Tiistai 23.10.2018

Työntekijä menehtyi ylitöihin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.12.2007 18:46
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Oikeus totesi Toyotan työntekijän menehtymisen vuonna 2002 johtuneen ylitöistä. Kuva Toyota Motor Corporationin tehtaalta Toyohashi Citystä, Japanista.

Vuonna 2002 tapahtunut Toyota Motor -yhtiön työntekijän kuolema on todettu johtuneen ylitöistä. Asiasta kertoo Reuters.

Oikeuden päätös oli päinvastainen yhtiön omiin tutkimuksiin nähden, jonka mukaan kuolema ei voitu yhdistää ylitöihin. Yhtiö myös kieltäytyi maksamasta leskelle korvauksia kuolemasta.

Uusi oikeuskäsittely kuitenkin toi esiin sydämen rytmihäiriöihin kuolleen miehen tehneen yli sata tuntia ylitöitä kuukauden aikana. Toyota väitti tuntimäärän olleen 45.

-Menehtynyt työntekijä työskenteli erittäin pitkiä päiviä. Hänen työnsä ja kuolemansa yhteys on erittäin vahva, tuomari Toshiro Tamiya totesi Yomiuri Online -uutissivuston mukaan.

Työntekijä menehtyi sydämen rytmihäiriön aiheuttamiin komplikaatioihin menetettyään ensin tajuntansa työvuorossa aamuyöstä huhtikuussa 2002.

Ylityöt ovat suuri keskustelun aihe Japanissa, missä työntekijät jättävät keskimäärin puolet vapaistaan käyttämättä. Vuosien 2005-2006 välillä tehdyssä vuoden mittaisessa seurannassa Japanin työministeriö sai 315 korvausvaatimusta omaisilta työhön liittyvien kuolemien johdosta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Liike

No meillä Suomessahan ei tahdota saada työntekijäressukoille edes täysiä päiviä kokoon, kuten Alkon myyjät valittivat, joten vastaavaa ongelmaa ei voisi meillä ilmetä.

Toinen esimerkki: muutama vuosi sitten Suomen lääkärit uhkasivat lakolla, jos heidän pitäisi alkaa noudattaa yleistä työaikalakia, eli heidän suurin mahdollinen työtuntimääränsä pienentyisi! Se lienee maailmanmitassakin yksi hullunkurisimmista lakoista. Oli kuitenkin niin tehokas lakonuhka, että veronmaksajat taipuivat ja lääkärit saivat oikeuden rahastaa terveyskeskustöistä ja yksityisistä hommista, vaikka molemmissa töisssä potilasturvallisuus luonnollisesti kärsii.

jaakkookojo

Ylemmät toimihenkilöt ovat lapsipuolen asemassa. Ollessani töissä vielä pari vuotta sitten vain harvoilla yrityksillä oli yrityskohtainen työehtosopimus. Olin siinä onnellisessa asemassa, että minulle maksettiin ylitöistä, mutta kehotettiin käyttämään mieluummin liukumia. Monella myyntipäälliköllä liukumien yläraja on täynnä, eikä työnantaja myönny korvaamaan ylitöitä eikä matka-ajan korvausta. Työt on vain tehtävä. 50 tunnin viikottainen työaika ei ole mitenkään poikkeuksellinen Suomessa ilman korvausta. 100 tuntia kuukaudessa on sentään jotain muuta, kuin mitä Suomessa tehdään. Meillä kaikilla muilla työntekijäryhmillä ylityöt on sovittu korvattavaksi työehtosopimuksen mukaan. Työsuojelulakikin rajaa vuosittaiset ylityöt varsin tarkkaan, mutta lakia rikotaan hyvin yleisesti.

Nyt minua eivät koske työaikalait, kun olen eläkkeellä ja yrittäjä.
http://kotisivu.lumonetti.fi/kojojaa

p.p.joonathan

Liikunta edistää terveyttä,
mutta kuinka moni onkaan kuollut urheilusuorituksen aikana sydänvaivoihin. Urheiluseuroja tuskin syyllistetään, vaikka olisivat jopa työnantajan asemassa!
Firmat saavat kyllä maksaa lääkäreiden hunosta työsuorituksesta tai jopa huolimattomuudesta, kun työntekijä ahnehtii ylitöitä ja tuupertuu työnsä ääreen.

domino

Suomessa suurinta osaa asioista uutisoidaan työnantajavastuuta sivuten. Jos työntekijä tekee vapaaehtoisesti ylityöt joihin hänelle on tarjottu mahdollisuus, niin jos siihen kuolee niin on oma vikansa. Pikemminkin hänen palkastaan pitäisi ulosmitata osuus, joka korvaisi työnantajalle työntekijän ahneudesta johtuneet tuottamukselliset kustannukset kun haetaan uutta työntekijää. En tiedä Japanin AY-innostuksesta, mutta Suomen nykyolosuhteissa tuo palkasta kuittaaminen olisi ihan oikein, täällä on kuitenkin niin paljon työntekijän asemaa turvaavia ehtoja, lakeja ja säädöksiä. Yleisin on tietenkin ajatusten asettelu ja propaganda työhön suhtautumiseen. Loma uutisoidaan aina "ihanana" "oikeana aikana", kun ajatus työhön palaamisesta muokataan väsyneeseen, turhauttavaan sävyyn johon motivoi lähinnä lomaltapaluuraha eli nykyinen lomaraha.

Aina puhutaan paljon "ruotsin malleista", lähinnä siksi koska se valtio on sosiaalidemokraattinen huvipuisto. Mitäs jos alettaisiin puhumaan vaikka "Islannin mallista" jossa työntekijällä on vuodessa keskimäärin 25 päivää jona voi olla poissa, on sairas tai ei. Muista poissaolopäivistä ei makseta palkkaa. Samassa valtiossa saa VEROHELPOTUKSIA kun tekee toista tai, kuten moni, kolmea työtä. Voisiko tämä olla rationaalisempaan kehitykseen johtavaa politiikkaa kuin korkean huoltosuhteen ihannointi ja uutistorvien täyttäminen 10% väestönosan ehdottoman hyvinvoinnin nostamisen vaatimisella.

TSV

Suomessa ei tehdä liikaa töitä, täällä tehdään liian vähän töitä mutta täällä ihmiset saavat aivan liian vähän rahaa koulutukseen/hintatasoon nähden. Koulutuskin on on suurimalle osalle aivan turhaa, koska töitä ei ole tarpeeksi ja/tai työtehtävät eivät ole niin vaativia, että vaatisivat noin viiden vuoden koulutuksen.
Yhteiskunnan kehittyessä tietysti tähän vaiheeseen tarvitaan joku tekemään vähemmän koulutetut työt, se tulevatko ne kotimaasta ei ulkomailta on samantekevää mutta kumminkin näitä ihmisiä tarvitaan.

On typerää, että valtio maksaa, jokaisen ihmisen kouluttamisesta maisteritasolle kun jo suurimalle osalle näistä riittäisi kandi & AMK koulutus. Suomessa menee rahaa hukkaan kun ihmiset opiskelevat alaa mikä ei heitä kiinnosta ja vaihtavatkin sen jossain vaiheessa, koska se no ILMAISTA!!

Aloitetaan siitä, että hanken ja uusi teknologia yliopisto maksulliseksi, tämän jälkeen loput seuraavat. Ei enää turhia opiskelijoita vaan ihmisiä, jotka suorittavat tutkintonsa ja saavat siitä palkinnon palkassa, sosialistien mieliksi hoidetaan stipendi järjestelmä ja verohelpotukset.