Torstai 24.5.2018

Täyttyykö nyt vauvahaave? Jutta Urpilaiselta pääsi nauru

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.5.2014 16:35
  • Kuva: Linda Pelkonen/Uusi Suomi
    Kuva
    Jutta Urpilainen jättään SDP:n puheenjohtajan tehtävät. Hänen tilalleen äänestettiin tänään Antti Rinne (oik.).
|

SDP:n puheenjohtajan paikalta tänään äänestetty Jutta Urpilainen putosi lähes tyhjän päälle. Urpilainen ilmoitti heti vaalin jälkeen jättävänsä valtiovarainministerin tehtävät ja palaavansa rivikansanedustajaksi.

Urpilainen hävisi äänestyksessä seitsemällä äänellä Antti Rinteelle, joka ottaa nyt vastaan puolueen puheenjohtajan tehtävät.

Yksi teema kevään puheenjohtajakilpailussa on ollut sukupuoli. Jo ensimmäisissä haastatteluissaan haastaja Antti Rinne otti sukupuolensa esiin. Rinne kuvaili itseään esimerkiksi Helsingin Sanomille ”äijäfeministiksi”.

Urpilaisen kaudella SDP on taas pyrkinyt hankkimaan kannatusta valkokaulustyössä ja hoiva-alalla olevien naisten keskuudesta. Rinne puolestaan yhdistetään teollis-miehiseen ammattiyhdistysliikkeeseen.

Syrjäytetty puheenjohtaja Urpilainen kuitenkin kiisti sukupuolen merkityksen tuoreeltaan äänestystuloksen jälkeen.

- Olen koko ajan nähnyt, että kysymyksessä  on linjavaali ja myös aistinut sen, että SDP:ssä on erilaisia näkemyksiä puolueen omakuvasta, Urpilainen sanoi.

Kysymykseen miehistyvistä puolueiden puheenjohtajistoista Urpilainen oli myös diplomaattisen väistelevä. Tällä hetkellä eduskuntapuolueista vain kristillisten puheenjohtaja on nainen.

- Nämä valinnat on tehty demokraattisesti. Puolueiden enemmistä on halunnut nykyiset ja tämänkaltaiset johtajat, Urpilainen sanoi Seinäjoella.

- Totta kai toivon, että Suomi on jatkossakin maa, joka on vahvasti politiikan johtopaikoiltaan tasa-arvoinen. Se, että molempia sukupuolia on edustettuina, on ollut valttikorttimme maailmalla.

Tulevaisuudestaan Urpilainen oli vaalituloksen jälkeen vaitonainen.

- En ole katoamassa SDP:stä tai politiikasta mihinkään. Omalta osaltani tulen kantamaan korteni kekoon, missä tehtävässä olenkin.

Kysymykseen EU-asioista hän vastasi näin:

- En ole ehtinyt ajatella asiaa. Vielä kaksi tuntia sitten uskoin, että jatkan puolueen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä.

Kaksi viikkoa sitten Urpilainen kertoi Anna-lehdelle, että hän on lykännyt perheen perustamista poliittisten tehtäviensä vuoksi.

Olette puhunut julkisuudessa myös vauvahaaveista. Onko nyt aika perheelle?

- No kuule en ole ajatellut sitä vielä, Urpilainen nauroi kysymykselle.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Lasse Neponen

Demareille ei olisi yhtään pahitteeksi saada toimintaan tekemisen meininkiä ja positiivista äijäenergiaa. Näin voi helposti päätellä ainakin, jos katsotaan aiemmman politiikan vaikutusta puolueen kannatuslukuihin.
Tietysti Lipposen ja Urpilaisen jälkeen voi sanoa, että kannatusta voi lisätä jo pelkästään se, että SDP valitsee johtoonsa pitkästä aikaa oikeasti Demarin.

Leila Mustanoja-Syysmeri

Linda hyvä, minusta on liioiteltua sanoa, että Urpilainen putosi lähes tyhjän päälle. Minusta kansanedustajan työ on kaikkea muuta kuin tyhjän tekemistä. Jos Urpilainen olisi jäänyt työttömäksi kuten Heidi Hautala ministerinpostinsa jälkeen, olisi sanamuoto ollut osuva.

Ilkka Luoma

Jutta Urpilainen oli uuden aallon demari – sujuva sanainen, vetoava esiintyjä, mutta toistava ja ”paljon puhetta, mutta vähän ”jätkälle töitä”; ammattiyhdistysaktiivit hermostuivat. Uusi puheenjohtaja on Antti Rinne ammattiliittojyrä Proosta, joka luki itsensä puolessatoista vuodessa oikeustieteiden kadidaatiksi!

Antti Rinteellä on varmaan ”pelkokerroin” muistona siitä, kun Eero Heinäluoma 1] SAK-jyränä kuittasi puheenjohtajuuden – kaikki meni ”päinhonkia” ja Eerokin löysi itsensä vasta eduskunnan puhemiehenä. Miten etujärjestökokemus sopii poliittiseen liikkeeseen, jossa 'joo-joo' käy ”nyt tehdään lakko” -edelle?

Demarit äänestävät puheenjohtajasta 500 valitun voimin – demareiden kiistaton älykkö, tohtori ja ekonomi Erkki Tuomioja on jäänyt valitsematta pariinkiin otteeseen, koska koko demarileiri ei päässyt vaikuttamaan puheenjohtajansa valintaan – suoraan.

Miten me näimme demarituskan jo vuosia sitten?

Forssan sankarit olivat historiassa ratkaisijoita, kun tovereita nostettiin tehtaiden lattioilta omistusluokkaan. Demareiden vaikute suomalaiseen materiaaliseen hyvinvointiin on kiistaton – suurempi se on kuin Kokoomuksen, joka saa aina liikkeelle noin 20 prosenttia äänestäneistä – sillä he kuuluvat pääsäännöllä siihen luokkaan, joka ei ”yyteile”, tekee töitä, virkamiesmäistyy ja kerää osinkoja ja leikkaa kuponkeja ---


Mutta nyt juttu vuodelta 2007 -
”Demareilla on vain aate, joukkuehenki ja idea hukassa”
[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/11/demarien-on-aika-luoda-nahkansa.html - ]

(SDP:läiset etsivät kiihkeästi uutta ulosmenotietä kansalaisten pariin - YLE/Teema esitti mielekiintoisen dokumentin työväenliikkeen osuustoiminnasta Elannosta)

[ … demarien tappio ei ollut suuri 2], se oli vain näkyvä ilmiö Niinistönä, kadonneena puolueohjelmana sekä otteen menetyksestä kansalaisiin. Joukkuehenkeä etsitään nyt piireistä ja osastoista - huomaamatta mitä yhteishengestä etääntynyt kansakunta olisi tarvitsemassa ... ]

Demarit yhdistetään ammattiyhdistysliikkeeseen,

kuten punaisemmatkin - miltei aateveljet ja -sisaret. Tuo napanuora oli tarpeellinen kun työväestölle haettiin status ja asema. Nyt ei ole työväestöä, tai sitten kaikki ovat sitä. Napanuora poikki ja historiallinen Elanto/ E-liike henki päälle huolehtijana ja johtotähtenä. Kaiken ei tarvitse olla markkinaosuustaisteluvingutettua kulukarsinta maksimivoittopyydemetsästystä.

Demareilta puuttuvat valovoimaiset ja karismaattiset johtajat

On älykköä, ammattiyhdistysjyrää ja takavuosien toveriaatetta. Vanhan remmin olisi tuettava uusien syntyä hierarkian yläkertaan. Pinnan alta pyrkii uusi ääni - se on yhteistoiminnallinen ääni, jossa puhalletaan joukkuehenkeä - sitä henkeä mitä työväestön oma osuustoiminta-aate parhaimmillaan aikoinaan rakensi. Missä ovat tannerit, paasiot ja muut aatteen valaisijat?

Työväenaatteen osuustoiminta kupattiin,

kun johtajat halusivat oman osansa markkinamekanismitaloudesta ymmärtämättä, että pelkällä toverihengellä ei kuluttajaa tuolloin kosittu. Ei huomattu markkinoinnin ja mainonnan vetovoimaa. Nyt ollaan kulutusjuhlamme huippuvaiheessa, kun elintasoamme ja hyvinvointiamme mainostetaan taivaisiin ja elämisen taso jää vaille vuoropuhelua. Tilanteet pysäyttävät. Käänne alkaa silmien aukeamisesta todellisuuteen, mihin info- ja kulutuskyllästetty markkinamekanismi vapaan yksilöperiaatteen mukaan on vienyt.

Työväen aatteen osuustoiminta ei ole kuollut,

se olisi vain heräämässä tähän päivään vastineeksi tavararöykkiötalouteen. Elanto oli tiivis yhteisö, jossa haluttiin olla sen kultavuosina mukana täysin rinnoin vauvasta vaariin. Tällöin ihmiset osallistuivat, rakensivat ja kokivat ylpeyttä omastaan - oli joukkuehenkeä. Kansakuntaa johdetaan edestä, kansakunnalle annetaan esimerkein mallit ja osoitetaan yhteenkuuluvuutta olemalla kiinnostunut ja utelias mitä nykypäivän toveri tekee ja ajattelee. Mihin on jäänyt vireä 1970-luvun alun nuorisopolitikka aatekeskusteluineen?

Puolueet operoivat nuorennusleikkauksia,

joskus vain muodon vuoksi - ei itse aatteen, päämäärän, kykyjen ja tavoitteiden vuoksi. Ei itse innokkuus, vaan ote sellaisena, jossa äänestäjät, ja ehkä uudet jäsenet haluavat sen ryhmähenkenä ja yhteisenä päämääränä nähdä.

Huominen ei ole enää johtajakeskeinen, se on ryhmäkeskeinen

Kansakunta kuluttajina, äänestäjinä ja ympäristöstään huolestuneina kansalaisina hakee mallia, karismaa ja sellaista otetta, joka synnyttää verkostoja, joissa saavutetaan hyväksyntää, osallistumista sekä aktiivisuutta. Mihin jäivät takavuosikymmenien mm. runsashenkiset vappumarssit?

Aatteen palo on edelleen sallittua

Kulutushokeman ja näyttötalouden jälkeen etsitään ihmistä, linjaa ja ulospääsyä synnytetyistä markkinatalouden ongelmista. Keskusteluille, arvomaailmoille, aatteille ja henkisyydelle on nyt sijansa. Puolueiden on panostettava aatejohtajuuteen, mallikehitykseen, jossa tuntee olevansa läsnä, olla tekemässä ja osallistumassa. Mihin ovat kadonneet demareiden takavuosikymmenien karismaattiset johtajat, joilla oli aatetta ja sytykettä jäsenistön nosteeksi olla ylpeä omasta ja ryhmästänsä?

Demarit ovat perinteellinen puolue,

joka ammensi voimansa vastakkainasettelusta omistavaa luokkaa kohtaan. Nyt kohta kaikki ovat omistajia, mm. runsaiden tulossa olevien perintöjen myötä. Omaisuus tekee kitsaammaksi, omaisuus tekee huolehtivammaksi omaansa kohtaan, meistä on tullut takavuosien omistajaluokkaa. Aate haalistui vaalittaessa autoja, mökkejä, asuntoa, lomalentoja ja muuta maallista, jonka perässä juoksemme innokkaasti perustellen, että pyörivät pyörät takaavat työllisyyden.

Työllisyys on tärkein elementti edelleen,

tai oikeastaan osallistuminen on oleellisin osa yhteiskuntaa. Vaipuminen ja juurettomuus ovat haittoja synnyttämään nykyisiä ja huomisen ongelmia. Rahakaan ei lopulta voitele rauhattomuutta, kun ei ole omaa verkostoa, josta saada tukea, neuvoa ja ryhmähyväksyntää. Aate on ryhmä, ja aate on ihminen itse - pääpaino ei ole taistelu työnantajaa vastaan - taistelu on meitä kohdannutta osattomuutta, henkistä tekemättömyyttä ja saamatonta hyväksyntää vastaan.

--- Saavuttamaton hyväksyntä on ongelma yli puoluerajojen!

Ei ole vasemmistoa, eikä oikeistoa - on vain ympäristö ja me ja niiden asemoituminen tilaan, jossa paikka ja sijainti kohtaa tasapainon. Mihin ovat kadonneet ne ihmismielelle sallitut ja kehittävät henkisen otteen kilpailut ja mittelöt, joilla aatteita ja joukkuehenkeä johdettiin?

Demareilla on etsikkoaika

Eduskunnassa on jo nyt sopivia kandidaatteja uusiksi johtajiksi, niin nuoria kuin kokeneempia. Työnteko on yhteinen oikeus, raha on valiintuvasti jaettava kohtaanto kulutuksen kanssa. Kasvava tuloero on yhteisöllisyyden vihollinen. Ansaitsematon palkka ja palkkio ovat vihan lähteitä, joista kumpuaa ongelmia tosiensa perään. Näyttötalous ja kulutusiloittelu ovat erheitä, jotka ajauttavat ihmiset lokeroihin, joista on muodostumassa uuden ajan luokkajaot.

Yhteiskunta ei ole markkinamekanismien temmellyskenttä,

vaan alusta, jossa saavuttaminen, tavoitteellisuus, onnistuminen ja osallistuminen hyväksyttyinä jäseninä ovat parhaita yhteisön vahvuuksien lähteitä. Vahvuuden vaalijaksi pitää löytyä aate ja sen valvoja - on vahvojen johtajien aika.

Demarit voivat saada kirittäjikseen uudistuvan Perussuomalaiset, jos vain siellä riittää kyvykkyyttä ojentamaan rivit suoriksi ja uskottavaksi kenttätoiminnan linjakkuudeksi.

VIITTEET
1] Kuinka demariliike selviää Eero Heinäluoman kanssa? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/kuinka-tulonjakopuolue-onnistuu-sa... – kirjoitus vuodelta 2007.
2] Vuoden 2007 eduskuntavaaleista alkoi Kokoomuksen juhla ja kansakunnan puolituho! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/vedenjakajaeduskunnassa-suurimman.... -

EXTRA
Demareilla oli mahdollisuus parantaa mielenkiintoisuuttaan, mutta … toinen kirjoitus vuodelta 2005 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/06/demaripuolueella-on-nyt-mahdollisu... -
Vasemmistolainen aatesuunta kulutusjuhlien ahdingossa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/04/vasemmistolainen-aatesuunta.html – vuodelta 2005!

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

AL US VF IL BL - BLOG 35613
---09052014---

doc.: demarituska_09052014.doc – OpenOffice Writer
893 | 8059

Majlis Lahtinen

Ahaa,nyt syytetään US siitä että kyseli Jutalta asian,jota hän on itse sanonut--Lapsteko on jäänyt Uran takia..Mitä siittä pitää moittia,ja jos kuuntele radiota,niin sielä vasta naiset kyselee miesten kaikki intiimisemmatkin asiat..

Harald Olausen

Demareille valkoiset valheet ovat olleet puolueen syntyajoista välttämätön hyve vaalitaisteluissa. Punainen viiva ei oli ollut mahdollinen ellei odotukset ja lupaukset olisivat olleet yliampuvia (juuri tätä tarkoitti Karl Marx vuonna 1844, kun hän sanoi,” että myös teoriasta tulee aineellinen voima heti kun kansanjoukot olivat omaksuneet sen. Teoria kykeni valtaamaan joukot niin pian kuin se todisteli ”ad hominem”). Ensimmäisen tasavallan demarijohtaja Väinö Tanner vihjasi tienneensä ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja 1906 Eetu Salinin kanssa esittämänsä vaatimuksen 350 markan vanhuuseläkkeestä, mikä oli tuolloin reilusti enemmän kuin väestön enemmistön keskimääräiset vuositulot, lupaukseksi, jonka sekä tiesi valheelliseksi, kuten myös sen, että se oli vain ääntenkalastelun takia tyhmille kansalaisille tuntemattomille vesille heitetty täky, ja jo ajatuksenakin mahdoton (jonka jo silloinen myös Tilastollisen Päätoimiston johtaja August Hjelt sanoi olevan täysin mahdoton toteuttaa ja vievän maan konkurssiin), että se ei ollut lajissaan viimeinen, vaan siihen turvattiin aina vaalien alla, ihan kuin 1948 ”Jo Riittää” tai ”Suomi nousuun” 1979 vaalikampanjoiden alla, jotka molemmat johtivat myöhemmin puolueen sisäiseen näivettymiseen ja tannerilaisen puoluekoneiston kuristusotteen kiristymiseen sosiaalidemokratian kurkun ympärillä, niin että puoluepamppujen lapset ja demariperheet yhdessä saklaisten ayjyrien kanssa onnistuivat jakamaan puolueen vaikutusvallan keskenään vanhan vallassa olleen demarihyväveliverkoston avulla, niin ”status quoksi” ettei Suomessa tarvittu demariaatteen konkurssiin johtaneella tiellä lainkaan muualla maailmassa muodissa ollutta surkuhupaisaa ”Ruusujen sotaa” Antti Rinne (isä entinen Lohjan kaupunginjohtaja) on sekä puolue-eliitin lapsi kuten edellinenkin puheenjohtaja Jutta Urpilainen (isä entinen kansanedustaja) että puoluekoneiston kasvatti ja ayjyrä demarijärjestötodellisuudessa, missä aydemarit ja järjestödemarit löivät julkisuudessa lekalla toisiaan päin pläsiä niin rajusti, että tästä tyrmistyneet jäsenet jättivät miljoonittain jäsenmaksujaan maksamatta, ja kymmenet miljoonat äänestäjät hyökkäsivät demariaatteen lopullisesti äänestysuurnilla, siihen koskaan enää edes rautapihdeillä tarttumatta.