Lauantai 19.1.2019

Yle: Isoäiti lähtee Suomesta - läheiset luovuttivat

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.6.2010 10:27
Päivitetty: 
7.6.2010 12:08

Käännytyspäätöksen saanut venäläinen Irina Antonova on naisen tukiryhmän mukaan lähdössä Suomesta. Tukiryhmä kertoi Ylen FST5-kanavalle, että naisen läheiset ovat päättäneet luopua pyrkimyksistä saada Antonova jäämään Suomeen.

Antonovan vävy Ari Laitanen vahvistaa asian myös STT:lle. Suomesta Antonova menee ensin Viipuriin, josta hänelle on luvattu sairaalapaikka. Sen jälkeen hän saa vanhusten palvelukotipaikan Pietarin läheltä Kikkeristä.

Läheiset ovat aiemmin vastustaneet Antonovan käännytystä ankarasti, ja viime viikolla Laitanen muun muassa teki oikeuskanslerille kantelun käännytystä hoitavan ulkomaalaispoliisin toimista.

Antonova piti viimeksi käännyttää viime viikon torstaina, mutta keskiviikkona poliisi perui käännytyksen naisen terveydentilan selvittämisen ajaksi. Uutta päivää ei ole määrätty, mutta se on 16. päivän tienoilla tätä kuuta.

Antonova käännytetään Suomesta, koska hän ei ole saanut oleskelulupaa. Julkisuudessa käännytys on herättänyt laajaa vastustusta sekä Suomessa että Venäjällä.

Lue Jarmo Koposen näkökulma käännytyskeskustelusta täältä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

M Eiramaa KNFIJV

Venäjältä löytyi rahaa Viipurin miehittäjämummon hoitoon! Vau!

Pär Silén Antonovan tukiryhmästä kertoi FST:n lähetyksessä Min morgon, että Venäjän viranomaiset ovat tarjonneet Antonovalle sairaalahoitoa Viipurissa.

Onko Venäjä rikastunut - voiko se hoitaa muutkin Suomelta ryöstämiensä alueitten vanhukset ja ehkä lapsetkin? Miten paranee Pietarin viemärilasten ja vesihuollon tila? Toteutetaanko Gazpromin kahden miljardin dollarin tornitalohanke, vai siitäkö rahat on säästetty... Irina pääsee Viipuriin! Koska pääsevät 430.000 evakkopakolaista koteihinsa?

TapioTTT

Samoin hyvää matkaa tällä ihmeparantumisen kokeneelleVenäläiselle mummolle ja kaikille muillekkin ulkomaalaisaille mummoille ja paapoille jotka ovat kokeneet saman "kirkastumisen".

olavinieminen

Putinkin ymmärsi, että Venäjän kuuluu hoitaa kansalaisensa sairaala ym. kulut.
Kyllä hänen sanaansa tässä tapauksessa pitää luottaa.

Suomessa on omien vanhusten hoito kuulemma huonossa jamassa, eikä rahaa riitä heidänkään asialliseen hoitamiseen.

Varjojen mies

Putin puolihuolimattomasti tokaisi, että hoitoa saa vanhukset Venäjälläkin - ja eipä aikaakaan, kun Antonova pakkaa laukkunsa kohti Äiti Venäjää.

Suomen päättäjät ja viranomaiset soutivat ja huopasivat neuvottomina.

On kai taas Presidentin aika pirauttaa naapuriin ja kiittää Putinia tämänkin Suomen valtion pulman ratkaisemisesta.

Mihin joutuisimmekaan ilman naapurin Isäntää.

Peccavi

Tämä osoittaa poliitikkomme saamattomuuden. Yleinen mielipide tietysti vaati tekemään kaikkemme, jotta mummot olisivat voineet jäädä. Ei olisi tarvittu kuin sisäministerin mahtikäsky poliisijohdolle, ettei epäinhimillisiä karkoituspäätöksiä toteuteta, niin poliisi ei olisi voinut kuin totella ja mummot olisivat voineet jäädä. Hävettää poliitikkojemme puolesta.

joonathan

Kyllä suomen mummot ja pappat joutuvat olemaan kiltisi siinä kotipaikan kunnalliskodisaa vaikka se olisi missä. Monikin lapsiperhee olis halunnut mummun edes samalla paikkaunnalle vanhainkotiin, että voisivat vierailla useammin hänen luoaan. Auttaa ja syöttää ja ennen kaikkia seurustella useammin vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Mutta tämä on suomessa mahdotonta.. Kun välimatkaa on 600-800 km on ymmärrettävää ettei tämä onnistu edes tapaamisien suhteen kuin muutamia kertoja vuodessa. Kyllä vanhuksellakin ihmisarvo on ja aika useata kaipaaavat lapsiaan ja lastenlapsia.

Peccavi

Jos Suomen mummut täytyy pitää kunnaliskodeissaan, niin miksi tämä mummu ei saa asua lastensa luona?
Hörhöt sanovat, että maassa on oltava maan tavalla. Siis koska ulkomaan elävien mummot asuvat kotona, eikä vanhaikodeissa kuten suomalaismummot, on heidän lähdettävä maasta. Eihän tuollainen kotona asuminen nyt käy ollenkaan. Alkavat muuten kohta kotimaan mummot vaatia, että hekin saisivat asua lapsiensa ja lastenlastensa kanssa!

Fasse

On se kumma, että Suomessa maan lakien mukaan eläminen voi joillekin olla noin ylivoimaisen vaikeata. Miksi tämän perheen pitäisi saada jotain erityskohtelua sillä perusteella, että mummo piti pelastaa Venäjältä?

Tajuaakohan vävypoika, minkälaisiksi pelinappuloiksi hän anoppinsa kanssa ovat joutuneet pelissä, joita käydään Venäjällä aivan muista syistä kuin, että siellä ryhdyttäisiin yleisesti antamaan maan mummoille asianmukaista vanhuuden turvaa ja hoitoa. Pelastusta haikailevia mummoja maahan jää vielä monta tämänkin episodin jälkeen.