Lauantai 19.1.2019

KRP: Vanhasen väitetty teko jo vanhentunut?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.9.2009 16:12
Päivitetty: 
29.9.2009 17:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Faktakulma

Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteet:

Silminnäkijä-ohjelman mukaan pääministeri Matti Vanhanen on saanut rakentamaansa taloon rakennustarvikkeita nimeltä mainitsemattomalta yritykseltä, joka on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja.

Ohjelma kertoi nimettömän lähteen avulla, että se löysi pätevän näytön Vanhasten saamasta varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoinut rakennusliike.

Ylen mukaan Vanhanen on rakentanut taloaan vuosina 1996-1997 ja 1999-2000. Hän oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja 1998-2003 ja sitä ennen varapuheenjohtaja.

Silminnäkijä-ohjelman näkemys oli, että rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita säätiön tulevissa kohteissa.

Keskusrikospoliisi selvittää, antaako pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toiminta talonrakennusurakassa tai Yleisradion toiminta sen uutisoinnissa aihetta esitutkinnan käynnistämiselle jompaa kumpaa osapuolta kohtaan.

KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa sanoo Uudelle Suomelle, että vaikka Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteet Vanhasen vastaanottamista rakennustarvikkeista osoittautuisikin todeksi, asia ei välttämättä johda toimenpiteisiin.

- Tällaiset rikokset, joissa tuomio olisi alle kaksi vuotta vankeutta, vanhenevat yleensä viidessä vuodessa, Kurenmaa sanoo Uudelle Suomelle.

Väitteet Vanhasen vastaanottamista rakennustarvikelahjuksista sijoittuvat kuitenkin Ylen ohjelman mukaan yli kymmenen vuoden taakse.

Myöhemmin tänään poliisi kommentoi STT:lle, että lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa on säädetty rangaistavaksi vasta vuonna 2002. Ylen mukaan Vanhanen sai talonsa valmiiksi vuonna 2000.

Jos Ylen väitteet osoittautuvat vääriksi, Vanhanen voi Kurenmaan mukaan pyytää rikostutkinnan aloittamista Yleä vastaan, koska "kyse on niin vakavista väitteistä".

Jos Vanhasen toiminnasta käynnistettäisiin esitutkinta, olisi rikosnimike Kurenmaan mukaan jokin "lahjontatyyppinen väite".

Jos Ylen väitteet osoittautuvaisitkin todeksi, mutta mahdollinen rikos olisi vanhentunut, voisiko Vanhanen vaatia rikostutkintaa Ylen toiminnasta?

- En osaa siitä vielä tässä vaiheessa sanoa.

Kurenmaan mukaan KRP pyrkii kuulemaan mahdollisimman nopeasti Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa nimettömän esiintynyttä lähdettä. Vanhasta kuullaan Kurenmaan arvion mukaan todennäköisesti vasta siinä tapauksessa, että asiassa päätetään aloittaa esitutkinta.

Vanhanen kiisti tänään Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteet pitämässään lyhyessä tiedotustilaisuudessa.

- Kuka uskoisi, että riskeeraisin poliittisen uskottavuuteni lautakasan takia? Vanhanen sanoi.

KRP selvittää myös, onko RAY:n ja Nuorisosäätiön Vanhaselle ja muille poliitikoille jakamien rahojen osalta syytä aloittaa esitutkinta.

 

 

 

Faktakulma

Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteet:

Silminnäkijä-ohjelman mukaan pääministeri Matti Vanhanen on saanut rakentamaansa taloon rakennustarvikkeita nimeltä mainitsemattomalta yritykseltä, joka on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja.

Ohjelma kertoi nimettömän lähteen avulla, että se löysi pätevän näytön Vanhasten saamasta varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoinut rakennusliike.

Ylen mukaan Vanhanen on rakentanut taloaan vuosina 1996-1997 ja 1999-2000. Hän oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja 1998-2003 ja sitä ennen varapuheenjohtaja.

Silminnäkijä-ohjelman näkemys oli, että rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita säätiön tulevissa kohteissa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vieras

Mutta Vanhaselle jää jokatapauksessa käteen musta-pekka. Epämääräistä syytettä ei voi mitenkään todistaa vääräksikään. Yle voi piiloutua lähdesuojan taakse, ja jos ei poliisi ala edes tutkia asiaa vanhentuneisuuden takia, väite jää elämään omaa elämäänsä, totena. Jos taas Vanhanen haastaa Ylen oikeuteen, asian tutkiminen ja oikeuskäsittely kestää kauan (todennäköisesti yli seuraavien vaalien, vaikka ne järjestettäsiin ajallaankin) Vanhanen roikkuu sen ajan löysässä hirressä ja vaikka todettaisiin syyttömäksikin, niin poliittinen ura ainakin on ohi.

tuomonet

Mikäli Vanhanen pyytää tutkimaan jutun todenperäisyyden ja mahdollisen kunnianloukkauksen, juttuhan tutkitaan melko nopealla aikataululla. Valtakunnallisessa tiedonvälityksessä esitetty kunnianloukkaus on törkeä laajan levikkinsä vuoksi.

10 § Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

1. rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2. aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa

ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

jussi vaarala

pelannut korttinsa ettei jäänyt käteen kuin musta pekka

hän pääsisi itse mustasta pekasta eroon luopumalla pelistä

ja tilanteessa ei auta keskustalaisten uusi tännekin ilmestynyt nettiurheilulaji -

PESUKONE-SLALOM - pestään pyykkiä ja väistellään likatahroja

tuomonet

Jos Vanhanen haluaa, hän voi tehdä tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. Tämä voidaan tutkia melko nopeasti. Kyseessähän on törkeä kunnianloukkaus.

Törkeästä kunnianloukkauksesta laki sanoo:
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville.

Tuomio on sakkoa tai vankeutta enintään 2 vuotta.

Harttu

On se kyllä kummaa suomalaisessa demokratiassa, että vain politikoilta vaaditaan selvitykset taloudellisista kytköksistä! Kuka kysyy toimittajien kytkösten perään, ja kuka voi? On niin lähdesuojaa ja muuta! Ei toimittajakunta voi olla kaiken kontrollin ulkopuolella!

Julkaiskaa hyvät Ylen,MTV3:n, Hesarin, yms. päivälehtien toimittajien kytkökset mm. yritysmaailmaan.

Te olette suurempia vaikuttajia kuin jotkut pienet yksityisyrittäjät!

Tulkaa esiin reilusti!

Pekka Siikala

Nyt kyllä Usari alittaa jo Usarinkin tason. Mekoinen saavutus.

Näin mädännäismoraalitonta otsikointia en ole nähnyt oikeastaan edes Seiskassa.

Mikä teko? Rohkenen kysyä asiaa suoraan Valtteri Varpelalta. Missä vaiheessa ja millä oikeudella Varpela on ratkaisuut jutun ja todennut teon tehdyksi?

Ei missään, ei mitekään, eikä millään oikeudella. Varpelalta tulisi ottaa näppäimistön käyttöoikeus pois.

Teko ei voi vanhentua ellei tekoa ole tehty.

Lainaan ja käytän Uuden Suomen kustantajan tyyliä: "Pystyyn nostettu paska koko Uusi Suomi moraalittomine otsikoineen. Pelkkää ahneutta ja pahuutta".

Näin on.

Pekka Siikala

Otsikko on muutettu täysin asiattomasta ja moraalittomasta asialliseksi lisäämällä siihen yksi sana. Se sana on "Väitetty".

Alkuperäisestä otsikosta se puuttui.

Luulenpa, että minä hallitsen näppäimet aivan hyvin, ja olen varma että minulla on korkeampi moraali kuin Uudella Suomella ja Valtteri Varpelalla.

Ellei Uuden Suomen porukka sitten ole henkisiltä lahjoiltaan täysin kädetöntä. Jätetään tähän se varaus.

Tämä muuten oli jälleen kerran oiva esimerkki netin vaaroista; printtilehden otsikkoa kun ei muuteta jälkeenpäin.

Netissä sitä voi muuttaa vaikka kerran minuutissa läpi vuorokauden.

Näin on juttu.

marko.lehti

on se niin hienoa että kaltaisesi suoraselkäinen mies noin voimakkasti mattia tukee..
oletko koskaan kuullut sanan "karhun palvelus" merkitystä?
ps toki olen kanssasi samaa mieltä siitä että turha mattia yksin pistää syntipukiksi, kaikki ministerit vaan pihalle.

Liike

Eilisillasta lähtien on puhuttu YLE:n ohjelmassa esitetystä väitteestä, jonka mukaan Matti Vanhanen olisi ottanut vastaan ilmaisen erän rakennustarvikkeita yritykseltä, joka on urakoinut säätiölle, jossa Vanhanen oli vastuullisessa asemassa.

Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, mikä Vanhasen teko on kyseessä.

Paitsi jos nimimerkki Pekka Siikala on omaksunut vanhan lukukirjan kertomuksen tytön roolin elää tynnyrissä, ympäröivästä maailmasta mitään tietämättä.

tuomohirvi

Aivan oikein kirjoitat sekä Pekka Siikala että vieras. Journalismista on tullut tämän ylenpalttisen uutiskilpailun takia täysin mätää, ammutaan puun takaa näillä nimettömien ilmiantajien valaehtoisilla todisteilla. Tämä on vähän kuin oikeudessa kysyttäisiin, että mistä tuli tekoväline "no hän (asianomistaja) osti sen tuntemattomalta ulkomaalaiselta Kotkan satamassa" ja tämäkin lausunto annettiin valaehtoisesti tietäen, että takuuvarmasti ei jää kiinni väärästä valasta. Niin on tämänkin kanssa kun ei ole tapahtunut mitään niin ei ole laskua vastaanottajalla eikä liioin tavarantoimittajalla. Nämä valaehtoiset paperit on todella paperia. Minua jäi sunnuntaina mietityttämään, kun ylen uutisissa hyvin yleläiseen tapaan uutisten lukija haastatteli omaa (ylen) naisuutispäällikköään ja tämä asiantuntijana vastasi jotenkin siihen tapaan, että "kokoomukselle sopii, että Suomessa on heikko pääministeri Vanhanen". Milläs mittarilla tämä on tutkimus on tehty ja onko kokoomus moista lausuntoa koskaan antanut. Asiaa kysyin suoraan päätoimittajalta ja minulle vastasi Jouni Kemppainen ja se vastaus kertoo oikeastaan kaiken, eli Kemppainen kovasti selitteli, että yle ei ole puolueellinen. No minä miettimään että enhän minä sitä kysynyt vaan miksi selittelet - no tulipahan sekin sitten selväksi ja tämän päiväinen soopa vain vahvisti asian. Olen ymmärtänyt hallituspuolueiden tukevan kokonaisuudessaan pääministeriään. Tässä koko touhussa on selvä erkkolaisen median ja ylen kilpailu menossa ja nyt yle kyllä haukkas sitä itteään. Meni alta riman, että heilahti.

laatujournalismin kannattaja

Tämä on sitä itseänsä! Suomalaista laatujournalismia, jonka perusperiaatteisiin kuuluu mm. kirjoittaminen mitä vain mistä vain, jos se vain ajaa oman aatteen asiaa. Tästä SUOMALAISESTA LAATUJOURNALISMISTAHAN me olemme saaneet nauttia jo vuosikymmeniä! Kiitos CCCP! Kiitos Tampereen aivopesulaitos ja muutkin laitokset, kun olette meille LAATUJOURNALISTEJA tuottaneet.

Kiitos myös US ja US:n LAATUJOURNALISTIT! Luemme mielellämme kaiken, mitä te meille vain keksitte suoltaa.

Tämä Vanhasen kukistamisyritys on kyllä pitkästä aikaa parasta LAATUJOURNALISMIA mitä olette meille tuottaneet! Tämä hakkaa jopa "SDP on yhä Suomen suurin puolue" -gallupit, joita niin kovin olemme jokapäiväseen elämäämme jo kaivanneet! Kiitos tästä! Mahtavaa US ja muutkin vasemmistomediat. Jatkakaa samaa rataa.

Vieras

"Missä vaiheessa ja millä oikeudella Varpela on ratkaisuut jutun ja todennut teon tehdyksi?"

Ilmiselvästi teko on tehty. Vanhanen myöntää asian tivaamalla Yleltä "lisäselvitystä": "Mitkä tavarat muka?"

Jos väitteessä EI olisi perää, Vanhanen ei vaatisi selvityksiä vaan olisi hetkeäkään epäröimättä tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Vaan eipä ole tainnut tehdä. Miksihän ei?

"Pystyyn nostettu paska koko Uusi Suomi moraalittomine otsikoineen. Pelkkää ahneutta ja pahuutta".

Kuulehan Pekka Sikala, rehellisyys maan perii, ei kepulaisuus.

Vieras

Ei kai tässä ne laudat ole se tärkein asia? Eikö sen pitäisi olla paljon tärkeämpi, että mitä Vanhanen ja hänen seuraajansa (rauta)Kanki-Kaikkonen ovat nuorisosäätiössä puuhanneet ja rahoittaneet omia touhujaan RAY:n vähintäänkin avokätisellä avustuksella?

Antti-Johannes

Mielestäni Vanhasen suurin puute pääministeriksi on todella huono kielitaito, eikä tämä asia ole vanhentunut - valitettavasti. Onhan se todella suuri synti pääministerille, ettei osaa mitään vierasta kieltä kunnolla. Sehän saa suomalaisen koululaitoksen itkemään, varsinkin kun pääministerikin ilmoittaa olevansa akateemisesti sivistynyt.

Juntti Ahannes

Kiva kuulla, mikä on Vanhasen suurin ongelma. Asiathan ovat hyvin!
Sikäli kuin tiedän, hyvin harva EU-johtaja puhuu jotakin vierasta kieltä, kahdesta vieraasta kielestä puhumattakaan. Poikkeuksen tekee Saksan Angela Merkel, joka puhuu loistavaa venäjää. Suurvaltojen johtajista kannattaa mainita ainakin Vladimir Putin, joka puhuu puhdasta saksaa. Vanhasen työkieli ulkomaaksi on englanti, jolla hän näyttää pärjäävän oikein hyvin. Ruotsi on ruosteessa, mutta ikävä kyllä niin se on monella muullakin, jopa itseään sivistyneinä pitävillä ihmisillä.

Vorwärts, Wanhanen!

jussi vaarala

Toisaalla krp antoi ymmärtää että väitetyllä Vanhasen rakentamiseensa saamalla ilmaisella tarvikepaketilla on niin suurta yhteiskunnallista merkitystä että se pitää tutkia ja sitten krp:n tutkija lausuu näin :

"Keskusrikospoliisi selvittää, antaako pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toiminta talonrakennusurakassa tai Yleisradion toiminta sen uutisoinnissa aihetta esitutkinnan käynnistämiselle jompaa kumpaa osapuolta kohtaan.

KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa sanoo Uudelle Suomelle, että vaikka Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteet Vanhasen vastaanottamista rakennustarvikkeista osoittautuisikin todeksi, asia ei välttämättä johda toimenpiteisiin.

- Tällaiset rikokset, joissa tuomio olisi alle kaksi vuotta vankeutta, vanhenevat yleensä viidessä vuodessa, Kurenmaa sanoo Uudelle Suomelle."

Miten voi sanoa olevan yleistä tähdellistä merkitystä tutkinnalla jonka jo alkumetreillä sanoo olevan vanhentunut.

Eikös oikeuskanslerin pitäisi puuttua tähän.

Onko tämä nyt totaalista oikeusjärjestelmän pelleksi laittamista alkaa yleisen korkean merkityksellisyyden vuoksi alkaa tutkimaan juttua joka on vanhentunut.

Vai Yleäkö tässä jahdataankin. Eikö krp löydä ajankohtaisempaa tutkimista ja ensin poliitikkojen ja kytköksiensä tekemisistä eikä median touhuista.

Media kun on paljastanut poliitikkojen touhuja eikä niinpäin että poliitikot median touhuja. On äärimmäisen kyseenalaista jo että poliitikot alkaa jahtaamaan mediaa ja suorastaan kohtalokkaan kyseenalaista jos siihen osallistuu ihan keskusrikopoliisikin.

Eikö tässä ole sanansijansa ja äkkiä oikeuskanslerilla. Tämähän menee aivan hulabalooksi.

Jussi Vaarala
Somerniemi

Gesär

Odotetaan pari päivää ja Matti tulee julkisuuteen sellaisen tiedon kanssa, että jotain rakennustarvikkeita on unohtunut maksaa, eikä myyjä ole karhunnut.

Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa:
a) suora korruptio; palveluksella ostettiin palvelus
b) valta-aseman väärinkäyttö; Matti ei maksanut, eikä rakennusliike ryhtynyt karhuamaan, koska kyse on raskaan sarjan poliitikosta

Ja sitten voikin jokainen miettiä omalla kohdallaan, olisiko maksamatta jäänyt tuhansien eurojen (luultavasti) lasku unohtunut kokonaan, ilman että postiluukusta kolahtaa karhukirjeitä?

Vieras

Nyt ovat jo ainakin vuoden ajan Hesari ( SDP ) ja Yle ( SDP ) yrittäneet kaataa Vanhasen ja hallituksen, mutta huonolta näyttää. Välikysymyskin oli jokseenkin vaatimaton esitys. Jokainen tietää, että laman aikana, jolloin kaikki, myös kunnat, säästää rahaa. Valtiokaan ei ole se säästöpossu, joka juuri nyt rikotaan. Odotan inholla seuraavaa demarien keksintöä, sillä kurkku alkaa olla täysi tuota jankutusta. He purevat jo omaa jalkaansa reittä myöten. Mikä tuleekaan vastaan?

Antti-Johannes

Ainakin vuoden ajan ovat kepulit (KES) jaksaneet pitää yllä kulissia, jonka mukaan maaseudun mafia omaistaa koko maan. Onneksi näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan pientä heräämistä on onneksi tapahtunut. Suomen kansantaloudesta Vanhasen jengi tuottaa kuitenkin vain murto-osan.

Aku

Tee palvelus isänmaalle ja eroa - välittömästi. Lähtö pääministerin tehtävistä on joka tapauksessa edessä, sen viivyttäminen on karhunpalvelus Suomelle. Toimintaedelletykset ovat nolla eivätkä tule palautumaan, tämä on selvää jokaiselle joka ottaa tapahtumista selvää ja pysähtyy hetkeksi ajattelemaan.

MerjaH

Matti ei luovu "luomastaan urasta".

Hän on oppinut hymyilemäänkin ihan amerikkalaisittain (eli kuten Hoijakan puuhevonen), vaikka ei varsinaisesti kielimiehiä olekaan. Hän on varmaankin saman preppaustoimiston listoilla kuin morsiamensakin. Small talkia vaan kehiin, everything´s all right. It´s a rainy day.

Ilmeisesti Matti on niin käteväkäyttöinen mies Kataisellekin, että Katainen ottaa riskin menettää kokoomuksen äänet kristillisille ja persuille, vihreille ym:lle.

Koba

Hessu Hopo: "Jos kerran vanhentuneilla jutuilla ei ole mitään väliä, niin miksi sitä Tiitisen listaa sitten piilotellaan!"
Niin, tätä Tiitisen listaa kaipaisin esiin.
Samoin tietoa siitä, keneltä Erkki Tuomioja sai Zavidovon paperit 1972 ja MIKSI HÄN LUOVUTTI NE VIERAALLE VALTIOLLE VAIKKA NE OLIVAT JULISTETTU SALAISIKSI? HALUSIKO HÄN NÄIN ESTÄÄ SUOMEN EEC-JÄSENYYDEN?
Erkki Tuomiojahan itse tunnusti itse vuotaneensa nämä paperit vasta 1992, kun oli kulunut 20 vuotta tuosta teosta.
Valtiopetokseen asti riittävä tekohan vanhenee syytteen osalta Suomessa 20 vuodessa.

MerjaH

kuin kuuta nousevaa, niitä stasi-listoja. Vaan onhan ne jo muunneltu moneen kertaan tässä ajassa. Jos ne joskus 100 vuoden kuluttua paljastuvat, niin niissä esiintynee vain takarivin taiteilijoiden nimiä.

Tuomiojaa nyt aika vähän epäillään. Enitenhän niissä on kepulaisia ja demareita, ja joku ääri-stalinisti. Näin ainakin kuvittelen, mutta satulistaksihan se jää, josta kaikki voivat kuvitella ihan mitä mieleensä juolahtaa.

lista ihan omien mieltymystensä, antipatioidensa mukaan! Todella vapaata!

Tesvisio

Suomettuminen ja irvistely jatkuu YLE:ssä, vaikka Repo kuoli jo ajat sitten. Venäläiset nähdään oudosti YLE:ssä suurena saatanana, joka on aina hyökkäämässä, jos hyväksymme ihmisoikeudet ja demokratian. YLE:ssä eivät kaikki ole onneksemme suomettuneita. Irvistely on YLE:ssä ala-arvoista turhanpuhumista. Onko SETA tukenut Tarja Halosen vaalityötä? Avioeroja tulee YLE:n irvistelyistä. Perheitä pilkataan YLE:ssä. USA:ssa perhe on aina kunniassa. Venäjällä se hajosi mädällä kaatopaikalla. Johanna Korhonen hyväksytään perheiden puolustajaksi, jos hänellä olisi mies. Eero Heinäluoma ei halua demareiden puheenjohtajan paikalle. Erkki Tuomioja jättänee eduskunnan. Uusi aika ilman demareita parantaa!

Matti O Koskela

Kyllä pitää sanoa, että on ala-arvoista ja epätoivoista median, nyt mm. Ylen taholta kampittaa Vanhasta. Tiedän kyllä useitakin tahoja median suunnalla, jotka leuka väpättäen ovat uhitelleen jo pidempään kaatavansa 'landepääministerin' ja että keinot siihen kaivetaan vaikka kivennavalta. Toisaalta, tämähän ei ole mikään salaisuus.

Turha odottaa minunkaan lähteitäni paljastaa, vanhentuneita tuhnuja kaikki tyynni.

Liike

Jos näytetään, että Vanhanen sai rakennustarvike-erän lahjuksena, syyteoikeuden vanheneminen voidaan laskea erän luovuttamispäivästä Vanhaselle tai siitä päivästä, jolloin hän hyväksyi tarvikkeiden saamisen maksutta.

Toisin sanoen, jos Vanhanen sai arvokkaita "lautoja" esimerkiksi vuonna 1999, mutta käytti niitä talossaan tai muualla vasta vuonna 2004, vanhenemisajan voitaisiin katsoa alkaneen vuodesta 2004.

Korostan, että tämä on vain yksi tulkinta rikoslain 8 luvun 2 §:n merkityksestä.

Lahjuksen ottaminen kansanedustajana tai virkamiehenä voikin tuottaa enimmillään neljän vuoden vankeuden, joten sen syyteoikeus vanhenee vasta kymmenen vuoden kuluttua.

MerjaH

Joten eipä noista voi Vanhasta erottaa, kun ei sisäinen tarkastus yhteiskunnassa pelaa. Vai pelaako se, siis joku muu kuin KRP, vaikkapa oikeuskansleri...tai kaikki ne oikeus-sanalla alkavat tahot. Polliisi on kyllä aikasen uskottana Suomessa. Mutta se meni jo, siis se KRP-juna, koska rikos on vanhentunut.

Henry.I.Niskanen

Otsikkoni mukaisesti ja mitä tekee JyrkipoikaKatainen on tyytyväisenä MattimafiosoVanhasen taskussa ja odottaa pääsyä
isyyslomalle niin tulee myönteistä julkisuutta.Aika hyvin miehen kuorelta joka ei ehdi käymään vaalitaistelua ylimääräisissä vaaleissa omien lausuntojensa mukaan.
ÄLKÄÄ KEPULITOIMITTAJAT PARJATKO US:A. US ON SANAVAPAUDEN ASIALLA JA ISANMAAN ASIALLA.
Suomen Keskusta ei ole isänmaan asialla vaan rikollisten.

Vieras

jos todetaan .että vanhanen on syyllistynyt lahjoman ottamaan.mikä on hyvin todennäköistä,ei kai kukaan kuvittele.että yle lähtee syyttämään pääministeriä tommosesta asiasta ilman faktoja,eikä se ollut ainoa asia mikä tuli ohjelmassa esiin,ei kai missään muussa eu maassa politiikko vois toimia noin ,ilman .että lentää kuin leppäkeihäs virasta,sitä ihmettelen ,että löytyy ihmisiä mitkä puolustelee häntä.

Jonathan

1. Pääministeri Matti Vanhanen jakaa hämärille liikemiehille palveluksiaan taloudellisia etuja vastaan
2. Ulkoministeri Stubb puuhastaa Afganistanissa ja mm. nimeää Suomi-brandi -työryhmän
3. Opetusministeri Wallin muistuttaa kaikkia ministeriöitä sitoutumisesta kulttuuripääkaupunki -hankkeeseen
4. Oikeusministeri Tuija Brax haluaa vaijentaa suomen etuja ajavat kansalaiset ja poliittiset tulokkaat, kuten Jussi Halla-ahon
5. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors vähättelee humanitaarisen maahanmuuton ongelmia ja helpottaa suomeen pääsyä
6. Presidentti Tarja Halonen on perehtynyt em. vähemmistöjen etujen ajamiseen
7. Martti Ahtisaari... YK:ssa... suomen maksettava enemmän eturivin paikasta... äh

8. Valtiovarainministeri yrittää löytää kaikelle tälle rahoituksen veroa maksavien suomalaisten kukkaroista.

Koko koneisto on rakennettu ja kasvatettu poliittisten vallanpitäjien intressejä ajatellen. Milloin tavallisilta, työtä tekevältä keskiluokalta loppuu mitta?
Onko suomessa enää tavallisen suomalaisen edunvalvojia missään?

Hessu Hopo

http://fi.wikiquote.org/wiki/Matti_Vanhanen

Muutamassa lohkaisussa on klassikon aineksia

"Ai että olisin suositellut rahaa toiselle puolueelle? Ei pidä paikkaansa." - Pääministeri Matti Vanhanen, IS 26.5.2008

"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) myöntää järjestäneensä vaalirahaa entiselle vihreiden kansanedustajaehdokkaalle Merikukka Forsiukselle (kok)." - IS 2.6.2008

Ja itselleni uutena (vilun värähdys...)

"Visioni Euroopasta on sellainen, jossa kansallisvaltioiden rajat tulevat näkymättömiksi." - Matti Vanhanen Hufvudstadsbladetin haastattelussa, Hufvudstadsbladetin verkkolehti 14.1.2009

jussi vaarala

Asia yritetään nyt kaventaa yhteen asiaan vaikka kyse on laajasta vyyhdistä - kokoomus ja vihreät ovat menettämässä kasvonsa

” Sekä kokoomus että vihreät antavat tukensa pääministeri Matti Vanhaselle. Puolueissa toivotaan kuitenkin, että TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa esitetyt väitteet Vanhasen talonrakennusepäselvyyksistä selvitetään perusteellisesti.

Katainen muistuttaa, että nyt ollaan tilanteessa, jossa on sana sanaa vastaan.

- En pysty lähtemään tuomariksi tähän vaan toivon ja edellytän, että osapuolet ja myös krp tuovat mahdollisimman nopeasti täyden selvyyden tähän asiaan, Katainen sanoo. ”

Jonathan

Jussi Vaarala: "Asia yritetään nyt kaventaa yhteen asiaan vaikka kyse on laajasta vyyhdistä - kokoomus ja vihreät ovat menettämässä kasvonsa"

Erittäin laajasta vyyhdistä, monimutkaisista ja kalliista rakenteista, jotka tulisi selvittää ja purkaa maan tasalle. Toiminta on ollut kokonaan muuta, kuin kansalaisten edun valvontaa ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä.

Matti Vanhasen touhujen esilletuonti on hyvä asia, mutta ei saa focusoitua tähän yhteen asiaan.

jussi vaarala

asian laajuus pitää pitää mielessä - ja edelleen muistaa että kuntakenttä on kokonaan vielä avaamatta

toiseksi on koko ajan kysyttävä mikä on oikeusvaltion ja oikeudenpalvelijoiden toiminnan taso ja motiivit

VierasBrandheim

Tuohon Jonathanin listaan lisään vielä.

9. Suomen oikeuslaitos käy oikeutta Afrikassa joka ei kuulu Suomelle.Ei pidä mennä opettamaa itsenäisten maiden oikeuksia.

10.Oikeuden valvojat eivät ole valvoneet poliittisten ja heidän virkamiesten toimintaa kun on ollut maantapa ryssiä ja kytkeä kaikkea mahdollista.

11 Jos Vanhanen vetää nyt tv 2 oikeuteen herjauksesta löytyy silloin selvempää tietoa puukasata. Jos ei, hän on silloin valehdellut.

jussi vaarala

tämäkö ainoa

jota perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja saa suustaan ulos suhteessa koko kauheaan kansan vatsan ympäri kääntävään sotkuun:

” Sasi ei ota kantaa asiaan Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana, koska yhtiössä hallintoneuvosto ei puutu toimituksellisiin asioihin.

Sen sijaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Sasi puhuu.

- Silloin kun esitetään väitteitä merkittävästä yhteiskunnallisesta toimijasta kuten pääministeristä - varsinkin jos on väitteitä joilla voi olla myös rikosoikeudellista merkitystä - niin silloin mielestäni tiedotusvälineen tehtävä on erityisen huolellisesi tarkastaa tietojen oikeudenperäisyys, Sasi sanoi Verkkouutisille.

Jos kävisi niin, että Ylen tiedot eivät olisikaan oikeita, olisi Sasin mielestä syytä arvioida toimituksellisia menettelytapoja uudestaan.”

moro

Pääministerin virkatoimista ei enää pitkään aikaan ole tullut mitään. Kaikki aika menee maineen pitämisessä edes jollain tolalla kaikenmaailman selityksillä.

Ihmeellisintä, että hallituskumppani kokoomus ilmoittaa koko ajan tukeaan pääministerille. Tuohon on selitys: Kokoomuksen on pakko antaa tukensa ryvettyneelle pääministerille, koska sillä itsellään saattaa minä päivänä hyvänsä paljastua vielä pahempaa korruptiota.

Olisihan se suuri häpeä Kataiselta haukkua pääministeri puolueineen korruptiopuolueeksi, kun oma puolue käryää taatusti samoista asioista, kunhan aikaa kuluu.

Korruptio on sellainen rikoksenmuoto, että siihen tällaisessa monipuoluemaassa ei oikeastaan voi syyllistyä, kuin porvaristo, ja senhän ne ovat tehneet.

Ei ole sanottua, että kokoomus veisi kepua, vaan kepu saattaakin viedä kokoomusta.
Tutkiva journalismi on erittäin herkällä päällä nyt- ja sitä kokoomus Kataisineen pelkää.

Sivustaseuraaja

Höpsis. Tuo on kansanviisautta, ettei Vanhanen olisi sopiva pääministeriksi. Ei tällaista mankelin läpi vetämistä masinoida jonkun "puhtoisuuden" puutteen tai muutaman vanhan nappikaupan takia. Tässä on ihan ilmiselvä agenda takana kunhan vain ymmärtäisi mikä.

Yksi vaihtoehto on harhautus. Pidetään kohua yllä vaikkapa Irlannin Lissabonin sopimuksen äänestyksen yli tms. No, tuskin näin, sillä, Suomihan on jo kansalta pahemmin kysymättä ratifioinut sen ja niinpä aidon itsenäisyyden tosiasiallisen menetyksen sinetöinti on enää vain Irlantilaisten perjantaisesta kyllä-signaalista kiinni.

Tällaisen kommentin bongasin hesarin sivuilta Relanderin kolumnin kommentista: "<i>Media, erityisesti Sanoma hakee nyt Natomyönteistä pääministeriä, eikä lopeta ajojahtia, ennen kuin sellainen on löytynyt.</i>"

Kiitän kommentoijaa. Olinkin ajatellut, että jotain suurempaa tässä on. Kaasuputken puolella olo tai sitten jokin muu. Natokortin satuin unohtamaan. Suomi halutaan Amerikan käsikassaraksi, Suomi halutaan osaksi Venäjän piiritysoperaatiota. Elinkin vuosia utopistisessa toivossa, ettei Suomea vedettäisi mukaan siihen touhuun.

tim

Ei kukaan muu ole puhunut tuppeen sahatuista laudoista, kuin Matti Vanhanen. Katsokaa yle:tä ohjelma siinä oli kysymys paljon suuremmista asioista kuin muutama lauta. Ei se tarkoita jos kuvassa näkyy lautanippu samaan aikaan kun toimittaja puhuu rakennustarvikkeista olevan niistä kysymys. Siinä oli kysymys ray:n ja aran avustuksista,tonttikaupoista,kilpailutta jättämisettä rakennusurakoissa sekä lisärahan pyytämisestä toimintaan.Nyt kuitenkin oudoksuttaa että muistaa tuppilaudat melkein kymmenen vuoden takaa, muttei muista Nova-Groupin tapaamisia paljon tuoreempaa keissiä.

Jonathan

Kyse ei varmasti ole tuppilaudoista. Koko rakennusprojekti tulisi avata; tarkistaa mihin yrityksiin Vanhanen on laskuja maksanut ja mihin ei. Keitä ovat ne ammattilaiset, jotka ovat taloa rakentaneet ja kenen palkkalistoilla ollut. Matti Vanhanen saattaa kuitenkin muistaa nämä rakennusmiehiä ja kalliita rakenteita, LVI-tarvikkeita ja muuta materiaalia toimittaneet tahot kovin huonosti - jos ollenkaan.

Mutta Tuppilaudoista hän muisti puhelut ja kaikki yli 10 vuoden takaa. Aika hyvin.

Gesär

"Keitä ovat ne ammattilaiset, jotka ovat taloa rakentaneet..."

Mitä ihmettä puhut? Kyllä Matti on itse, omassa persoonassaan ja omin käsin Nurmijärven torppansa rakentanut, muun työnsä ohella. Se oli vain vähän sen jälkeen kun Matti pelasti Suomen jättimäisen komeetan törmäykseltä, sekä käänsi pelkällä ajatuksenvoimalla Vantaanjoen virtaamaan hetkeksi pohjoiseen. Suuressa vaatimattomuudessaan ja kansan miehenä ei ole halunnut näitä (ja muita) urotekojaan julkisuuteen.

Yksi toive minulla olisi Seppo Kääriäiselle välitettäväksi. Voisinkohan mitenkään saada pientä laatikollista Matti Vanhasen Nurmijärven torpan multaa?

rahottaja

Vanhanen ei demareiden lemmikkinä ole koskaan herättänyt itsessäni sen enempää sympatioita kuin luottamustakaan.

Mutta en silti voi kuin hämmästellä tätä median - US mukaanluettuna - Vanhasta kohtaan kohdistamaa vainoa.

Vanhanen on päätetty kammeta asemastaan vaikka sitten epämääräisen väittämän avulla, kun mitään muuta kättä pidempää ei enää tarjolla ole.

Ketä ollaan ajamassa valtaan? Kenen asialla ollaan? Ollaanko Kremlissä pettyneitä Vanhaseen tämän lähdettyä Halosen suojista Kokoomuksen kelkkaan? Onko myötäilijästä tullut tovereiden silmissä liian suomalainen? Vai halutaanko Vanhanen syrjään liian "toverillisuuden" vuoksi? Epäilen, ettei jälkimmäinen oletus ainakaan pidä paikkaansa - onhan Halonen saanut olla aivan rauhassa.

Tosiaankin, JÄTTIMÄISIÄ summia (= useita satoja tuhansia euroja) eri puoluekantoja edustavien kansalaisten AY rahoja kamppanjointeihinsa saanut Tarja Halonen ei ole joutunut mediassa oikeastaan minkäänlaisen tutkimuksen saati sitten painostuksen kohteeksi.

Eikö suomalaisilla journalisteilla ole munaa käydä presidentin kimppuun?

Vai mistä on kysymys?

Liike

Jo Vanhasen saama/hankkima vaalirahoitus näyttää olleen sekä moraalitonta, säätiölain vastaista että pääministerille sopimatonta.

Halosen määrältään suuremmat hämärät rahat eivät pese Vanhasta puhtaaksi, vaan Vanhasen on erottava tai hänet on erotettava pääministerin tehtävästä Suomen poliittisen järjestelmän romahtamisen välttämiseksi. Jos Vanhanen ajattelisi maan parasta, eikä vain aina omaa etuaan, hän olisi eronnut jo kauan sitten tilanteen rauhoittamiseksi.

lisärahottaja

Vasemmistonäkökulmasta tarkasteltuna yritystukien ottaminen näyttäisi olevan rikos isolla R:llä. AY-rahojen ottamisessa ei sensijaan näyttäisi olevan mitään ongelmaa.

Miksi? Tietysti siksi, että vasemmiston edustajat kun eivät lopultakaan määrittele oikeaa ja väärää rahoittajaa sen perusteella, kuka rahat jakaa vaan sen perusteella, kenelle ne jaetaan.

Ja onhan se vain hienoa, että KAIKKI AY-maksuja maksaneet suomalaiset ovat saaneet maksuillaan maalle ihka oman VASEMMISTOLAISEN presidenttinsä, halusivat sitä tai eivät. Ja juhlittiinhan Halosta ihan Kremlissä asti.

Säätiölakiin vetoaminen on pelkkää pilkun sitä ja mediassa meneillään oleva Vanhasen kaatoyritys pelkkä vasemmiston vallankaappaushanke, jonka ajatuksena on tuhota ensin pääministeri, tässä tapauksessa demareiden (Halosen) itsensä valtaan nostama, liikaa oikealle lipunut keskustalainen myötäjuoksia Vanhanen. Tämän jälkeen on tarkoitus käydä kokoomuksen kimppuun ja lopulta tuoda demarit jälleen kerran valtaan.

Onnistuuko? Ei onnistu. Suomalaiset eivät enää katsele SDP:n valheita, vaan puolueen suunta on sama kuin Saksassa. Neuvostoliitto on tässäkin maassa ollut ja mennyt eikä totuuden patoaminen nettiaikakaudella enää onnistu.

Entä Yle? Toivottavasti menee samaan viemäriin SDP:n kanssa.

jussi vaarala

Olennainen kysymys . . .
19:15 Vieras (kirjautumaton)

. . . asiassa on, miksi yksityinen omakotirakentaja on ostanut rakennusmateriaaleja rakennusliikkeeltä. Tavallinen omakotirakentaja ostaa materiaalit rautakaupasta. Rakennusliikkeen alennusprosentit ovat paljon suuremmat kuin rautakaupan alennusprosentit. Jos omakotirakentaja on maksanut rakennusliikkeelle vain rakennusliikkeen tavarantoimittajalta saaman laskun mukaisesti ilman katetta, on peli selvä.

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

uusi
aivan oikein
19:33 jussi vaarala

etuoikeutetusta asemasta hankittu hintaetu ja siis taloudellinen hyöty verrattuna tavalliseen kansalaiseen

näppärä havainto

Patriootti

Yritysten velvollisuus säilyttää kirjanpito on 10 vuotta, joten voi olla että ei löydy enää tietoa. Sitäpaitsi ei jostain rakennusliikkeen papereista kukaan ota selvää mihin mikäkin tavara on todellisuudessa päätynyt. Pyörät pyörii kuormureissa... Sitäpaitsi jos jotain vilunkia on tehty niin ei niitä taatusti missään papereissa ole ylhäällä ollut alunperinkään.

Vieras

Tässä ei ole enää mistään muusta kysymys kuin ajojahdista. Perättömiä väitteitä on helppo esittää "journalismin" turvin vaikka kyse on politiikan tekemisestä ja hallituksen/pääministerin luottamuksen tahallisesta kyseenalaistamisesta. Tällaista peliäkö vasurit joutuvat pelaamaan kun jäivät oppositioon?

Tätä naurettavaa vaalirahajupakkaa on kestänyt jo tarpeeksi kauan. Kenelle muka on tullut yllätyksenä että erilaiset säätiöt, yhdistykset ja yritykset yksityishenkilöiden lisäksi tukevat haluamiaan poliitikkoja saadaakseen suotuisan hallituksen. Sehän on maan tapa.

Ja rehellistä politiikkaa, eihän sellaista ole olemassakaan. Jokainen poliitikko on voideltu ja jokaisella meillä on hintamme. Mutta suomalaiset ovatkin niin sinisilmäistä kansaa että kaikki on hyvin lintukodossa kun vain pitää silmänsä tiukasti kiinni ja muistaa että Suomi on maailman korruptoitumattomin maa.

Mediassa yhdet ja toiset syyttelevät toisiaan lahjusten ottamisesta vaikka kaikki istuvat samassa veneessä. Herätkää jo pahvit! Tämä on vain mediapeliä, joilla saadaan myytyä teille pöhköille lehtiä.

Jos tällainen "kähmintä" ei miellytä niin tehdään yhteisistä asioista läpinäkyviä, niin kuin niiden alunperinkin pitäisi olla.

olavinieminen

Politiikka perustuu osatotuuksiin eikä kukaan pyri sanomaan koko totuutta.

Sitten tämä osatotuuksien esittäminen muodostaa kalliin puoluejärjestelmän.

Eduskunnan toiminta perustuu osatotuuksien näyttämöksi jossa roolit on jaettu hallituksen ja opposition leireihin.

Sitten vielä ihannoidaan tätä pelaamista ja tuhlausta.

Kirkkokin siihen syyllistyy. On luterilaiset ja katoliset jne. Lopuksi kuitenkin on kyse samasta kolmiyhteisestä Jumalasta.

Milloin on yksiselitteisen totuuden aika?

jussi vaarala

jussi vaarala kommentoi:
29.9.2009 21.00

Mummo märissä vaipoissa ja makuuhaavosisa ei voi lahjoa ketään ja siksi huutaakin vaan tuskissaan - kas kun ne mummon hoitorahat vietiin lahjusten kautta ettei mummo saa edes lämmintä olutta eikä kylmää voileipää vaan ihan vaan sen surkiemman eli märät vaipat ja makuuhaavat tai sitten sen halvimman - Utrion pillerin.

Lahjusoppitunnin 1. oppimäärä

Jape

..valaehtoista todistajaa. Lienee kyseessä valetodistaja.

Väärästä valasta saa aika kovan tuomion joten kukaan ei tule ilmeoittautumaan. Varsinkin kun näyttää siltä että Vanhasella ovat kuitit tallessa. Niillä pystyy aika helposti naulaamaan todistajan väärästä valasta.

Ehkä sosialistitoimittajat laskivat ettei löydy enää kuitteja, kun talonrakennuksesta on jo niin kauan. Siinä tapauksessa olisi helppo tulla todistamaan ja vannomaan mitä tahansa, koska vastaajan olisi käytännössä mahdotonta puolustaa itseään.

Nyt käy niin että lähdesuojaan vedotaan. Todistajaa ei löydy ja asia jää ikävään tilaan. Tämäkin on taatusti suunniteltu jo etukäteen.

Tutkivaa journalismia???

Paremminkin sosialistista ja hutkivaa journalismia.

Rille

Te hyvät kommentoijat nykymediaan? Mielestäni nykyaikaisen median suoltama tieto on harvinaisen tarkoitushakuista. Puututaan pieniin ja vähäpätöisiin asioihin. Olen itse ns:ti rakentanut omakotitalon ja samanaikaisesti töissä oli kiireitä, iltoja/öitä myöten. Kyllä silloin oli tyytyväinen jos jollain tapaa pysyi hommat hanskassa. En ole Kepun kannattaja, mutta jos poliitikosta ei löydä muutaman vuoden kaivelun jälkeen muuta kuin epämääräisen, vanhentuneen ja tutkimattomaksi jäävän "lautapinon" (ei syytettä, ei valaehtoista todistusta, eli hyvin suunniteltu). Kuva lautapinosta oli "väärennös", koska Vanhasen "laudat" lienevät missä.

Niin ,jos muuta ei löydetty, kysymyksessä lienee Suomen "puhtaimpia" poliitikkoja. Menkää hyvät Median edustajat kunnallispolitiikan puolelle. Siellä sattuu ja tapahtuu paljon useammin.

Liike

Jutun mukaan: "Myöhemmin tänään poliisi kommentoi STT:lle, että lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa on säädetty rangaistavaksi vasta vuonna 2002".

Lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa on ollut rangaistavaa jo paljon kauemmin, vaikka sitäkin rikoslain pykälää on muotoiltu uuteen uskoon vuonna 2002. Esimerkiksi vuonna 1990 jo kertaalleen uudelleenmuotoiltu lainkohta näkyy silloisessa muodossaan Finlexissä:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1990/19900769

Kyseinen kohta on rikoslain 30 luvun 8 § lahjuksen ottajan kannalta ajatellen.

Sen sijaan kansanedustajana lahjuksen ottaminen tuli rikokseksi vasta vuonna 2002.