastelijaryhmässään.

jtmnen

"Lumisade kesäkuussa" ei ole millään tavalla erikoinen, vaan itse asiassa ihan normaalia juttua. Ei tietenkään välttämättä jokavuotista. Itse muistan sellaisia säitä useita oman elämäni varrelta.

Ilmastohysteerikot vain on jotenkin aikaansaaneet sen, että mikä tahansansa keskiarvosta poikkeava sääilmiö on jotenkin, niin, hysteerisen kummallista, josta pitää väkisin yrittää pakistaa tukea "Ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle".

JanneGPirinen

"mikä tahansansa keskiarvosta poikkeava sääilmiö on jotenkin, niin, hysteerisen kummallista, josta pitää väkisin yrittää pakistaa tukea "Ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle".

Tai on väkisin koitettava pakertaa tukea väitteelle että ilmasto ei olisi muutoksessa.

Stonewall

Muistelen, että kun olin kesäkuun alussa 2001 matkailemassa Kreikan saaristossa ja soitimme sieltä Suomeen, niin ainakin Helsingissä tuli vastaajan mukaan räntää.

Poikkeuksellista, my butt. Säitä pitelee. Ainhan alkukesä täällä HElsingin seudulla on kuin kevät ei haluaisi lähteä pois ja kesää ei kiinnosta vielä ilmaantua paikalle.
Talvetkin ovat Helsingissä aivan pers.... Lunta näkee ehkä 3 viikon ajan 4 kuukauden aikana. Muutoin on vain märkää tai loskaa tai paholaismaista jäätä mukulakivillä.

Pieni jääkausi sopisi minlle aivan hyvin. Ja saisi olla pilvisempää. Voisi jengi painua niiden tuulivoimaloidena ja aurinkopaneeleidensa kanssa savannille opettamaan mantrojaan maailman pelatamisesta.

Aku

Aurinkominimi jatkuu yhä neljättä vuotta, tällä hetkellä täysin pilkuttomana. Tämä näkyy väistämättä ainakin pohjois-euroopassa kylmenenevä ilmastona joka konkretisoitui viime kesänä, eikä tämäkään kesä poikkeusta tee. Toivotaan ettei minimi veny uuden pikkujääkauden mittaiseksi ála Maunderin minimi. Tuo ajanjakso tunnetaan Suomen historiassa nimellä "suuret kuolonvuodet" http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet.

"We're experiencing a very deep solar minimum": http://science.nasa.gov/headlines/y2009/01apr_deepsolarminimum.htm

Juha Saarinen

Koko ilmastonmuutos teoreema on kusetusta, jolla eliitti huijaa rahaa ja valtaa kansalta.
Hyvää on se, että "yliyuotanto" loppuu...auts, meillähän on nuo mamutkin kärkkymässä leipää. Näyttää siltä, että on tulossa levottomat ajat...ilmankos tuo valtio tahtoo kansalta aseet pois....

jtmnen

Valtiovallan edustajat on jo vuosikymmeniä suojautuneet panssaroituihin ajoneuvoihin.

Toista oli meidän demokratiamme alkuvuosikymmeninä. Kukin oli ihan itsenään vastaanottamasa kommentteja, kun kansan parissa liikkui, ja pakkohan se oli liikkua kun itsekin oli osa kansaa.

No jos tuosta ihan väkisten on jotain negatiivista puolta on esitettävä, niin pienenä harmillisena piirteenä voisi tietysti pitää sitä, että poliittisia murhia tehtiin miltei liukuhihnatyyliin.

- - -

Niin se kehitys kehittyy.