Torstai 20.9.2018

Professori: Mannerheimilla ”synkkä varjo” – 6 min/kuolemantuomio

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.1.2014 17:54
Päivitetty: 
28.1.2014 18:10
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
    Kuva
    Marsalkka Mannerheim Viipurin vapautuksen 20-vuotisjuhlassa vuonna 1938. Sisällisodan viimeisestä suuresta taistelusta oli huhtikuun lopussa 1938 kulunut 20 vuotta.

Valkoinen Suomi toteutti vuoden 1918 sekasorrossa työväenluokkaan kohdistuneen puhdistuksen, jolle ei jälkikäteen tarkasteltuna löydy oikeudellisia perusteita, kirjoittaa emeritusprofessori Antero Jyränki tänään julkaistussa teoksessaan Kansa kahtia, henki halpaa (Art House 2014).

Oikeushistorian tutkija Jyrängin mukaan ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim ja muu valtiojohto olivat joko haluttomia tai kykenemättömiä hillitsemään valkoisten väkivaltaista kurinpalautusta, joka vei lähes kymmeneltä tuhannelta punakapinalliselta hengen taisteluiden ulkopuolella. Jyrängin mukaan etenkin paikallistasolla kyse oli poliittisista puhdistuksista.

Valkoisten hajautunut koneisto surmasi noin viisituhatta ihmistä teloituksin huhtikuun 1918 jälkeen, jolloin punaisten sisällissodassa kärsimä sotilaallinen tappio oli jo käynyt selväksi ja lopulta vihollisuudetkin lakanneet. Sotatilaan ja hätävarjeluun vetoaminen ei Jyrängin mukaan näin ollen ollut kestävää.

Jyrängin mukaan ylipäällikkö Mannerheimin synniksi voidaan laskea varsinkin sodan alkuvaiheessa annettu ”ammutaan paikalla” -kuulutus, epämääräiset käskyt sekä etenkin se, ettei käskyjen noudattamista valvottu. Jyrängin mukaan silmien sulkeminen tositapahtumilta luo ”pysyvän, synkän varjon” Mannerheimin maineeseen.

–Sekin vaihtoehto on olemassa, että ylipäällikkö tosiasiallisesti pääpiirteittäin hyväksyi armeijansa kurinpitokäytännöt osana tehokasta sodankäyntiä – tai sitten vain sotaan kuuluvana luonnollisena lieveilmiönä. Maata ei pitänyt saada hallintaan saksalaisten siivellä, ja siksi oli punaisilta valloitetut alueet rauhoitettava mahdollisimman nopeasti --- Toimet olivat sen mukaisia. Sellaista tarkoitustakin palvelevina ne olivat kohtuuttomia ja epäinhimillisiä, Jyränki kirjoittaa.

Jyränki tarkastelee etenkin kurinpitotoimien – tai terrorin – lainmukaista oikeutusta. Erityisesti hänen kritiikkinsä alle joutuu se, kuinka sodan voittanut valkoinen osapuoli korosti sisällissodan aikana ja sitä seuranneina vuosikymmeninä toimiensa laillista oikeutusta.

Tosiasiassa punaisten vankien hengistä päättivät ympäri maata niin sanotut tutkijalautakunnat, jotka eivät Jyrängin mukaan kokoonpanoiltaan, toimintatavoiltaan tai päätöksiltään mitenkään täyttäneet tuomioistuimen tai edes sotaväen rikoslain mukaista ”pikaoikeuden” määrittelyä. Jyrängin mukaan valkoisten kenttäoikeudet erosivat punaisten kenttäoikeuksista lähinnä siinä, että valkoisten tutkijalautakuntiin oli rekrytoitu lakimiehiä ”antamaan laillisuuden leimaa toiminnalle”.

Jyrängin mukaan lakimiesten täytyi ymmärtää, että heidän vahvistamansa lautakunnat toimivat täysin laittomasti. Jyränki arvelee, että osa lakimiehistä toimi yhteiskunnan etu ja osa oma etunsa mielessään.

Vankileireillä punaisia ammuttiin kurinpidon nimissä muun muassa puuron kähveltämisestä, ruokalippujen väärentämisestä sekä pahimmillaan jopa vartijoiden ”uhkaamisesta” irvistelemällä. Kenttäoikeudet puolestaan tulkitsivat valtiopetoksen määritelmää niin väljästi, että mikä tahansa punaisten eduksi koitunut toimi täytti sen merkit, Jyränki kirjoittaa. Todistajia ei kuultu.

Tutkijan mukaan valkoisten kenttäoikeuden jako näyttääkin nykytiedon valossa siltä, että ”paikallistasolla tavoiteltiin yksittäisen kunnan poliittista puhdistamista ihmisiä surmaamalla”.

Jyrängin mukaan esimerkiksi Varkaudessa tutkijalautakunta kuulusteli parissa viikossa 1234 henkeä. Ensimmäisenä viitenä päivänä käytiin 650 kuulustelua, jolloin elämän ja kuoleman ratkaisuja tehtiin päivässä yli sata. Jyränki arvioikin, että lautakunnalle jäi keskimäärin noin kuusi minuuttia yhden tapauksen käsittelyyn, jos työpäivä oli noin kymmentuntinen.

87 ihmistä tuomittiin kuolemaan tällä tahdilla. Jyrängin mukaan Varkauden lautakunta jatkoi kuolemantuomioiden jakamista myös sen jälkeen, kun valkoisten päämaja oli kieltänyt lautakunnan toiminnan. Lautakunnan johdossa toimi virkatuomari Elias Walfrid Sopanen, josta myöhemmin tuli Suomen oikeusministeri.

Punavankien ampuminen tuomiotta päättyi vasta, kun valtiorikosoikeuden massakäsittely alkoi heinäkuussa 1918. Valkoiset lainrikkojat puolestaan saivat armahduksen valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin määräyksellä 7. joulukuuta 1918.

”Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tai estääkseen kapinan levenemistä --- ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätettäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta”, valtionhoitaja määräsi.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Tarina on kova ja ennestään tuttu. Ylilyönnit olivat pahoja, mutta tarina on irroitettu historiallisesta yhteydestään. Maailmalla raivosi ensimmäinen maailmansota. Venäjällä oli tehty vallankumous ja punainen terrori vallitsi. Suomessa punakaartit olivat käynnistäneet kapinan Venäjän bolsheviikkien tuella ja olivat syyllistyneet terrritekoihin omilla hallinta-alueillaan. Aika oli ylipäätään väkivaltaista ja tekojen arviointi nykyisen rauhanajan standardeilla on historian tarkastelua jälkiviisauden valossa. Jos tarkastelu rajoitetaan vain valkoisten suorittamaan väkivaltaan, kuva on kovasti yksipuolinen, suorastaan harhaanjohtava.

Bai Hu

Olen vakuuttunut, että meillä olisi nähty samanlainen verilöyly kuin bolshevistisellä Venäjällä Leninin ja hänen verenhimoisten kätyreidensä toimesta nähtiin. Nyt vuosikymmenet jälkeen päin, kun yhteiskunta on kehittynyt ja muuttunut paljon sivistyneempään suuntaan, voidaan toki sanoa, että Valkoisen Armeijan toimet olivat ylimitoitettuja. Mutta tuohon aikaan heillä oli myös sellaisen sanoman tekeminen selväksi yhteiskunnalle, ettei kenenkään tule enää uudestaan yrittää vallankaappausta uudestaan. Ja tehdä se selväksi, että mikä kohtalo odottaa niitä, jotka alkavat vallankaappaukseen tai muuhun maanpetokselliseen toimintaan. Nykyään on vaikea asettua sen ajan suomalaiseen yhteiskuntaan ja yrittää arvioida sen ajan tekoja.

Jp Lehto

Varmasti olisi tapahtunut samanlaisia asioita, jos sota olisi päättynyt päinvastoin. Määrää ei tiedä, tapahtumia voi vain arvailla.

Mutta ei se syyllisyyttä tekijöiltä poista. Eikä sitä minusta melko hauskaakin puolta, että täällä me tuomitsemme miellään ympäri maailmaa tapahtumia. Josta omassa maassa haluamme vaieta.

Henrik Saarimäki

Pahojen tekojen oikeutuksena ei voi olla, se että sanotaan: "Toisetkin olis tehny paljon pahempaa." Suomalainen oikesto on kovasti yrittänyt tehdä Mannerheimistä kansakunnan isää ja suurta valtiomiestä. Totuus on kuitenkin se, että oikesti suuret valtiomiehet vapauttavat orjia ja kapinoivat riistoimperiumeja vastaan, oikeasti suuret valtiomiehet eivät tapa kapinoivia köyhiä, eivätkä liittoudu pahuuden valtakuntien kanssa.

Jani Mäkinen

Kaverin kertoman mukaan Mannerheimin osuus oli ainoastaan armahtaa hänen sukulainen. Tärkeä hevosmies kartanolle joten hommasivat armahduksen.Oli kuulemma Kotkan satamassa aukonut päätään saksalaisista ja päässyt leiritykseen.Kansalaisluottamuksen pettäminen tai jotain, papereita löytyy(en nähyt).

Juhani Norbäck

Yksi suurimmista Suomen v. 1918 sisällissotaan liittyvistä harhaluuloista (jota mm. Väinö Linnan kuvaus on tehokkaasti ruokkinut) on se, että kaikki asemaltaan työväestöön luokiteltavat olisivat tuolloin automaattisesti olleet punaisia. Esimerkiksi sellaisilla alueilla, joilla herännäisyyden tms. uskonnollisuuden asema oli vankka, esiintyi myös ns. työväestön keskuudessa laajaa kielteistä suhtautumista työväenliikkeeseen. Mm. Pohjanmaalla myös monet työväestöön kuuluvat lähtivät tuolloin sotaan "pirua ja Jumalan kieltäjiä" vastaan.
Mitä taas Jyrängin kirjaan tulee, menee se ilmeisesti viime syksyn "myyttejä rikkovan" kirjabuumin jatkoksi. Vaikea uskoa tässäkään kirjassa esitettävän mitään uutta, on esimerkiksi ollut hyvin tiedossa, että punaisten hallussaan pitämillään alueilla suorittamat yhteiskunnan "kantavien voimien" puhdistukset kostettiin sodan jälkeen raskaalla kädellä, siis nimen omaan kostettiin.
Mannerheim puolestaan mainitsee avoimesti muistelmissaankin todenneensa tuolloin, v. 1918, ykskantaan ruotsalaislehden haastattelijalle, että maanpetoksen palkka on kuolema, eikä hän voi sitä asiaa muuksi muuttaa.

Vesa Hytönen

"Yksi suurimmista Suomen v. 1918 sisällissotaan liittyvistä harhaluuloista (jota mm. Väinö Linnan kuvaus on tehokkaasti ruokkinut) on se, että kaikki asemaltaan työväestöön luokiteltavat olisivat tuolloin automaattisesti olleet punaisia. "

Ja osa jääkäreistä osallistui sotaan punaisten riveissä.

Paavo Turunen

Niin Vesa, eräässä lukiossa historian opettajani meinasi pissata pöksyihinsä kun kerroin hänelle saman asian. Hänelle se oli ihan uusi asia ;-)

On myös viitteitä siitä, että kieli olisi vaikuttanut pikatuomioihin, valitettavasti. Siitä ei juuri ole puhuttu, koska pakkoruotsi nyt vaan on kansalliskieli ja massojen niin syvästi ja pyytettömästi rakastama...

Rolf Neulasto

#12
Tutkija Marko Tikka on arvioinut, että noin 15 % väestöstä kannatti punaisten aseellista toimintaa. Siis kannatti kapinaa mutta ei ollut itse ase kädessä!

Työväen sisäisissä välienselvittelyissä sodan jälkeen aseellista taistelua kannatti kolmannes työväestä. Ja työväkeä kannatti vaaleissa 40-45 % äänestäjistä. Siitä kolmannes on noin 15 %.

Punaisetn aseelliseen toimintaan tai sen välittömään tukemiseen on usean tutkijan mukaan osallistunut noin 100 000 ihmistä sodan aikana. Se on 3 % kansasta ja 6 % punaisen alueen väestä. Sympatiseeraajat ovat tietysti päälle.

Laillista hallitusta kannatti siis 85 % sekä sodan aikana että sen jälkeen.
Senaatin määräämiin kutsuntoihin hallituksen alueella saapui 180 000 miestä ja niitä vältteli noin 8 000. Siis noin 4,5 %. Asevelvollista miehistä ( 20-40 vuotiaat) siis noin 95 % oli hallituksen kannalla. Osa tuskin oli kovin innokkaita.

Punaisten topimeenpanemat kutsunnat huhtikuussa epäonnistuivat täysin.
Hallituksen joukkojen riemukkaasta vastaanotosta on lukemattomia kertomuksia. Lainkuuliaisilla kansalaisilla ei ollut mitään pelättävää oli varallisuus mikä tahansa.

Yhteiskunnan nopea elpyminen sodan jälkeen on osoitus hallituksen vahvasta kannatuksesta. Ihmiset nykyään ymmärtävät, että punapropagandan iskostamat hokemat eivät ole tutkimustuloksia, vaan uskomuksia. Vasuriänkyröiden olisi jo aika katsoa totuutta silmiin ja hyväksyä häpeällinen historiansa!

--

Vesa Soikkeli

Hoh hoijaa... tuossa ei kyllä ollut mitään uutta, mutta hyvä, että asiasta puhutaan. Valkoisen puolen tekemistä rikoksistahan ei oikeastaan saisi joidenkin mielestä puhua vieläkään.

Sanoisin, että hyvä, että valkoiset voittivat, mutta puhdistukset olivat silti rikos. Varsinkin jumalisina itseään pitämiltä sotureilta.

Bai Hu

Sanokaapa, että onko maailmassa käyty joku toinen sisällissota, josta olisi selvitty ilman hyvin julmia ja verisiä loppuratkaisuja? Se ei muuta Suomen kohdalla mitään, mutta antaa perspektiiviä sille, että miten tällaisissa kahinoissa tuppaa käymään. Ettei Suomi ole mikään poikkeus, kun "siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla"!

Mikko Linnalampi

Se, mikä sekä Linnan teoksessa, että valkoisten sepitteessä sivuutetaan, on valtiomuotokiistan olennainen vaikutus koko sisällissotaan. Monet kansanvaltuuskunnan johtajista pelkäsivät Suomen ajautuvan keisarikunnaksi ja Saksan vasalliksi, juuri kun edellisistä päästiin.

Kun sota oli hävitty, punaisten erilaiset intressit ilmenivät mm siinä, että osa liittyi Muurmannin legioonaan, koska ideologiset erot kommunisteihin olivat suuria. Tuossa brittiarmeijan joukossa palveli mm Oskari Tokoi, joka taistelujen loputtua muutti USA:an ja eli siellä elämänsä loppuun asti.

Ironista on, että valtiomuodoksi tuli sittenkin tasavalta, koska Saksa hävisi oman sotansa. Nuorsuomalaiset kyllä viimeiseen asti yrittivät harata vastaan, mutta ilman 13000 saksalaisen sotilaan tukea, valtiomuoto saatiin viimein vahvistettua 1919.

Kupletin juoni kyllä selvisi valkoisten puolella taistelleille talonpojillekin äkkiä, kun sota oli ohi, mutta Saksan Itämeren divisioona ja osasto Brandenstein tekivät Suomesta käytännössä Saksan etupiirivaltion.

Kun Saksa oli lyöty, kuningasvallan kannattajien muskeli ei enää riittänyt.

Olavi Nieminen

Artikkeli on osatotuus.
Mikä oli alkuasetelma? Mikä oli venäläisten sotilaiden osuus asiaan Suomessa?
Mannerheim oli ent. Venäjän armeijan upseeri, jolla oli laaja asiantuntemus.
Jupakka alkoi punaisten toimesta, joka oli myös mielivaltainen toiminta ja laiton.
Jos se olisi jatkunut, olisi jälki ollut samanlainen ja maa myös miehitetty.
Sisällissota on hankalin tie.

Jp Lehto

Niin, muualla on pyritty sentään tuomitsemaan suurimmat rikolliset. Tässä tapauksessa ne olisivat niitä, jotka hyväksyivät tämän toiminnan. Yksittäisiin ihmisiin on sitten turha mennä. Ei siitä tule loppua.
Tai sitten voitaisiin ainakin lakata tuomitsemasta nykypäivän sisällisotien tapahtumia. Minusta niitä tosin pitää rajoittaa ja rikokset tuomita. Niin pitiäisi tehdä oman sisällissotamme kanssa.

Yhä vielä puhutaan vaikeasta asiasta. Toisille se on hurlum hei vapaussota. Toisille kapina, veljesota. Sissällissotaa se minusta muistuttaa.

Jotain chetä siihen on turha vetää. Hän halusi jotain maailman vallankumousta viedä eteenpäin. Ei kuulu suomeen mitenkään ja on nostettu johonkin vallankumoussankarin asemaan. Oliko murhaajaa kummepi. Toki nuo etelä-amerikan sisällsodatkin ovat seurausta lähinnä melkoisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

Jotkut täällä kyllä vieläkin ihailevat Neuvostoliittoa, joka ei tainnut olla Hitleriläistä saksaa kummepi. Voi olla, että jos sisällisotamme olisi päätynyt toisin, meidän asiat olisivat vielä hullummin. Mutta ei se näitä tapahtumia silti tekemättömiksi tee.

En minä jotain yksittäistä sotamiestä tai teloitusryhmänjohtajaa lähtisi tuomitsemaan. Mutta näiden tapahtumien johtomiehet. Se, että ne menivät näin laajoiksi kertoo siitä, että eivät ne ihan vaan olleet äkkipikaistuksissa tehtyjä. Siinä mielessä Mannerheimiä minä en voi ihailla mitenkään.

Lilli Markkanen

Mannerheim kuitenkin pelasti Suomen punaiselta vallankumoukselta. Leipämme olisi kovin kapoista, jos olisimme nyt Venäjän vallan alla. Ja olisiko meitä ollenkaan, kun Stalin olisi tapattanut meidät samalla tavalla kun tapatti suomalaisia ja inkeriläisiä. Suo siellä, vetelä täällä;=J

Juhani Harjunharja

Oikeisto loi tappamalla punaisiksi mainittua työväkeä oman tuon ajan johtavan diktatuurinsa Suomeen. Samalla tämä oikeisto nostatti itsensä luomaan itselleen sopivia lakeja ja käytäntöä sekä moraalia valkoisen Suomen legitimoimiseksi Kansanvaltuuskunnan punaisen Suomen tilalle. Tämä historia painaa edelleenkin kansamme harteita.

Kaarle Akkanen

Jos olisitte eläneet silloin ja sitä aikaa, niin kommentit olisivat luultavasti toisenlaiset? Hyvä nyt on "huudella" suuntaan jos toiseenkin. Itse ajattelen niin, että olisi ollut kamalaa elää yhtenä Neuvostoliiton "osavaltiona"! Kysykää Virolaisilta.

Vesa Hytönen

"punaisilla ei ollut mitään tarkoitusta liittyä venäjään. tavoitteena oli itsenäinen ja
sosialistinen suomi ilman riistoa."

Oliskos sitä enää siinä vaiheessa kysytty suomalaisilta. Kyllä se Vironkin liittyminen neuvostokansojen suureen perheeseen kävi todella ketterästi.

Toisaalta, jos Suomesta olisi tullut "osavaltio", niin ehkä me oltaisiin saatu Neuvostoliiton hajotessa Petsamo, Karjala, Viena ja vielä Aunuskin. Jos Jeltsin olisi sattunut kysyttäessä olemaan hövelillä päällä.

Juhani Putkinen

Suomi kävi Venäjää vastaan Vapaussotaa vuonna 1918, säilyttääkseen itsenäisyytensä:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Vapaussota.htm

Osa suomalaisista punaisista nousi Vapaussodan aikana kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan Venäjän yllyttämänä:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_%20yllytti_suomalais...

Ja Venäjän aseistamana:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_aseisti_kapinalliset...

Kapina sodan aikana oli maanpetos ja siihen aikaan maanpetoksesta oli yleinen rangaistus kuolemantuomio. Mannerheim ei ollut vallassa, eikä Suomessa enään Vapaussodan päätyttyä, kun eniten punaisia kuoli vankileireillä odottaessaan tuomiota:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/kapinallisten_kuolemista.htm

Mannerheimin mielestä rivikapinalliset olisi pitänyt vapauttaa ja vain kapinan johtajat, sekä esimerkiksi aseettomien siviilien murhiin syyllistyneet olisi pitänyt tuomita. Varsinaiset kapinan johtajat kuitenkin pakenivat Venäjälle Leninin hameenhelmoihin, jättäen rivikapinalliset kantamaan vastuun rikoksistaan.

Raimo Laine

Venäläiset olivat vetäytymässä Suomesta. Ainoastaan vapaaehtoisia avusti punaisia,
kuten ruotsalaisetkin avustivat valkoisia saksalaisista puhumattakaan.
Mannerheim kielsi omaisten avustukset vangeille, mikä olisi säästänyt tuhansia
nälkäkuolemalta - leirienhän runsain aamiainen koostui kastemadoista.

Mark Andersson

Tästä aiheesta käydään keskustelua enimmäkseen jälkiviisaina, ottamatta lainkaan huomioon sitä, että tapahtuma-aikoina sen jälkeisestä historiasta ei tietenkään voinut olla mitään tietoa. Ei Stalinista, ei Hitleristä. Ja tuohon aikaan oli liikkeellä niukanlaisesti tietoa muutenkin, huhuja sitäkin enemmän.

Jälkiviisastelijat ovat sovittaneet noita viheliäisiä tapahtumia järjelliseksi katsomiinsa raameihin ja viralliseen, erittäin kyseenalaiseen totuuteen, kuten siihen, että vasta Venäjästä Leninin myötävaikutuksella itsenäistynyt Suomi olisikin käynyt sotaa Venäjää vastaan. Tuolloin epämääräisten valtioiden välisiä sopimuksia ja asiakirjoja oli suunnassa jos toisessakin, eikä niiden perusteella voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Tilanne oli täydellinen sekamelska ja ammattimaiset sotilaat voittivat sosiaalista asemaansa tasa-arvoistamaan pyrkivät tappamisen amatöörit - tosin vasta saatuaan ammattiapua Saksasta. Punaisella puolella oli jonkin verran Suomeen jääneitä venäläisiä, ja niin oli myös valkoisella puolella.

Kiihkeimmät punajohtajat kenties haaveilivat sosialistisesta internationaalista, jonka jälkiviisastelijat näkivät pyrkimyksenä liittää Suomi takaisin Venäjään. Valkoisten kiihkoilijat taas halusivat nähdä Suomen Saksan vasallivaltiona.

Mutta valtaosa ryhtyi taisteluihin tietämättä todellisia syitä, jotka olivat molemmin puolin kovin vaihtelevat. Punainen puoli ajoi pääsääntöisesti yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, valkoisille taas uskoteltiin kyseessä olevan taistelusta venäläisiä vastaan, mikä oli pääasiallisesti valetta. Siihen aikaan mikä tahansa tieto oli mennäkseen läpi joukoille.

Valkoisten voitettua saksalaisten ammattisotilaiden avulla, heidän johtonsa totuudesta tehtiin Suomen historian valheellinen totuus kaikkine raakalaismaisuuksien pimittämisineen.

Piti kulua satakunta vuotta ennen kuin asiallista keskustelua voitiin tuon valkoisen valheen vuoksi käydä.

Jaakko Aalto

Venäjällä vallistsi bolshevikkien terrorihallinto. Se tuki punaisten aseellista vallankumousyritystä, joka alkoi, kun punakaartien jyrkkä siipi ajoi sosialidemokraattien maltillisemman siiven yli. Punakaartien jyrkkä siipi tukeutui Venäjän bolsheviikkeihin. Tuoreen itsenäisyyden uhanalaisuus oli kyllä hyvin ilmeinen. Tämä oli tiedossa sillon ja tämä on tiedossa nyt. Ei siihen mitään jälkiviisautta tarvita.

Heikki Toimela

Vuonna 1917 sekä Lenin Tampereella että Stalin Helsingissä kävivät yllyttämässä Kuusista ja kumppaneita kapinaan ja edelleen vallankumoukseen.
Jyränki lähtee siitä että kummallakin osapuolella oli samat lailliset lähtökohdat sodassa. Näinhän ei ollut.
Meillä oli vaaleilla valittu eduskunta ja hallitus, joka joutui pakenemaan Pohjanmaalle. Sen syrjäytti Etelä-Suomessa tuli punaisten Kansanvaltuuskunta eli valtiopetostahan siinä tehtiin venäläisten sotilaallisella avulla.

Jyränki kiivailee kuolemantuomioita vastaan koska ei ollut muka omaa lakia. Itsenäisyys oli kuukauden vanha, joten oli käytettävä edelleen voimassaolevaa Ruotsin aikaista lakia tai pelkkiä sotilaskäskyjä. Venäjän lakeja taas ei haluttu tunnustaa muutenkaan.

Kun verrataan valkoisten ja punaisten tekemiä teloituksia niin erohan on aivan selvä.
Valkoiset teloittivat punakaartilaisia ja punaiset lähinnä siviilejä "luokkavihollisina"

Näitä luokkavihollisia olivat mm rautatievaunuun sullotut Mustialan viljelyopiston oppilaat, Mäntyharjun lukiolaiset, Kymmene AB n virkailijat, Haminalaiset papit, Viipurin lääninvankilaan teljetyt kaupunkilaiset törkeimpiä mainitaakseni.
Ei ihme että kostomenttaliteettiakin oli. Varsinkin kun suurimmat roistot jättivät joukkonsa ja pakenivat Neuvostovenäjälle. No, hekin saivat tuomionsa Stalinin toimesta, Kuusinen poisluettuna.

Valkoisten valtiorikosoikeuksien pöytäkirjat ovat kaikki tallessa Kansallisarkistossa mutta punaisten "vallankumousoikeuksien" ei. Joko niitä ei pidetty tai ne hävitettiin.

Kannattaa verrata kapinallisten kohtaloa muualla maailmassa.

Jyrängin kirjassa ei ole mitään uutta.

Rolf Neulasto

Kapinan ideologisti Yrjö Sirola (nyk.säätiö) riimitteli hieman toisenlaisen tulevaisuuden punaisille Moskovassa 29 elokuuta 1918.

Markku Salomaa - Punaupseerit;
" Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.

Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta
ja perustettava rautainen työväen diktatuuri.
On siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan,
ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.

Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi."

Tämä ei ole valetta vaan koko kapinan tarkoitus ja päämäärä.

--

Veikko Mäkitalo

Toinen tunkion kukoksi pyrkivä on Juhani Suomi, joka käyttää Mannerheimistä adjektiivejä kiukkuinen, rampaantunut, tiuskiva, pelokas ja muita negatiivisia nimityksiä, mutta Urho sanoi kirjeessään Sylville blaah blaah.. Niin törkeä oli teos 700 sivua ettei viitsinyt loppuun asti lukea. Sren sijaa voin suositella Mikko Uolan kirjaa Unelma kommunistisesta Suomesta (Minerva 2013) sodan jälkeisestä ajasta 1945-1953.
Se on kertomus kuritushuonevangeista, joista moni olisi voitu laittaa muuria vasten, mutta ei laitettu vaan kansanedustajiksi jopa pääjohtajiksi. Kuvagalleriassa, joka muistuttaa pidätyskuvineen lähinnä konnagalleriaa on yksi kuva Hertasta ja Urhosta, jota en ole ennen nähnyt ja kehonkielestä luulen keskinäisissä palavereissä jousen vinkuneen, liekö pitänyt korvausrahoilla ostanutta Suomen kalleinta minkkiturkkia päällään aktioidessaan. Virallisesti Tuure ja Yrjö vuorottelivat, kunnes Hertta teki Molotovit ja kielsi silloisen miehensä Yrjön pyhälle apparaatille.
Kekkonen pompsahtaa usein vaikkakin maalaisliittolaisena esim Yliopiston puhdistajaksi pyrkivä wannabeenä, tosin onnistumatta. Juopotteleva Majakka ja Perävaunu (Kekkonen, Hillilä) olisi Tsekkoslovakian tien toteutuessa varmasti joissakin Punaisen Torin paraatikuvissa heiluttamassa räpylää, Hillilä tosin pakkilaatikon päällä seisoen jos kunto olisi sallinut sen. Kekkosaineisto on takavarikoitava J Suomelta ja annettava vaikka ulkomaalaiselle tutkijalle käyttöön saadaksemme tätä nuorta keppostelijaa validia tietoa.
ps Uolan teos on varsinainen äijäkirja, aion lukea sen terapeuttisesti vähintään parin vuoden välein ja ihan vain muistaakseni.

Heikki Toimela

Juhani Suomea jäi korpeamaan kun hänen epäjumalansa Kekkonen YLE:n vuonna 2004 järjestämässä äänestyksessä "Suuret suomalaiset" hävisi Mannerheimille ja vielä listan ulkopuolelta kansan nostamalle Risto Rytillekin. Suomi yrittää nyt kostaa Mannerheimille.

Jukka A Kilpiö

Mitä tuo Jyränki itsee, hyvinhän ainakin lopuille punikeille kävi. Ovat miehittäneet niin VVM:n autovero-osaston, Trafin ja vielä Tullinkin autoverotuksesta vastaavat osastot. Sieltä kostavat nyt esi-isiensä vääryydet...kymmmenkertaisesti, vähintään.

Eero Iloniemi

Hämmästyttävä keskustelu. 49 puheenvuoroa joista yksikään -sen paremmin maltilliset kuin kiihkeät - ei tuo asiaan mitään lisäarvoa, ehkä juuri numero 49:ää lukuunottamatta (sillä varauksella että se on humoristinen).