Perjantai 19.10.2018

Tasavallan presidentille lisää valtaa? Kolme syytä herätti

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.12.2014 15:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner sanoo pohtineensa, tarvitaanko presidenttiä ollenkaan, kun valtaoikeuksia on leikattu. Nykytilanne on kuitenkin osoittanut, että presidenttiä tarvitaan ja hänellä voisi olla "maltillisesti" enemmän valtaa.

SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner olisi valmis maltillisesti lisäämään Suomen presidentin valtaoikeuksia.

Jungner sanoo olevansa edelleen parlamentarismin vankka kannattaja, eikä soisi, että presidentillä olisi ”suhteettoman vahvat valtaoikeudet”, kuten Kekkosella. Silti hän näkee nykytilanteessa kolme perustetta, miksi presidentillä voisi olla nykyistä enemmän valtaa.

– Eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien määräämisestä on säädetty niin monipolvinen ja osin arvaamatonkin menettely, että siihen ei liene halukkuutta tarttua edes silloin, kun tarve siihen olisi ilmeinen. Tältä osin presidentin roolia voisi maltillisesti vahvistaa, Jungner kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.

– Toisekseen ulkopolitiikka näyttää sittenkin kaipaavan puoluepolitiikasta irrallista päätöksentekijää, joka tarvittaessa voisi selkeyttää epäselvää tilannetta (EU-pakotteet ja Venäjä) tai saattaa liikkeelle tarpeellisia hankkeita (Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu). Silloin kun parlamentarismi ei tuohon kykene, voisi presidentistä olla apua, hän jatkaa.

Kolmanneksi perusteeksi valtaoikeuksien lisäämiseksi Jungner nostaa esiin presidentti Martti Ahtisaaren ja presidentti Sauli Niinistön käynnistämät hankkeet työttömyyden vähentämiseksi sekä kansalaisten vastuun korostamiseksi. SDP:n kansanedustaja arvioi, että molempien presidenttien hankkeet jäivät puolitiehen puutteellisten resurssien sekä valtaoikeuksien vuoksi.

Kolmanneksi niin presidentti Ahtisaaren hanke työttömyyden vähentämiseksi kuin presidentti Niinistön hanke kunkin kansalaisen omakohtaisen vastuun korostamiseksi olivat molemmat aikanaan oikeaan osuneita ja hyvin mietittyjä hankkeita. Molemmat hankkeet myös jäivät puolitiehen, koska presidentiltä puuttuu tarvittavaa toimeenpanovaltaa ja -voimavaroja.

– Käsillä olevaan tukalaan tilanteeseen ei perustuslain korjaaminen ja presidentin valtaoikeuksien tarkistaminen ehdi enää auttaa, mutta tästä tilanteesta kannattaa etsiä johtoa, jotta seuraavan tukalan tilanteen koittaessa Suomi olisi nykyistä valmiimpi sen kohtaamaan. Myös perustuslakimme osalta.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Teppo Vanamo

Ei missään nimessä. Perustuslakituomioistuin riittää varsin hyvin. Presidentin valta on nyt riittävä, mutta Suomeen tarvitaan elin, joka hillitsee valtioneuvoston ja kansanedustajien päättömiä toilailuja ja parantaa lainsäädännön valmistelun tasoa. Perustuslakivaliokunnan arvovalta ei enää nykyisessä poliittisessa ympäristössä riitä takaamaan kansalaisten oikeusturvaa.

Pentti Westerholm

Jungerilta pitkästä aikaa varteenotettava ehdotus.Presidentin valtaa täytyisi todella lisätä.Nämä elinten lisäämiset kasvattavat vain byrokratiaa mitä suomessa on jo aivan riittävästi.Turhat elimet leikataan ja presidentille lisää valtaa.