Perjantai 23.6.2017

Menossa valmistujaisiin? – Suomalaisten naisten yleinen virhe ”ällistyttää”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
26.5.2015 10:32
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Korkokenkiä kannattaa testata ennen juhlia, vinkkaa Kaarina Suonperä. Hameenhelman tulisi valmistujaisissa asettua polvien tienoille. Arkistokuva.
|

Tunnettu tapakouluttaja Kaarina Suonperä antaa Uuden Suomen haastattelussa vinkkejä valmistujaisiaan ensi viikonloppuna viettäville ja juhlavieraille. Uudet ylioppilaat saavat viikonloppuna lakkinsa ja moni valmistuu ammattiin.

Suonperä ottaa esille ällistyttäväksi kuvailemansa piirteen puhuttaessa päivällä järjestettävistä valmistujaisista.

- Jostain ällistyttävästä syystä olemme niin koreilunhaluinen kansa, että oppilaitoksessa järjestettäviin valmistujaisiin mennään iltapuvuissa. Kyseessä on kuitenkin päiväjuhla. Silti näkee maahan saakka ulottuvia helmoja, kapeita olkaimia ja jopa olkaimettomia pukuja. Ne eivät ole päivävaatteita, Suonperä sanoo.

Suonperän mukaan valmistujaisiin pitäisi pukeutua tavallaan kuten kirkkoon: olkapäät peitettyinä. Kapeaolkaimisen tai olkaimettoman puvun kanssa Suonperä suosittelee jonkinlaista jakkua, boleroa tai vastaavaa. Helman tulisi Suonperän mukaan ulottua polven tietämille. Pitkä helma kuuluu iltajuhliin, liian lyhyt helma taas ei sovi arvokkaaseen juhlaan.

Samat säännöt koskevat myös oppilaitokseen mukaan tulevia perheenjäseniä. Jos ylioppilas- tai valmistujaisjuhlat jatkuvat esimerkiksi valmistuneen kotona päiväsaikaan, tulisi myös vieraiden huomioida pukeutuminen. Suonperän mielestä miesten tulisi käyttää kravattia – se viestii nuorelle, että tilaisuus on arvokas.

- Mikään väri ei ole kielletty. Mustaa ja valkoista saa käyttää. Saa olla värejä, kukkia ja iloa kasvoilla. Kengät kannattaa ajaa sisään ennen juhlaa, Suonperä vinkkaa.

Illalla järjestettävään juhlaan voi Suonperän mukaan pukeutua huomattavasti vapaammin: niin iltapuvut kuin repaleiset farkutkin ovat sallittuja, koska kyse on siviilielämän juhlasta.

Valmistujaistilaisuudessa Suonperän mielestä olisi paikallaan, että nuoret naiset niiaavat saadessaan todistuksen.

- Muutoin olen sitä mieltä, että viimeisen kerran niiataan rippijuhlissa ja sen jälkeen vain kuninkaallisille, hän sanoo.

Niiaus kertoo Suonperän mukaan kiitollisuudesta ja arvostuksesta. Nuorille miehille Suonperä suosittelee nyökkäystä todistusta vastaanottaessa.

- Ja nimenomaan nyökätään eteenpäin, ei taaksepäin, kuten moikatessa, hän tähdentää.

Yleinen harhaluulo ylioppilasjuhlista

Suonperän mukaan harva muistaa, että ylioppilasjuhliin ei välttämättä tarvitse lähettää kutsuja, ja juhliin saa myös mennä kutsumatta.

- Suomen lippu pihassa kertoo, että saa tulla vieraaksi, hän sanoo.

Juhlien emännän tulisikin hänen mielestään varautua ylimääräisiin vieraisiin. Suonperä kuitenkin toteaa, että istumapaikkoja ei tarvitse varata kuin suvun iäkkäämmille jäsenille, sillä ”ylioppilasjuhliin ei tulla asumaan”.

- Ajatus on, että tullaan onnittelemaan, annetaan kukat tai lahja ja onnitellaan myös ylioppilaan vanhempia. Sitten siirrytään jo hiljalleen ovea kohti.

Suonperä myös muistuttaa nuoria ylioppilaita äidin lyyran hankkimisesta. Äidin lyyra on pieni kultainen koru, jota ylioppilaaksi päässeen äiti käyttää ylioppilasjuhlissa.

- Tuore ylioppilas kiinnittää sen äidille vasempaan jakunkaulukseen.

Jos isä on perheen ainoa huoltaja, lyyran voi antaa hänelle.

Haluatko noudattaa etikettiä valmistujaisjuhlissa?

4897 ääntä annettu
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Rauli Lindeman

Naisten logiikkaa, niiaa mutta kuitenkin omaa neuvoa vasten:

"Valmistujaistilaisuudessa Suonperän mielestä olisi paikallaan, että nuoret naiset niiaavat saadessaan todistuksen.

- Muutoin olen sitä mieltä, että viimeisen kerran niiataan rippijuhlissa ja sen jälkeen vain kuninkaallisille, hän sanoo."

Oliko mielipide siis se että valmistujaisjuhlien jälkeen niiataan vain kruunupäille?

Kalervo Niementaus

Itse sitä mieltä että kruunupäät saa tulla toimeen ilman omaa pokkaustani, ei toki ole tilannetta tullut vastaan.
Nuorison pukeutumisesta kuitenkin sanoisin, että aika vähän niitä juhlia saattaa norminuorella vastaan tulla, missä saisi edes hieman juhlavammin pukeutua, joten ymmärrän hyvin jos joku vetää "hieman yli". Ehkei niin suuri juttu ollenkaan, kuin nämä "esihistorialliset" tapakouluttajat antavat ymmärtää.

Anja Jantti

Suomalaisten pukeutumiskulttuurissa on todella toivomisen varaa. Onhan ylioppilaslakin vastaanotto juhlallinen saavutus ja pukeutumisen tulisi olla sen mukaista niin pojilla kuin tytöillä. Iltajuhlat ovat sitten asia erikseen.

Timo Savolainen

Olen paljossa samaa mieltä rouva sinivalkoisen kanssa. Näillä kesähelteillä :) suotakoon alle 20-vuotiaille herrasmiehille myös kauluspaita ilman kravattia! Mutta mutta: tasa-arvon kannattajana katson, että on kummallista vaatia päiväkotivaiheen ohittaneelta aikuiselta 19-vuotiaalta tytöltä (anteeksi tytöttely!) / naiselta "niiausta". Niiatkoon sitten miehetkin. - Ja onko rva sinivalkoinen sitä mieltä, että nainen niiaa "poikkeuksellisesti" viimeisen kerran rehtorille, mutta jospa sattuisi pääsemään 6.12. linnaan samana vuonna, nyökkäys TP:lle ja Jennille riittiäsi? - Ja vielä vinkki: "poikkeuksellisesti" saa suomalaiseen kotiin yo-juhliin tullessa pitää oikein kengät jalassa! - Ja vielä: nuo historialliset reliikit, kuninkaalliset pitäkööt omat hattu-, käsilaukku- ja niiauskoodinsa. Me elämme nykyajassa. Hauskaa oli, kun Elisabethillekin laitettiin kerran suomalaismetsässä suojakypärä päähän. Saatoi ottaa päähän, mutta joutuipa Koivistokin joskus odottelemaan, kuun HKK Dianaa odoteltiin.