Sunnuntai 21.7.2019

Vihreiltä uhkaus Guggenheimille: ”Fiksu ottaa huomioon”

Luotu: 
15.1.2014 15:20
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Guggenheimin jo kerran päätetystä tonttivarauksesta nousi vielä jälkeenpäin kiivas keskustelu, kun työ- ja elinkeinoministeriö totesi, että arkkitehtuurikilpailu voi saada ministeriön tukea.
|

Helsingin vihreiden kaupunginhallitusryhmän puheenjohtajan Hannu Oskalan mukaan valtion tuki Guggenheimin arkkitehtuurikilpailulle voi vaikuttaa vihreiden kantaan museohankkeen jatkosta päätettäessä.

– Guggenheim-säätiöllä on tiedossa meidän ryhmämme etukäteen asettamat ehdot. Niissä sanotaan, että arkkitehtuurikilpailuun ei käytetä julkista rahoitusta, Oskala sanoo.

Vihreät ilmoittivat ennen tonttivarauksen tuloa kaupunginhallitukseen äänestävänsä sen puolesta tietyin ehdoin. Yksi ehdoista oli, että arkkitehtuurikilpailua ei järjestetä julkisin varoin.

Oskalan mukaan Guggenheim-säätiö voi itse pohtia, mitä julkisten varojen käyttäminen tarkoittaisi vihreiden tuen kannalta.

– Jos näitä ehtoja ei oteta huomioon, se vaikuttaa siihen, miten vihreät suhtautuvat hankkeen jatkoon. Fiksu hankkeen ajaja ottaa tämän huomioon, Oskala sanoo.

Oskala uskoo Guggenheimin ottavan ehdot tosissaan. Vaikka säätiö on itse hakenut työ- ja elinkeinoministeriön tukea joulukuussa, se on myös todennut, että kilpailun rahoituksesta on vielä aikaista puhua. 

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ilmoitti tiistaina, että työ- ja elinkeinoministeriö on valmis tukemaan kilpailun järjestämistä valtakunnallisen puurakentamisen edistämisohjelmansa puitteissa. Guggenheim-säätiö oli hakenut ministeriöltä 800 000 euroa tukea viime vuoden joulukuussa.

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tatu Rauhamäen (kok.) mukaan kaupunginhallituksen jäsenille olisi pitänyt olla selvää, että Guggenheim-säätiö voi hakea rahoitusta arkkitehtuurikilpailulleen myös valtiolta.

Guggenheimin syyskuisessa ehdotuksessa sanotaan, että säätiö hankkii itse rahoituksen arkkitehtuurikilpailulle. Sen ei voi Rauhamäen mukaan tulkita tarkoittavan, että rahoitus olisi yksityistä.

– Mielestäni missään ei ole lukenut niin. Mistään heidän papereistaan tai päätösmateriaalista en ole löytänyt mainintaa, että kilpailu rahoitetaan yksityisellä rahoituksella, tai että Guggenheim kassastaan sen maksaa, Rauhamäki sanoo.

Rauhamäen mukaan niin luulleet eivät ehkä ole tutustuneet asiakirjoihin riittävän hyvin. Rauhamäki muistuttaa, että kaupunginhallitus päättää Helsingin asioista, ei valtion rahoista.

Rauhamäen mukaan hän ei tiennyt, että Guggenheim on hakenut kilpaluun työ- ja elinkeinoministeriön rahoitusta, mutta se ei myöskään tullut hänelle yllätyksenä. 

– On hämmentävää, jos joku väittää, että tämä tuli aivan puskista, kun jo puolitoista vuotta sitten TEM sanoi, että he tukisivat arkkitehtuurikilpailua.

Puolitoista vuotta sitten käsiteltävänä oli Guggenheimin ensimmäinen ehdotus Helsingille.

Rauhamäen käsityksen mukaan kilpailun kustannukset olisivat huomattavasti suuremmat kuin ministeriön aikoma tuki. 

Vihreiden kaupunginhallitusryhmän jäsen Erkki Perälä kirjoitti Facebookissa, että tieto ministeriön tuesta olisi ollut hänelle oleellinen tehdessä päätöstä tonttivarausta.

Myös Hannu Oskalan mukaan asiasta olisi voinut olla ”mukavaa” tietää.

– Kun koko Guggenheimin tapauksessa on ollut paljon epäilyä tiedon pitämisestä pois näkyvistä, olisi mukavaa, jos tällaiset asiat tuotaisiin esiin, Oskala sanoo.

Arkkitehtuurikilpailun järjestämistä on puolustettu muun muassa sillä, että se ei sido Helsinkiä museohankkeen jatkoon millään tavalla. Oskala ja Rauhamäki vakuuttavat, että TEM:n mahdollinen tuki ei sitouttaisi valtiota tai Helsinkiä hankkeeseen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Matias Härkönen

Guggenheimin palkkaama Miltton Group teki kyselyä, jossa kysyttiin

"Helsinkiin on ehdotettu perustettavaksi Guggenheim - taidemuseo. Seuraava vaihe hankkeessa on arkkitehtikilpailu itse museorakennuksesta. Kannatatteko tällaisen kilpailun järjestämistä, jos se voidaan rahoittaa yksityisin varoin?"

Juuri tuossa muodossa, sitä sitten syötettiin kansalaisille mediassa ja muuallakin. Tatu yrittää nyt selitellä asiaa parhain päin. Kyllä tuo TEM tuki tuli aivan puskista. Peli on todella rumaa.

Matias Härkönen

Tässä vielä muutamia uutisia asiasta. Kyllä tässä annettiin tasan ymmärtää, että yksityisin varoin tuo järjestetään ja ei sido helsinkiä mihinkään.

http://www.hs.fi/kulttuuri/Valtaosa+suomalaisista+kannattaa+arkkitehtuur...

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/256728-guggenheim-pyrkii-etelarantaan...

Guggenheim Helsinki sivuilta
"Guggenheim ehdottaa hankkeen seuraavaksi vaiheeksi avoimen arkkitehtuurikilpailun järjestämistä. Kilpailu voidaan toteuttaa yksityisin varoin."

http://www.guggenheimhki.fi/uusi-ehdotus/

Jiri Keronen

Miten kenellekään voi tulla yllätyksenä, että jos huijaussäätiö tahtoo rahanruikutusrumban jälkeen kaupunginvaltuuston myöntävän sille tontin, sen todellisena päämääränä ei ole järjestää omilla rahoilla suunnittelukisaa, vaan saada veronmaksajien rahaa?

KAIKKI sanoivat Vihreille, että siinä tulee tapahtumaan juuri tämä, mutta Vihreät eivät uskoneet. Miten tämä asia voi tulla yllätyksenä Vihreille, kun se ei tullut yllätyksenä kenellekään muulle?

Josa Jäntti

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että meillä ideat ammutaan heti alas !
Toinen hyvä esimerkki : meille riittää YKSI TYÖELÄKEYHTIÖ ( joka on samanlainen kuin nykyiset ( ei siis sosialisoitu yhtiö). Nykyiset lukuisat yhtiöt
päällekkäisine, samanlaisine organisaatioineen maksaa monta 100 miljoonaa €. Nekin varat voitaisiin käyttää nykyisten ja tulevien eläkeläisten eläkkeiden maksuun ilman tyel - maksujen korotuksia.
Laki nimenomaan edellyttää, että tyel - maksuja SAA KÄYTTÄÄ VAIN ELÄKKEIDEN MAKSUUN! Ko. yhtiöillä ei ole lainkaan kilpailua, koska tyel - maksut on jokaisen yrityksen ja palkansaajan maksettava. Tätä ehdotti mm. kansanedustaja Sampsa Kataja (kok) eli yksi yhtiö KEVAn lisäksi riittää !

Matias Härkönen

Vielä todisteeksi, miten pihalla Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (KOK) on.

Tässä kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja.
http://www.hel.fi/hki/helsinki/fi/P__t_ksenteko+ja+hallinto/P__t_ksentek...

Sieltä kun katsoo Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistötoimi kohdan, niin löytää linkin Guggenheimin uuteen ehdotukseen, joka löytyy täältä.

http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2014...

Tuossa liitteessä lukee selvästi näin: "Museorakennuksesta järjestettäisiin avoin, kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.Kilpailu voidaan toteuttaa yksityisin varoin"

Jos ei kaupunginhallituksen puheenjohtaja tiedä, mistä on päätetty ja minkä asiakirjojen pohjalta, niin asia täytyy ottaa uudelleen käsittelyyn. Nyt päätettyjen asiakirjojen pohjalta, julkinen tuki on päätöksen vastainen.

Markku Laihinen

Mutta miten valtio voi antaa rahaa? Katainen on ajat sitten ilmoittanut, ettei Suomen valtiolla ole rahaa.
Tästä on kumminkin varmaan jo täytynyt maksaa puoluetuki 34m€:a ja valtionhallinnon ja kansanedustajien ja ministereiden helvetilliset liksat