Keskiviikko 17.7.2019

Näkökulma: Ydinvoimala Suomeen, herra Putin?

Luotu: 
23.7.2015 14:33
Päivitetty: 
23.7.2015 14:45
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Venäjän presidentti Vladimir Putin voi viime kädessä päättää Fennovoiman ydinvoimahankkeen onnistumisesta, arvioi Aleksanteri-instituutin Venäjän energiapolitiikan tutkija Veli-Pekka Tynkkynen Uudelle Suomelle keskiviikkona. Arkistokuvassa Putin vuonna 2014.
|

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) käy tänään tiukkoja neuvotteluja Kremlin edustajien kanssa. Pelissä ovat valtavat panokset, miljardit eurot.

Fennovoiman ydinvoimalahanke on Suomen lähihistorian salamyhkäisin taloudellis-poliittinen kuvio, johon liittyy kansainvälistä politiikkaa, kahden välistä politiikkaa, kotimaista aluepolitiikkaa, hallituspolitiikkaa, energiapolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa, päättäjien henkilösuhteita ja kahden maan valtionyhtiöiden raakaa bisnestä.

Tehdäänpä pieni kurkistus pelitilanteeseen ja kulissien taakse.

Ensimmäinen havainto on, että suomalaisittain koko kuvion kuninkaantekijänä on Fortum. Sille on tyrkyllä herkullinen enemmistö energiayhtiö TGC-1:n vesivoimasta Venäjällä. Se omistaisi tuon vesivoimayhtiön kahdestaan Fennovoimasta tutuksi tulleen Rosatomin kanssa.

Fortum on koplannut tuon venäläiskuvion yhteen sen kanssa, että suomalaisyhtiö lähtisi enimmillään 15 prosentilla mukaan Fennovoimaan. Tämä riittäisi hankkeen toteutumiseksi, on myös Rehn antanut ymmärtää.

Vaikka kotimainen ydinvoimalaosuus ei olisi Fortumille kovin kannattava bisnes ainakaan nykyisillä sähkön hinnoilla, olisi suuri vesivoimakapasiteetti Venäjän luoteisosassa sitäkin houkuttelevampaa.

Fortumin neuvottelutilanne on sekä hyvä että huono. Hyväksi sen tekee se, että Rosatom tarvitsee kipeästi läntisen voimalaprojektin jatkokauppoja edistääkseen.

Lisämausteen tuo se, että Rosatom tietää Fortumin itsensäkin tilaavan ydinvoimalan Loviisaan jossain vaiheessa. Kumppanuus Hanhikivellä olisi mannaa senkin tilauksen kannalta.

Fortumin mahdollisuuksia saada ote venäläisestä vesivoimasta heikentää se yksinkertainen tosiasia, että energiasektori on Venäjällä valtion erityisessä suojeluksessa, vähän niin kuin media.

Varsinkin nykyisissä länsivastaisissa tunnelmissa voisi monen venäläisen mielestä olla ennenkuulumatonta, että läntinen yhtiö saisi määräävän aseman sikäläisessä energiajätissä. Mutta houkutus päästää suomalaiset sisään on myös suuri, syynä Rosatomin vienti.

Mitä muuta teknologiaa Itä-Ukrainassa sotaa ylläpitävä Venäjä oikeastaan pystyy edes viemään kuin ydinvoimaa ja aseita?

Fortum ja TGC-1:n omistaja Gazprom olivat jo kertaalleen sopineet omistusjärjestelyistä, mutta jotain meni tämän vuoden puolella pieleen ja Fortum joutui tiedottamaan määräämättömän mittaisesta aikalisästäkesäkuussa.

Fortumin kannalta operaatiota on hankaloittanut tarkkailijoiden mukaan myös venäläisten sielunelämää hyvin tuntevan Tapio Kuulan sairastuminen ja toimitusjohtajan paikalta työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen tämän vuoden alussa. Paikalle on nimitetty vähemmän venäläisten kanssa pelannut Pekka Lundmark, joka aloittaa syyskuussa.

Hyvää Fortumin kannalta on se, että Kuula on pystynyt jatkamaan hallituksessa, jota vetää kansainvälisen kaupan kova suomalaistekijä Sari Baldauf, entinen nokialainen. Baldaufin rooli Venäjä-kuviossa on nyt ilmeisen suuri, eikä hän ole sitä peitellyt.

”Strategisesti luova ratkaisu, eikö niin!”, Baldauf kommentoi tammikuussa Talouselämässä Fennovoima-omistuksen ja Venäjän vesivoiman koplaamista yhteen.

Strategisesti melko luova ratkaisu on ollut myös venäläisten veto panna koko homma jäihin.

Kuka voittaa tämän pokerin? Venäjän valtio, Suomen valtio, Fennovoima, Gazprom, Rosatom vai Fortum? Kuka saa mitäkin milläkin hinnalla vai saako kukaan yhtään mitään?

Ja onko ratkaisun avain vain yhden miehen käsissä, Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin?

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Veikko Savolainen

Näinpä. "Suomen lähihistorian salamyhkäisin taloudellis-poliittinen kuvio..."

Kaalisoppa kuulostaa ihan juuri siltä kuin aikoinaan mm. sähköjunakauppojen ja ensimmäisen ydinvoimalan kanssa, eli että vääjäämättä mennään 'yleisten syiden' mukaisesti sanoi kansa mitä sanoi. Näin Suomineito tekisi viisaasti kun ei alkaisikaan esittämään mitään upporikasta pokkastrategiaa kun on kerran rutiköyhä eli kädessä ei ole relevanteimmissa loppupeleissä räsyäkään eikä edes niitä entisen miehen maamiinoja, joita itänaapuri taas on käytellyt mm. Krimin ukrainalaistukikohtia eristäessään viime vuoden vapautusoperaatiossaan, ja kun länsiavun optiokin on kutakuinkin symboliseen minimiinsä rajattu isäntämaasopimuksen merkitessä korkeintaan vår sak men inte intresse.

Että kun näillä mennään niin olisikohan sitten saman tien vähintään korkea aika alkaa kansalaiskeskustelemaan vakavasti ja jäsentyneesti myös turvallisuusliittoutumisesta perinteisen hyvän yya-kumppanimme/rahasammon Venäjän kanssa, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198745-liittoudutaankin-venaja...

Raimo Laine

Loviisan ydinvoimalat rakennettiin ilman suurempia vaikeuksia ja ne ovat toimineet erinomaisesti. Samaa ei voi millään Arevasta sanoa.
Sähköveturitkin tekivät pitkän palvelun sekä talvisin, että kesäisin. Länsimainen kalusto kun tuppaa Suomen talveen hyytymään. Bilateraalisen kaupan johdosta kaikki voitiin maksaa suomalaisella viennillä.

Josa Jäntti

Nyt on Olli Rehn vakavassa paikassa ! Ottaako hän edes poliittisen vastuun ( mikä ei yleensä tarkoita käytännössä mitään ) vai TODELLISEN vastuun, jonka hän voi ikänsä puolesta nähdä v. 2025, jolloin ydinvoimalan pitää olla valmis ?
Pakotetaanko Fortum joka tapauksessa mukaan osakkaaksi ?

Veikko Saksi

On kummallista, miten Fortum haluaa hävittää suomalaista rahaa Venäjälle. Eikö TGC-10:n ostos ole sille mitään opettanut? Poliittinen hyökkäys Fortumia vastaan Siperiassa on alkanut ja se tulee sopivan tilaisuuden tullen jatkumaan.

Tässäkin artikkelissa aivan liian heikosti noteerataan se, että energiasektori on Venäjän valtionhallinnon alaisuudessa ja tiukassa kontrollissa. Se on niin suuri korruption ja kansallisomaisuuden ryöstämisen väline, ettei sitä missään tapauksessa tulla antamaan ulkomaille. Ei edes osaa siitä. Rahat kyllä otetaan mielellään vastaan.

Kun Venäjän federaatio luhistuu, voidaan vain toivoa, että siitä alkaa Forumillekin paremmat ajat, mikä on sangen kyseenalaista tällä hetkellä.

Ehdoton ei nyt Fortumille ja muille suomalaisille yrityksille mennä Venäjälle. Siellä tappio on varma.

Olli Saarinen

Kannatin Fennovoimaa kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jolloin julistin Putinin boikottiin. Mutta julistus on välttämättä periaatteellinen kun Venäjällä ei ole tarjota kuin bensaa ja kaviaaria. Bensan ostan muutenkin Anttosen Mikalta joten ainoastaan venäläisen kaviaarin nauttimisesta on ollut pakko luopua.

Fortumin koplaus on nerokas, kun ydinvoiman investointiriskiä tasataan riskittömällä säätövoimalla. Mutta alunperin tähän jouduttiin muutaman väärän periaatteen vuoksi. Yksi on mankalaperiaate, joka kohtelee elinkeinoelämää ja energia-alaa epätasa-arvoisesti. Toinen on kepulainen aluepolitiikka, minkä puitteissa Pekkarinen pekkaroi hankkeen maakuntien sähkölaitoksille, osuuskaupoille ja Valiolle, jälkimmäiset tosin ovat irtaantumassa. Tämä sama politiikka nyt sitten pyytämättä sipilöi meille 19 maakuntaparlamenttia ja 19 eri tapaa hoitaa sote.

Leo Löppönen

Suomen näköpiirissä ei katsella pitemmälle tulevaisuuteen kuin johonkin 10 vuoden päähän. On moraalisesti kestämätöntä sitoutua ydinvoimaan ja varsinkin Rosatomiin...myös kallista! Suomella olisi uusi rahasampo CLEAN Techissä johon sillä on osaamista mutta ei näköjään taitoa kaupata sitä maailman ripeästi kasvaville markkinoille. HYVÄSTIT YDINVOIMALLE ja tervetuloa tälle vuosisadalle ja TULEVALLE!

Pekka Tolvanen

Kyllä nyt taitaisi olla parempi ku Olkiluodon ja Arevan projekti saataisiin ensin tuottamaan sähköä ja keskityttäisiin sen jälkeen kehittämään Suomalaista uusiutuvaa energian tuotantoa vieläkin ponnekkaammin se tois meille työpaikkoja ja riippumattomuutta tuonti energiasta ja varmasti nostaisi kilpailukykyämme plus Brutto kansatuottoamme.Joukkoliikenteemme kaupungeissa tulee siirtymään aika isolla prosentilla sähköllä tapahtuvaan saasteettomampaan muotoon, eli nekin ajoneuvot tulisi valmistaa Kotimaassa koska täällä on vaihtuvissa olosuhteissa tapahtuvan liikennekaluston rakentaminen myös hallinnassa ja taas tulisi työpaikkoja Suomeen!

Erkki Vainionpää

Luoteis-Venäjän vesivoiman enemmistöosuuden päätyminen Fortumille olisi jo melkein puolet Karjalan palautuksesta. Putinin ratkaistavana on kieltämättä dilemma. Painottaakko Venäjän taantumiseen johtavaa geopolitiikkastrategiaa, vai pitäisikö tehdä paluu liennytykseen ja taloudellisen kehityksen ja yhteiskunnallisen modernisoitumisen tielle. Uho vai tuho? Suomalaisten kannalta toki liberaali, demokraattinen oikeusvaltio ja markkinatalouden periaatteita noudattava Venäjä olisi nykyistä miellyttävämpi yhteistyökumppani.