Maanantai 17.6.2019

Kaasusumutin autoon? Nyt laillista

Luotu: 
4.2.2010 18:19
  • Kuva: Wikimedia Commons
    Kuva
    Kaasusumutinta ei voi enää pitää luvanvaraisena, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Korkein oikeus on tänään antanut ennakkopäätöksen, jonka mukaan kaasusumutinta ei pidetä enää ampuma-aseena. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen toteaa Uudelle Suomelle, että kaasusumutin on nyt verrattavissa stilettiin.

Korkein oikeus katsoi kaasusumutinta yleisellä paikalla kantaneen miehen syyllistyneen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon – ei ampuma-aserikokseen. Näin kaasusumutinta voisi pitää laillisesti hallussa muilla kuin yleisillä paikoilla, esimerkiksi kotona tai autossa.

Oikeuskäytäntönä on ollut tähän asti, että tällaiset tapaukset on tuomittu ampuma-ase- tai lievinä ampuma-aserikoksina. Näin on ollut viimeiset 15-20 vuotta, Tolvanen sanoo ja muistaa itsekin syyttäjänä pohtineensa kaasusumutinkysymystä.

Tolvanen on myös sitä mieltä, että kaasumuttimen hallussapitoon ei korkeimman oikeuden päätöksen vuoksi voida enää vaatia lupaa. Hän tosin huomauttaa, että korkeimman oikeuden päätös vaikuttaa vain rikostapauksiin. Lupa-asiat käsitellään erikseen hallinto-oikeudessa.

- Oletan, että hallinto-oikeus omaksuu saman tulkinnan korkein oikeus, sillä eri viranomaisilla pitäisi olla sama käytäntö, Tolvanen pohtii.

”Kontrollia tarvitaan”

Tolvanen pitää selvänä, ettei kaasusumuttimen hallussapitoa voi enää pitää luvanvaraisena. Hän pitää kuitenkin kestämättömänä tilannetta, jossa kuka tahansa voisi pitää hallussaan sumutinta ilman mitään kontrollia.

- Kaasusumuttimella saa kuitenkin aika pahaa jälkeä aikaiseksi - jopa pysyviä vammoja. Kyllä poliisin täytyy tietää, kenellä tällainen on hallussa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vieras

On uskomatonta, että Suomessa saa rikolliset tulla pahoinpitelemään kotonaan nukkuvaa, ja jos tämä puolustuksekseen ampuu ampuma-aseella varoituslaukauksen, niin joutuu käräjille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010011910958547_uu.shtml

Rikollisilla on joka tapauksessa käsiaseet ja kaasusumuttimet, mutta kansalaisten pitäisi kotonaankin rikollisten sinne jo tunkeuduttua, istua kädet ristissä ja vain toivoa, ettei näillä tunkeutujilla tulisi mieleen alkaa vaikkapa huvikseen kiduttamaan.

Aivan uskomattoman alistettu kansa, Suomalaiset.

Vieras

Tuo iltalehden juttu kuulostaa selkeältä hätävarjelu -tilanteelta

Rikoslaki 4. luku 4§ Hätävarjelu

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Poliisilla on vain valitettavasti oma tutkintaprotokolla, jonka mukaan tuo tilanne on ampumisen osalta tutkittava vaaran aiheuttamisena, koska hätävarjelu on vastuusta vapauttava pykälä tilanteessa.

Rikoslaki 21. luku 13§ Vaaran aiheuttaminen
Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

tietotoimisto

Ainoa ero Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen on, että minkä nimisestä rikoksesta saa tuomion! Ennen sumuttimen käyttöä kyseessä oli aina ampuma-aserikos, nyt YKSITYISESSÄ tilassa tuomion sai eri syystä.
Tässäkin tapauksessa henkilö sai syytteen! Ainoastaan tuomion syy muuttui, itse tuomio pysyi samana;

"Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta."
(http://www.kko.fi/49717.htm)

Sumutinluvan saaminen edellyttää vieläkin sumutinkoulutusta (joka taas vaatii jv-/vartijakoulutuksia).

Toimittaja voisi ensin tarkastaa taustat! Todella ala-arvoista työtä toimittajalta!

Vieras

Asiassa on vain päässyt unohtumaan, että nyt oli kyse RANGAISTUKSEN mittaamisesta RIKOSLAIN pohjalta. Ei sillä ole mitään merkitystä lupapolitiikkaan, minkä nimisestä teosta joku saa vankeutta. Edelleenkin ampuma-aselaki vaatii kaasulle luvan, ja ampuma-aselain mukaan luvaton hallussapitäminen on rangaistavaa kaikkialla. Siitä vaan ei saa rikoslain pohjalta vankeutta, jos kaasu on vain yksityisellä paikalla, vaan ampuma-aselain pohjalta

ei vaadi jv-/vartijakoulutuksia

Kaasusumutinlupa voidaan antaa
# oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen
# museossa tai kokoelmassa pitämiseen
# koulutukseen taikka näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen

Yhteisö voi luovuttaa kaasusumuttimen 18 vuotta täyttäneelle työntekijälleen kannettavaksi työtehtävissä, jos yhteisön kaasusumutinluvan lupaehdoissa ei muuta määrätä. Yhteisön asevastaava vastaa työntekijöiden perehdyttämisestä sumuttimen käyttöön. Poliisilaitos voi asettaa kaasusumuttimen kantamiselle ehtoja.

tavistoivo

Nyt ei voi mennä vanhempien syntymä/kotikaupunkiin ettei tule heille pahaa mieltä. Muistavat koko ajan sen, kun vieraat veivät heidän kotinsa.
Olisiko lähempää osoitetta myyntipisteestä? Omituisia ovikellonrimputtajia ja muita hihaantarttujia riittää stadissa eikä kukaan auta vanhempaa väkeä ahdistelutilanteessa.

ps. tarjosin ensihätään golfmaila-rauta5 appiukolle, niin voi viestiä ovella kerjääjille mielipiteensä ...

tapio_o_neva

Ongelma on siinä, että jos ostaa vapaakaupasta rikollisilta, voi saada "mitä tahansa", kun taas jos ostaa Suomesta, joutuu pankkikorttinsa tai valvontakameran vuoksi "kirjoihin ja kansiin".

Kun Venäjällä sumutteita kanniskellaan yleisesti niin asia ei ole ihmeellinen. Tosin kannattaa tutkia, pitääkö Suomen tulli sumutteen tuontia ampuma-aseen salakuljetuksena.

Tätä tutkimusta ei kannata tehdä omalla nimellä, vaan kannattaa laittaa jo joku eläkkeelle ehtinyt kyselemään puolestaan.

En nimittäin usko, että sumutin-ampuma-aseen maahantuonti luvatta on hyvä lisä CV:ssä. Eläkeläiset puolestaan voivat tehdä mitä tahansa, jopa käyttää sananvapautta Suomessa menettämättä päätointaan.

Weimar

Takavuosina seurasin kun ravintolan portsari alkoi sohottaa kaasusumuttimella asiakasta, joka sanoi ystävällisesti hyvää iltaa portsarille. Käyttäytyminen hyvien tapojen mukaisesti oli niin uutta portsarillemme, että se pelkästään laukaisi primitiivisen puolustusreaktion kohti ystävällistä, siistiä asiakasta.
En kannata kaasusumuttimia yleiseen jakeluun.

Cygnus X

varmasti turvallisimmin kun sumuttimen voi hankkia ilman lupia aseliikkeestä.

Mielenkiintoista on se, että tämän tulkinnan mukaan myös kaasupistooleiden tulee olla lupavapaita.

Näin saksasta voi hankkia vaikka 9mm glockin 18 patruunan lippaalla.Tosin vain kaasupistooliversiona. Mutka lähtee vajaalla parilla satasella.

Vieras

Varmaankaan 9mm Glock ei mene kaasuaseisiin, vaikka tappavan ammuksen matkaan lähettääkin kaasu. Se on silti ampuma-ase. Aseesta tai välineestä lähtevä sumute/suihku ei ole tappava ammus. Siitä tässä pelleilyssä on kyse, joka 100% varmasti lisää ko. voimankäyttövälineen väärinkäyttöä. Kiitti vaan v*****i.

Cygnus X

Perusasioiden sisäistäminen on oleellista kun tällaisia asioita kommentoi.

Korkein oikeus teki sen linjauksen, ettei kaasusumutin ole ampuma-ase. Linjauksessa ei ilmeisesti lue kaasupistooleista mitään mutta lopputulema on sama:
Kaasusumuttimesta tai kaasupistoolista lähtee kaasua, ei lentävää projektiilia.

Silti, myös kaasu saattaa olla tappavaa. Tässä ei nähtävästi myöskään otettu kantaan kaasun laatuun, ainoastaan kaasusumuttimen rinnastamisesta ampuma-aseeseen.

Kaasupistoolista ei "tappavaa ammusta lähetä matkaan kaasu" kuten tuossa väitit vaan projektiilin / luodin sijaan aseesta lähtee samaa kaasua kuin kaasusumuttimesta.

Kaasupistooli on normaalisti aidon aseen näköinen "kaasuversio" ja näin erehdyttävästi myös aidon aseen näköinen. Silti kyseessä ei ole - myöskään KHO:n linjauksen mukaisesti - ampuma ase kuten väitit.

Kyseessä on kaasupistooli ja esimerkiksi Glock 9mm kaasupatruunoilla ja 18 patruunan lippaalla. Ole hyvä.

tapio_o_neva

Joko muuten Kimmo Kiljunen on ajanut muutosta teräaselakiin siten, että jäänaskaleita saisi kanniskella vapaammin? Jäänaskalipakko nimittäin synnyttäisi tilanteen, jossa jollain voisi olla jäänaskalit taskussa muutoinkin kuin jäälle mentäessä tai jäältä tultaessa.

Tämä tilanne vaatisi selventämistä!

Kotiin ainakin...

Ampuma-ase on mielestäni sellainen mitä käyttämällä lähtee helposti henki. Hätävarjelun liioittelua ollut päättäjillä. Naisilla olisi hyvä olla käsilaukussa. Rangaistaan sitten virheellisestä käytöstä. Kannattaa ajatella USA:n tilannetta, jos pelottaa vapauttaminen.

tapio_o_neva

Miksi naisilla, jotka eivät suorita asepalvelusta, pitäisi olla ilman pakollista kurssia ja pätevyyttä oikeus kaasusumuttimisen käyttöön?

Puolustusvoimissa ennen vanhaan kersantti tai upseerikokelas johtivat 9.00 mm sotilaspistoolin turvin järjestyspartioita ja toisena aseena oli kaasusumutin. Sotilaspoliiseilla oli Nokian pehmeät ja mukavat kumipamput, jotka tunnettiin Nokian nuoriso-ohjaajina.

Uskon, että tällä korkeimman oikeuden päätöksellä naiset alkavat aseistautua kaasusumuttimilla ja kunnon miehet saavat aivan yllättäin vammoja esimerkiksi silmiinsä, kun suurten tunteiden vallassa aletaan suihkutella silmille.

Ehdotan, että kunnon miehet menevät discothequeihin kaasunaamarit mukanaan. Koskaan ei tiedä, koska joku naarastiikeri kokeilee ensimmäistä kertaa kaasusumutinta.

Samalla on tietenkin selvää, ettei kaasuaseeseenkaan, jolla voi suihkun suunnata tarkemmin, tarvita aseen hallussapitolupaa - eihän.

Vieras

Aikoinaan joku oli kai ymmärtänyt televisiosta näkemänsä sumuttelun väärin, kun oli joku nuori saanut siniset maalit silmilleen... Kaasujakin on erilaisia, kuten paprikoitakin! On olemassa sotilaallisiin tarkoituksiin tehtyjä taistelukaasuja, kyynelkaasuja, pippurikaasuja, hermokaasuja ja mitä sitten lie... Viranomaiset kyllä upottavat byrokratiaan, poloisen joka ensimmäisenä lähtee kaasuja kyselemään, samoin kuin kävi lääke-kannabikselle YLE:n dokumentin mukaan, vaikka kyse on lääkkeestä jolle ei ole lääketeollisuudella vastineita, pahalainen kun vaan auttaa myös oireisiin joihin teollisuus miljardi bisneksensä perustaa, maamme euromääräisesti eniten rahaa vievä lääke ainakin ennen oli astmapiippu, miljardiluokassa jopa pienessä maassamme! Kukaan ei osaa, tai uskalla sanoa, miksi 60-luvulla oli 3000 astmaatikkoa, nyt yli 400 000...

Juhani Putkinen

Missähän vaiheessa Suomessa kielletään pitämästä hallussa cayennepippuria ja/tai valkopippuria (ainakin jauhemaisessa olomuodossa).

Sitten ruvetaan pitämään kotitarkastuksia, ettei vaan kenenkään keittiöstä löydy niitä.

Vierailija

"Helsinkiläinen Mikko on koulutukseltaan kokki ja perheen etuoikeutettu ruoanvalmistaja. Hän kasvattaa kotona chiliä.

Syksyllä Mikko koki elämänsä yllätyksen lähtiessään puutarhakaupasta. Siviilipukuiset poliisit pysäyttivät hänet, tutkivat ostokset ja sen jälkeen ilmoittivat, että häntä epäillään huumausainerikoksesta. Mikko pääsi poliisikyydillä kotiin ja poliisi teki kotietsinnän.

- Se oli tavallinen päivä. Fillarilla kävin siellä Viherpeukussa ja ostin ph-jauhetta. Ulostullessa kaksi siviilipukuista poliisia sitten pysätti. Sitten ne halusivat nähdä, mitä täällä oikein kasvatellaan."

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/poliisin_turhat_kotietsinnat_kuohu...

tourette

Harvinainen tervejärkinen linjaus, jota voi vain tervehtiä ilolla. CS- ja OC-kaasujen vapaa kauppa täysi-ikäisille ei ole aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa muuallakaan ja on hyvin tervetullutta että Suomenkin kontrollihumalainen hallinto sallii kunnon ihmisille edes tämän apuvälineen itsensä suojelemiseen.

Professori kyllä nyrjähtää pahemman kerran loppukommentillaan. Ettäkö kyllä poliisilla olisi kova tarvis tietää... joopa joo. Haluaisin kuulla hänen lähteensä väitteelle, että tällaisilla kaasusumuttimilla voisi aiheuttaa pysyviä vammoja. Ne kun on suunniteltu nimenomaan pysyviä vammoja aiheuttamattomiksi ja tietääkseni tässä on onnistuttu vaikkapa etälamauttimia paljon paremmin.

Käyttökokemuksia on eri länsimaista vuosikausia. Aineistosta ei ainakaan ole pulaa.

Juridiikan hamsteri

Pystyn kehittämään ainakin seuraavat skennariot:

Jos vaikka toinen osapuoli syöttää sumuttimen käytönjälkeen toiselle osapuolelle ja tämä sitten tukehtuu purkkiin?

Tai sitten käytön jälkeen leikkaa sumuttimen purkin saksilla auki ja koittaa nirhata terävällä purkinkappaleella toista?

Kyllä tästä nyt täytyy joku työryhmä pistää pohtimaan asiaa tai ainakin peltisakset on kiellettävä.

Vieras

Kyllä kaasusumuttimien takia on ihmisiä kuollut Suomessakin. Erityisesti astmaatikot, allergikot ja piilolinssejä käyttävät ihmiset ovat vaarassa.

Pitää muistaa että kaasulle altistuvat monesti myös täysin sivulliset ihmiset, ei pelkästään sumutuksen kohde.

Tämän takia sumuttimen kantajalla on oltava aina vähintään ensiapukoulutus, mutta myös vettä tai asiaankuuluvia puhdistussuihkeita mukanaan.

Vieras

Kannatan periaattessa tätä vapautta, mutta tämä voi myös aiheuttaa rikollisilta otteiden koventumista. Esim. raiskaaja aloittaa työnsä suoraan kovalla väkivallalla pelätessään vastapuolen mahdollista aseistusta.

Get Alife

Raiskatun logiikka esille tässäkin tredissä! "jos vastustan, väkivallantekijä on väkivaltaisempi kuin nyt... en siis pistä hanttiin."

Maailman sivu on tiedetty että väkivallasta ei tule loppua antautumalla.

Vieras

Suomen oikeuslaitos lähtee siitä, että jos ei pistä raiskaajalle hanttiin niin kyse ei ole raiskauksesta korkeintaan jostain seksuaaliseen tekoon pakottamisesta kuten sen raiskaajapoliisin kohdalla.

->> Raiskaajalle pitääkin laittaa hanttiin. Mieluiten 9mm burana kasseille ja toinen polveen niin oppii tämä rampa eunukki olemaan loppuelämänsä vähän rauhallisemmin.

Ne jotka raiskaavat ruumiita ovat sitten jo aika harvinaisia joten turha väittää "Että sitten ne ampuu ensin ja raiskaa vasta sitten".

Vieras

Jo oli aikakin sillä 9 muuta EU-maata sallii kaasusumuttimen ja osa kaasupistoolin hallussapidon kaikkialla.

Uusimpana Itävalta, jossa sumuttimet vapautettin luvista. Perusteluna oli nimenomaan kaikkien kansalaisten mahdollisuus itsensä puolustamiseen.

Kotona tai autossa kaasusumutin on kyllä aika lailla viraton. Tuntemattoman tekemä pahoinpitely tai raiskaus kun tuppaa harvemmin tapahtumaan kotona tai autossa.

Esimerkiksi kaikille ampuma-aseluvan omaaville voisi suoraan antaa oikeuden kaasusumuttimeen. Muille voisi sumutinlupa olla automaattisesti poliisiasemalta saatava (kohtuullista maksua vastaan), sillä edellytyksellä, että on puhdas rikosrekisteri.

Itse asiassa Saksassa käsiasetta saa suojelutarkoituksessa kantaa mm. metsästäjät, poliitikot, julkisuuden henkilöt sekä uhan alla olevat.

Holotna Pravda

"Korkein oikeus katsoi kaasusumutinta yleisellä paikalla kantaneen miehen syyllistyneen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon – ei ampuma-aserikokseen. Näin kaasusumutinta voisi pitää laillisesti hallussa muilla kuin yleisillä paikoilla, esimerkiksi kotona tai autossa."

Puukkoa, kirvestä, pesäpallomailaa yms. väkivaltatarkoituksessa käytettynä hengenvaarallista esinettä saa myös pitää laillisesti hallussa muilla kuin yleisillä paikoilla, esimerkiksi kotona tai autossa.

Tämä korkeuden oikeuden linjaus ei tarkoita että joka ukolla on nyt oikeus kulkea CS pullo taskussa ja odottaa meisseli kovana että joku vastaantulija mulkaisee uhkaavasti tai tekee jotain muuta mikä "oikeuttaa" pienet kaasuttelut.

Czr

Mielestäni Suomeen pitäisi pikimmiten saada laki, jonka mukaan itseään saisi suojella esimerkiksi kotonaan, autossaan ja mökillä. Lakiin voitaisiin vaikka kirjata, että tuollainen sumute olisi täysin hyväksyttävä puolustuskeino näissä em. paikoissa. Tietysti jos sumutetta käytettäisiin, niin voitaisiin tutkia oliko kyse oikeasti itsensä puolustamisesta vai vaan kännissä suoritetusta naapurin sumuttamisesta.

Nykyään tässä maassa on vain se mentaliteetti, että rikollisella on oikeudet, muilla on velvollisuudet. Sairasta...

---

Suomessa on rikoslain pykälä hätävarjelusta, joka sallii oman hengen ja terveyden suojelemisen oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
Poliisi vaan joutuu tutkimaan kaikki tilanteet aluksi esim. Vaaran aiheuttamisena tms, koska hätävarjelu on vain vastuuvapautusperuste. Kts. Rikoslaki 4. luku 4§ finlex.fi

Vieras

Ostin Saksasta pari vuotta sitten sumuttimen, joka oli tarkoitettu koirien hyökkäyksen torjuntaan.

Sitä oli tarkoitus kokeilla omiin koiriin, jotka välillä tappelivat keskenään liian rajusti.

Poliisi otti yhteyttä, kun jostain kautta olivat selvittäneet ostokseni laadun (nettikauppa) ja minut tuomittiin lievästä ampuma-aserikoksesta sakkoihin ja kaasun menetin valtiolle.
Luultavasti tuo haittaa jatkossa, jos haluan hakea uutta metsästysaselupaa.

Tietääkö kukaan, voisiko nyt tämän päätöksen mukaan hakea tuota tuomion poistamista?

Zoltan

Kaasusumuttimen pitäisi lain edessä olla pamppuun verrannollinen.
Nykyään aseenkantoluvankin saa helpommin kuin kaasusumuttimen luvan. Kaasuaselupa myönnetään ainoastaan järjestysmiesten voimanköyttökurssin jälkeen viideksi vuodeksi kerrallaan.
Käsiaselupa on voimassa loppuiän kerrallaan.
Miksi ihmeessä poliisin pitäisi tietää keillä mahdollisesti on kaasusumutin?
- Eihän poliisilla ole tietoa kuka kantaa pamppua,nyrkkirautaa taikka veistä mukanaan (eivät vaadi lupaa, mutta ei saa kantaa julkisella paikalla)
Esim. pampulla saa paljon suurempaa vahinkoa aikaan kuin kaasusumuttimella.
Kaasusumutin tehoaa esim. karhuun paremmin kuin järeä käsiase. haavoitettu karhu on takuuvarmasti hengenvaarallinen kun taas tarkitukseen sopivalla kaasusumuttimella karhu vaihtaa maisemaa aivastellen...

Holotna Pravda

"Käsiaselupa on voimassa loppuiän kerrallaan."

Bullshit. Aseen hallussapitolupa on joko määräajan tai toistaiseksi voimassa oleva. Loppuiän voimassaolevaa lupaa ei ole, ei ole koskaan ollutkaan eikä tule koskaan olemaankaan.

Vieras

Nykyään joka pahisjätkällä, siis näillä jotka lähtee kaupunkiin vähän niinkun tappelumielessä on jo kaasusumutin, tai vähintään sen jätkän muijalla. Eli ihan hyvin voitas sallia niillekkin jotka lähtee kaupunkiin viihtymismielessä. Vaikka eipä tähän suomalaiseen alkoholikulttuuriin välttämättä lisää astaloita tarvita. Kyllähän tollanen kaasukaksintaistelu hämeenkadulla olis silti viihdyttävämpi kun se ainanen paidassa roikkuminen.

Vieras

Mutta todellisuudessa kaikki kenellä on kaasusumutin hallussa ilman oikeutettua hallussapitolupaa tullaan tuomitsemaan ainakin toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon, tai ampuma-ase rikokseen/rikkomukseen, koska lakia ei olla muutettu niin, että kaasusumuttimet olisivat lupavapaita.

"55 a § (29.6.2001/601)
Kaasusumutinlupa
Luvan kaasusumuttimen hankkimiseen ja hallussapitoon (kaasusumutinlupa) antaa ja peruuttaa hakijan kotikunnan tai kotipaikan poliisilaitos noudattaen soveltuvin osin, mitä 42 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Lupa annetaan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa museossa tai kokoelmassa pitämiseen voidaan antaa myös toistaiseksi.

Lupa oikeuttaa luvan voimassaoloaikana hankkimaan, hallussapitämään ja vaihtamaan lupaan merkityt kaasusumuttimet. Yhteisölle annettava lupa oikeuttaa luvansaajan palveluksessa olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön, joka on riittävästi perehtynyt kaasusumuttimen turvalliseen käsittelemiseen, kantamaan luvassa tarkoitettua kaasusumutinta työssä, jos se on oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden taikka omaisuuden suojelemiseksi välttämätöntä."
"55 b § (29.6.2001/601)
Kaasusumutinluvan antamisen edellytykset
Kaasusumutinlupa voidaan antaa seuraaviin hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin:

--
3) oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden taikka omaisuuden suojeleminen.

Lupa voidaan antaa luonnolliselle henkilölle, joka täyttää 45 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset. Lupa voidaan antaa myös yhteisölle tai säätiölle, joka täyttää 45 a §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset. Yhteisön ja säätiön asevastaavan osalta noudatetaan, mitä 45 b §:ssä säädetään.

Luvanhakijan, joka on luonnollinen henkilö, sekä asevastaavan on osoitettava, että hän on koulutuksessaan tai muuten riittävästi perehtynyt kaasusumuttimen turvalliseen käsittelemiseen."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980001?search%5Btype%5D=pik...

KO:n tulkinnat ovat lakien soveltamisesta, eikä KO:lla ole valtaa säätää lakeja, vaan lainsäädäntöä voi muuttaa vain eduskunta.

Kaasusumuttimista sen verran vielä, että itse työskentelen järjestyksenvalvojana ja on kaikki tarvittavat koulutukset käytynä, niin ei poliisilaitos silti myöntänyt lupaa, vaikkakin asekaapista löytyy useampi metsästysasekkin.

jv

Asiassa on vain päässyt unohtumaan, että nyt oli kyse RANGAISTUKSEN mittaamisesta RIKOSLAIN pohjalta. Ei sillä ole mitään merkitystä lupapolitiikkaan, minkä nimisestä teosta joku saa vankeutta. Edelleenkin ampuma-aselaki vaatii kaasulle luvan, ja ampuma-aselain mukaan luvaton hallussapitäminen on rangaistavaa kaikkialla. Siitä vaan ei saa rikoslain pohjalta vankeutta, jos kaasu on vain yksityisellä paikalla, vaan ampuma-aselain pohjalta

ei vaadi jv-/vartijakoulutuksia

Kaasusumutinlupa voidaan antaa
# oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen
# museossa tai kokoelmassa pitämiseen
# koulutukseen taikka näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen

Yhteisö voi luovuttaa kaasusumuttimen 18 vuotta täyttäneelle työntekijälleen kannettavaksi työtehtävissä, jos yhteisön kaasusumutinluvan lupaehdoissa ei muuta määrätä. Yhteisön asevastaava vastaa työntekijöiden perehdyttämisestä sumuttimen käyttöön. Poliisilaitos voi asettaa kaasusumuttimen kantamiselle ehtoja.

Vieras

Älkää nyt hyvät ihmiset tehkö sitä virhettä että lähdette ostelemaan kaasuja ja kanniskelemaan niitä kaduilla. Se ON EDELLEEN LAITONTA. Tämä kyseinen artikkeli on todella harhaanjohtava, ainoa mikä muuttui korkeimman oikeuden päätöksen mukaan on rangaistus menettely ja sen perusteet. Eli edelleen saa rangaistuksen kaasuaseen luvattomasta hallussapidosta mutta enää sitä ei katsota ampuma-aseeksi eli linnaan ei joudu mutta sakot tulee aivan varmasti. Itse turvallisuusalalla uraa tekevänä järkytyin tästä artikkelista ja todella toivon että se ei ihmisiin vaikuta siten että kaasuja on joka toisella koska luullaan sitä lailliseksi.