Keskiviikko 16.1.2019

Suomen islamilaisen puoleen johtaja erosi: Terrorismikiista

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.12.2009 12:25
Päivitetty: 
19.12.2009 12:30

Suomen islamilaisen puolueen julkisuuteen tuonut Abdullah Tammi ilmoitti lauantaina eronneensa puolueen puheenjohtajan paikalta. Tammen ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan.

Tammi piti joulukuun alkupuolella tiedotustilaisuuden, jossa hän korosti islamin väkivallattomuutta ja tuomitsi terrorismin voimakkain sanankääntein. Erityisesti hän keskittyi puhumaan Tshetshenian tilanteesta.

Tiedotustilaisuuden lisäksi Tammi esitteli mielipiteitään nettivideoissa YouTubessa.

Puolueen hallituksen jäsen Sauli Ingman vahvistaa, että Tammen eroon johtanut kiista liittyi tiedotustilaisuuteen.

–Tilaisuuden sävy oli liian yksipuolinen. Tammi tuomitsi Tshetshenian terrorismin, mutta ei Venäjän valtion terrorismia Tshetsheniassa. Hän ei myöskään tuonut esiin terrorismin syitä. Tällainen yksipuolinen terrorismin tuomitseminen herätti hallituksessa kritiikkiä, Ingman sanoo.

–Puolue ei sinänsä kannata terrorismia, mutta sitä pitäisi käsitellä tasapuolisesti ja tuomita paitsi yksityinen, myös valtion terrorismi.

Tammi ilmoitti lauantaina myös aikovansa perustaa uuden puolueen, Sosialistisen Rauhan Puolueen, joka ei korosta uskonnollisia kysymyksiä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

tapio_o_neva

Tuntuu vahvasti siltä, etteivät FSB ja SVR onnistuneet Abdullah Tammen avulla tekemään Suomen islamilaisesta puolueesta Venäjän federaation valtiollista eheyttä kannattavaa (pakko)rauhan puoluetta, vaan Suomen islamilainen puolue kannattaa sotaa ja vapautta Venäjän federaation joissain osissa.

Tässä mielessä Suomen islamilainen puolue kannattaa kansansuvereniteettia venäläisten yksilönvapauksien sijaan niin kuin Georgia ja NATO Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa tai Transdestriassa.

Mikael Storsjö on johdonmukaisempi. Abdullah Tammen ei tarvitse perustaa uutta puoluett, kunhan liittyy Vihreään liittoon. Usein valmista puoluetta on mukavampi työstää kuin perustella uusia.

Tynkä-Karjalan Antti

Tämä kuva miullekkii jäi, kun kävin islamistien tiedotustilaisuudessa tämän kuun alussa Eerikinkadulla.

Jos Suomessa joku voisi tulla edes ehdolle Groznyissa juuri perustetun "Kansainvälinen Ahmat Kadyrov Rauhanpalkinnon" osalta, niin Abdullah Tammi. - Hänen käsityksensä Tsetsenian lähihistoriasta olivat kuin suoraan Kremlin tiedotusosaston äärilaidalta. Lähinnä siis kuvottavaa.

Mutta onko tuolla väliä.

Hannu Mikael

Läpi koluamiensa uskontojen, lahkojen, puolueiden, järjestöjen ja erilaisten kuppikuntien lista on niin mittava, että mistä niitä löytyy lisää?
Paras keino on tietenkin perustaa itselleen uusia.

Venäjää myötäilevistä linjauksistaan päätellen hänen omissa väitteissä yhteyksistään ex-KGB:hen saattaa olla perääkin?

Arto-Niinisto

Sauli Ingman toivoi vakuutusta ja pientä eläkettä vammautumisen varalle harkitessaan lähtemistä taistelemaan tsetsenien kanssa Venäjää vastaan.
Tammi puolestaan on taistellut Venäjän puolesta mielipiteillään ja osallistumalla antifasistien mielenosoituksiin.
Terrorismikiista on ilmeisesti jo pitkään hiertänyt Suomen islamilaisen puolueen sisällä.
Terrorismikiistauutinen oli odotettavissa, ounastelin asiaa viime yönä Pentti Sittnikowin blogissa.