Maanantai 17.6.2019

Teatteriarvio: KOM-teatterin Ähtäriin taruakin ihmeellisempi

Luotu: 
1.3.2008 09:01
  • Kuva: Riikka Palonen
    Kuva
    Santtu Karvonen (vas) ja Anna-Maija Tuokko

KOM-teatterin nuortennäytelmä Ähtäriin eli Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen zoomaa vaikeasti tavoitettavaan ikäkauteen. Esityksen tarkkuus ei jätä toivomisen varaa. Täysosuma. Näytelmän ”enemmän ja vähemmän itteensä käpertyneistä” ihmisistä on kirjoittanut 14-vuotias Iira Halttunen. Uskomatonta.

Kotimaista nuortenteatteria vaivaa joskus pinnallisuuden ja syvällisyyden osoitteleva erottelu. Ähtäriin ei kärsi tästä helmasynnistä. Nyanssien tajussa tavoitetaan taituruutta kuin Fucking Åmål -elokuvassa konsanaan. Kielellisesti rehevässä, arkisen absurdissa Ähtärissä nimenomaan eletään, ei näytellä tai kerrota tarinaa, paitsi ikään kuin vahingossa.

Noin 10-vuotiaana alkaa lapsuus loppua, vaikkei murrosikäkään ole vielä tullut. Todellisuus ja mielikuvitus menevät vielä sekaisin. Silti havaintojen terävyydessä aikuiset jäävät toiseksi. Satu-tyttö elää juuri sitä aikaa. Hän tarkkailee rippikouluikäistä ”vittumaista ja vaatimatonta” isoveljeään, jonka ei ole helppoa olla miehistä pitävä mies. Äiti ja isäpuoli ovat kuin kauhugalleriasta karanneita. Sadun parhaan kaverin sukupuoli on hakusessa ja Kurt Cobainkin tekee itsarin. Näytelmä sijoittuu 90-luvun alun Ähtäriin. Kun isoveli Aleksi uskaltaa vihdoin rakastua, astuu kohtalo peliin ja sekoittaa pakan vielä kerran.

Ohjaaja Johanna Freundlich korostaa henkilöohjauksessaan hetkessä elävää, ihotonta ilmaisua, se taittaa rajua ja roisiakin menoa. Esityksen sydän on Anna-Maija Tuokon Satu-tyttö. Hän ilmentää lapsuuden ja nuoruuden välitilaa jokaista katsettaan myöten. Isoveli Aleksina Santtu Karvonen tulkitsee kaikki murrosiän vivahteet. Teemu Palosaari näyttelee sukupuolensa kanssa sekoilevan Tuulin satuttavan todeksi. Eero Milonoffin älykköpoika Aristoteles on hämmästyttävän aito filosofinalku, ja Sari Mällinen äitinä ja Matti Onnismaa isäpuolena toikkaroivat traagisen hulvattomasti.

Kimmo Viskarin visuaalinen suunnittelu saa Jukka Kuuranteen valoista realismista poikkeavaa ilmaisua ankeillekin lavastuselementeille. Sininen kaljakori, keltainen tekokukkakimppu ja kirkkaanvihreä ruohomatto saavat erikoisia merkityksiä, kun rujous leikittelee satukirjamaisilla väreillä. Kulttuuriareena Glorian lavalle saadaan yllättävä intiimiys. Musiikkia luukutetaan täysillä vasta lopussa. Se on soinut koko ajan Aleksin sisällä, mutta pääsee ulos vasta hätätilanteessa.

Homoseksuaalisuus, grunge-musiikki, alkoholismi, perheväkivalta, auto-onnettomuus ja itsemurhayritys. Lapsuus loppuu rytinällä. Mutta alkaako elämä?

ÄHTÄRIIN
eli Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen

Kantaesitys 28.2.2008 Kulttuuriareena Gloriassa

Teksti Iira Halttunen
Ohjaus Johanna Freundlich
Visualisointi Kimmo Viskari
Äänet ja musiikki Antti Mäkelä
Valot Jukka Kuuranne
Dramaturgit Okko Leo ja Pipsa Lonka

Rooleissa
Santtu Karvonen
Eero Milonoff
Sari Mällinen
Matti Onnismaa
Teemu Palosaari
Anna-Maija Tuokko

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit