Sunnuntai 26.5.2019

Missä kuljimme kerran

To, 10/27/2011 - 13:24 -- admin
  • Kuva: Scanbox Entertainment Finland
    Kuva
    Jessica Grabowsky ja Andreas af Enehielm.

Kjell Westön Finlandia-palkitun romaanin dramatisointi elokuvaksi ei ole ollut lainkaan helppo tehtävä. Ilman töksähtelevää kulmikkuutta siitä ei olekaan suoriuduttu, mutta silti yleisvaikutelma on positiivinen ja kiintoisa: kyllä tämä kannatti tehdä.

Pidän luonnollisena ja terveenä sitä, että historian elokuvallisessa käsittelyssä otetaan uusia näkökulmia ja tartutaan uusiin kirjailijoihin. Olisi itse asiassa luonnotonta, jos aina vain filmattaisiin yhtä kirjailijaa yhä uudestaan. Tarkoitan tietenkin Väinö Linnaa, joka nyt saanee levätä hetken Tampereen Kalevankankaalla rauhassa.

Peter Lindholm ohjaa toista kertaa Westön tekstiä. Edellinen ”Leijat Helsingin yllä” on leijaillut tajunnasta johonkin kummalliseen tyhjyyteen. Ehkäpä se olikin kepeämpi, mutta veikkaanpa, ettei tällä kertaa käy niin.

Lukiessani Westön romaania arvostin paljon kirjailijan huolellisia taustatutkimuksia, esimerkiksi koskien vuosisadan alun helsinkiläistä työväenkulttuuria ja elämänmuotoa. Samoin 1918 sisällissodan tragiikassa aisti dokumentteihin pohjaavaa todentuntua. Sen sijaan 1920-luvun porvarillisen jatsikulttuurin maalailu tuntui välistä pitkäpiimäiseltä.

Elokuvassa painopisteet asettuvat toisin ja siitä on kaiketi kiittäminen käsikirjoituksesta vastannutta Jimmy Karlssonia. On selvää, että vuoden 1918 rähinä saa paljon tilaa, koska kaipa se kaikki takavarikoiminen, ampuminen, vangitseminen ja teloittaminen on vaan elokuvallista ja väistämätöntä. Mutta elokuvassa myös seuraavien vuosikymmenten henkinen ja fyysinenkin krapula on hyvin ja kirjaa selkeämmin ja ytimekkäämmin esillä.

Viime vuosisadan alun laitakaupungista saa paremman käsityksen Signe Branderin valokuvista, mutta konjakkipulloja ja kristallikruunuja löytyy aina. Eli painopisteille on myös tuotannollis-lavastukselliset syyt.

Joukko ihmisiä historian väkipyörien armoilla. Mukavaa ja hienoakin on se, että heitä esittää tukku nuoria ja lahjakkaita näyttelijöitä, joilla on tuoreet kasvot. Suomenkielisellä puolellahan joudumme pahasti kärsimään ”aina samoista naamoista”...

Porvarillisuutta kyseenalaistavan jatsityttö Lucien (Jessica Grabowsky) hahmossa olisi voinut olla rohkeamminkin sensuellia särmää 1920-luvun mykkäfilmin tähden Louise Brooksin tyyliin. Kirjassa ison painon saanut kuvauskohtaus valokuvaaja Eccun (Jakob Öhrman) kanssa olisi tosiaan voinut olla huomattavasti räävittömämpi eikä näin pliisu.

Lucien ja työläisjalkapalloilija Allun (Andreas af Enehielm) rakkaussuhde on, ehkä kaupallisista syistä, päässyt elokuvan julistekuvaan, mutta kyllä se nyt elokuvassa varsin ohut, teoreettinen ja epäuskottava on. Maailmassa on tehty lukematon määrä elokuvia aiheesta ”rakkautta yli luokkarajojen”, monet jopa koskettavasti ja uskottavasti. Näin ei nyt ole.

Mutta ”Missä kuljimme kerran” on onneksi paljon muutakin kuin romantiikkaa. Viittasin jo 1920-luvun henkiseen krapulaan. Oscar Pöystin esittämä poliittinen kuumakalle Cedi ruumiillistaa tätä erinomaisesti. Hän yrittää selvitä huonosta omastatunnostaan ylläpitämällä kovuuttaan, Eccu taas sortuu alkoholiin. Molemmat ovat varsin vahvoja roolisuorituksia.

Erikseen pitää vielä kehua digitaalisia taustamaalareita. Kauppatoria (Keisarin kukistuessa) ja Bulevardia (talonpoikaismarssi) olisi kärsinyt katsoa molempia kymmenisen sekuntia pitempäänkin.

filmtrailer:7745

Tähdet: 
4
Ensi-ilta: 
K 13
Ikäraja: 
28.10.
Genre: 
Historiallinen draama
Ohjaus: 
Peter Lindholm
Käsikirjoitus: 
Jimmy Karlsson Kjell Westön romaanista
Pääosissa: 
Jessica Grabowsky, Jacob Öhrman, Andreas af Enehielm, Oskar Pöysti, Elmer Bäck, Niklas Grounstroem
Muut asiasanat: