Maanantai 20.11.2017

Täyslaidallinen Fortumille ja valtiolle – ”Kuka hullu enää uskoo?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.8.2015 10:51
Päivitetty: 
5.8.2015 13:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Analyytikko Jukka Oksaharju tuomitsee energiayhtiö Fortumin neuvottelutaktiikan luokattomaksi ja arvelee, että ulkomaiset sijoittajat laskevat nyt Fortumin osakkeeseen mukaan "poliittisen riskin".
|

Faktakulma

Työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, että Fennovoima Oy ja sen Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoshanke täyttävät nyt ydinvoimayhtiön omistajuutta koskevan vähintään 60 prosentin kotimaisen omistajuusedellytyksen:

– Riittävä kotimainen omistajuus varmistui 5.8.2015, kun Fortum Oyj ja SRV Yhtiöt Oyj ilmoittivat tulevansa Fennovoima Oy:n osakasyhtiö Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaiksi ja Outokumpu Oyj ilmoitti kasvattavansa omaa osuuttaan, ministeriö tiedotti tänään.

Näin ollen rakentamislupahakemuksen käsittelyä jatketaan ydinenergialaissa säädetyn mukaisesti eikä erillistä valtioneuvoston päätöstä tarvita. Lähde: TEM

– En näe tässä mitään kaupallista logiikkaa, vaan ennemmin järkyttävän huonon neuvottelutaidon, joka sitten lopulta huipentuu tällaiseen täysin läpinäkyvään valtion suorittamaan painostusoperaatioon, sanoo suorasanaisuudestaan tunnettu sijoituspankki Nordnetin osakestrategi ja analyytikko Jukka Oksaharju.

On kyse Fortumin päätöksestä lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, vaikka yhtiön aiemmin ehdoksi asettama venäläinen vesivoimajärjestely ei olekaan toteutunut.

Jukka Oksaharju ei niele elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) vakuutteluja siitä, että valtion enemmistöomisteinen pörssiyhtiö Fortum ja Fennovoima-omistuksensa kasvattamisesta tänään samoin ilmoittanut valtion vähemmistöomistama teräsyhtiö Outokumpu olisivat tehneet ”täysin itsenäisesti päätöksensä”. Fennovoima-hankkeeseen lähdöstä kertoi tänään myös rakennusyhtiö SRV.

– Näyttää siltä, että tässä on kaksi valtio-omisteista yhtiötä, jotka on pakon edessä laitettu osallistumaan. SRV:llä taas ja erityisesti [yhtiön] keulakuva Ilpo Kokkilalla on pitkät perinteet Venäjän kanssa, Oksaharju tulkitsee Uuden Suomen haastattelussa.

– Siinä SRV turvaa nykyisiä Venäjän liiketoimintojaan ja lujittaa suhteitaan. Sehän saa Fennovoima-sijoitustaan myös takaisin projektinjohtamisella, siinä missä Outokumpu ja Fortum ovat maksumiehinä valtionyhtiöinä.

Toisin sanoen Oksaharju uskoo saaneensa tänään vastauksen tiistaina esittämäänsä kysymykseen: onko Fortum itsenäinen pörssiyhtiö? Ei ole, Oksaharju väittää.

– Fortumin itsenäisenä pörssiyhtiönä pitäisi miettiä ainoastaan, miten osakkeenomistajille luodaan taloudellista lisäarvoa, Oksaharju sanoo.

Tämä oli Oksaharjunkin mukaan Fortumin mielessä silloin, kun yhtiö pyrki Fennovoiman Venäjä-kytköksen avulla hankkimaan itselleen enemmistöomistuksen venäläisestä TGC-1-energia- ja vesivoimayhtiöstä.

”Venäläiset ovat nyt saaneet haluamansa – ei mitään syytä antaa ulkomaisomistukseen kullankalliita vesivoimaloita”

– Se olisi saanut vesivoimakaupoista taloudellisen tuoton ja Fennovoima olisi ollut heille sitä vastaava kustannus.

Nyt Fennovoima-hankkeeseen kuitenkin lähdetään ilman tuloksia neuvotteluissa venäläisestä vesivoimasta. Fennovoima ehti tänään jo kertomaan, että neuvotteluja Venäjällä jatketaan, mutta Fennovoimaan osallistuminen ei enää riipu niistä.

– Nyt kun Fennovoima nytkähti eteenpäin, niin kuka hullu enää uskoo siihen, että vesivoimakaupoista saadaan uskottavia kaupallisia ehtoja? Venäläiset ovat nyt saaneet haluamansa eli Fennovoiman. Heillä ei ole mitään syytä antaa ulkomaiseen enemmistöomistukseen kullankalliita vesivoimaloita, kun ratkaisua ei enää tehdä pakon edessä, Oksaharju ihmettelee.

Oksaharju ei ole ainoa sijoitusalan tuntija, joka kyseenalaistaa Fortumin ratkaisun. Muun muassa Inderesillä esitetään samoja kysymyksiä. Handelsbanken Securitiesin analyytikko Karri Rinta puolestaan arvioi aiemmin tällä viikolla Uudelle Suomelle, ettei Fortumin kannattaisi osallistua Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen ilman TGC-1-kytköstä.

– Ei se Fortumin näkökulmasta kauhean viisasta ole, Rinta sanoi maanantaina.

Jukka Oksaharju kaipaisikin nyt Fortumilta selitystä siihen, ”minkä takia Fortum auttaa toteuttamaan lisäkapasiteettia rakentavan hankkeen, joka painaa heidän ydintuotteensa [sähkön] markkinahintaa”, vaikka vastapainoksi ei enää saada venäläisen vesivoiman tuottoja.

Hänen mukaansa Fortumin hallituksen uskottavuus on koetuksella, vaikka pörssireaktio tuskin tuleekaan näin suuren yrityksen tapauksessa olemaan erityisen voimakas.

– En kehtaisi peiliin katsoa illalla, Oksaharju sanoo.

– Romahdusta ei tule [pörssissä]. Puhutaan enemmänkin keskipitkän aikavälin luottamuskertoimesta eli siitä, paljonko ulkomaiset sijoittajat ovat valmiita maksamaan sellaisten yhtiöiden tuloksesta, jotka tiukan paikan tullen noudattavat poliittista eivätkä taloudellista logiikkaa.

Oksaharju arvioi, että valtion oman pörssisalkunkin arvo voi lopulta laskea, kun esimerkiksi Fortumin osakkeeseen lasketaan tulevaisuudessa mukaan ”poliittinen riskilisä”.

Elinkeinoministeri Rehn kommentoi kysymyksiä valtion mahdollisesta painostuksesta ja roolista Fortumin ratkaisussa tänään tiedotustilaisuudessaan. Hän totesi käyneensä keskusteluja asiasta ja puhuneensa Fennovoimasta myös Moskovan-vierailullaan äskettäin. Suomalainen yrityskolmikko kuitenkin teki Fennovoima-päätöksensä itsenäisesti, Rehn korosti. Lue lisää Uuden Suomen jutusta tämän linkin takaa.

Fortum myönsi tänään tiedotteessaan, että ydinvoiman rakentaminen täysin uudelle paikkakunnalle ei ole ollut yhtiö tavoite. Se perustelee mielenmuutostaan sillä, että ”näin Fennovoima-hankkeessa päästään eteenpäin valtioneuvoston hankkeelle asettaman aikataulun puitteissa”.

Faktakulma

Työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, että Fennovoima Oy ja sen Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoshanke täyttävät nyt ydinvoimayhtiön omistajuutta koskevan vähintään 60 prosentin kotimaisen omistajuusedellytyksen:

– Riittävä kotimainen omistajuus varmistui 5.8.2015, kun Fortum Oyj ja SRV Yhtiöt Oyj ilmoittivat tulevansa Fennovoima Oy:n osakasyhtiö Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaiksi ja Outokumpu Oyj ilmoitti kasvattavansa omaa osuuttaan, ministeriö tiedotti tänään.

Näin ollen rakentamislupahakemuksen käsittelyä jatketaan ydinenergialaissa säädetyn mukaisesti eikä erillistä valtioneuvoston päätöstä tarvita. Lähde: TEM

Tekikö Fortum viisaasti päättäessään osallistua Fennovoimaan?

4318 ääntä annettu
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Sarjanen

Tulevat sukupolvet tulevat kiittämään tästä päätöksestä. Kuten usein on todettu, kyseessä on 100 vuoden projekti.

Putstalin ja meikäläinen kasvaa koiranputkea siinä vaiheessa kun mylly parhaimmillaan jauhaa hyvinointia kansalle...

Meillä on silloinkin yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Täytyy toivoa, että silloin suhteet ovat paremmat kuin nyt. Mikään muu kuin yhteiset taloulliset intressit, eivät yhdistä niin hyvin...

Ydinvoima on hyvää perusvoimaa ja sen rinnalle voidaan rakentaa uudistuvaa energiaa...

Veli-Pekka Moisalo

Tämä Fennovoiman puliveeraus syö kyllä pahasti Fortumin uskottavuutta. Kun valtio pääomistajana sanelee poliittisen päätöksen osallistua venäläisen ydinvoimalan rakentamiseen, ulkomaiset osakkeenomistajat kaikkoavat. He toivovat riippumattomia liiketaloudellisesti päätöksiä.

Tehty päätös osoittaa, muut osakkeenomistajat, yksityiset ja institutionaalisen on Forumilla 2.luokassa.

Surullinen päivä Suomen vapaille valtion yrityksille.

Matti Adolfsen

Oksaharjun analyysi on painavaa tekstiä. on vain ajan kysymys, tekeekö joku fortumin osakkaista selvityspyynnön pörssille tämän päätöksen taustalla olevasta valtion omistajaohjauksesta. Jos paljastuu, että omistajaohjausta on käytetty painostamaan pörssiyhtiö toimimaan vastoin osakkeenomistajien intressiä (sabotoimalla neuvottelut venäjällä), omistusohjauksesta vastaavan ministerin on aiheellista siivota työpöytänsä ja hakeutua muihin tehtäviin. Mielellään sellaisiin, jossa ei olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/nordnetin-oksaharju-valtio-petti-fortu...

Jani Miettinen

Vai oliko Fortumin joka tapauksessa lähdettävä mukaan tähän farssiin, jotta se voisi turvata poliittisesti miljardi investointinsa Siperian voimaloihin ja sähköverkkoon.

Heittikö Lilius 3-5 miljardia Siperiaan? Mikäs onkaan tuon sijoituksen nykyarvo?

Ilkka Korkalainen

Olen aina ihmetellyt miksi Fortum on lähtenyt seikkailuretkelle Venäjälle ja sijoittanut suomalaisten energiankuluttajien rahoja erittäin epävarmaan bisnekseen. Valtion omistajaohjaus ei ole toiminut Venäjä seikkailun suhteen mitenkään, mutta nyt näyttää toimivan kun väkisin on puristettu "kotimaisen omistuksen" täyttävä ratkaisu.

Sepetius Kangas

Otappa laskin käteen ja ala laskea paljonko energiaa Suomi tulee tarvitsemaan ostetuuna lähitulevaisuudessa. Varsinkin kun vielä kivihiilestä halutaan luopua. Ja kyllä venäjällä on voimakashalu lisätä oljyn ja kaasun pumppausta ehkä myös atomivoimaa. Fortumilla on toivo päästä myös niihin kuvioihin mukaan. Tavallan se saa jalan ovenväliin Rosatomin myötä Koska venäjän hallituksella on yhteyksiä siihen. Ei fortumissa tyhmiä olla. Ja EU on sopinut, etttä energiajutut jää pakotteiden ulkopuolelle.

Sepetius Kangas

Miksi ihmisiä harmittaa, ettei Suomi halua jättäytyä Venäjän armoille sähköenergiassa. Kun kaikki kaipaavat sitä, että ostaisimme fennovoiman verran sähköä Venäjältä. Se mielstäni vasta typerää olisi. OLemme nyt jo tarpeeksi Venäjän narussa energian oston vuoksi. Fennovoimalan avulla sentää pääsemme melko hyvin ainakin sähkössä lähes omavaraiseksi. Ja Olkiluodon kanssa alkaa sähkön tarve olle kokonaan turvattu. Tosin en minäkään ydinvoimasta pidä mutta uskon sitä sentää Suomessa osattavan tehdä. Ydinvoimaa kuitenkin tarvitaan vielä muutama vuosikymmen Ennekuin uusiuruvat voimavarat saadaan iskuun ja siitä voidaan luopua samoin kuin fossiilisista polttoaineista .

Olli-Pauli Sarvaranta

Vain suomalaiset poliittiset päättäjät kykenävät keittämään tällaisen sopan. Jos Fennovoimaprojekti olisi kannattava, Fortum olisi lähtenytjo aikoja sitten myhäillen mukaan, nyt se lähtee pakotettuna pienimmällä mahdollisella osuudella jolla ylitetään valtioneuvoston määräämä kotimaisuuden raja. Kannatan itse ydinvoimaa, mutta en tämän porukan pyörittämänä. Fennovoiman ja SF:n uskottavuus menivät Migritvedätyksen myötä. Vieläkö niitä vedätyksiä tulee lisää ja miten Fortum tulee vedättämään osakkeenomistajiaan Venäjäseikkailujensa osalta?

Jussi Taulo

Kuka tässä nettoaa henkilökohtaisesti(ja paljon)? Koska yhteiskunnallisesti tässä ei ole enää mitään hyödyllistä saavutettavissa. Ydinvoimarakentamisen edullisuus ja kannattavuus painui ulos ikkunasta Olkiluodon kirkkorakentamisen myötä. Ja tässä projektissa haisee jo ennen kivijalan muuraamista aivan liian moni asia.
Tutkivaa journalismia odotellessa..

Sepetius Kangas

OLen kyllä jyrkästi erimieltä siitä energian hinnan kehityksestä. Voisn lyödä muutaman satalappusen vetoa siitä miten se seuraavan kymmene vuoden päästä kohoaa, Veikkaisin sen olevan yli 30 %. Ei yksin Suomessa vaan koko Euroopassa. USA on mukana liusukekiviesiintymiensa myötä ja maapallon saastuminen ja lämpötilan nousu jatkuu.

Kaarle Akkanen

Kyllä, joillekin tämä päätös on järkytys, mutta useammalle helpotus. Järki voitti ja median "kultapojat ja -tytöt" jatkavat ns. huutosakissa? Pienen, mutta äänekkään ja näkyvän "sotaisa" vyörytys koki takaiskun myös tässä asiassa. Hyvä näin!

Pekka Juhani

Tämä on hyvä hanke Pohjois-Suomen työllisyyden kannalta. Vai onko Suomessa liian vähän työttömiä ja liikaa työpaikkoja niin ettei investointeja tarvita. Tällaiset hankkeet vaikuttavat laajalle alueelle Suomeen työllisyyttä kohentavasti.

Hanke vähentää myös kivihiilen polttamisen tarvetta pitkällä aikavälillä. Tuuli- ja aurinkovoima kehittyvät vähitellen kelvollisiksi ja siihen saakka tarvitaan kotimaista säätövoimaa. Siihen menee se aika jonka tämä voimala on käytössä.

Jani Miettinen
Vastaus kommenttiin #37

Liian kallista alkaa laittamaan ydinmyllyjä pienemmälle teholle pelkän säätövoiman takia. Ydinvoimala on kallis investointi ja maksakseen itsensä takaisin ja tuottaakseen voittoa, sen on jauhettava täysillä sähköä jatkuvasti.

Vesivoima olisi ihanteellinen säätövoimaksi, mutta myös kivihiili, maakaasu tai jätteenpolttovoimalat käyvät.

Voit ihan vapaasti googletttaa miksi Suomessa tai ylipäätäänsä muuallakaan ydinvoimaa ei käytetä tuuli tai aurinkoenergian säätövoimana

Jani Miettinen
Vastaus kommenttiin #45

Niin ja säätövoimahan on nimenomaan sitä, että kun vaikka tuulivoimalat eivät tuota tarpeeksi sähköä verkkoon, niin silloin pitää nopeasti ja edullisesti jonkin toisen sähkövoimalan tuottaa lisää sähköä.

Ydinvoimalat toimivat käytännössä jatkuvasti täydellä teholla.

Kaj Risberg

'Jukka Oksaharju kaipaisikin nyt Fortumilta selitystä siihen, ”minkä takia Fortum auttaa toteuttamaan lisäkapasiteettia rakentavan hankkeen, joka painaa heidän ydintuotteensa [sähkön] markkinahintaa”, vaikka vastapainoksi ei enää saada venäläisen vesivoiman tuottoja.'

Ahhaha. Monopolisti itkee.

Sepetius Kangas

Ihan vaan tienatakseen. Kyllä Fortum rahan arvon tietää. Ja siellä oikeastaan uskotaan että Suomen teollisuuskin nousee, Koska oikeastaan se ei voi enää paljon laskea. Sillä muuten Suomen kansan pitää liittyä Afrikan pakolaisten mukaa hakemaan ruokaa ja vaatteita rikkaanmista maista.

Juha Merisaari

Märkäkorvapörssianalyytikkojen tarinat ovat kuin Astral TV ennustaja eukoilta. Niillä ei ole mitään painoarvoa kun analyytikon, siis ennustajan vaipanvaihtoiästä on vastaa muutama vuosi. Elämän kokemuksen puute tulee esille ehdottomuutena ja omasta mielestä, oikeassa olemisen ihanuudessa. Kaikki tapahtuu nyt ja tässä. Mitään ei tapahdu enää huomenna. Elän tätä päivää, huomista ei ole.

Sepetius Kangas

Kyllä sateen jälkeen tulee aina pouta. Samoin laman jälkeen nousukausi. Niin on maapallolla tapahtunut koko sen historian ajan, mitä on muistiin kirjoitettu tai muuten tarut on kertoneet, Ja koko ajan myös maapallolla on kehitytty eli aina on eteenpäin menty. Tosin Suomelle voi käydä kuin Kreikalle tyhmien ihmisten takia, Vaikkka tähäa asti ollaan kaikista huonoista ajoista selvitty parempan tulevaisuuteen

Kari Huhtala

Matti A: miten määrität osakkeenomistajien intressin? Miten tällä tietoa tämä hallituksen päätös mahdollisesti sorsii Fortumin osakkeenomistajien intressiä? Pörssissä tärkein intressi on arvonnousu pitkällä aikavälillä.
Suomen valtio omistaa 50,76 % Fortumin osakkeista. Sillä on ehdoton isännän ääni. Tällainen omistaja jos kuka osallistuu strategiseen keskusteluun yhtiön asioista. Kyllä se niin menee että jos yhtiön hallitus ja johto ovat eri mieltä pääomistajan kanssa niin johto lähtee eikä omistaja.

Leo Löppönen

Siinä meni tämänkin hallituksen uskottavuus! En aio äänestää näitä kahjoja enää missään vaaleissa. Pitäkööt tunkkinsa ! EI yhteiset asiat kiinnosta enää näin läpinäkyvillä koukeroilla! Mietin katsoa loppuun asti Fortumin sähkötarjouksen ja päättää vasta sitten kun tiedetään ettei se varmasti lähde mukaan....ei kiinnosta, kiusaa se on pienikin kiusa sähköyhtiöölle jota ei näy kiinnostavan kestävä kehitys!

Markku Lehto

Arvatkaa ketä harmittaa, kun ei jatkossa voi enää toimittaa jatkuvasti 1 - 2 Hanhikiven voimalan edestä sähköä hyvällä hinnalla Suomeen ?

Muuten ohessa on tuon Nordnetin pääkonttorin osoite:

nordnet ab (publ)
Gustavslundsvägen 141
Box 14077
SE-167 14 Bromma

Eli liekkö Nordnettiä hieman harmittanut tämä päätös, jonka seurauksena Suomi on jatkossa vähemmän riippuvainen ruotsalaisesta sähköstä kuin nyt.

Ps. Katsoa ajantasaisen sähkö-tilanteen pohjoisimaissa oheisesta linkistä:

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/Poh...

Tyypillinen tilanne 5.8.2015 klo 18:45

Ruotsista nettotuonti Suomeen 1 700 MW teholla, Suomessa sähkön markkinahinta 34 €/MWh ja Ruotsissa alueesta riippuen 9 -10 €/MWh.

Tanskassa kun ei tuule tällä hetkellä, niin sähkön markkinahinta on 37 €/MWh. Suomessa tuulisähkön 700 MW nimellistehosta saadaan tällä hetkellä irti 85 MW. Siinäpä sitä vastinetta tuulisähköinvestoinneille.

Tapani Moilanen

Ville Niinistö voisi lämmitellä ydinsähkön sijaan paukkupakkasilla aurinkovoimalla (aurinko ei paista) tai tuulivoimalla (ei tuule).SEn sijaan hän käyttää hiilienergiasta tuotettua sähköä,jota hän vastustaa.Siniketunnahkaista turkkiakaan hän ei voi käyttää kuoska se on biologinen ja maatuva.Luultavasti hän hyppii läpimikseen Perussuomalaisia vastustavassa mielenosoituksessa tasajalkaa keinokuituisessa takissa-

Sepetius Kangas

Niinistö olisi halunnut suomen ostavan sähköä eikä rakentavan sitä ja tuottavan itse. Suomen olisi pitänyt ostaa sähköä (Venäläistä) Niin villepoika olisi voinut todeta Vihreiden ohjelman mukaisesti . Me ei tehdä millään atomivoimalla sähköä. Meidän sähkö tulee suoraan seinässä olevasta pistorasiasta

Markku Lehto

Nooh kyllä tämä on vielä pientä siihen verrattuna, mitä peliä käytiin ennen Loviisa 1:n ja 2:n rakentamista. Ja silti niistä tuli toimivia ja toimintavarmuudeltaan maailman luotettavimpia ydinvoimalaitoksia.

http://www.hs.fi/talous/a1438398332409
https://www.fortum.fi/fi/media/Pages/fortumin-loviisan-ydinvoimalaitokse...

Muuten, luin Rautaruukin historiaa. Kun Raahen tehtaaseen hankittiin Neuvostoliitosta korkeapainemasuuni, monet lännessä epäilivät hankinnan järjevyyttä.
Ennakkoluuloista huolimatta masuuni osoittautuin toimivaksi ja kilpailukykyiseksi peliksi.

ks. http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/07/vieras-teras-on-kylmaa.html

Ja onhan suomalaisilla kokemuksia tehdä venäläisistä sähkövetureista ja Mig-21 -häivittäjistä kestokulutushyödykkeitä.

Ei nyt vielä ripotella taas suomalaiseen tapaan tuhkaa pään päälle ennen aikojaan, vaan laitetaan se voimala pystyyn ja pannaan se tuottamaan sähköä. Sillä siitähän tässä on kysymys. Keinot ovat mitä ovat, niin on aina ollut. Pääasia on että voimala saadaan tuottamaan.

Tokihan tästäkin voidaan vääntää vaikka "Talvivaaraoikeudenkäynti 2" jos niin halutaan, mutta se ei tuo Suomeen yhtään lisää sähköntuotantokapasiteetia.

Risto Vehniä

Kyllä tässä osoitteessa :nordnet ab (publ)
Gustavslundsvägen 141
Box 14077
SE-167 14 Bromm varmaan kauhistellaan venäläisiä yleensäkin. Loviisassa toimii kaksi Neuvostoliiton toimittamaa ydinvoimalaa saksalaisella automaatiolla. Venäjältä tuodaan sähköä n.1400MW:n teholla, on parempi tuottaa vastaava sähkö Suomessa.

Osmo Marttila

Tämä Oksaharju & co ei joko ymmärrä mistä on kyse tai sitten on suvereenin kansallisvaltion - Suomen vihollinen.

- yhteiskunnan eli ntärkeä toiminto energian turvaaminen aina ja kaikissa olosuhteissa ei ole (pelkkää) liiketoimintaa

- myös osakeyhtiöissä omistaja päättää ja käskee aivan kaikesta - aina
_

Irja Laamanen

Talutushihna kiristyy. Moskovasta haettiin apua. Ketut kettuja. Onneksi Fortumit ja outokummut myyty. Verovaroja ehkä kohta janotaan tähän hankkeeseen. En maksa lisää en. Näkihän sen TV esiintyjien naamasta, että kierostsa pelistä on kyse.

Kaj Risberg

Valtiolla on myös muita intressejä kuin yhden osakekurssin intressi, kuten verotulointressi. Kun sähkön hinta laskee, yritysten voitto kasvaa ja valtion verotulot kasvavat. Valtiolle on taatusti matala sähkön hinta kannattavampi, kuin korkea.

Eero Pere

Kuka hullu keksi sen 60 %:n säännön? Sehän vain ilmoittaa omistusosuuden ja sen perusteella määräytyvän velvollisuuden ottaa tuon osuuden mukaisen määrän tuotannosta omakustannushintaan.
On tärkeää, että Suomen rajojen sisällä tuotetaan tarpeeksi halpaa sähköä esimerkiksi vientiteollisuuden tarpeisiin. Tällä hetkellä suomalaiset kuluttajat maksavat sähköstään noin kolminkertaisen aluehinnan ruotsalaisiin verrattuna, myöskin Ville Niinistöä äänestäneet.
Eivätkö Oksaharju ja Niinistö ole lainkaan talousmiehiä, kun eivät salli muiden kuin valtion ottaa investointiriskiä omilla rahoillaan. Tulisiko heidän mielestään investoida vain sellaisiin kohteisiin, jotka ovat "kannattavia" vain valtion tuilla, kuten tuulivoima.
Tulisiko heidän mielestään koko Venäjän kauppa lopettaa?
Fortumin neuvottelutaktiikka oli hieno ja tuskin eksyksissä, vaikka eräs suuri "ydinasiantuntija" sitä suuresti arvostelikin. Saavutettu kokoonpano toimii takuulla paremmin kuin Olkiluoto kolmen ja saavutettu hintataso on edullinen. Tosin sekin varmasti valmistuu ajallaan, kysymyksessä on Puolestaan Ranskan kunnia.

Timo Lahti

Olisivat ensin laittaneet Olkiluodon kuntoon. Pian meillä on kaksi epäonnistunutta ydinvoimalaprojektia. Kukaan ei tiedä millainen maailma on 20 vuoden kuluttua, kun Fennovoiman laitos on valmis. Sitä ennen pitää laittaa kaikki pakolaiset ja työttömät polkemaan sähköä tuottavia kuntopyöriä 8 h päivässä. Eduskuntaan nämä tulevaisuuden ihmelaitteet voitaisiin asentaa jo nykyisen remontin aikana.