Lauantai 25.11.2017

Syy tuomioon: ”Halla-ahon perustelut näennäiset”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.9.2009 12:30
Päivitetty: 
8.9.2009 12:56
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Jussi Halla-aho sai 330 euron sakot uskonrauhan rikkomisesta. Arkistokuva.

Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho (sit.) on saanut tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon eli sakon koko on 330 euroa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Halla-aho "oli laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre".

Käräjäoikeus perustelee Halla-ahon sakkoa siten, ettei perustuslain suojaama sananvapaus ole rajoittamaton.

Käräjäoikeuden mukaan Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös uskontokuntaa.

Oikeuden päätöksen mukaan Halla-ahon tarkoituksellisesti käyttämä pedofilia-termi "omaa poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä."

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Oikeuden mukaan filosofian tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt, mihin "pyhien instituutioiden riitauttaminen" johtaa.

"Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta", tuomiossa perustellaan.

Oikeuden mukaan Halla-ahon väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena "ei ollut käydä asiallista keskustelua islamin epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja".

Halla-aho ei saanut langettavaa tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mistä häntä myös syytettiin. Oikeuden perustelut voit lukea tästä jutusta.

Halla-aho on kiistänyt syytteen molemmat kohdat.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

M Eiramaa KNFIJV

Tuomio tuli vain uskonrauhan rikkomisesta, vrt. Hannu Salaman jumalanpilkkajuttu 60-luvulla. Syytökset kiihotuksesta kansanryhmää vastaan olivat siis perättömiä. Ne ja esitetyt rasismisyytökset ovat myös loukkaavia. Kunnianloukkaus? Tosin Halla-aho on sentään puhunut jotain roduista ja etnisestä taustasta, joten rikosnäkökohta on ollut aiheellista tutkia rasismin näkökulmasta. Nyt se on tehty.

Samanlaista sepitettyä rasismikorttia on käytetty rikollisesti lyömäaseena myös tapauksissa, joissa syytösten kohteeksi joutunut ei ole millään tavoin edes sivunnut rotuasioita tai kenenkään etnistä taustaa. Esimerkki: aivan johan Bäckmanin hengessä on jopa lakimiesten laatimassa asiakirjassa ja julkisissa kirjoituksissa syytetty viime keväänä suomalaista virkamiestä rasismista, kun tämä oli tuominnut venäläisen Nashi-järjestön kannattajineen fasisteiksi ja maininnut, että Neuvostoliitto miehitti laittomasti Suomen Karjalan 1939-1947, ks.
http://www.hs.fi/keskustelu/Ven%E4j%E4n+johto+takoo+tosissaan+historiast...

Eikö tuollainen julkinen täysin perätön rasismisyytös ole henkilöstölakimiehen tekemänä kunnianloukkaus ja työsyrjintää?

Gesär

"Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. ”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.”"

Ei profeetta Muhammedin elämänsä aikana suorittamat teot ole mikään "uskonnollinen käsite", vaan myös konkretiaa. Muslimit kautta maailman pitävät Muhammedin elämää esimerkillisenä, ja oikeuttavat Muhammedin esimerkillä oman yhteiskuntansa ilmiöt, kuten esim. 8-vuotiaan tytön naittamisen 50-vuotiaalle miehelle. Tämä on täyttä totta, ja näitä tapahtuu kaiken aikaa. Suomessakin imaami Chehab Khodr kertoi, että avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana. Tämä Tarja Halosen suosikki-imaami kertoi vihkineensä 14-vuotiaan tytön. http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KS...

Jos oma pieni tyttäresi katoaa, ja myöhemmin löytyy Tunisiasta 50-vuotiaalle miehelle naitettuna, onko tuo tapahtuma vain "uskonnollinen käsite, jonka totuusarvosta ei voi keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esim. luonnontieteistä"?

Vieras

Arvostan käräjäoikeutta erityisesti alla olevan lauseen johdosta:

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. ”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.”

Vieras

tuomio on asiallinen. Jos tästäkin ratkaisusta olisi livetty
vähänkään ankarampaan tai täysin ilman tuomiota olevaan tilanteeseen,niin sananvapauden rajat olisivat taas riepoteltavina. Jotakinhan täytyy aina maksaa pelkästä oikeuden vaivaamisesta. Oikea ratkaisu minun mielestä.

Suomalaisten pitää jo osata osoittaa sivistystä rasismin keskellä, joka koko ajan lisääntyy.

Debatoija11

Ynnä nimittää itsensä vaikka minkälaiseksi prohveetaksi ja kirjoittaa jonkun täysin järjettömän "pyhän kirjan" ja keksiä mitä älyttömämpiä mantroja siihen uskontoonsa.

SITTTEN JOS JOKU USKALTAA VÄITTÄÄ NÄITÄ MITEN ÄLYVAPAITA TAHANSA OPINKAPPALEITA VASTAAN TAI VAIKKA SANOA TUOLLE HEPULLE JOTAIN MISTÄ HÄN TAI HÄNEN KANNATTAJANSA VOIVAT KATSOA LOUKKAANTUVANSA NIIN SITTENHÄN KYSEESÄ ON USKONRAUHAN RIKKOMINEN JA TÄTEN RIKOS.

Vieras

Käräjäoikeuden päätös ei voi ainakaan näillä perusteilla säilyä hovissa. Gesär on tuossa aiemmin jo kommentoinut perustelujen kestämättömyyttä. Tuomari on taipunut toiseuteen, luultavasti valtavan paineen alla. Hän on oletettavasti vain halunnut päästä eroon tästä tapauksesta mahdollisimman kuivin jaloin. Seuraava koitos on hovioikeudessa. Tämä on vasta alkua uuden ajan esiinmarssille. Ajat muuttuvat. Yhteiskunnan päätösten läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus valtaa alaa. Kansa pääsee tulevaisuudessa vaikuttamaan oman maansa asioihin huomattavasti nykyistä enemmän. Sitä aikaa odotellessa suosittelen tutustumista Sveitsin politiikkaan. Siellä kansa on aktivoitunut ns. suoran demokratian avulla. Aktiivisuus on suoraan verrannollista suoran demokratian käytön laajuuteen.

Lemmy z

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Uskontotieteen professuurit kun on tarpeettomia.

Vieras

<Oikeuden mukaan Halla-ahon väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena "ei ollut käydä asiallista keskustelua islamin epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja".>

Millä perusteella oikeus näin päättelee? Kävikö se kenties Halla-ahon pään sisällä tarkistamassa asian laidan? Uskooko oikeus todella, että Halla-ahon kaltainen älykäs henkilö saisi kicksit jonkin, minkä tahansa, häpäisemisestä? Että blogin kirjoitettuaan istuisi kotonaan hekottelemassa, että ähä, sainpa häpäistyä, aah!!!

Sellaisten kicksien vuoksihan sitä jo kannattaakin blogata, vai mitä?

Vieras

Halla-Aho on nostanut esille, ehkä hieman kärjekkäästi, erään islamin piirteen, jota ei pidetä hyväksyttävänä länsimaisessa yhteiskunnassa.

Minusta pitäisi yleisemminkin pohtia, olisiko tarpeen rajoittaa uskonnonvapautta sellaisten uskontojen osalta, joiden arvomaailma on liian räikeässä ristiriidassa yhteiskunnassa muuten vallitsevien arvojen kanssa? Esimerkiksi scientologien toimintaa on rajoitettu monissa maissa. Uskonnot, jotka ovat törmäyskurssilla vallitsevan arvomaailman kanssa, johtavat helposti erilaisiin yhteiskunnallisiin konflikteihin.

lauripauri

Miksi islam on Suomessa pyhä? Miksi? Juuri tällä hetkellä meidän pitäisi olla mahdollisimman kriittisiä islam-kysymyksen äärellä jos pidämme omaa kulttuuriamme edes hitusen tärkeänä. Ei ole olemassa maltillista tai ääri-islamia, on vain islam.

Islam ajaa näköjään ohi moraalista ja maalaisjärjestä. Ei hyvältä näytä kun Suomen laki taipuu Islamin tahdon mukaan.

toinen ateisti

"Uskonnoista puhuttaessa on sordiino paikallaan. Uskontojen maailmassa ei sananvapaus ole voimassa."

Kuinkas sitten USA:ssa, jossa ollaan paljon uskonnollisempia kuin Suomessa, mutta jossa sananvapaus kerta toisensa jälkeen on todettu tärkeämmäksi asiaksi kuin ns. "uskonrauha"? Jenkkilässähän saa pilkata ja haukkua uskontoja aivan mielin määrin.

Kyllä tässä on jostain muusta kyse kuin "uskonnon voimasta" - tässä on kyse suomalaisen oikeusjärjestelmän ja päättäjien selkärangattomuudesta uskonnollisen fanaattisuuden edessä.

Aku

"Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.""

Siis logiikkaa ei saa käyttää uskonnollisista uskomuksista puhuttaessa, koska se vain ei toimi? Taitaa sama "totuus" toimia myös käräjäoikeuden tuomioiden perustelussa ;-)

Vieras

Siinä sitä sitten on mustaa valkoisella:

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Näin Suomessa 2009, uskomatonta.

Justinos

"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

2000 vuotta teologianharjoitusta on siis heitetty hukkaan? Kertokaa tämä Tuomas Akvinolaiselle. Kertokaa tämä Wolfhart Pannenbergille (aikamme kuuluisimpia protestanttisia systemaattisia teologieja) tai vaikka paavi Benedictus XVI:lle, joka kuuluisassa Regensburgin puheessa haastoi islamin juuri järkiperusteisiin vedoten. Jo kristinuskon alkuajoista asti Augustinuksen kaltaiset teologit ovat valjastaneet kykynsä juuri analysoidakseen ja perustellakseen uskonkäsityksiä rationaalisesti.

Käräjäoikeudelta puuttuu selkeästi asiantuntemus käsitellä tätä aihetta. Oikeus on tehnyt virheen asettuessaan ulkopuolisen tarkkailijan ja tuomarin asemasta uskonnollisen debaatin osapuoleksi. Se edustaa kantaa, joka on useimpien kirkkojen ja länsimaisen filosofian ja teologian valtakäsitysten vastainen.

-Teologian tohtorikoulutettava

Vieras

Kun uuden puolueen pystyyn laittamiseen tarvitaan sama 5000 kannattajakorttia kuin uuden uskonnonkin kanssa, kannattaisi miettiä uskonnon pystyyn pykäämisen mukanaan tuomia etuja! Veronkanto-oikeus ja verovapaus on pikku juttuja nyt oikeuden siunaaman mielikuvituksen pyhityksen rinnalla! Maassamme kuitenkin on vanha kantaista uskoa pidetty yllä tuhansia vuosia, vihreidenkin kannattaisi tutkia muinaisuskon pyhänä pitämiä asioita, kuten uhrilehtoja ja pyhiä puita, metsäyhtiöt voisi kivasti laittaa vastuuseen uskonrauhan rikkomisesta ja pyhien paikkojen tuhoamisesta... Muinaisusko kun on ollut täällä luonnonuskontona jo pitkään ennen Ruotsalaisten väkisin tuomaa kristinuskoa, ylipapin vaan pitää reilusti uskaltaa tulla esiin ja veronkanto-oikeus on jo valmiina! Henki pois seitojen potkijoilta, uhritulet on sytytettävä! Vai?

Vieras

Olen ollut aina sitä mieltä, että uskonnosta voi väitellä ihan samalla tavalla kuin Batmanistä tai Spidermanistä, kaikki on yhtä keksittyä ja perustuu täysin ihmisen omaan uskoon tai uskomuksiin yliluonnollisesta.

tha

"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

No tämän nyt on jokainen varmasti huomannut jo peruskoulun uskonnontunnilla... Mutta että ihan tähän sitten käräjäoikeus päätöksensä perustaa. Hämmentävää. Olikos meillä se kirkko ja valtio nyt erotettu toisistaan?

Vieras

Halla-aho on halventavasti ja törkeästi käsitellyt yhtä kansanryhmää. Tästä kaikesta hän saa 330 euron arvoiset päiväsakot, eli 11 euroa päivää kohden. Tämä vastaa vain noin runsasta yhtä kokouspalkkiota Helsingin Kaupunginvaltuustosta. Miten näin pieni päiväsakko on mahdollista?

Jo päin punaisia ajamisesta saa isommat sakot.

pZ

<p>>> Halla-aho on halventavasti ja törkeästi käsitellyt yhtä kansanryhmää. Tästä kaikesta hän saa 330 euron arvoiset päiväsakot, eli 11 euroa päivää kohden.</p>

<p>Koska Suomessa on mitään vapautta edes demokratian kannalta täysin keskeistä sananvapautta millään tavalla kunnioittamaton kekkoslovakkinen suomettunut islamistivastaisuutta torjuva näytösoikeuslaitos, ilmeisesti siellä istuu tuomareina jotain teatterikorkeaan täysin lahjattomina pääsemättömiä pikku Freislereita harjoittamassa oikeuspseudotunteellisesti perusteltua epädemokraattista poliittista väkivaltaa sananvapauden harjoittajia kohtaan.</p>

Vieras

Uskotko oikeasti, että Halla-ahon kuukausitulot ovat noin 1.000 euroa kuukaudessa, mies joka asuu Eirassa, Helsingin kalleimmalla asuinalueella, on tohtoriksi väitellyt ja istuu Helsingin kaupunginvaltuustossa. Taitaa olla miehellä niitä pääomatuloja pelkästään. Niinhän näillä "persuilla" - köyhän asialla.

Oula Lintula

Punaisia päin ajamisesta kuuluu saada enemmän sanktiota, koska siten toimien vaarantaa ihmishenkiä. Siksi se on selvästi kielletty laissakin.

Sen sijaan Muhammedin pilkkaamista muussa kuin loukkaamistarkoituksessa ei ole kielletty missään, joten ei siitä kuulu rangaistakaan.

Halla-ahon tuomio perustui väitettyyn loukkaamistarkoitukseen, jota ei oikeudessa kuitenkaan todistettu millään loogisesti pätevällä tavalla.

Järki käteen

Mikä ihmeen hommafoorumin kokous täällä on aina kun Halla-ahosta tai muslimeista puhutaan?

Sananvapaus ei ole rajoittamaton, siinä olen herra tuomarin kanssa samaa mieltä.

Islamia saa kritisoida, mutta siis muslimeiden väittäminen pedofiileiksi on jo typerää. Siis typerää ainakin minun mielestä!

Scripta voisi olla hieno ja älykäs pohdiskelublogi maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, mutta sen sijaan koen sen vain ahdistavaksi pikkurasistiseksi islamofobiseksi haukkumisfoorumiksi.

Antti Mäkelä

"Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.""

Eli totuutta ei saa sanoa. Kiitoksia tiedosta herrat käräjäoikeuden tuomarit ja tervetuola Neuvostoliitto!

pZ

<p>...painu IRANiin tai Saudeihin ja ota se A. Tammi kainaloosi.</p>
<p>Siis ISLAMISMIstahan käräjäoikeus tässä jaarittelee:</p>

<p>"Demokratiassa saattaa ihmisoikeustuomioistuimen perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään suvaitsemattomuuteen, uskonnollinen suvaitsemattomuus mukaan lukien, perustuvaan vihaan taikka luodaan, edistetään, puolustetaan tai yritetään perustella sitä." "Halla-ahon lausuma on ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista suvaitsemattomuutta."</p>

<p>Kyllä Euroopa on ennenkin puolustanut itseään. Tässä kerran meille yhteinen EU-projekti... Siis sen separatismin maailmanennätyksen lisäksi...</p>

Paavo Saariranta

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Logiikkaa ja järkperusteita pitää ja tulee käyttää uskonnollisessa keskustelussa aivan samoin kuin muuallakin. Ja tämän sanon tunnustavana kristittynä. Ollaanko tässä taas luomassa uutta kaksoisstandardia?

Holotna Pravda

"Käräjäoikeus perustelee Halla-ahon sakkoa siten, ettei perustuslain suojaama sananvapaus ole rajoittamaton."

Bullshit. Sananvapaus on absoluuttinen arvo. Sananvapaus joko on tai ei ole. Jos sananvapautta rajoitetaan millään tavalla, tämän jälkeen ei ole sananvapautta.

Tällä käräjäoikeuden perustelulla Suomi siirtyi niiden maiden joukkoon joissa ei ole sananvapautta.

Liike

Monet kommentoijat ovat yllä taivastelleet käräjäoikeuden yleiseen elämänkokemukseen perustuvaa toteamusta, ettei uskonnosta voida keskustella samoin kuin esimerkiksi luonnontieteistä.

Havainnollistan asiaa, koska se näyttää yllättävän monille uudelta tiedolta.

Lenkkimakkaran kappaleen pituutta voidaan mitata metrimitalla, se voidaan punnita vaa'alla ja sen syömiseen kuluva aika voidaan todeta sekuntikellolla. Se on siis määriteltävissä melko tarkasti mittauksin. Uskonnon käsitteiden toteaminen ei ole yhtä helppoa.

Jokaisen uskonnon oleellinen sisältö on uskominen joihinkin asioihin ilman tietoa niistä - siitä tulee nimitys uskonto. Kerroin siltä varalta, että joku ei ole vielä tullut elämänsä aikana ajatelleeksi lenkkimakkaraa käsitteellisempiä asioita, kuten kommenteista saattaisi luulla.

Tyypillinen esimerkki uskonnon olemuksen ymmärtämättä jäämisestä ovat joidenkin yrityksen arvailla ja laskea hyvin suolaisen veden nostetta selitykseksi Jeesuksen kävelemiselle vetten päällä. Sellainen lähestymistapa on väärä, koska kristinuskon osa on uskominen siihen kertomukseen, eikä tapahtuman teknisellä mahdollisuudella tai mahdottomuudella ole mitään merkitystä.

Sitä oikeus tarkoitti.

Vieras

>>koska kristinuskon osa on uskominen siihen kertomukseen, eikä tapahtuman teknisellä mahdollisuudella tai mahdottomuudella ole mitään merkitystä.
>>Sitä oikeus tarkoitti.

Kristinusko on uskomista Jumalan tekemiin ihmeisiin. Mitään sekavia selityksiä siihen ei tarvita. Muuten kristinuskossa arvostetaan viisautta, eikä missään tapauksessa järjettömyyttä, niinkuin oikeus on luullut.
Järjen hylkääminen ei kuulu kristinuskoon eikä kovin islamiinkaan. Oikeus on mennyt väärään hylätessään tavallisen järjen uskonnollisissa yhteyksissä.

Paavo Saariranta

Miten uskonnoista antamasi kommentti liittyy käräjäoikeuden perusteluun tai miten ylipäätään koko käräjäokieuden perustelu uskonnon "järjettömyydestä" liittyy Halla-ahon saamaan tuomioon.

Tämän jälkeen ymmärrän ehkä perustelujasi paremmin.

Liike

Käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sanoilla:

"Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten
uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä
keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan
esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä.
Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan
objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon
olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus
on suhteellista".

Halla-aho selitti blogissaan esittävänsä loogisen ajatusketjun, mutta oikeus kumosi loogisuuden vain näennäisenä, koska kyse oli uskonnon perusteista, joita ei voida käsitellä loogisten väitteiden ketjuna.

Selvenikö yhtään?

Vieras

Uskontojen totuuden pohtiminen ei ole oikeuden tehtävä. Käräjäoikeudesta tulee uskonnollinen ohjaaja, jos se antaa päätöksiä uskonnon totuuksista.
Olisi pitänyt päättää, onko kirjoitukset Suomen lain vastaisia. Lain rikkominen edellyttää herjaamista loukkaamisen tarkoituksessa. Lainaus: "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä"

Sananvapauden kannalta on tärkeää tietää, että uskontojen pyhinä pitämistä asioista saa olla eri mieltä, kun sanoo asiansa ilman loukkaamisen tarkoitusta.
Tämän lain mukaan Muhammedia saa sanoa pedofiiliksi, kun ei tarkoita sitä loukkaukseksi.

Htalk

Siis joku on "kivikaudella ennen maailman syntyä" mennyt naimisiin jossain aavikolla jonkun uskon historiaan kuuluvan tarinan mukaan lapsen kanssa.

Tästä on turhaa alkaa vetämään johtopäätoksiä vuoden 2010 maahanmuuttopolitiikkaan tai siihen miten tänäpäivänä suhtaudutaan pedofiiliaan maahanmuuttopollitiikkaan vaikuttavana asiana.

Pedofiilia on vakava rikos vuonna 2010 oli kivikaudella tehty mitä tahansa tämän päivän uskonnon tarinoiden mukaan.

Hyvä että maahanmuuttoasioista keskustellaan ja kyllä Suomeen Halla-ahokin hyvin mahtuu keskustelemaan. Toisaalta ei olisi Ilmaninkaan pitänyt provsoitua kivikautisista argumenteista... Luulisi että Illmaninillakin olisi oikeita töitä syyttäjälaitoksessa...