Sunnuntai 16.6.2019

Tähän tehtävään yllätysinto: ”Ihan sääliksi käy”

Luotu: 
16.11.2010 16:09
Päivitetty: 
16.11.2010 18:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Risto Uimosta harmittaa, ettei hän voi ottaa enempää yleisön jäseniä Julkisen sanan neuvostoon.

Tiedotusvälineiden toimintaa valvovaan Julkisen sanan neuvostoon on tullut huima hakemustulva, kun neuvosto etsi avoimella haulla yleisön edustajia jäsenikseen.

Haulla etsittiin kolmea yleisön edustajaa sekä heille kullekin varajäsentä. Hakemuksia on tullut noin 750 kappaletta, kun odotus oli 300–350 hakemusta, JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen kertoo Uudelle Suomelle.

Uimonen sanoo neuvoston olevan iloinen siitä, että tiedotusvälineet ovat levittäneet tietoa hausta lukijoilleen. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kirjoitti asiasta Puheenvuoro-blogipalvelussa.

Uimosen mukaan hakemuksia on tullut ympäri Suomea kaikista ikäluokista ja joukossa on paljon sekä miehiä että naisia.

- Hakemukset ovat ilahduttaneet myös laadullisesti. Nämä ovat kovatasoisia, ihan sääliksi käy, kun voimme valita vain kolme jäsentä ja kolme varajäsentä, Uimonen harmittelee.

Uimonen sanoo, että hakijoista sata on sellaisia, jotka voisi ottaa neuvostoon siltä istumalta.

Esikarsinnan jälkeen hakijoiden terävin kärki haastatellaan kuun vaihteessa. Neuvosto valitsee uudet jäsenet 16. joulukuuta pidettävässä kokouksessa.

JSN on median itsesääntelyelin, joka tulkitsee päätöksissään Journalistin ohjeita ja hyvää journalistista tapaa. Neuvostossa on vuoden 2011 alusta puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, joista 4 edustaa yleisöä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

SIMO PERTTULA

Hakijoiden joukossa on yksi ylitse muiden? Nimittäin siinä, että hän on todella KANSAN mies. Ja sanankäytön sankari.
JSN joutuu hänen kohdallaan harkitsemaan vain iän merkitystä? Kyseinen henkilö on nimittäin 71 vuotias. Hän on laajalti tunnettu netti kolumnisti. Äskettäin hän kunnioitti Aamulehteä, ja pomppasi heti kärkeen kommenttien määrällä laskien! Kirjoituksen aiheena oli "Lomakorvaus on lopetettava"? Siinä hän taitavasti viittasi EU:n tuhoisiin direktiiveihin. Toivottavasti Uimonen luki sen? Se kirjoitus sietäisi julkaista myös Uudessa Suomessa? Tämä henkilö suostuu vain KUTSUTTUNA JSN:n jäseneksi.