Maanantai 22.1.2018

Jorma Ollila: ”Suomi on jälkijunassa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.12.2013 11:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Jorma Ollilan työryhmä selvitti miten Suomen liikennejärjestelmää voitaisiin kehittää.
|

Suomi on Jorma Ollilan mukaan jäljessä liikennejärjestelmien kehittämisessä.

Hänen mukaansa Euroopassa on Suomen lisäksi vain kaksi muuta maata, Kypros ja Viro, joilla ei ole minkäänlaista tiemaksu- tai ruuhkamaksu hanketta tai kokeiluja menossa.

–Tuntuu, että Suomi on vähän jälkijunassa, Ollila sanoo työryhmänsä liikenneraportin julkistamistilaisuudessa.

Hän korostaa, että Saksassa päätettiin jo ottaa pikaisella aikataululla käyttöön moottoriteillä aikaan perustuva maksu ja samaan aikaan valmistellaan satelliittipaikannukseen perustuvaa laajempaa järjestelmää.

–Tässä ei ole kyse mistään suomalaisesta asiasta. Tämä on erittäin laajan kiinnostuksen valmistelun alla oleva asia, Ollila toteaa.

Ollilan työryhmä on selvittänyt raportissaan, miten Suomen liikennettä voitaisiin kehittää.

Ollilan mukaan raportti tarjoaa työkalut mennä eteenpäin. Hän toivoo, että seuraava hallitus ottaa hallitusohjelmaansa linjauksia raportista.

–Sitä kautta Suomi pääsisi ikään kuin  siihen pääaaltoon. Oltaisi osa meinstreemiä eikä enää jälkijunassa, Ollila sanoo.

Ollilan työryhmän raportissa ehdotetaan kilometriveroa, joka maksaisi suomaaliselle autoilijalle keskimäärin 0,033 euroa kilometriltä. Uudistus voisi tulla voimaan vuonna 2025.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Uusi-Kokko

Miksei voisi kaikkia kustannuksia siirtää suoraan polttoaineen hintaan? Sehän taitaa olla ainut tasa-arvoinen tapa verottaa ja vain ajetuista kilometreistä. Vai eikö tässä vain kehdata myöntää, että halutaan rahastaa väkisin kansalaisia lisää tai jonkun lisätienistit jäisi saamatta?

Pentti Ollikainen

Olisikohan Ollilan jo aika ajatella kevyt metron rakentamista Suomeen,eikä aina oltaisi tuomassa uusia maksuja autoilijoille,kun muutenkin jo kaikki autoon liittyvät asiat maksaa kohtuuttomasti!Helsingin ruuhkat olisi mahdollista saada vähenemään,kun rakennettaisiin kevyt metro kehä kolmosen ulkopuolelta Helsingin keskustaan,ettei tarvisi tuoda autoaan jo ruuhkaiseen Helsinkiin! Auton saaminen parkkiin kestää kohtuuttoman kauan,mutta tällainen ratkaisu helpottaisi niitä ,jotka käyvät säännöllisesti töissä pääkaupungissa ei tarvisi jonotella ruuhkissa ja parki paikat jäisi Helsinkiläisille itselleen eikä muualta tulleiden käyttöön! Usko että moni Helsinkiläinen toivoisi ,että tällainen järkevä ratkaisu toteutuisi jossain vaiheessa!Laitappa Jorma ollila ajatusta tähän ideaan,niin uskon,että autoilijatkin olisivat ajatukseen tyytyväisiä! Toisihan tällainen kevyt metro uutta innovaatiota Suomeen ja voi sitä muutkin tarvita,eli tulisi uusi vienti tuote! Youtubesta voi käydä katsomassa osoitteesta palomair systems ja oupentsystems sieltä ne animaatiot löytyy! Ajatus on ollut mielessä 20 ,mutta kun se auto on suomessa pyhä lehmä,niin kehitys on sen vuoksi ollut hidasta virkamiestasolla!

Jukka A Kilpiö

Vittu mitä paskaa. Saksaaa tosiaan on kilometripohjainen vero...kuorma-autoille. ja se ei vaadi mitään kyttäyslaitteita autoihin.
Ruotsi ja Hollanti tutkivat satellittipohjaista järjestelmää, luopuiivat.
Itävallasa, Unkarissa ja Tsekeissä on vinjettipohjainen tiemaksu. Minulle sellainen sopisi ihan hyvin autoveron tilalle.
Ollilla on vastenmielinen kommunisti.
Jokainen, joka ymmärtää talouden lainalaisuuksia tietää, että yksi talouskasvun vetureista on liike. Paljastetann nyt tämä noille Sekoomuksen pelleile. yksityisautoiluapitää EDISTÄÄ, jotta talouden toimeliaisuus lisääntyisi.
Pelejä koodatessa ja konesaleja puoli-ilmaisella sähköllä pyöritettäessä ei autoja tarvitse, melkein kaikessa muussa tarvitaan. Noilla kahdella edellä mainitulla ei tämä maa lähde nousuun.

Jouni Minkkinen

Liikenteen kehittäminen ja liikenteen verottaminen on kaksi eri asiaa jotka jossain muualla saattavat osittain kulkea käsi kädessä mutta ei Suomessa. Suomi haluaa ola maa jossa viisi miljoonaa ihmistä on sijoitettu viiteen keskitysleiriin ja loput eristetään albanialaisen tieverkon taakse...

Timo Nyman

Ikävää ettei Suomella ole sellaisia korvaavia rahanhankintatuotteita tai palveluja kuin Kyproksella pankkitoiminta ja Virolla viinakaupustelu. Ne kun vaikuttivat olevan ainoat Euroopan maat Suomen ohella, joissa ei vielä ole juuri tätä rahastusmuotoa liikkumiselle.

Matti Hemmi

Joskos arvon herra Jorma Ollila kääntäisi hiirenkorvilla olevan aikataulu vihkosen oikeinpäin käsissään. Oletan miehen itse nousseen väärällä jalalla väärään Suomussalmen junaan. Ei sitä moni poika olekaan vetäissyt vahingossa Nokia junan hätäjarrusta.

Suomi on aivan oikeassa junassa ja jopa ihan aikataulussa. Jos kuka tahansa löytää paremmin autoilua ja autonkäyttöä järkevämmin ja yksinkertaisemmin verottaa kuin polttoaineverolla, myönnettaköön oikea stiiknafuulia palkinto ja mitali saunavasta lehvien kera. Ollilan hilavitkutin on vahingossa lastattu väärään suuntaan lähtevään resiinaan, ja palkinto on karkaamassa käsistä.

Timo Raunio

Jorma Ollilalle ei näköjään riittänyt, että hän kyvyttömyydellään tuhosi Nokian. Pitää vielä tämän lisäksi tuhota suomalainen yhteiskuntakin.

Noh, onpahan se tietysti jonkinlainen saavutus tämäkin. Saa ainakin nimensä historiaan - vaikkakin kovin negatiivisessa mielessä.

Timo Nenonen

"Suomi on vähän jälkijunassa"

Tässä asiassa Suomen ei edes tarvitse olla minkäänlaisessa junassa, ei etu-eikä jälkijunassa.

Suomalaisia verotetaan jo liikaakin polttoaineen, käyttäverossa ja autoverossa.MITÄÄN uusia ei tarvita. Näitä nykyisiä voisi toki huomattavasti alentaa, jos asialle jotain tehtäisiin.

Juhani Saarinen

Aluepolitiikan ja asuntopolitiikan sekä työpaikkapolitiikan yhdistelmä on surkeasti hoidettu maassa jossa on tilaa jos se vain halutaan käyttää oikein eikä ahtaa kaikkia ihmisiä asumaan pääkaupunkiseudulle.
Silloin ei tarvitsisi tällaisia järjestelmiä rakentaa, silti autoverotusta pitäisi uusia, mutta oikeudenmukaiseen suuntaan, mutta oikeudenmukaisuutta tuskin nykypolitiikot saisi aikaan, sellaista venkoiluahan se politiikanteko on tänäpäivänä.?

Erkki Penttinen

- ja vielä katsastusmiehen autoa näkemättä.Jos sinulla sattuu olemaan autoliike niin otappa kaikkien autojen paperit mukaan
restooraniin jossa katsastutat sitten kaikki autosi kerralla.
Sekin onnistuu.Kuraatimaa on monien mahdollisuuksien maa
mutta siellä voi Narvan maantiellä tulla sinua vastaan juuri katsastettu auto josta sitten irtoaakin vauhdissa etupyörä
jota väistäessäsi joudut ajamaan eestiläiseen pusikkoon ja ajosi katsotaan hurjasteluksi jota liikennevakuutus ei maksa
kun ei tämä kolmipyöräinen macina sattunut pysähtymään ja antamaan tietojaan sinulle.Kaskolle tuli käyttöä jos siulla sellainen sattui olemaan mutta eläköön eestin vapaus.

Passe Lehtovaara

Valehteleva paska.... En meinannu uskoo korviani uutisissa. Paskaa tuutin täydellä. Jos tälläinen soopa suunitelma täällä periferiassa olemassa olis niin on kummallista että moista paskaa verrataan joihonkin maihin joissa perus speksit jo lähtökohdiltaan on erilaiset. Miten tällästä todnäk järjettömän kallista, en usko noita kustannusarvioita alkuunkaan... systeemiä edes harkitaan ?? On turhaa kuvitelmaa että näiden työryhmien virkakyösti sohlojen palkkioista ei ainakaan puhuta. Prkl tekis mieli lasettaa tähän koko Öllilän historiikki menestyksistä joita tällä sohlolla on vain yx..jonka lopuks viel troijalaisen kautta tuhos ja aiheutti massiivisa työpaikkojen menetyksiä, nyt kehtaa huudella eettä tällä luodaan. Rahan siirtoa pakkoautoilijalta kyöstien laariin. Tää on fakta.

Risto Pyyhtiä

Ollilalle sen verran, että Suomi on todellakin jälkijunassa. Ensinnäkin autoverohan on EU:n mukaan kiellettyjen listalla. Toisekseen, Suomi taitaa olla ainoa maa Euroopassa, ehkä koko maailmassa, missä maan suurimman ja menestyvimmän yrityksen tuhonnut henkilö pääsee edes kommentoimaan tällaista. Mietippä Jorma miten sulle olis käynyt Nokian kanssa esim. Pohjois Koreassa?