Perjantai 16.11.2018

Poliisi: Meillä on unelma –mielenosoituksessa vähintään 15 000 ihmistä, ei häiriöitä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.7.2015 19:55
  • Kuva: Teppo Ovaskainen / Uusi Suomi
    Kuva
    Meillä on unelma -mielenosoitukseen osallistui poliisin arvion mukaan 15 000 ihmistä. Tapahtumassa ei ole ilmennyt järjestyshäiriöitä.
|

Meillä on unelma –mielenosoituksen osallistujamäärä todennäköisesti ylittää 15 000 henkeä. Helsingin poliisin yleisjohtaja Teemu Lappalainen kertoo Uudelle Suomelle, että mielenosoitus on toistaiseksi sujunut rauhallisesti.

- Järjestyshäiriöitä ei ole kohdattu, Lappalainen kertoo puhelimitse.

Aiemmin iltapäivällä poliisi arvioi, että paikalla on noin 15 000 ihmistä.

- Hyvissä ajoin on ollut nähtävissä, että ihmisiä saattaa tulla paljonkin. On ollut helppo varautua, kun Facebookista olemme voineet nähdä, että sinne voi olla kymmeniätuhansia tulossa, Lappalainen sanoo.

Mielenosoitus järjestetään Helsingin rautatieaseman, Sanomatalon ja Musiikkitalon välissä. Tilaisuus päättyy noin kahdeksalta illalla, jonka jälkeen tapahtuman osallistujat suuntaavat todennäköisesti pois paikalta.

- Ohjaamme liikennettä tarpeen mukaan. Yleisön poistumissuunta on 360 astetta, Lappalainen sanoo.

Lue myös muut Meillä on unelma -mielenosoitusta käsittelevät juttumme:

Sauli Niinistö otti lujan kannan: ”Väkivaltaa kaikkia kohtaan”

PS-mies kohtasi 10 000 ihmisen huutomyrskyn – ”On järkyttävää olla tässä”

Meillä on unelma –osallistuja: ”Ei enää tässä iässä”

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Ilkka Korkalainen

Tässä on myös osoitus siitä miten helposti ihmisiä pystytään manipuloimaan melkein mihin vain. Monikulttuurisuus manipuloinnissa on tehokkaasti sekoitettu asioita jotka ovat täysin erillisiä. Maahanmuutto, monikulttuurinen yhteiskunta ja rasismi, kaikki eri asioita.