Torstai 17.1.2019

Sensaatiolehti paljasti tietoja, joista valtamedia tahallaan vaikeni

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.10.2015 10:00
  • Kuva: Docpoint
    Kuva
    Presidentti Urho Kekkonen oli urheilullinen ja 1970-luvulla hänen terveytensä kehuttiin olevan kuin 40-vuotiaalla. Kekkosen terveysongelmat alkoivat paljastua julkisuuteen 1980-luvun alussa. Sitä ennen niistä vaikenivat poliitikkojen ohella myös tiedotusvälineet.
|

Politiikkaa seuraavat toimittajat ”tietenkin tiesivät” ammattipoliitikkojen ohella valtakunnan suurimman salaisuuden 1970- ja 1980- lukujen taitteessa. Siitä huolimatta sellaiset lehdet kuin Helsingin Sanomat ja Suomenmaa raportoivat tasavallan presidentti Urho Kekkosen ulkomaanmatkoista lähinnä tarkastelemalla presidentin saaman kalansaaliin suuruutta.

Näin kirjoittaa VTT Risto Hauvonen tuoreessa kirjassaan Koivisto Kekkosta kaatamassa (Paasilinna 2015).

- Helsingin Sanomien tarkka raportointi kalansaaliista tori- ja kilohintoineen tuntuu ironiselta, kun ottaa huomioon, että lehden politiikan toimituksen toimittajat tiesivät Kekkosen olevan huonossa kunnossa, Hauvonen kirjoittaa viitaten HS:n raportointiin Kekkosen Islannin-matkasta elokuussa 1981. Kyseinen matka oli käännekohta, jonka jälkeen totuutta Kekkosen terveydentilasta alkoi olla vaikeaa peitellä.

Ensimmäistä kertaa kansalaisille kerrottiin Kekkosen terveydentilasta kuitenkin jo tätä aiemmin, sensaatiohakuisessa uutuuslehdessä nimeltään Pikajuna. Lehtikeisari Urpo Lahtisen omistama Lehtimiehet-kustantamo julkaisi Pikajunan ensimmäisen numeron heinäkuun lopussa 1981.

- ”Parissa vuodessa hän on vanhentunut kymmeniä vuosia, ripeästä harppojasta on tullut köpittelijä, vanhus. Hän kompastuu lentokoneen rappusissa, hänelle sattuu julkisissa tilaisuuksissa erilaisia kömmähdyksiä.” Näin kursailemattomasti Pikajuna latasi ensimmäisessä numerossaan, Hauvonen kertaa.

Pikajuna oli juttuaan varten haastatellut lukuisia toimittajia ”ja lypsänyt näiltä tietoja väitteidensä tueksi”.

- Lehden esikoisnumeron paljastukset Kekkosen terveydestä olivat yksityiskohdissaan ensimmäiset Suomessa, Hauvonen kirjoittaa.

Hauvosen mukaan Pikajunan ensimmäinen numero ”hämmensi kansalaisia”, vaikka kansliapäällikkö Juhani Perttunen kiisti lehdessä väitteet muun muassa siitä, että Kekkonen ei olisi pystynyt kunnolla lukemaan.

Pikajunan tarina jäi lyhyeksi. Lehti lopetettiin vain vuosi ensimmäisen numeron ilmestymisestä.

Ilta-Sanomat kertoi viime vuonna laajassa Urpo Lahtista käsittelevässä jutussaan Pikajuna-lehden synnystä. Lehden toimittaja oli haastattelemassa Lahtista 50-vuotisjuttuun huhtikuussa 1981, kun kesken kaiken paikalle saapuivat Seuran päätoimittaja Heikki Parkkonen ja toimitussihteeri Reino Häyry. Ilta-Sanomien toimittaja ihmetteli, mitä tekemistä kilpailevan kustantajan miehillä oli Lahtisen luona.

- Haastattelu keskeytyi pariksi tunniksi. Sitten se jatkui saunoittelun ja uimisen merkeissä. Kesäkuussa vierailun tarkoitus paljastui. Urpo Lahtinen oli perustanut Pikajuna-lehden. Sen puikoissa olivat Heikki Parkkonen ja Reino Häyry, IS kirjoittaa.

IS:n mukaan Pikajuna teki vuoden aikana 12 miljoonaa markkaa tappiota ja lehden lopetuksen jälkeen ”tekijät palasivat Seuraan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut”.

Hauvonen käsittelee kirjassaan vuosien 1981–1982 vallanvaihdosta Suomessa. Jäkikäteen arvioituna merkillisessä tapahtumasarjassa Kekkosen terveyskysymys oli olennainen, sillä Hauvosen mukaan presidentin kanslia yritti terveysnäkökohdat salaamalla käydä viivytystaistelua lehdistöä vastaan.

Urho Kekkonen oli istuva presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 vuoteen 1981 asti. Hän jäi syksyllä 1981 ensin sairauslomalle ja sitten pysyvästi syrjään, jolloin presidentin virkaa ryhtyi hoitamaan silloinen pääministeri Mauno Koivisto. Kekkonen kuoli vuonna 1986.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Nikander

Ei ole vaikea arvata mitä tarkoittaa. Itse asiassa meneillään on suuri harhautus pakolais asiassa. Surkeita kohtaloita ja karmeita kokemuksia pakomatkoilta. Mielenkiintoista laskea miten monta ilmiselvää valhetta yhteen artikkeliin mahtuu. Ruokalakothan tämän todistaa. Ja valitukset majoituksesta.

Teppo Vanamo

Kekkosen henkiset voimavarat alkoivat nopeasti ehtyä jo 70-luvun alussa. Sisäpiirissä asia kyllä huomattiin, mutta henkilökunta ja läheiset tukijat yrittivät kaikin keinoin suojella Kekkosta. 1973 syntyi yleinen paniikki Vennamon nopean menestyksen seurauksena, alkoi Suomen oloissa ennen näkemätön poliittinen sumplinta- ja painostuskampanjoiden sarja, jonka seurauksena Kekkosen presidenttikautta jatkettiin poikkeuslailla. Lain jopa allekirjoitti Kalevi Sorsa, presidentin ollessa sopivasti "estyneenä". 70-luvun lopun tapahtumat olivat sitten näiden tapahtumien jälkimaininkeja, kukaan ei halunnut lähteä tahraamaan Kekkosen kansallissankarin asemaa poliittisen itsemurhan pelossa, ennen kuin oli aivan pakko.

Jukka Laine

Muistan kuinka Lasse Viréniä paheksuttiin, kun hän oli sanonut haastattelussa Kekkosta vanhaksi mieheksi. Lasse oli tuolloin jo voittanut neljä olympiakultaa, ja jos tuon olisi sanonut joku muu kuin kansallissankari...

Jani Pulkki

Kekkosen päiväkirjoista, kirjastosta löytyy, Juhani Suomen kekkoskielestä suomentamana. Kekkonen pisti ylös kaiken ja seurasi kuntonsa muutoksia hyvin tarkkaan. Punnitsi joka aamu aamupalan jälkeen jne. Hän oli kovassa kunnossa yli seitsemänkymppiseksi, vaimon kuoleman jälkeen yleinen motivaatio alkoi laskea ja hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Masentui siis. Kekkonen olisi itse halunnut lopettaa -68 ja suostui vain yleisen painostuksen ja velvollisuudentunteen vuoksi, saattoi siinä syyllisyyden tunnettakin olla koska asema ei ollut todellakaan taivaasta tippunut.
Vannoi -68 vaalien aikaan ettei enää lähde vaalikampanjaan vaikka mikä olisi ja kertoi tämän hyvin selvästi heti eikä muuttanut mielipidettä. Asian kiertämiseksi Neuvostoliittoa liikaa pelänneet käyttivät luovuuttaan.

Näkökulma kannattaa vaihtaa aina välillä ja ymmärtää että joka asiassa on monta totuutta. Eikö "järjestelmä" hyväksikäyttänyt yksinäistä vanhusta? Kekkonen oli tietenkin hyvinkin järjestelmällinen, tavoitehakuinen ja asetti päämäärään pääsemisen ykkös prioriteetiksi. Ei noihin hommiin oikein muutoin olisi päässytkään ja kannattaa muistaa että hän toimi aloitti ja varttui aikana jolloin poliittinen debatti käytiin yleisesti aseilla. Siis, oikeasti hän oli 56 kun venäläiset sotilaat poistuivat maasta ja yleislakkokin varmaan muistutti kovasti hänen nuoruusvuosiaan jolloin edellisen kerran oli poliisit ja punaliput ottaneet väkivalloin yhteen. Kekkosen ensimmäisiä kokemuksia valtion hommista oli poliisista 18 vuotiaana kun "aktivistit" kuulustelujen jälkeen ammuttiin. Hänen ensimmäinen kokemus presidenttinä oli kun ay-liike ja kommunistit näyttivät taas valtaansa, tällä kertaa heitä ei olisi voinut ampua vaikka olisivat mitä tehneet. Tosin neuvostojoukut olivat siis juuri poistuneet maasta että apujen saaminen olisi kestänyt pitempään kuin mitä S-junalla menee, Kekkonen pelkäsi että tullut olisi kuitenkin mikäli ei pysty luovimaan jotenkin siinä välissä.
Tätä Kekkosen pelkoa pystyttiin käyttämään hyväksi ja näin käytännössä pakotettiin hänet jatkamaan hommassa vuodet 68-86. Niin, hän jatkoi vuoteen 86, inhimillisesti katsottuna häneltä riistettiin viimeiset vuodet jotka olisi kuulunut olla kirjoittamassa muistelmia, hänellä olisi ollut varmasti oma näkökulmansa niihin asioihin joista olisi voinut niissäkin olosuhteissa puhua suoraan. Eli 99,5% kaikesta, suomettuminen oli hyvin hienovaraista toiseen suuntaan katsomista, ei sellaista valehtelua mitä nyt vastaava tapa yhteiskunnan ylätasolla..

Jani Pulkki

Suomettuminen, ts.itsesensuuri ja poliittinen toimintatapa ja korektius, muuttui yhteiskunnan perustasolla paskapuheeksi -80 luvulle tultaessa kouluissa ja tiedotusvälineissä joka upposi nuorempaan sukupolveen. Tosin itse suhtauduin koulukirjoihin ja tiedotusvälinenisiin skeptisesti jo lapsena. Ainakin haluan muistella niin. Mieleeni jäi kohtaaminen -80 luvun puolivälistä kun neuvostoliittolaiset tulivat Imatralle bussikuljetuksella ja oli menossa uuteen pääkirjastoon niin jäin katsomaan showta kun purkautuivat siinä kaupungintalon ja kirjaston edessä niin tulivat antamaan minulle jotain pinssejä ja roskiin kelpaavia karkkeja. Mietin jo pikkupoikana että mitäköhän noille on valehdeltu jos luulee että pinssit ja paskanmakuiset karkit on kova juttu täällä ja miten paska voi olla maa jossa ne on. Ihan sama miten hienoja kuvia maantiedon kirjassa oli. Uskoin asiassa ennemmin Ian Flemmingiä ja Robert Ludlumia kuin hysäriä :D (Luin niiden kaikkien tuotantoa ala-asteella ja välillä vieläkin :)