Keskiviikko 19.6.2019

HS: Suomen armeijan karmiva NH90-luku paljastui

Luotu: 
30.1.2015 10:00
  • Kuva: NHIndustries
    Kuva
    Maavoimat pyrkii parantamaan NH90-helikoptereitaan niin, että puolet niistä voitaisiin pitää jatkuvasti käytössä.
|

Suomen Maavoimien tilaamista NH90-kuljetushelikoptereista pysyy maan pinnalla jatkuvasti yli puolet erilaisten vikojen vuoksi. Pahimmillaan tilanne äityi niin pahaksi viime vuonna, että parista kymmenestä kopterista käytössä oli kolme, kertoo Helsingin Sanomat.

Maavoimien ilmailun päällikkö, everstiluutnantti Tuure Lehtoranta kertoo, että helikoptereiden uudeksi käyttöastetavoitteeksi on asetettu 50 prosenttia. Hän myöntää, että käyttöastetavoitteeksi luku on matala.

– Se ei ole meille mikään ylpeydenaihe. Toivoisimme, että se olisi parempi. Ei auta itkeä, kun olemme tässä tilanteessa. Olemme yrittäneet saada tätä hanskaan eri osapuolten kesken vuoden ajan. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Elämme sillä helikopterilla, joka meille on ostettu.

NH90-kopetereita on tehty yhteistilauksena yli kymmeneen maahan. Suomessakin helikopterit nousivat otsikoihin jo ennen kuin ensimmäinen NH90 oli tuotu maahan, sillä niiden luovutus viivästyi useita vuosia.

NH90-helikopterin tyyppivioista ja ruosteesta on noussut julkista keskustelua monessa maassa. Esimerkiksi Hollanti kieltäytyi vastaanottamassa jo tilattuja NH90-helikoptereita ennen kuin ruostelaskun maksusta on sovittu kopteria valmistavan NH Industriesin kanssa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
ilmari schepel
ilmari schepel
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

Nämä välimerelliset vispilät saadaan käyttöön täysin valmiina vasta 17 vuotta tilauksen jälkeen. Sekään ei ole täysin varmaa.
Niistä on tulossa lentäviä Pendolinoja, eli loputtomien vitsien aihe.
Ensimmäisien riisuttujen eurovispilöiden saavuttua jouduttiin jo muutos- ja vahvistustöihin, kun lattiakin notkui uhkaavasti sallitun ihmiskuorman alla.

Harry Jussila

Miksi Pölhölä ei ostanut amerikkalaisia UH-60 Blackhawk kuljetuskopterieita, vaan lähti pelleilemään epävarman prototyypin kanssa? Pölhölän pienellä armeijalla, jolla muutenkin ovat rahat lopussa, ei olisi ollut varaa tällaiseen.
UH-60 olisi ollut täydellinen valinta Suomelle. Kymmenien vuosien varrella hyväksihavaittu sotavaruste. Tällaisen koneen olisimme tarvinneet. Millaisia päättäjiä täällä pölhölässä oikein on?

Jari Vuorijoki

Paljolti samanlaisia kuin täällä aina on ollut. Ainoa suuri muutos taitaa olla, että vispilät tulevat lännestä. Ei kun onhan meillä nykyään Hornetit, Leopardit ja maavoimillakin ihan toimivaa alustoa.

Mutta hyvä, että tällaisia epäkohtia jaksetaan kaivaa esille, ettei hankita lisää vispilöitä.

Tuomo Niemelä

Pieni Pölhölä halusi olla isomman Hölmölän kanssa kavereita. Jos Pölhölän työkalujen korjaaminen kestikin kaukana Etelä-Hölmölässä puoli vuotta, niin ei se haitannut. Sillä tiedettiin, ettei niitä työkaluja koskaan kuitenkaan tultaisi tarvitsemaan. Sitä paitsi Pölhölässä oli syntynyt kylän tapa, joka oikeutti sen viisaat vanhukset levittelemään vihaisille kyläläisille aina käsiään ja sanomaan : "No se vaan kävi niin!"

Juha Tolvanen

Varmasti olisi mainio kopteri jos kaikki olisi ok. En enää kauaa odottelisi tilaajana kun tällaista vuodesta toiseen...Super Puma on toiminut hyvin jo Estonian turmayöstä alkaen. Venäläisvalmisteinen Mi-kopterikin ahersi oman osansa. Useilla mailla on koettuja nykyaikaisia malleja. Miksi tähän EH-koneeseen kannattaa enää hakata rahaa? Toivomme kalustonhankkijoillemme enemmän viisautta.

Majlis Lahtinen

Minäkään en ole koskaan opiskellu Suomenkieltä,uskon silti että suomalaiset ovat ymmärtänyt sitä mitä kirjoitan..Isäni isän isä oli saksalainen Kröger niminen joka muutti ensin Ruotsiin ja sitten Suomeen perheensä kanssa,isäni muutti nimensä ruotsalaiseksi ja äiti oli suomenkielinen,että aika monta kieltä olen joutunut oppimaan.Minun aviosiippi suomalainen..Minua saa vapaasti moittia kieliasioissa..On ollut hyötyä kielistä,koska olen työskennelly monessa maassa..ok. Mutta asia koski koptereita,,Ranskasta ei kannata tilata mitään asejuttuja,eikä autoja,joutuu heti verstaalle ..Heh.

Timo Koivusalo

Kyse ei ole varsinaisesti NH90-konemallista. Ongelma on paljolti varaosien pitkissä toimitusajoissa, joka vaikuttaa tietysti huoltoon ja käyttöasteeseen. Tehtaalla on reilut 500 tilausta ja niistä on noin puolet toimitettu. Käytössä olevilla on lennetty yli 70 000 tuntia ja käyttäjät ovat sinänsä tyytyväisiä.

Kirill Rinne

Tästä koko farssista tulee mieleen yx Sliippareiden piisi, jossa laulettiin:
Kimmat nauro mulle
Ja sano - kuules jätkä, sulle
PASKAN MYIVÄT

Mi tai Ka-helikopteri ois ollut pal halvempi ja varmatoimisempi. Istuimet ei ehkä oo yhtä ergonomiset, mutta ne sentään saa ilmaan...