Tiistai 21.11.2017

Homeopatian ”teho” paljastui: Kukaan ei kuollut

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.6.2010 13:46
Päivitetty: 
9.6.2010 13:50

Skeptikot tempaisivat keskiviikkona Helsingissä homeopaattisella "joukkoitsemurhayrityksellä". Hakaniementorilla noin seitsemän Skepsis ry:n aktiivia kumosi kahdeksan purkkia homeopaattisia lääkkeitä.

Yksi valmisteista sisälsi esimerkiksi arsenikkia tuhatkertaisesti laimennettuna. Skeptikot halusivat osoittaa, että homeopaattiset lääkkeet eivät edes yliannostuksena aiheuta havaittavaa fyysistä reaktiota, sillä vaikuttavien aineiden pitoisuudet ovat niin alhaisia.

Ambulanssin he olivat tilanneet kuitenkin varmuuden vuoksi paikalle. Skepsiksen puheenjohtaja Pertti Laineen mukaan ryhmä oli varautunut lähinnä nopean verensokerin nousun aiheuttamiin oireisiin. Homeopaattisissa pillereissä sidosaineena on käytetty sokeria.

Paikalla kävi myös homeopaatti ja apteekkari Onerva Pekkonen, jonka apteekista lääkkeet oli ostettu. Hän naureskeli tempaukselle ja vakuutti, ettei lääkkeillä voi tappaa.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

siviilitarkkailija

[lainaus]Yksi valmisteista sisälsi esimerkiksi arsenikkia tuhatkertaisesti laimennettuna[/lainaus]

Myrkyllisen aineen laimentaminen ei ole mikään erityisen kestävä perustelu myrkyllisen aineen periaattelliselle syömiselle. Olisi kiva tietää mitä tauteja arsenikilla aioittiin hoitaa? Kuppaa?

urbanuz

Osoittaa todellista yhteiskuntavastuuta tuoda tällaiset asiat päivänvaloon.

Homeopatiassa laimennetaan lääkkeitä siten, että käytännössä yhdessä pillerissä ei ole välttämättä YHTÄ AINOATA väitetyn lääkeaineen molekyyliä.

Selitys tähän on se, että lääkeaine "tartuttaa" vaikutuksensa laimentavaan aineeseen (maitojauhe tms.) laimentamisprosessin aikana. Jesh.

Tämän aukottoman teorian mukaan myös sinä ja minä juomme aina vettä juodessamme jonkun muun virtsaa, koska "pissamolekyyli" on tartuttanut "vaikutuksensa" vesimolekyyliin.

Ja ei kun homeopaatin juttusille - kaikki vaivat lähtevät.

urbanuz

Sitten mennään mielenkiintoiselle alueelle kun homeopatiasta valaistuneet vanhemmat eväävät syöpään sairastuneelta lapseltaan esim. sädehoidon ja syöttävät hänelle sen sijaan homeopaattisia lääkkeitä.

Minun oikeustajuni mukaan tällainen teko on vähintään tapon yritys.

EU teki muistaakseni joskus 90-luvulla varsin laajan ja kattavan tutkimusen homeopaattisten lääkkeiden vaikutuksesta.

Kaikkien suureksi yllätykseksi lääkkeillä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia vaikutuksia.

PS. homeopaattisista lääkkeistä on löydetty joskus mm. kortisonia - kas kummaa, tulehdus lähti, kyllä ne on hyviä.

salakankee

"Nikotiini aiheuttaa vahvaa riippuvuutta. Nitrosoamiinit ja polyaromaattiset hiilivedyt (PAH)ovat syöpää aiheuttavia aineita. Lisäksi nuuska sisältää paljon raskasmetalleja, kuten lyijy, kadmium, arseniikki ja nikkeli jotka kertyvät elimistöön."

puutarhamies

Homeopatia on esim. Saksassa useassa yliopistossa oppiaineena lääketieteellisissä tiedekunnissa. Se on erikoistumisen ala.

Keski-Euroopassa tiedetään paljon enemmän homeopatiasta tieteellisesti, kuin täällä ylhäältä annettujen sääntöjen mallioppilaiden luvatussa maassa.

Homeopaattisen lääkkeen vaikutushan perustuu sen herättämiin kehon omiin toimintoihin ja yleensä pitkään hoitoon. Tavallinen koululääkehoito keskittyy elimistön pakottamiseen tai sen toimintojen korvaamiseen kemiallisesti.

Nämä eivät sulje pois toisiaan, eivätkä tee toisiaan huonoiksi ja kilpakumppaneiksi.

Järjestäytyneen skeptikon olisi luullut harrastavan meille syötetyn tiedon epäilemistä. Kannatetaan. Olisi kannattanut ottaa selvää, mitä maailmalla tapahtuu jo ennen tätä noloa tempausta.

Skeptis ry:n aktivistien rankka homeopaatisten lääkkeiden "yliannoksen" syöminen todistukappaleeksi niiden tehottomuudesta täytyy pitää tyhmyyden ja tietämättömyyden banaalina todistuskappaleena. Se kyllä tuli selväksi.

Skeptis ry:n kannattaa pyytää tyttökirjojen epäilijää Leena Rauhalaa mukaan joukkoon. Tulisi erityyppistä vahvistusta jo vakiintuneeseen uskovaisuuteen seurassa.

urbanuz

...no miksei siitä ole puolueetonta, tieteellistä näyttöä, jossa normaalein kaksoissokkomenetelmin ja kontrolliryhmin todetaan lääkkeiden vaikutus kiistattomasti?

Minä luulen että lääkefirmat alkaisivat kilvan markkinoida homeopaattisia lääkkeitä, kun pitävät näytöt esitetään niille. Kyllä ne hyvään bisnekseen osaavat tarttua. Vai oliko se niin, että hallitusten yhteinen salaliitto estää tämän?

Se, että jotakin tehdään Saksassa, osoittaa luonnollisesti ja kiistattomasti toiminnan laadun. Saksassa toimii myös scientologeja, steineirilaisia ja muita kiistatonta näyttöä esittäviä järjestöjä.

puutarhamies

Kokeista en tiedä. Saksassa homeopatia on yliopistoaine laajalti ja osa virallista lääketiedettä (koululääketiedettä). Luulisi, ettei syyttä.

Lääketutkimus on kallista lystiä joka tapauksessa. Lääketehdas rahoittaa tutkimuksia lähinnä tukemaan lääkkeen käyttöä, ei hyväntekeväisyyttä. Kielteisten tulosten julkaiseminen on rahoitussopimuksissa kielletty, kertoivat entiset tutkijat dokumentissa.

Uusi_Uljas

Homeopatian tehoa ei ole todistettu yhdessäkään luotettavassa kaksoissokkotutkimuksessa tarpeeksi isolla otoksella. Näitä ovat tehneet niin skeptikot kuin homeopaatit.

Ainoat positiiviset tulokset ovat joko pienillä ryhmäkoilla (=sattumaa ei ole eliminoitu, tulos ei ole toistettavissa), tai sokkouden puuttuessa (=observoijan tietäessä kuka saa mitäkin lääkettä, hänen odotuksensa korreloivat havaintojen kanssa herkästi). Ompa joistan puuttunut kontrolliryhmäkin.

Lääketehtaiden tietynlainen korruptio tai vähintäänkin puolueettomuuden puute on tosiasia, jota tuskin kiistävät muut kuin lääketehtaat tai niiden lobbaajat. Se ei kuitenkaan tee homeopatiasta yhtään sen vähemmän humpuukia.

Jotta lääke saisi myyntiluvan, sen tulee läpäistä niin laboratoriotutkimukset kuin kliiniset ihmistutkimukset. Tämän lisäksi sen tulee olla tehokkaampi ja/tai turvallisempi kuin markkinoilla jo olevat vaihtoehdot. Toisin sanoen uusia lääkkeitä ei testata pelkästään plaseboja vastaan, vaan tehokkaimpia jo olemassaolevia lääkkeitä vastaan.

On absurdia ja edesvastuutonta kuvitella, että homeopaattiset lääkkeet, jotka eivät eroa plaseboista, pärjäisivät vertailussa oikeita lääkkeitä vastaan.

Todistusaineistoksi homeopatian humpuukisuudesta riittänee jo keskimääräisen eliniän ja kuolleisuustilastojen tarkastelu. Homeopatia on peräisin n. 1700-luvun lopulta, ja sitä käytettiin vuosisata ennen "modernin" lääketieteen läpimurtoja; antibioottien kehittämistä ja tieteellistä tutkimusta menetelmien tehokkuudesta. Jostain syystä räjähdysmäinen kuolleisuuden lasku ajoittuu antibiootin keksimiseen, ei Hahnemannin homeopatian keksimiseen.

puutarhamies

Skeptikkojen logiikka petti joka tapauksessa täysin "todistettaessa" lääkkeiden tehottomuutta, riippumatta siitä, toimiiko homeopatia.

Kokeella ei ollut mitään yhteyttä siihen. Ehkä se olikin tarkoitettu vitsikkääksi mielenosoitukseksi.

Edelleen suosittelen skeptikoille uskonnollista statusta tässä asiassa.

Tuttu

Skeptikot eivät siis tajua, että homeopatian mahdollinen teho perustuu siihen, että homeopaattisen valmisteen käyttäjä uskoo sillä olevan tehoa. Samoin on laita vaikkapa hypnoosilla; jos panet hanttiin kun sinua hypnotisoidaan, tuloksena on tuskin muuta kuin lasku toimenpiteestä.

Skeptikoilta ei tällä kertaa mennyt henki, koska he eivät ilmeisesti riittävän vahvasti uskoneet, että henki menisi.

Tuttu

"Eikö tuo ollut juuri tarkoitus todistaakin, että homeopatian vaikutuksen saa aikaiseksi vaikka kraanavedellä, jos siihen uskoo."

Mutta kuka sellaiseen uskoisi?

"Mitään tekemistä kalliiden "luonnonlääkkeiden" kanssa sillä ei ole."

Homeopaattiset valmisteet eivät ole luonnonlääkkeitä vaan homeopaattisia valmisteita.

Antti Alien

Vai tuhatkertaisesti laimennettua arsenikkia. Sehän olisi melko heikkoa tavaraa homeopaattien mielestä. Yleensä kun laimennussuhteet ovat 1:10^20 - 1:10^400.

Eräässä löytämässäni arsenikista valmistetussa homeopaattisessa Arsenicum-valmisteessa laimennus... öh, vahvennussuhde on 30C, joka tarkoittaa suhdetta 1:10^60. Siis ykkönen ja 60 nollaa miinus yksi osaa vettä ja yksi osa arsenikkia. Se on suurinpiirtein sekstiljoonasosa (miljoona miljoonaa miljoonaa miljoonaa miljoonaa miljoonaa) vähemmän, kuin liuos, jossa olisi yksi ainoa arseenimolekyyli.

Eikö Suomen elintarvikelainsäädäntö vaadi ilmoittamaan totuudenmukaisesti ja määräjärjestyksessä tuotteen sisältämät raaka-aineet? Mikseivät viranomaiset puutu asiaan?