Perjantai 18.1.2019

Hurjin ennuste: 40 astetta pakkasta!

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.12.2009 17:04
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Talvi tulee koko maahan viikonvaihteessa. Kylmä arktinen ilmamassa saapuu Suomeen sunnuntaina koillisesta päin, ja lämpötilat tippuvat koko maassa vuodenaikaan nähden epätavallisen alas.

Tuoreimmat ennusteet lämpötiloista ovat aiempaa hurjempia.

STT:n mukaan kaikkein kylmimmillä alueilla Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomen itäosissa on odotettavissa jopa 30-40 asteen pakkaslukemia. Etelässä pakkasta on alkuviikosta enimmillään 10-20 astetta.

Pakkanen jatkuu koko maassa ainakin ensi viikon ajan, mikä lupaa hyvää myös valkealle joululle.

Katso paikkakuntasi säätiedot Uuden Suomen sääpalvelusta.

 

Jaa artikkeli:

Kommentit

neiti

Vastuu ennen kaikkea. Ihana, että joku muukin odottaa medioilta vastuuta ennusteisiin. Toivon todella että se 40 astetta tulee ja saan pomppia riemusta, kun suomesta löytyy yksi media, joka kirjoittaa totta. Jos se on tämä media niin ei ihme, että yle on tulossa ostamaan kolumneja, kun tulevat opettelemaan vastuullista mediaa.

moro

Minä olen kussut -56 asteen pakkasessa. Ei jäätynyt kaareen, mutta tupakansavu nousi viivasuorana ylös.

Kylmää se on.

Talvisota on romantisoitu extreme- metsäretkeksi.
Nyt sotaromantikoille tarjoutuu omakohteinen kokemus talvisodan olosuhteista.

On luvattu ensi viikoksi hurjaa pakkasta eteläsuomeenkin.

Menkää sotaromantikot yöksi ulos kun pakkanen ylittää - 25 astetta. -Koko yöksi. Siinä pientä esimakua sodan olosuhteista, paitsi jäätyvä veri ja luodit puuttuvat.

tapio_o_neva

Olen ollut sotaharjoituksessa, pienessä sellaisessa, -26 C:n pakkasella:

- GAz:n lavalla oli todella kylmää matkustaa, vaikka pressu oli päällä ja nopeutta kohtuulliset noin 70 km/h

- teltta oli rikki, joten yhdestä puolijoukkueteltan nurkasta vuosi

- pää oli tämän vuoksi melkein jäässä huolimatta siitä, että se oli keinoturkislakissa

- telttapatja oli vanhanhallinen apinannahka, ei edes mallia telaketju, joillainen oli yleinen 1980-luvulla

- kaikki "vapaa-aika" meni halkojen hakkaamiseen melko tylsällä kirveellä, koska kalusto oli koottu hällä väliä-meiningillä teroituttamatta ensiksi. Toisaalta halko noin 20 C:n pakkasessa on aika pökkylä

- 1 kW:n neuvostoliittolaista kaksitahtisähköaggregaattia, jota ei enää eurosääntöjen mukaan saa käyttää, ei saatu maadoitettua sääntöjen mukaisesti, koska maa oli liian jäässä maadoituspuikolle. Aggregaattia ei kannattanut sammuttaa yöllä, koska ei olisi ollut takeita sen käynnistymisestä uudelleen. Näin ollen kaksitahtibensiini jouduttiin kaatamaan tankkiin palo- ja sähköturvallisuussääntljen vastaisesti käyvään koneeseen. No onneksi "Igor" ei kipunoinut

- yksi ryhmä jätti päivällä kaminanputket nuohoamatta kuusenhavuilla. Illalla sitten tuli kipinöitä sen verran teltan päälle noesta johtuen piipusta, että teltta paloi. Onneksi yhdellä ryhmällä oli kaksi telttaa päällekkäin, ja antoivat omansa, jolloin heidänkin lämmitystarpeensa ja puunhakkaamisensa lisääntyi kolmanneksella

- tekniikan ylioppilas P. kehitti mainion tapan saada kuivaa puuta kaminaan. Hän kuivatti puut kaminan alla harjateräksisellä telineellä, kunnes keksi, että kuivaminen on tehokkaampaa, kun kalikat kuivavat kaminan päällä. Hän kuitenkaan ei valvonut sitä, että kahdessa koivunkalikassa olivat tuohet jäljellä, jotka syttyivät palamaan, jolloin tilannetta hallitessaan hän poltti sormensa lievästi

- kylmyydestä johtuen aloitettiin tulivartiomieskilpailu. Kovin kaminanlämmittäjä sai 2 1/2 puhkea hehkumaan punertaiksi. Toinen hieman taitamattomampi latasi kaminan yhteen nurkkaan koivuhalkoja sillä seurauksella, että kaminan pohja suli yhdestä nurkasta

- liittimet olivat heikossa kunnossa eivätkä yhdistäneet, kaukokaapelit olivat uskomattoman jäykkiä ja häiritsivät siirtymistä. Parikaapeli riittämättömässä kapasiteetissaan oli käyttökelpoista, samoin L. M. Ericssonin talvisodankin ilmeisesti jo nähneet Virossa valmistetut kymmenen linjan kenttäkeskukset

Se, mikä puuttui:

- tuhottu huoltokuorma: ei ruokaa ajallaan
- ilmahyökkäys, jossa olisi puolen hehtaarin alueelle pudotettu napalmia
- rynnäkkökoneen hyökkäys, jossa olisi tullut sirpalepommia niskaan, jolloin olisi pitänyt kaivautua jäiseen maahan maan alle routapanoksilla ja täryporilla
- pieni taistelu vihollisen tiedustelupartion kanssa, muutama haavoittunut pakkashankeen ja muutaman kaatunut jääpuikoksi aivan talvisodan neuvostoliittolaisista olevien kuvien mukaan
- kuolemanpelko tai jäätymiskuoleman pelko kitumalla hangessa haavoittuneena, joka olisi ollut mielenkiintoista vaihtelua television jännityselokuviin, autolla kaahaamiseen tai kortteliralliin verrattuna

Vaatetuksena lumipuvun ja sarkapuvun alla olivat:
- puolustusvoimien siniraitainen villapaita, mallia 1930-luku (hyvä design, suosittelen)
- puolustusvoimien välihousut
- Instrumentariumin reumakerrato
- oma polyesterinen kerrasto

Rynnäkkäkivääri oli hyvässä kunnossa ja koska lumi oli pakkaskuivaa ei se tukkinut ryömiessäkään lukkoa, jolloin sissejä pystyi ampumaan lähipuolustuksessa vallan mukavasti läjään hankeen.

Pitkä ryömiminen lumessa kastelee lumipuvun ja sarkapuvun ja lopulta myös väli- ja alusvaatteet, jolloin eturauhanen on kylmässä.

Myönteistä sanottavaa oli, ettei porukassa ollut yhtään paksupäitä ja ettei kukaan palelluttanut varpaitaan liian pienissä saappaissa siten, että varpaat olisi jouduttu leikkaamaan pois joidenkin tosisodankäynnin Rovajärven leirien tapaan.

Oikeat sotilaat 1980-luvulla pudotettiin viikoksi Lappiin, annettiin panoksia ja kalatusvälineet sekä yksi teurastamaton päätön kana alkuruuaksi viikon elämistä varten. Kalastaa kuulemma sai.

Tämä äidin pikkutositappajien harjoitus on poistettu säästösyistä tai raakuuden vuoksi Utin erikoisjääkäreiltä joskus 1990-luvun laman jälkeen 1990-luvulla.

En ollenkaan ihmettele, miksi Ukrainasta tuoduille neuvostoliittolaisille paleltumiskuolemasta hangessa tuli jonkinlainen stressi tai kauhukuva.

Jäätynyttä neuvostoliittolaista ihmislihaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:KaatuneitaNeuvostosotilaita.jpg

Ammattimies Simo, Marokon kauhun ohella yksi talvisodan sankareista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Häyhä

Lucifel

Tämä on paras keskustelu ikinä. Saa nähdä millaiseen jääkauteen vielä joudummekaan!

Olen juuri tulossa Suomeen joululomaksi täältä sateisesta ja nihkeästä Etelä-Englannista. Pakkasin villasukkia ja painavia villapaitoja, joten odotan todella extreme-kokemusta.

sakari_j

Suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen ilmastotutkija juttelivat Kööpenhaminan kokouksen tauolla.
Ruotsalainen totesi että heillä se on ollut joskus niin kylmää että Volvotkin on ajaessa jäätyneet.
Venäläinen hymähti että kuulostaa aika heppoiselta talvikeliltä, taitaa ongelma olla enemmänkin tekninen. Venäläinen tekniikkahan ei olisi noissa olosuhteissa edes yskähdellyt. Toista se on ollut Siperiassa missä tosissaan onulkosalla kusi kaarelle jäätynut, se on pojat kylmää!
Suomalaista kuullut tarinat lähinnä naurattivat. Joopa joo.. kyllä tuo kusen jäätyminen alkaa olla jo kylmähköä, mutta Suomessa on menty siitäkin ohi. Yksi talvi oli nimittäin niin kylmä että kusen ohella ulkoilmassa jäätyi metsureiden puheetkin työmaalla. Kun ulkona puhui niin ääni jäätyi eikä mitään kuulunut.
Hiljaista oli tuona talvena Suomessa, mutta vielä ikävämpää oli sitten keväällä. Kusi haisi ja kun puheet suli niin taukoamaton puhaanpajatus piti ihmiset hereillä parikin viikkoa.

- - -
P.S.
Tässä "hengessä" suhtaudun myös ko. ilmastomuutos-hypetykseen. *hoh-hoijjaa... elettiimpä ennenkin eikä mitään uutta Auringon alla..*