Maanantai 17.12.2018

Simon Elo hämmästyi kuolemantuomiosta: ”PS-konservatiivi joutuu puolustamaan homoja”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.10.2013 22:59
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva
    Simon Elo hämmästyi sharia-lain vaatimasta kuolemantuomiosta homoseksuaalisesta teosta.
|

Keskustelu sharia-lain soveltamisesta Suomeen roihautti Ajankohtaisen Kakkosen islam-illan keskustelijat liekkeihin.

Kysymys kiteytyi siihen, miten islam uskontona suhtautuu homoseksuaalisuuteen.

- Homoseksuaalisuus on kielletty, kuten insesti, Mellunmäen imaami Abbas Bahmanpour sanoi.

- Homoseksuaalisuudesta seuraa shariassa rangaistus. Rangaistus annetaan, jos neljä todistajaa näkee itse aktin, Bahmanpour totesi.

Kysymys kuului, mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta.

- Se on kuolemantuomio, Bahmanpour.

Nuoren imaamin lausunto sai perussuomalaisten Simon Elon ilmaisemaan kiivaasti vastustuksensa sharia-lain käyttöönotosta Suomessa. Elon kantaan yhtyi myös kansanedustaja Olli Immonen (ps.).

Myöhemmin keskustalainen varavaltuutettu Helsingistä, Abdurahim Hussein, syytti Eloa ja Immosta pelottelusta islamilla.

- En arvosta, että Immonen ja Elo pelottelee ihmisiä. Miten te näette tämän fundamentalistin, kun minä en näe sellaista? Hussein kysyi.

- Perussuomalainen konservatiivi joutuu puolustamaan homojen oikeutta, Simon Elo naurahti Husseinille.

- Tässä vieressä sanotaan, että tietylle ihmisryhmälle tulee antaa kuolemantuomio. En minä pelottele, jos ihmettelen ja tuomitsen sellaiset puheet.

Heti perään kokoomustaustainen Seida Sohrabi kertoi vastustavansa kasvot kokonaan peittävän burkan tai niqabin käytön Suomessa. Sohrabi perusteli kantaansa turvallisuussyillä.

Somalitaustainen tulkki ja missi Sahra Ali puolusti musliminaisten oikeutta pukeutua haluamallaan tavalla.

Islam-illan musliminaiskeskustelijat kokivat, ettei heidän lähipiirissään naisia pakoteta pukeutumaan islamin tiukkojen sääntöjen mukaan vasten heidän omaa tahtoaan.

Kokoomustaustainen kaupunginvaltuutettu Mohammad Azizi otti myöhemmin rajusti kantaa islamin ja suomalaisen lainsäädännön sovittamisesta yhteen.

- Meidän pitää antaa Suomelle aikaa. Nyt maahan muuttavien muslimien meidän pitää jättää oman maan lait ja mennä Suomen lain mukaan, Azizi sanoi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Marko Haatainen

Mitäs tuola pitäs päättää? Ongelmat tuotiin esille, muslimityttöjen pitäs itse osata mennä viranomaisten juttusille jos joutuu hankaluuksiin vaatteiden käytöstä.

Mitäs sanoisin omalle tyttärelle joka 13 vuotiaana käyttää stringejä ja kävelee yläosattomissa ympäri taloa. Hänhän vois mennä poliisille sanomaan, että pakotetaan pukemaan vaatteet päälle?

On tää ihan vajaata touhua, onneksi en puutu mitenkään mihinkään tuommoseen asiaan, pakko tunnustaa tyhmyyteni ja olla hiljaa. Jos joku kulkee paljaspersein tai burghassa, kulkekoot.

Jarkko Hietala

Eikö näissä keskusteluissa moni yleensä kannata ja ihaile nimenomaan mahdollisimman kovia mutkat suoriksi rangaistuksia? Miksi mahdollisuus koviin rangaistuksiin, jopa kuolemanrangaistuksiin pitäisi varata vain ja ainoastaan Suomen- tai Yhdysvaltain lain kannattajille? Kun on mahdollisuus vielä kovempiin sharia rangaistuksiin?

Miksi jättää kehitys puolitiehen kun voi viedä sen keskiajalle takaisin? Sharia on juuri tälläinen keskiaikainen rangaistusmenetelmä mitä monet kannattavat jokaisen rikosuutisen yhteydessä, eivätkö he itse huomaa kannattavansa samaa toimintatapaa kuin sharia lain kannattajat?

Silmä silmästä sano hammurabi.

Simo Mäkelä

Merkille pantavaa kyllä on, että homojen kuolemantuomio sharia-laissa ei aiheuttanut reaktiota (paitsi ehkä myönteistä pään nyökyttelyä) tunnetussa ihmisoikeus-aktivistissa Heidi Hautalassa...eikä toimittajatkaan alkaneet hiillostamaan asiasta yhtään. Homojen ihmisoikeudet eivät siis todellakaan ole korkeassa prioriteetissa sillon, kun Islam on kontekstina.

Jaska Ojansuu

Ei myöskään lapsiin sekaantuminen ole kovin tärkeä asia, kun puhutaan muslimiehistä, jotka raiskaavat 12-14-vuotiaita tyttöjä Suomessa. Kyse on raiskauksesta, kun aikuinen on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, vaikka lapsi "haluaisikin".

Eli, jos otamme islamin sharia-lain käyttöön, pääsemme eroon homoista ja sateenkaariajattelusta. Siitä varmaan tykkäisi Hautalakin, kun kerran nyökytteli hyväksyvästi homojen kuolemantuomiolle.

Martti Asikainen

Toimittajan kysyessä, että pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön jossain määrin myös sharia-laki nousi vain yhden keskustelijan käsi. Marokkolainen tuolla vasemmalla ylhäällä, joka puhui murtaen suomea. Minä itse uskon vahvasti, että ennen kuin Suomeen tulee sharia-laki, ehtii Naantalin muumimaailman Nipsu kaappaamaan tasavaltamme ja perustamaan maahan diktatuurin. Tämä tuntuu skenaariona ainakin todennäköisemmältä.

Markku Likitalo

Kuitenkin on kyse muinaisista uskonnollisista liirumlaarumeista ja kuolemantuomio on vain ns pyhässä kirjassa laadittu määräys parin tuhannen vuoden takaa. Samalta ajalta on tämän meidän maassa olevan uskontommekin ns pyhä kirja. Jos kuitenkin tilanne on se, että neljän henkilön on oltava todistajina ja vieressä katsojina kun jannu A tunkee sitä jannun B sinne, niin onhan se aika teoreettinen tilanne kuiteskii :-)

Otto Gustafsson

Miten muuten EU-direktiivit sovitetaan yhteen Sharia-lain kanssa?

Kun eilen lainailin vastaavaan ennakkokeskusteluun Raamattua, niin tässä lisää. Äärikristillinen fundamentalisti voisi Raamatun "lakiin" tukeutumalla ryhtyä murhaamaan esimerkiksi kuljetusyrittäjiä tai ammattikalastajia:

http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.35.html#o75

Sapattikäsky

1 Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille: "Näin on Herra käskenyt teidän tehdä: 2 Kuutena päivänä viikossa tehkää työtä, mutta seitsemäs päivä pitäkää pyhänä. Se on sapatti, Herran pyhä lepopäivä. Jokainen, joka sinä päivänä tekee työtä, surmattakoon. 3 Älkää sytyttäkö sapatinpäivänä tulta, missä sitten asuttekin."

Tommi Jalava

"Äärikristillinen fundamentalisti voisi Raamatun "lakiin" tukeutumalla ryhtyä murhaamaan esimerkiksi kuljetusyrittäjiä tai ammattikalastajia:"

Ymmärryksesi Raamatusta ja vanhan testamentin velvoittavuudesta kristityn suhteen on niin huonolla tolalla, että suosittelen sinulle jonkin raamattukurssin käymistä. Kristitty joka pitää Raamattua kirjaimellisena Jumalan sanana, ei voi toimia kuten väität. Eron näet myös, kun katsot kristillisiä kulttuureja ja vertaat niitä islamilaisiin.

Otto Gustafsson
Vastaus kommenttiin #24

Eikö Raamattu sitten käske tappamaan esimerkiksi öljynporauslautan työntekijöitä, jotka vetävät parin-kolmen viikon putken töitä joka päivä? Väitätkö, että lainaukseni ei ole Raamatusta?

...

Tuolla samalla tavoin ääriislamistit tulkitsevat Koraanin suuria. Kuinka moni kristitty esimerkiksi on lukenut itse Raamatun, eikä laiskasti ole vain kuunnellut kouluopetuksessa mainittuja jakeita ja niiden tulkintoja? Eivät islaminuskoiset ole sen ahkerampia Koraanin tulkitsijoita. Sielläkin muutama äärivanhoillinen imaami pystyy poimimaan sopivat kohdat ja niiden avulla kiihottamaan nuoret miehet uskonsotaan mukaan. On oikein valehdella vääräuskoisille ja tappaa heidät, kun asioita katsotaan vain tietyistä kohdin Koraania.

Islamissa Paratiisi on paikka, jonka olemassaolo kuoleman jälkeen on varma ja jotta sinne pääsisi, on marttyyrikuolema ns. varma tapa. Uskonnon varjolla ihmiset saadaan laittamaan pommit vöilleen ja tappamaan väkijoukossa mahdollisimman paljon vääräuskoisia. Kaikessa perusteena on lopulta ihmisen itsekkyys, eli halu varmistaa oma pääsy Paratiisiin.

al-Shabaabin toiminta Somaliassa, Westgate-ostoskeskusisku ym. ovat vain ilmentymiä siitä, millä tavoin uskontoa käytetään osana terrorismia. Niin kauan kuin maailmalta tulee tällaisia uutisia, tätä asiaa ei voi hyssytellä ja pitää marginaalisena ilmiönä, joka ei kosketa esimerkiksi Suomea: http://yle.fi/uutiset/nigerian_aari-islamistien_johtaja_tapamme_lansimai...

Tommi Jalava
Vastaus kommenttiin #26

OG: "Väitätkö, että lainaukseni ei ole Raamatusta?"

En väitä. Väitän, ettet ymmärrä, kuinka Raamattua tulee lukea. Raamattu on kirja, joka kertoo historiassa etenevän kertomuksen Jumalan töistä ensin Israelin kansan parissa ja sitten kaikkien maailman kansojen parissa. Kun Raamatusta löytyy jokin käsky, tulee aina katsoa, kenelle se on annettu ja mihin tarkoitukseen. Ei jokaista lausetta voi poimia ja selittää itselleen, että "vaikka tämä sanottiin Juudakselle, se tarkoittaa myös minua".

Poimit tuon kohdan Mooseksen kirjan kuvauksesta, jonka kontekstin lukiessa huomaat, että kyse on liitosta ja laista jonka Jumala aikoinaan solmi Israelin kansan kanssa (ei koskaan suomalaisten tms. kanssa) ja jonka ko. kansa rikkoi. Juutalaisuus on etninen uskonto eikä tee lähetystyötä, eikä juutalainen laki velvoita eikä sitä kuunaan tarkoitettu velvoittamaan ketään muita. Tämä on asia joka puitiin valmiiksi jo alkuseurakunnan kohdalla (Raamatusta nämä alkuseurakunnan pohdinnat löytyvät apostolien teoista), eli kristitty joka uskoo uuden testamentin sanomaan, ei voi toimia kuten väität.

Vanhassa testamentissa Jumala kyllä antaa luvattua maata valloittavalle kansalleen käskyn tuhota perinpohjin alkuperäisasukkaat, mutta huomionarvoista on sekin, että tämäkin käsky tuli vain tiettyyn aikaan ja tiettyyn tilanteeseen, ei suinkaan niin, että "teidän tulee aina kaikkina aikoina tappaa kaikki vääräuskoiset tai vähintään periä heiltä veroja". Koraanin käsky pyhään sotaan on aivan eri tavalla velvoittava tämän ajan lukijalle.

Otto Gustafsson
Vastaus kommenttiin #35

Kiitos hyvästä selityksestä. Juuri näin on. Asiat tulee käsitellä kokonaisuuksina, ei siten kuin monet lainaavat Raamattua yksi jae kerrallaan.

Olisi psykologisena kokeiluna tietysti mielenkiintoista perustaa äärikristillinen järjestö, joka tulkitsisi esimerkiksi Mooseksen kirjoja luku kerrallaan ja etsisi sieltä sopivat kohdat toiminnalleen. Se voisi aseilla ja väkivallalla ajaa asiaansa eteenpäin, koska tarkoituksen on pyhittänyt Jumala. Järjestö lähtisi valloittamaan esimerkiksi muita kansoja ja käännyttäisi väkivaltaisesti tappamalla vääräuskoiset kohdemaassa. Samalla jokainen opetettaisiin kristinuskon oppeihin ja noudattamaan Raamatun sanaa. Pakanakansan edustajista voisi tehdä orjia ja tuoda heidät kotimaahan kuten Raamatussa sanotaan.

Ai niin, ristiretket ja orjalaivat on keksitty jo ajat sitten... Mutta, tämä oli silloin vallitseva tulkinta Raamatusta, kun useimmat eivät osanneet lukea ja olivat uskon hurmoksessa viemässä "hyvää asiaa" eteenpäin. Vähän niin kuin Greenpeace tekee nykyaikana etsiessään täysin eksyksissä olevia nuoria terroristihyökkäystensä toteuttajiksi johdon pestessä kädet asiasta ja vastuusta. Ei ihminen kuitenkaan ole juurikaan muuttunut tämän ajan kuluessa ja historia tulee vielä pitkään toistamaan itseään eri muodoissa.

Ville Salomäki

"Miten muuten EU-direktiivit sovitetaan yhteen Sharia-lain kanssa?"

EU-direktiivejä ei soviteta yhteen Sharia-lain kanssa. Jos sille sovittamisten tielle lähdettäisiin, niin tuloksena olisi melko varmaa yhteiskunnallista rauhattomuutta. Tai kuten hipahtavat sanovat, "aktivismia".

Eeva Liisa Billhardt

Ylen toimittajien "puolueeton" aseenne oli positiivista eli että Elon ja Immosen islamikritiikki sallittiin. Ilman kritiikkiä kokonaiskuva olisi täysin vääristynyt. Voimakkaan islamikritiikin vastakohdaksi tuli yllättäjäksi tataarimuslimi jolloin niin islamilaisen imaamin , juutalaisen Elon kuin islamistien vaarallisuuden tietoisuuden kasvamista ajavan Immosenkin oli vaiettava.

Muslimit toivat itse keskustelussa pariin otteeseen esille ettei heidän kotouttaminen ole Suomesssa onnistunut. Eiväthän kaikki 60 000 tuhatta muslimia ole Suomessa todellakaan keskustelussa mukana olleiden tavoin suomenkielen taitoisia ja mukana työelämässä. Mitkä mahtaneevat olla työttömyysluvut maahanmuuttajien kohdalla kun ne kantaväestönkin kohdalla ovat jo huikeat.

Hannu Rautomäki

"Mitkä mahtaneevat olla työttömyysluvut maahanmuuttajien kohdalla kun ne kantaväestönkin kohdalla ovat jo huikeat."

Suomessa pysyvästi asuvien noin 300 000 ulkomaalaisperäisen keskimääräinen työttömyysaste on yli 40 %.
Tätä ei vain mediassa käsitellä, sillä aihe on harjoitetulle maahanmuuttopolitiikalle kielteinen.

Ilari Kiema

Kirjoitin 29.10.2013 09:58: ”Nyt sitten jotkut lastenlapset ovat vihamielisiä kantaväestöä kohtaan. Kuitenkin suurin osa muslimeista identifioituu kotimaahansa.” Olisi siis pitänyt selvyyden vuoksi laittaa ”kantaväestöä sekä erityisesti homoja ja juutalaisia kohtaan”, mutta se lukee monessa kohtaa Puheenvuoron kommenteissa.

Martti Asikainen

Minua on myös vähän hymyilyttänyt, kuinka ihmiset jotka tavanomaisesti huutavat homoseksuaalisuuden olevan luonnotonta, ja että kuinka vastenmielistä on "homodiskurssin" esittäminen televisiossa, ovat nyt sitten syvästi huolissaan homoseksuaalien asemasta vanhoillisissa islamilaisissa maissa.

Martti Asikainen
Vastaus kommenttiin #33

Eipä oikeastaan, koska se ei minua kiinnosta. Hautalan agendat on täysin sen omia. Oli kyse sitten seksuaalisten vähemmistöjen puolustamisesta, tai valtion omistaman yrityksen ohjaamisesta. Sitten kun muutan takaisin Suomeen niin pidän enemmän ääntä. :)

Ari Tero

" Meidän pitää antaa Suomelle aikaa. Nyt maahan muuttavien muslimien meidän pitää jättää oman maan lait ja mennä Suomen lain mukaan, Azizi sanoi."
Näillä näkymin Sharia-laki tuodaan Suomeen takaoven kautta hivuttamalla.

Petri Suomi

Jos Suomessa joku tappaa toisen sharia lain perusteella se ei ole millään tavoin oikeussalissa puolusteltavissa. Se on harkittu murha ja piste.

Myös ne jotka olisivat voineet estää murhan joutuvat Suomen lakien mukaan vastuuseen teostaan ja saavat siitä rangaistuksen. Harkitun murhan tuomio on aina elinkautinen vankeusrangaistus.

Sharia laki ei voimassa Suomessa. Meillä on oma lainsäädäntömme eikä siinä ole minkäänlaista mainintaa sharia laista. Eikä varmasti tulekkaan.

Tästähän on tapeltu ja osoitettu mieltä sekä viety vankilaan jopa vaaleilla valittu presidenttikin Egyptissä, jossa valtaosa väestöstä ovat muslimeja. Presidentti erehtyi vaatimaan sharia-lain saattamista voimaan. Muslimiveljeskunta on sen jälkeen kielletty järjestönä ja tänään 30.10. uutisissa kerrottiin, että taas yksi järjestön piileskelijöistä on pidätetty. Järjestön varat on takavarikoitu ja toiminta kielletty.

Sielläkään ei hyväksytä sharia lakia. Kuten ei missään olosuhteissa Suomessakaan.
Jo tällaisesta puhuminenkin julkisesti, kuin sharia olisi voimassa Suomessa pitäisi ottaa vakavasti ja tehdä tuollaisien puheiden levittäjille selväksi ettei meillä ole kuolemantuomio mistään rikoksesta tai teosta voimassa. Tehdä myös selväksi, että Suomen ylin lainsäädäntöelin on Suomen Eduskunta, ei uskonto eikä muiden maiden lait päde.

Otto Gustafsson

"Sielläkään ei hyväksytä sharia lakia. Kuten ei missään olosuhteissa Suomessakaan.
Jo tällaisesta puhuminenkin julkisesti, kuin sharia olisi voimassa Suomessa pitäisi ottaa vakavasti ja tehdä tuollaisien puheiden levittäjille selväksi ettei meillä ole kuolemantuomio mistään rikoksesta tai teosta voimassa. Tehdä myös selväksi, että Suomen ylin lainsäädäntöelin on Suomen Eduskunta, ei uskonto eikä muiden maiden lait päde."

Kimmo Sasi ainakin on vahvasti sitä mieltä, että Sharia-laki on ns. tätä päivää verrattuna esimerkiksi Suomen lakeihin. Vaikka tässä on kyse riita-asioiden sovittelemisesta, niin tämä on vain ensi askel. Kun pahalle on antanut pikkusormen, alkaa löytyä seuraava kohde, jossa sharia-lakia voitaisiin käyttää hyödyksi jne.: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/958-sasi-sharian-kaytto-riitojen...

Vertailun vuoksi esimerkiksi lapsipornon estämisen nojalla saatua lakia on jo haluttu käyttää "laittomien uhkapelisivustojen" (=ei Veikkauksen/PAF:n sivut), pommiohjeiden, väkivaltaisen pornografian, itsemurhasivustojen ym. sensurointiin, koska nämäkin on koettu haitaillisiksi ja siten estotarpeessa oleviksi. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten historiasta ei koskaan tunnuta oppivan mitään. Kun annetaan vähän periksi, joudutaan antamaan jatkossakin ja lopulta ollaan esimerkiksi sensuurin kanssa siinä tilanteessa, että sen avulla seulotaan hallituksen vastaisia sivustoja "hallituksen turvallisuuden takia." Sharia-lain kanssa periksiantamisessa on sama juttu. Kun jossain on annettu periksi, niin aina löytyy jokin toinen kohta, joka on "merkityksettömämpi" kuin edellinen ja voidaan kysyä miksi siinä ei voida antaa periksi, kun tuossakin annettiin. Tällä heijaamisella asioiden puolelta toiselle saadaan lopulta yhä merkityksellisimpiä asioita lävitse ja lopulta huomataan, ettei paluuta enää ole.

Heikki Leivo

US:n toimittajille: saisitte 10 pistettä ja papukaijamerkin, jos menisitte tekemään haastattelun, jossa kysytte julkkkishomoilta, mitä mieltä he ovat Mellunmäen imaamin lausunnosta. Ensimmäisenä tulee mieleen Jani Toivola, Oras Tynkkynen, Pekka Haavisto puolisoineen jne. jne. Saataisiin mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi.

No, ettehän te uskalla, tokihan sen tiedän.

Petri Suomi

Minä voisin mennä kysymään. En seurannut keskustelua, mutta luetun perusteella olisi jo syytä virkavallankin mennä kysymään onko mahdollisesti suunnitelmia jo tehtynä.
Enkä yhtään ihmettelisi vaikka joku kävisikin, sillä murhan suunnittelu on homoseksuaalisuuden sallivassa maassa täysin mahdollista ja jonka taas sharia lakia noudattavat uhkaavat tappaa, jos neljä todistaa heidät nähneensä . Voidaan puhua jo vakavasta uhasta. Onhan meillä homoseksuaaleja merkittävissä viroissa ja julkisuudessa.

Martti Asikainen

Mitä ihmettä te kylähullut täällä oikein höpötätte? Imaamihan vain vastasi suoraan kysymykseen siitä, mitä mieltä sharia-laki on homoseksuaaleista. Samainen imaani ei edes nostanut kättään, kun kysyttiin, että tulisiko Suomeen ajaa sharia-lakia. Mitä jos katsoisitte ohjelman ennen kuin luette uutisen Perussuomalaisten verkkosivujen uutisista ja alatte laukomaan näitä näkemyksiänne.

Simo Elonkin tulisi vähän opetella tuota suoraan kysymykseen vastaamista.

Petri Suomi
Vastaus kommenttiin #27

Onhan Suomessa jo epäilyjä ollut ja Ruotsissa tuomittukin vääräuskoisen kanssa seurustelevan nuoren surmaaminen, eli kunniamurha.

Kylähullu laskee, että ilman täydellistä irtiottoa sharia laista Suomessa oleva muslimi myös sen hyväksyy. Kuinka tiukasti, se olisi ollut syytä kertoa.

Tiesitkö, että eilen oli myös päivä jolloin Saudi-Arabiassa teloitettiin nainen ja sitä kutsuttujen on pakko mennä katsomaan. Vaikka heillä ei ole mitään asian kanssa tekemistä. Kyseessä oli liikaa länsimaistunut nainen, jonka ainoa "synti" oli saada lapsi ilman imaamin siunausta maassa, jossa perheet neuvottelevat avioliitot. Hänet teloitettiin, koska hän ei kertonut kuka on lapsen isä eikä katunut tekoaan.

Kun on asunut siellä muutaman vuoden ei ihmettele enää mitään ja epäilee kaikkea, sillä ei sellaiseen totu. Varsinkin kun kuulee asiasta kuulutettavan minareettien kaijuttimista. Kun sitten syrjäseuduilla kerrotaan lainkäytön olevan täysin maallikkojen käsissä ja sharia-laki on voimassa ankarimman mukaan.

Tänne muuttaneet imaamit eivät ehkä hyväksy shariaa, mutta Tanskasta turvapaikan saanut toteutti sitä, kunnes jäi kiinni. Islamilaisessa maailmassa on monenlaisia uskonsuuntia, mutta monella on sharia se jonka he tahtoisivat säilyttää. Sen avulla on erittäin helppoa hallita.

Aivan samoin kuin luterilaisessa maailamassa otettaisiin se vanha painos vanhasta testamentista ohjekirjaksi ja lakikirjaksi. Silloin taas noitaroviot palaisivat. Luterilaiseen uskoon se ei enää kuulu, mutta muutamalla uskonsuunnalla sekin on ohjekirja elämään. Eräs täälläkin joskus kirjoittanut maallikkosaarnaaja lainasi siitä värssyjä blogeihnsa ja tuomio oli sama niin homoseksuaalien kohdalla kuin vääräuskoistenkin kanssa seurustelevien nuorten kohdalla. Kivittäminen auttaa vapautumaan, kertoi hän.

Mikael Stenbäck

Hienoa huomata, että päivän lehdet eivät juuri huutele eilisestä Islam-illasta. Taisivat imaamit kertoa kaiken oleellisen OIKEASTA islamista. Mitäs siihen enää todellakaan lisäämään. Pölhösuvakkien keskiviikko on alkanut vaisuissa merkeissä. ;)

Simo Mäkelä

Mielenkiintoista oli kuulla, kun Husu puhui Immosen Puheenvuoro-blogista, että pelkäsi, ettei ehdi lukea ennen kuin se poistetaan. Uudessa Suomessa todella pitää olla nopea, jos haluaa lukea Persujen tai mamu-kriittisten blogeja, niin äkkiä ne sieltä katoaa ja sen on näemmä Husukin oppinut.

Kauko Aalto

Missä ovat sanavalmiit toimittajat. Kun imaamilta pyydettiin mielipidettä homoseksuaalisuudesta, hän totesi suomalaisillakin olevan tabuja joita ei hyväkytä kuten insesti.Toimittajan vaikenemisen sijaan hänen olisi pitänyt tiedustella imaamilta onko insesti islamissa pienempi synti kuin homoseksuaalisuus. Kun eräs naiskeskustelija totesi ettei musliminainen voi mennä naimisiin ei-muslimin kanssa koska on vaara, että hän kääntyy islamista. Eikö häneltä olisi voitu kysyä, että onko sittenkin totta ettei islam hyväksy uskonnonvapautta.Uskonnon vapauteen kun kuuluu myös oikeus hylätä uskonto.Muslimeillakin on tämä ahvenanmaa-syndrooma eli syödään vain rusinat pullasta. Myöskin minua ihmetytti ne kaksi käännynäis naista, miksei vastapuolella ollut islamista kääntyneitä naisia? Mitä keskustelussa teki arabiaa monkertava fakki-idiootti. Illan paras anti oli lihamestari stand-up koomikko joka näytti meille miten noidutaan liha pyhäksi. Hän jopa väitti että noiduttu liha on paremman makuista ja terveellisempää kuin synneistään pääsemättömän eläimen liha. Väitän ettei koomiokko erota sokkotestissä autuasta lihaa synnillisestä. Lihamestarin titteli lienee arpajaisvoitto kun ei tiennyt, että kyllä se veri ruhosta valutetaan syntisissäkin teurastomoissa. Hirvenmetsästys muslimeilla näyttäisi olevan samaa luokkaa kuin Reijo Tanin piisissä, ilman viinaa tietenkin mutta loitsuja sen sijaan. Nauroin vatsani kipeäksi tämän hepun jorinoille ,ilmoittakaa mies putoukseen.Koko saldo illasta oli kuten olen aina ajatellut muslimit ovat omituista nenäänsä pidemällä näkemätöntä porukkaa.Kaikuja pimeältä keskiajalta omine kummallisine tapoineen.

Kevin Gibbs

No NYT potuttaa tää keskustelu. KATSOKAA IHMISET OHJELMA!

huomanneette, ettei Imaami nostanut kättään, kun kysyttiin kuka haluaa sharia lain suomeen. Hän ei siis puolustele shariaa, vaan selittää miten se toimii, eikä myöskään halua sitä suomeen.

Esim minä en ole sitä mieltä että suomessa raiskaus rangaistus on tarpeeksi suuri. Jos minulta silti kysytään että "millainen rangaistus on odotettavissa suomessa raiskauksesta" ja vastaisin "alle kaksi vuotta, joskus yksi vuosi" voitaisiin minun tulkita hyväksyvän tämän... mikäli journalismi on tarpeeksi huonoa. Kuten tässä tapauksessa.

Kysymykseen miksi tuolla olleet eivät saaneet kohtausta tästä: no juuri sen takia, ettei Imaami puolustanut ja halunnut sitä, vaan sanoi faktat. Shariassa saa tuollaisen tuomion. Piste.

Onko tämä sitten moraalisesti oikein? No ei todellakaan ole. Mutta ei myöskään ole oikein syyttää Imaamia asiasta jota hän ei ole tehnyt.

Kevin Gibbs

No NYT potuttaa tää keskustelu. KATSOKAA IHMISET OHJELMA!

huomanneette, ettei Imaami nostanut kättään, kun kysyttiin kuka haluaa sharia lain suomeen. Hän ei siis puolustele shariaa, vaan selittää miten se toimii, eikä myöskään halua sitä suomeen.

Esim minä en ole sitä mieltä että suomessa raiskaus rangaistus on tarpeeksi suuri. Jos minulta silti kysytään että "millainen rangaistus on odotettavissa suomessa raiskauksesta" ja vastaisin "alle kaksi vuotta, joskus yksi vuosi" voitaisiin minun tulkita hyväksyvän tämän... mikäli journalismi on tarpeeksi huonoa. Kuten tässä tapauksessa.

Kysymykseen miksi tuolla olleet eivät saaneet kohtausta tästä: no juuri sen takia, ettei Imaami puolustanut ja halunnut sitä, vaan sanoi faktat. Shariassa saa tuollaisen tuomion. Piste.

Onko tämä sitten moraalisesti oikein? No ei todellakaan ole. Mutta ei myöskään ole oikein syyttää Imaamia asiasta jota hän ei ole tehnyt.

Eero Saastamoinen

Tässä näemme miten me suomalaiset miehet eroamme täysin naisista ja nimenomaan maahanmuuttaja naisista!

Pelkäämme homoja ja homoutta!

Pelkäämme muslimeita ja muslimiuskontoa!

Kuitenkin olemme itse mahdottomia ja tuomionantajia ja jopa tyhjästä vihastuvia!

Lyömme naisiamme ja lapsiamme ja vihaamme suomalaisiakin ystäviämme!

Pelkäämme kaikkea ulkonaliikkuvaa!

Emme pysty edes naisillemme puhumaan suuttumatta!

Ihailin näitten nuorten maahanmuuttajanaisten käytöstä ja kykyä olla vihaamatta ketään ja suurin osa heistä oli jopa syntynyt Suomessa!

Jokin asia vain oli jalostanut näitä nuoria maahanmuuttajanaisia älykkäiksi , asiallisiksi ja jopa kauniiksi!

Ihailtavia maahanmuuttajia!

Pekka Tiusanen

Tekstissä on sellainen virhe, että oikeassa laidassa istunut tumma tyttö, joka ei pitänyt huivia mutta oli muslimi, oli kokenut lähipiirissään painostusta huivin käyttöön ja sanoi ilmiön olevan olemassa. Toivottavasti tämä käytäntö vähenisi.