Torstai 27.6.2019

Ferrari-mies Suomesta: ”Naula autoveron arkkuun”

Luotu: 
19.12.2014 14:19
  • Kuva: Wikimedia/ Arnaud 25
    Kuva
    Tämän malliselle Ferrarille tulli antoi autoveropäätöksen väärin perustein, korkein hallinto-oikeus totesi.
|

Ferrariharrastaja Arto Lehkamo (kd.) katsoo, että korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätös oikaista tullin tekemää Ferrarin veropäätöstä on jälleen uusi ”naula autoveron arkkuun”.

Lehkamo kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan autoveron olevan ”aikansa elänyt ja Suomen autokannan raunioittanut  dinosaurus”.

KHO katsoi, että tulli oli menetellyt väärin, kun se antoi vuosimallin 1998 Ferrari F355:lle autoveropäätöksen päästöjen mukaan. KHO:n mukaan päätös oli syrjivä, sillä muita tämän vuosimallin Ferrareita ei ole verotettu päästöjen mukaan, vaan tuolloin voimassa olleen autoverolain mukaan. Autovero muuttui päästöperustaiseksi vuonna 2008.

– Valtio  on tänään hävinnyt jälleen kerran kiistan autoverosta yksityiselle kansalaiselle. Selvyyden vuoksi sanon heti tähän kärkeen, että minä en ole tuo henkilö, joka Ferraristaan on valtion kanssa käräjöinyt, vaikka olenkin tuonut Suomeen firmani kautta 12 kappaletta, kirjoittaa Lehkamo Puheenvuoro-blogissaan ja kertoo maksaneensa verot jokaisesta.

– Suomen valtio käy pitkitystaistelua kansalaisiaan ja EU:ta vastaan. EU on toistuvasti ottanut kantaa Suomen syrjivään autoverotuskäytäntöön, mutta Suomen valtio on höllentämisen sijaan vain kiristänyt veroruuvia. Ja nyt saa kalliisti maksaa seurauksista, hän jatkaa.

Tullin autoverotusjohtaja Tapio Rouhiainen kertoo, että tullin tekemään autoveropäätökseen on mahdollista hakea oikaisua, mikäli auto on tuotu Suomeen viimeisen kolmen vuoden aikana. Hän huomauttaa, että vuonna 2011 tuotujen autojen kohdalla se tarkoittaa sitä, että muutoksenhakuaika kuluu umpeen tämän vuoden viimeisenä päivänä.

– Ylöspäin ei verotusta oikaista. Jotkut tästä hyötyvät ja erityisesti ne, jotka ovat tuoneet isopäästöisen auton. Yleisellä tasolla se tarkoittaa autoja, jotka kuluttavat noin 8 litraa 100 kilometrillä, Rouhiainen toteaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Harkila

Eihän autovero perustu päästöihin vaan PÄÄSTÖARVOIHIN, jota pitää maksaa vaikka autolla ei aja. Päästöjä syntyy vain jos moottori käy ja autolla ajaa. Päästöarvot /100 km eivät saastuta ollenkaan!
Yksinkertaisinta olisi ollut sisällyttää päästövero polttoaineen hintaan. Silloin se joka kuluttaa enemmän polttoainetta maksaisi enemmän. Eikä tarvitsisi mitään monimutkaista seurantasysteemiä!

Pertti Kari

Onkohan tuo autoverotusjohtaja Rouhiaisen kanta oikea eli oikaisua voi hakea vain 2011 tai myöhemmin tuodusta autosta?
Tullihan tässä tapauksessa on tehnyt selvän virheen ja perinyt autoveroa väärin perustein. Rouhiaisen mukaan viranomaisen tekemään virheeseen voi hakea oikaisua vain kolmen vuoden kuluessa.
Mitähän tähän kommentoisi oikeusoppinut, onko Rouhiainen oikeassa?